Kriisikunnaksi joudumme joka tapauksessa lähivuosina

Anonyymi

sanoo kaupunginjohtaja Kiviniemi Pj.sanomissa. --" sitä ei voi enää estää.
Tekemällä uskottavat suunnitelmat ja näyttämällä kykymme laittaa ne täytäntöön saamme varmasti jatkaa itsenäisenä kuntana, hän sanoo."
-Olemme jälleen leikanneet hallintokuntien toiminnoista monin paikoin pienehköjä summia, säästökohteita on monia,OSTOPALVELUIDEN VÄHENTÄMISESTÄ !!
aina AVUSTUKSIEN LEIKKAUKSIIN, Kiviniemi kertoo.
Tulevaa vuotta värittävät muun muassa henkilöstön lomautukset (huom. selänne elää elämäänsä- vai miten se on?). Ne koskettavat jokaista kaupungin vakituista työntekijää.myös vakituisia työntekijöitä sijaistavia määräaikaisia työntekijöitä.

Kiviniemi jatkaa: "Olen useasti kommentoinut PPKY Selänteen toimintaa varsin kriittisestikin. Nyt toivoisin kuitenkin aikanaan Selännesopimuksen neuvotelleita tahoja tuomaan omat näkemykset asiasta julkiselle foorumille. Miten he näkevät menneet 10 vuotta?, Kiviniemi haastaa.
------------------
Joopati joo. Kaupungin taloushallinto sulautettiin "Taloushallinto Selma- nimikkeellä kuntayhtymä Selänteeseen, vaikka kysymyksessä ei ole sellainen hallinnon osa , joka millään tavoin kuulu sosiaali- ja terveyspalvelujen piiriin.
Tämä oli aikoinaan valtuuston puheenjohtajan "kuningasajatus ja toteutus.
Niin, se oli varmasti kallis remontti, joka tehtiin. Paljonko maksaa nyt, jos "perutaan häät" ja ruvetaan hoitamaan omat tilimme. Maalaisjärjellä ajatellen ensimmäinen ehto on, että Pyhäjärvi hoitaa omat raha-asiansa.

88

623

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hoh hoh hoijjaa! Niin se vaan vuosi alkaa olla pulkassa. Vieläkö jaksaa itkeä pari päivää niin voidaan aloittaa uusi ja itkuntäyteinen kirjoitusvirheillä kuorrutettu itkuvuosi! Ihanaa, ymmärrätkö?

      • Anonyymi

        Kepulaista totuus ottaa niin aivoon, kun veronmaksaja ei ole hiljaa vaan nostaa 180 asteen törkeyksiä esille. YMMÄRRÄTKÖ?
        Ilmapiiri pyhäjäjärvellä on niin riitaisa, puhdistuu ainoastaan mikäli uusikepu poistuu , sammoo mieltä joukkoineen.
        Ovat tehneet niin paljon vahinkoa veronmaksajille, tuhonneet kaupungin imagoa kirjein , käräjiä käyden.
        Rehellisyys ja kuntalaisten huomioon ottaminen pitäisi palauttaa heti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myöhäistä! Näin pieni kunta väestömäärältään, tyhjine rahasalkkuineen, on väistämätön totuus, ettei tule selviytymään omin rahkein.
        Miljoonia hukattu/hukataan tuottamattomiin turhuuksiin.
        Pyhäjärven hallinto sulautettava isompaan, toimivaan hallintoon.
        Rahojen ohjailu (se vähä) saatava luupin alle ja vanhat selvitykseen. Vastuut vanhojen vääristä ohjailuista "tuplaluupin" alle.
        Pyhäjärvi ei selviä nykyisellään, sanoohan sen tavallisen kuntalaisen, talonpoikaisjärki.
        Mikään ei tuota mitään ja ennen kaikkea, meillä ei ole mitään, mikä tuottaisi veroeuroja.
        Vain utopistisia sävellyksiä. Kaljapöhnässä tehtyjä ahaa elämyksiä. Nämä elämykset hengittää vain hetken. Tuho näkyy raitilla kaiken puutteena.

      • Anonyymi

        mikä on "kirjoitusvirheillä kuorrutettu" Siinäpä Sinulle kysymys. Ole hyvä, lue Pyhäjärven Sanomia ja lue uudelleen tänne kirjoittaneen aloitus. Ja , sano sitten, että mitä?
        Jos kirjoitusvirhe on "valtuuston puheenjohtajan kuningasajatus", on syytä merkitä, että silloin hääräsi nykyinen valtuustonpuheenjohtaja (silloin hallituksen puheenjohtaja), että tämä korjauksena KS:lle.

        Jos kiviniemi kannanotossaan lehdessä kertoo, että "aina avustuksien leikkauksiin"
        on tehty "fiilausta". Katsoinkin talouarviota vuodelle 2021. Eläkeläisjärjestöille ei ollut
        merkitty sitä tavanomaista 700 e.
        Kyllä se siitä, tästähän sitä on aloitettava tämä talouden tasapainottaminen.

        Pahus, kun Kalajaskassa ei ollut muita uutisia Pyhäjärveltä. Ainoastaan Callio projektin
        "maanalainen työturvallisuusympäristö"

        Mahtoiko tulevat leikkaukset yltää honkavuoren tuleviin menoihin.

        Sinne lisätään tukia;Rahathan saadaan moninkertaisena takaisin lupasi kaupunginjohtaja !!

        Verotulot v. 2021 talousarviossa 20 miljoonaa.
        Menot yhteensä 43,7 miljoonaa.

        Saa siinä pikkuisen fiilata.

        Eräässä valtakunnallisessa lehdessä kerrottiin että heinäsirkkatuotanto on myötätuulessa. Pystyy syömään vaikka ei ole hampaita.

        Suun kun aukaisee,niin heinäsirkat lentää suoraan suuhun.

        Verotulot on vain 1 tulolähde kunnan taloudenhoidossa! Tuo erotus katetaan toimintatuloilla ja valtionosuuksilla mm.! Ihan sama tilannehan on kaikissa maaseutukunnissa. Esim. Haapajärvellä menot vuonna 2021 on 59 milj. ja verotulot 25 miljoonaa!

        Saahan sitä rypistellä, kun paska on jo housussa. Ei näitä makseta muuta kuin maapohjien myynillä. Siihen kaupunki joutuu varautumaan.

        Honkavuoresta voisi aloittaa. Paljonko tarjotaan.

        Proo on keksinyt että myydään muiden omistamia maita niin rikastutaan! Hyvä Proo!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinne lisätään tukia;Rahathan saadaan moninkertaisena takaisin lupasi kaupunginjohtaja !!

        On se mahtava paikka!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eräässä valtakunnallisessa lehdessä kerrottiin että heinäsirkkatuotanto on myötätuulessa. Pystyy syömään vaikka ei ole hampaita.

        Perskele, hampilääkäri menettää praktiikkansa.
        Sirkkatuotanto pelastaa Pyhäjärven talouden.
        Eläköön uusi aika!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Verotulot on vain 1 tulolähde kunnan taloudenhoidossa! Tuo erotus katetaan toimintatuloilla ja valtionosuuksilla mm.! Ihan sama tilannehan on kaikissa maaseutukunnissa. Esim. Haapajärvellä menot vuonna 2021 on 59 milj. ja verotulot 25 miljoonaa!

        No niin eihän meillä sitte mittää hättee! Valtiolle vaan lisälaskua lähettee! Laukkasen pulju siirteee heti valtion huomaan.
        Hittooko niitä myllyjä tänne hommataan kun valtio hoitaa tulojen ja menojen erotuksen automaattisesti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Proo on keksinyt että myydään muiden omistamia maita niin rikastutaan! Hyvä Proo!

        Kaupungin varoilla pyörinyt vuosia, käytännössä verovaroilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Proo on keksinyt että myydään muiden omistamia maita niin rikastutaan! Hyvä Proo!

        KEPULI!!! Väitteellesi EI löydy minkäänmaailman todisteita,! KEPU valehtelee AINA!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KEPULI!!! Väitteellesi EI löydy minkäänmaailman todisteita,! KEPU valehtelee AINA!!!

        Honkavuoren "lakissääteisistä menoista" voidaan aloitella kulukuuri. Miettikääpä Honkavuorelle 150 000 € maksanut parkkipaikka, joka suurimman osan vuodesta tyhjillään. Voitelu/tennishalli, mikä lie lopullinen hinta. Milloinka uskolliset veronmaksajat arvelette, että Lampa-aho sijoitukset poikivat moninkertaisina takaisin kaupungin kassaan? Mutta huoli pois, onhan meillä latukone. Lääkäripäivystyksestä viis.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Verotulot on vain 1 tulolähde kunnan taloudenhoidossa! Tuo erotus katetaan toimintatuloilla ja valtionosuuksilla mm.! Ihan sama tilannehan on kaikissa maaseutukunnissa. Esim. Haapajärvellä menot vuonna 2021 on 59 milj. ja verotulot 25 miljoonaa!

        Haapajärvellehän tuleekin sote-tulot naapureilta.

      • Anonyymi

        Mikä sinua jatkuvasti itkettää?
        Kuvitteletko olevasi, keisari Nero?
        Vastaan; olet idiootti, lökäpöksyinesi.
        Niistä kirjoitusvirheistä, viis veisaamme!
        Näillä sivuilla kirjoitetut, kirjoitellaan salamavauhtia, eikä näissä tuijoteta kielioppia. Kirjoitelmasi eivät ole sinulla laadukkaasta päästä, joten voit lopettaa tuon typerän hörhellyksesi.
        Me kaikki, kirjoittelemme edelleen, ilman itkua ja hammasten kiristelyä.
        Vapaa sana, vapaus kaikille.
        Kyyneleetöntä UUTTA VUOTTA toverit!

      • Anonyymi

        Olet sinä oikea olkikupo, aina valittamassa, että joku itkee.
        Itse et kykene piirun vertaa esittämään mitään järkevää.
        Miksi roikut valittamassa toisten, jopa aiheellisia "itkujaan" tai sinun mielestäsi itkuja. Näillä sivustoilla tulee kirjoitusvirheitä, varsinkin tällä vauhdilla.
        Pysy moppe pivossasi ja esitä joskus oikeita asioita. Me kukin, kirjoittelemme jatkossakin, täysin rauhassa. Veivaa sinä vanhaa grammariasi rauhassa.
        Kriisiytynyt veljeskunta vapisee jo haudan partaalla. Hei, hei sun heiluvillesi, vuosi vaihtui vikkelään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahus, kun Kalajaskassa ei ollut muita uutisia Pyhäjärveltä. Ainoastaan Callio projektin
        "maanalainen työturvallisuusympäristö"

        ...joka on täyttä humpuukia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suun kun aukaisee,niin heinäsirkat lentää suoraan suuhun.

        Ei tarvita hampaita, sen kuin nielaista nuljauttaa. Nälkä lähti, Lyypekin kaljalla hulauttaen.
        Kunnassa kaikki hyvin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kiviniemi kannanotossaan lehdessä kertoo, että "aina avustuksien leikkauksiin"
        on tehty "fiilausta". Katsoinkin talouarviota vuodelle 2021. Eläkeläisjärjestöille ei ollut
        merkitty sitä tavanomaista 700 e.
        Kyllä se siitä, tästähän sitä on aloitettava tämä talouden tasapainottaminen.

        Sehän on ymmärrettävää. Tällä konstilla tapetaan kaikki yhdistykset/liitot.
        On siinä julmettu kulu 700 euroa.
        Hävettää jo Pyhäjärvisten puolesta, ihan aidosti.
        Eläkeliitto käyttää röyhkeästi kaikki edut, kirkkoa myöten. Eiköhän laiteta jokainen "lappu luukulle" kirkkoa ja ympyrää myöten.
        Jotenkin tämä on outoa toimintaa.
        Puuttuu vain SS - saappaiden ääni raitilta#!

    • Anonyymi

      Jep jep ensin rakennetaan miljoonien terveyskeskus, mille ei näytä olevan kohta mitään käyttöä. Muuttotappiopitäjään pilvenpiirtäjä mikä viimeistään ajaa Rillankiven konkurssiin, jos kaupunki ei pelasta. Honkavuorelle parkkipaikka, hiihtojen aikaan se on sama onko savipelto tai asfaltti, Routa maassa ja lunta päällä,samalta näyttää ja tuntuu. Frispiin viskojat mahtuu kesällä vanhallekkin parkkialueelle ja muuta kesä hommeleitahan siellä ei taida paljon olla. Eikö sen tennishallin olis voinu rakentaa vaikka Erämiehentie 4-6, kun siellä näkyy jo tenniskenttä olevan, kun ilmakuvia katselee vai kuka sen omistaa ei hirveesti ole mainosteltu? Pellaajiahan tuntuu olevan, kun oikein halli pittää saaha.

      Voi Voi ei taida parit lomautukset nyt tätä kuprua nyt pelastaa. Tämähän tuli niin suurena yllätyksenä?

      • Anonyymi

        Jokohan niille tuleville Honkavuorituotoille on oma momentti varattuna?? Vesi kielellä odotellaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokohan niille tuleville Honkavuorituotoille on oma momentti varattuna?? Vesi kielellä odotellaan.

        Ei kukaan ole väittänyt että Honkavuoreen sijoitetut rahat tuottaa! Se on yleisesti Suomessa hyväksytty, että liikunta edistää terveyttä, eli tulevaisuudessa on pienemmät sote-kulut! Liikuntaan sijoitetut eurot säästää tulevaisuuden kuluja monikertaisesti! Nämä on vaikeita asioita ymmärtää, mikä näkyy täällä Pyhäjärven S24:lla!

        No mitenkäs nämä Honkavuoreen sijoitetut veroeurot näkyvät Selännelaskussa??? NYT SAA OIKEASTI PÄTEÄ. Kerroppas (23:31) VIISAS. Kuuntelemme sanomaasi.

        Tollo, eli TedTolloTunkkanen, sen verran voin valottaa että terveysvaikutukset ei näy heti pankkitilillä! Mietippä, että jos Sinä liikkuisit, edes vähänkään, niin vaikutus yhteiskunnan kannalta tuntuu joskus vuosien päästä! Mutta tärkeintä on se että se todella TUNTUU! Enkä ole Kepulainen enkä Heikki!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kukaan ole väittänyt että Honkavuoreen sijoitetut rahat tuottaa! Se on yleisesti Suomessa hyväksytty, että liikunta edistää terveyttä, eli tulevaisuudessa on pienemmät sote-kulut! Liikuntaan sijoitetut eurot säästää tulevaisuuden kuluja monikertaisesti! Nämä on vaikeita asioita ymmärtää, mikä näkyy täällä Pyhäjärven S24:lla!

        Taasko meitä on jymäytetty. Niin ne puheet pyöristyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kukaan ole väittänyt että Honkavuoreen sijoitetut rahat tuottaa! Se on yleisesti Suomessa hyväksytty, että liikunta edistää terveyttä, eli tulevaisuudessa on pienemmät sote-kulut! Liikuntaan sijoitetut eurot säästää tulevaisuuden kuluja monikertaisesti! Nämä on vaikeita asioita ymmärtää, mikä näkyy täällä Pyhäjärven S24:lla!

        Kyllä kirjoittajan "23:31" pitäisi lukea lehtiä ja seurata päätösten tekoa. Niin saattaisit jotain tietää. Joutavan huutelu on kuin puhaltaisi #######. Vai mitä ?
        Kyllä oli ihan muistaakseni kaupunginjohtaja ,kertoi pitkässä juoksussa tuottavan kaupungille 🤣 uskoo ken tahtoo.
        Menoja tuo tietää kaupungille, kuten jäähalli.
        Mutta voihan kaupunki tiukan paikan tullen lunastaa koko h.vuoren, kuten jäähallinkin.😂😂

        Emolahti camping kannattaisi vuokraoikeus lunastaa ja ruveta ite töihin. Rakennettiinhan sinne hulppea saunamaailma. Eikös se näin ollut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tollo, eli TedTolloTunkkanen, sen verran voin valottaa että terveysvaikutukset ei näy heti pankkitilillä! Mietippä, että jos Sinä liikkuisit, edes vähänkään, niin vaikutus yhteiskunnan kannalta tuntuu joskus vuosien päästä! Mutta tärkeintä on se että se todella TUNTUU! Enkä ole Kepulainen enkä Heikki!

        Taas KEPU valehteli. Olet Heikki jonka suunsoitolla EI ole rajoja! Se näkyy siinä ainakin etteii Kepu saa valtuustoehdokkaita,Pitää kaivaa vanhoja yli 70 vuotiaita ehdokkaiksi väkisin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kukaan ole väittänyt että Honkavuoreen sijoitetut rahat tuottaa! Se on yleisesti Suomessa hyväksytty, että liikunta edistää terveyttä, eli tulevaisuudessa on pienemmät sote-kulut! Liikuntaan sijoitetut eurot säästää tulevaisuuden kuluja monikertaisesti! Nämä on vaikeita asioita ymmärtää, mikä näkyy täällä Pyhäjärven S24:lla!

        Höpön höpön juttu taas.
        Kuka jaksaa ajella edestakaisin Lampa-ahon navetalle?
        Jonnin joutavaa hapatusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kirjoittajan "23:31" pitäisi lukea lehtiä ja seurata päätösten tekoa. Niin saattaisit jotain tietää. Joutavan huutelu on kuin puhaltaisi #######. Vai mitä ?
        Kyllä oli ihan muistaakseni kaupunginjohtaja ,kertoi pitkässä juoksussa tuottavan kaupungille 🤣 uskoo ken tahtoo.
        Menoja tuo tietää kaupungille, kuten jäähalli.
        Mutta voihan kaupunki tiukan paikan tullen lunastaa koko h.vuoren, kuten jäähallinkin.😂😂

        Niin se on ajateltukin.
        Ilmaistyövoimalla (mukamas) tehdään, muutama nappaa omansa kirkkaasti ja sitten napsahtaa veronmaksajien piikkiin, kun tuloutus sivullisilta loppuu. Vanha tarina Pyhäjärvellä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas KEPU valehteli. Olet Heikki jonka suunsoitolla EI ole rajoja! Se näkyy siinä ainakin etteii Kepu saa valtuustoehdokkaita,Pitää kaivaa vanhoja yli 70 vuotiaita ehdokkaiksi väkisin!

        Ei saatana!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kukaan ole väittänyt että Honkavuoreen sijoitetut rahat tuottaa! Se on yleisesti Suomessa hyväksytty, että liikunta edistää terveyttä, eli tulevaisuudessa on pienemmät sote-kulut! Liikuntaan sijoitetut eurot säästää tulevaisuuden kuluja monikertaisesti! Nämä on vaikeita asioita ymmärtää, mikä näkyy täällä Pyhäjärven S24:lla!

        Höpönhöpön trollia taas putkeen.
        Kyllä satuja riittää vaalien alla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin se on ajateltukin.
        Ilmaistyövoimalla (mukamas) tehdään, muutama nappaa omansa kirkkaasti ja sitten napsahtaa veronmaksajien piikkiin, kun tuloutus sivullisilta loppuu. Vanha tarina Pyhäjärvellä!

        Jäähalli on hyvä esimerkki. PL aikoinaan sanoi, ettei" pissatakkaa kaupunkiin päin, tullaan niin hyvin omillaan toimeen. Mitenkäs kävi, väkisin ja väsyttämällä se on kaupungin sylissä, veronmaksajien vastuksina ja kuluna. Mitenkä siellä nyt vapaaehtoiset touhuavat?

    • Anonyymi

      SUURINTA ja IRSTAINTA paikallisilta rahamiehiltä on perustella sekä väittää että terveysmenot eivät kasvaisi mm. Honkavuoreen satsausten myötä . Nythän olemme jo Suomen kalleinta keräilyeräkuntalaisia ,,mikäli Selänteen laskutus pyhäjärvisistä ja ns. kirjanpito sekä tilastot pitävät paikkansa.

      Lainattua tekstiä sitaateissa ei pidä uskoa ei sitten missään suhteessa..ao kirjoittanut kuuluu siihen neljännekseen harrstajana, joka ottaa mielipuuhiinsa muilta pois, niin pahoina kuin hyvinä hetkinään , ei luovuta kiimassaan mitään tarpellisempaan ja tärkeämpään, vie turvan meiltä, samoin kuin lapsiltaan sekä muilta jotka eivät hänenkaltaistensa tyyliin hiihdä, ei luistele, ei pelaa jääkiekkoa, ei tennistä jne...MUTTA jotka eivät myöskään maksa veroja kuntaan...
      "Ei kukaan ole väittänyt että Honkavuoreen sijoitetut rahat tuottaa! Se on yleisesti Suomessa hyväksytty, että liikunta edistää terveyttä, eli tulevaisuudessa on pienemmät sote-kulut! Liikuntaan sijoitetut eurot säästää tulevaisuuden kuluja monikertaisesti! Nämä on vaikeita asioita ymmärtää, mikä näkyy täällä Pyhäjärven S24:lla!"

      • Anonyymi

        Tämä tarkoittaa että sitä liikuntaa pitäisi harrastaa paikkakuntalaisten, honkavuoren latujen käyttäjämäärä on muutama kävijä. Valot vain palaa 24/7.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä tarkoittaa että sitä liikuntaa pitäisi harrastaa paikkakuntalaisten, honkavuoren latujen käyttäjämäärä on muutama kävijä. Valot vain palaa 24/7.

        aivan niin. Kun rakennetaan aina vaan lisää harrastepaikkoja ja samaan aikaan ylläpidetään aiemmin tehtyjä vetovoimatekijöitä, niin se on 100% menoerää de facto, että terveysvaikuttavuusarviointi, huoltosuhdeluvut sekä sotemenojen noususuhdanteessa kiihtyvässä vauhdissa olevat rahanmenot ovat menneet niin esitteljöiltä kuin kokeneilta "osaajilta" sekaisin, ehdottomasti kallista jokatapauksessa.

      • Anonyymi

        "SUURINTA ja IRSTAINTA paikallisilta rahamiehiltä on perustella sekä väittää että terveysmenot eivät kasvaisi mm. Honkavuoreen satsausten myötä ."!

        Kukahan noin on väittänyt! Totta kai terveysmenot voi kasvaa, mutta liikunta vähentää sitä kasvua! On nämä vaikeita asioita omaksua!

        Kunhan olisi niitä liikkujia. Honkavuorella vähenevässä määrin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "SUURINTA ja IRSTAINTA paikallisilta rahamiehiltä on perustella sekä väittää että terveysmenot eivät kasvaisi mm. Honkavuoreen satsausten myötä ."!

        Kukahan noin on väittänyt! Totta kai terveysmenot voi kasvaa, mutta liikunta vähentää sitä kasvua! On nämä vaikeita asioita omaksua!

        Meinaatko että vanhusväestö kelkkailee honkavuorelle rasvaamaan suksia ja pelaamaan tennistä. Vai mennäänkö bussilla, kaarasen kyydillä.
        Pelimies huuteli pelimiehiä Kalevassa.
        Totta sinne ei kulje nuoret ei vanhat .

        Sinä edustat etupenkiltä näsäviisasta, julkisten varojen häpeämätöntä hyväksikäyttäjää, oletpa suksilla tai muuten harrastelijana... pienen porukan käytössä olevana kautta yhteisömme ...nykyisten käyttäjien tuleva hyötykapasiteetti on oikeasti harvalukuisten tapausten , ja voi hitokseen, se jos mikä on sairasta, kuinka se kuitenkin rokottaa suuresti kunnan taloutta...

        Hevonhumppaa hiihtoladuilla ja pilviin puhaltajien jälkipolven patsastelijoita olemme kukin veroeuroillamme pönkkäämässä-

        Pönkäkepu on kohta tynkäkepu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä tarkoittaa että sitä liikuntaa pitäisi harrastaa paikkakuntalaisten, honkavuoren latujen käyttäjämäärä on muutama kävijä. Valot vain palaa 24/7.

        Ja kuka maksaa Honkavuoren sähkölaskut kun valot palaa jatkuvasti, ettei nyt menis nämäkin laskut kaupungin kassasta (no en huomannut näin kävi kuten lentokentän kohdalla oli A-studiossa pääpökäleet)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kuka maksaa Honkavuoren sähkölaskut kun valot palaa jatkuvasti, ettei nyt menis nämäkin laskut kaupungin kassasta (no en huomannut näin kävi kuten lentokentän kohdalla oli A-studiossa pääpökäleet)

        helppoa kuin heinänteko, laskutus on suoraan perusteltua, että noin 10 hlöä käy hiihtämässä päivän aikana...johan se on hyvä, että yölläkin kulutetaan sähköä, ettei tarvii otsalampun kanssa hiihtää--tai yritäää hiihtää...ymmärrän latuvalaistuksen, kait sen vois ajastaa olemaanpoiksin päältä? Se on kokonaan toinen assii, jos hiisituvan pääsulake on kytköksissä latujen valaistukseen..eihän taloa voi yöksi jättää sähköttä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kuka maksaa Honkavuoren sähkölaskut kun valot palaa jatkuvasti, ettei nyt menis nämäkin laskut kaupungin kassasta (no en huomannut näin kävi kuten lentokentän kohdalla oli A-studiossa pääpökäleet)

        Minäkin huomasin tuon. Tikanmäki oli maksanut Lentokenttäyhtiön laskun omalta tililtään. Se olikin se suurin "rötöstely" Lentokenttä-asiassa! Ihan A-Studio teki jutun, ihanaa! Rinnevaara hoksas, talousnero!

        Entäs se miljoona, joka rinnevaaran ajojahdista aiheutui. Kenen pussista se maksettiin.

        Ei varmaan Mäentikan eikä "sammoo mieltä ku Jukkakii"... ihan veronmaksajat kuittasivat laskut. Se oli kuitenkin yli miljoonaeuroa! Olispa A-studiolla taas asiaa ihan oikeasti.

        Tarkoittanet ne miljoonat jotka koitui Pyhäjärven hyväksi? Kaikki tietää, muutamat ei ymmärrä!

        Väitteellesi pitää löytyä todisteita!! KEPU valehtelee AINA!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minäkin huomasin tuon. Tikanmäki oli maksanut Lentokenttäyhtiön laskun omalta tililtään. Se olikin se suurin "rötöstely" Lentokenttä-asiassa! Ihan A-Studio teki jutun, ihanaa! Rinnevaara hoksas, talousnero!

        Noo, kyllä hän oli maksanut omia sähkölaskuja lentokenttäyhtiön tililtä.
        Lienee korvannut asian kun jäi kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoittanet ne miljoonat jotka koitui Pyhäjärven hyväksi? Kaikki tietää, muutamat ei ymmärrä!

        Kuulepa nyt,
        rinnevaara oli MBA-tutkinnon Harvardin yliopiston kasvatti. Toiminta pankki- kunta- ja yhdistyksien omistamien laitosten johdossa. Että mitä Sinä, arvoisa arvostelija olet, montako tutkintoa Sinulla on, mikä on työkokemuksesi. Kerro ensin se ja laitetaan sitten vaakalaudalle, kuka ja mikä on mitäkin .
        Hänellä oli rehellinen asioiden hoito pääasia. Ja kaupunkilaisten hyvinvointi oli etunenässä.

        Typerää, jos "sammoo mieltä ku ..." voi lietsoa tällaista potaskaa vuosien, vuosikymmenten ajan. Häpeäisitte kaikki. Rinnevaara oli ylitse muiden, mutta eihän Pyhäjärvellä voi olla, ei saa olla, kuin vain yksi kunkku, joka leikkii pyhäjärvisten asioilla.

        Laila kuule, mullakin on tutkintoja, mutta ei yhtään potkua työpaikasta! Rinnevaara on potkittu jokaisesta työpaikastaan, ja aina ovet paukkuen, käräjäoikeuden ovien!

        Jaa demari-Taimi sammoo mieltä ku Jukkaki täällä nyt riekkuu.

        ...ja saanut jokaisesta työpaikasta sosiaalisesti yhteistyökyvyttömänä. On siis pudokkaan peilikuva.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa demari-Taimi sammoo mieltä ku Jukkaki täällä nyt riekkuu.

        Nyt on pakko kirjoitta Suomi 24-ylläpidolle, miten voi tällaiset sairaat täällä
        Suomi 24- palstalla heittää tällaista potaskaa ihmiselle.
        Onko täällä niitä "kuuluja" vartioita, jotka ottavat asiat haltuunsa. Ei näytä siltä, ihan kumma,l että yhtä pyhäjärvistä kaupunkilaista voidaan nimitellen nimellä ja nimettömänä, mutta ohjaten samaan henkilöön, tehdä tällaista.
        Ottakaa nyt , te valvojat, jotka olette tehtävään valittu, asia hoitaaksenne, että tällainen rasistinen, uskomaton, ihmistä parjaavaaa, alentavaa, ja jos vaikka mitä kirjoituksia saadaan hävitettyä näillä palstoilla...
        KAVAhda SUOMI 24- palsta.

        Jos todellsakin rinnevaara olisi ollut kaupunkimme johtajana, tilanne olisi aivan jotain muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noo, kyllä hän oli maksanut omia sähkölaskuja lentokenttäyhtiön tililtä.
        Lienee korvannut asian kun jäi kiinni.

        Pakkohan ne oli maksaa, kun maa alkoi poltella....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laila kuule, mullakin on tutkintoja, mutta ei yhtään potkua työpaikasta! Rinnevaara on potkittu jokaisesta työpaikastaan, ja aina ovet paukkuen, käräjäoikeuden ovien!

        Noh mikäs Itku-Iita (22:019 täällä taas mesoaa???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinaatko että vanhusväestö kelkkailee honkavuorelle rasvaamaan suksia ja pelaamaan tennistä. Vai mennäänkö bussilla, kaarasen kyydillä.
        Pelimies huuteli pelimiehiä Kalevassa.
        Totta sinne ei kulje nuoret ei vanhat .

        Näin on nähtynä!
        Outoa touhua touhulan touhottajilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kuka maksaa Honkavuoren sähkölaskut kun valot palaa jatkuvasti, ettei nyt menis nämäkin laskut kaupungin kassasta (no en huomannut näin kävi kuten lentokentän kohdalla oli A-studiossa pääpökäleet)

        Tietenkin yritetään tunkea meidän veroeurojen piikkiin.
        Naapurikuntien hyötykäyttöönkö tehty?
        Atten porukka Tenhusen kyydillä, viltti niskassa varustettuna, huutamaan kiitosvirttä mäen juurelle. Ei helevetti tätä toutua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on pakko kirjoitta Suomi 24-ylläpidolle, miten voi tällaiset sairaat täällä
        Suomi 24- palstalla heittää tällaista potaskaa ihmiselle.
        Onko täällä niitä "kuuluja" vartioita, jotka ottavat asiat haltuunsa. Ei näytä siltä, ihan kumma,l että yhtä pyhäjärvistä kaupunkilaista voidaan nimitellen nimellä ja nimettömänä, mutta ohjaten samaan henkilöön, tehdä tällaista.
        Ottakaa nyt , te valvojat, jotka olette tehtävään valittu, asia hoitaaksenne, että tällainen rasistinen, uskomaton, ihmistä parjaavaaa, alentavaa, ja jos vaikka mitä kirjoituksia saadaan hävitettyä näillä palstoilla...
        KAVAhda SUOMI 24- palsta.

        Heti ärähdit kun "sammoo mieltä" olevia arvosteltiin! Missä olet aina silloin kun Lailaa tai Irjaa tai Tittaa arvostellaan HYVINKIN ilkeästi??? esim klo 22.01 KEpulaisihan EI saa arvostella se on Pyhäjärven demokratiaa!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minäkin huomasin tuon. Tikanmäki oli maksanut Lentokenttäyhtiön laskun omalta tililtään. Se olikin se suurin "rötöstely" Lentokenttä-asiassa! Ihan A-Studio teki jutun, ihanaa! Rinnevaara hoksas, talousnero!

        Eikös verovirasto Hgin päässä etsinyt kuitteja?
        Niitä ei jostain syystä löytynyt.
        Oliko peräti 300 000 markoissa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoittanet ne miljoonat jotka koitui Pyhäjärven hyväksi? Kaikki tietää, muutamat ei ymmärrä!

        Hirnahdin, kuin Paaslinnan heppa.
        Vai on kunta saanut miljoonia.
        Kuseskeletko raitin reunoilla, aamuhämyisillä silmäkkeillä? Uh ja ah, et ihan terävästi näe ympäristöäsi. ###
        Siis, tutkailehan uudelleen ja tuoppi pois kätösestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulepa nyt,
        rinnevaara oli MBA-tutkinnon Harvardin yliopiston kasvatti. Toiminta pankki- kunta- ja yhdistyksien omistamien laitosten johdossa. Että mitä Sinä, arvoisa arvostelija olet, montako tutkintoa Sinulla on, mikä on työkokemuksesi. Kerro ensin se ja laitetaan sitten vaakalaudalle, kuka ja mikä on mitäkin .
        Hänellä oli rehellinen asioiden hoito pääasia. Ja kaupunkilaisten hyvinvointi oli etunenässä.

        Typerää, jos "sammoo mieltä ku ..." voi lietsoa tällaista potaskaa vuosien, vuosikymmenten ajan. Häpeäisitte kaikki. Rinnevaara oli ylitse muiden, mutta eihän Pyhäjärvellä voi olla, ei saa olla, kuin vain yksi kunkku, joka leikkii pyhäjärvisten asioilla.

        Nyt on ymmärrys käynyt ja yhteenveto on selviö; paksujen poikien kerho, ei sietänyt puikoissa naisen älyä.
        Pahin kuitenkin, että joukkoon eksyi, sammoo mieltä neutrit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laila kuule, mullakin on tutkintoja, mutta ei yhtään potkua työpaikasta! Rinnevaara on potkittu jokaisesta työpaikastaan, ja aina ovet paukkuen, käräjäoikeuden ovien!

        Miksi kesäyöhön juoksit/ko, taidat olla sammoo mieltä ku kepunpää. Kun muuta mahdollisuutta ei ole, vai ?
        Kuulutko noihin työpaikka syrjintää harrastavaan joukkoon. Olivat ihan käräjillä, onko multa mennyt jotenkin ohi.
        Ohjailitko valtuustonpj. tyyliin ,elä ota ,elä ota.🤣
        Kuulutko joukkoon , joka tuotti veronmaksajille huomattavaa taloudellista vahinkoa
        Rinnevaara hoiti kaupungin ja kuntalaisten etua ajatellen taloutta, eikä se mitenkään käynyt sammoo mieltä tyyliin, ongelmia syntyi kun hän puuttui maksettuihin piilotukiin jäähallin haamu tunteihin.
        Kauan kadoksissa ollut kenttäkin löytyi.
        Kerro sinä vaikka lisää , varmaan osaat 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulepa nyt,
        rinnevaara oli MBA-tutkinnon Harvardin yliopiston kasvatti. Toiminta pankki- kunta- ja yhdistyksien omistamien laitosten johdossa. Että mitä Sinä, arvoisa arvostelija olet, montako tutkintoa Sinulla on, mikä on työkokemuksesi. Kerro ensin se ja laitetaan sitten vaakalaudalle, kuka ja mikä on mitäkin .
        Hänellä oli rehellinen asioiden hoito pääasia. Ja kaupunkilaisten hyvinvointi oli etunenässä.

        Typerää, jos "sammoo mieltä ku ..." voi lietsoa tällaista potaskaa vuosien, vuosikymmenten ajan. Häpeäisitte kaikki. Rinnevaara oli ylitse muiden, mutta eihän Pyhäjärvellä voi olla, ei saa olla, kuin vain yksi kunkku, joka leikkii pyhäjärvisten asioilla.

        Hän ,Rinnevaara oli kautta aikain paras kaupunginjohtaja työtä tehdäkseen hän olisi tarvinnut rehellisen kuntalaisten etua ajavan työyhteisön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän ,Rinnevaara oli kautta aikain paras kaupunginjohtaja työtä tehdäkseen hän olisi tarvinnut rehellisen kuntalaisten etua ajavan työyhteisön.

        Just, ja sama olis tarvittu kaikissa Rinnevaaran työpaikoissa! Ei vaan natsannut!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just, ja sama olis tarvittu kaikissa Rinnevaaran työpaikoissa! Ei vaan natsannut!

        Vai ei natsannut, on tullut pitkään seurattua tätä Pyhäjärven uusikeskusta siipeä mitä ilkeyksiä , kirjein ja kaikin mahdollisin keinoin ovat touhunneet.
        Niin on se vaan niin hävettävää aikuisilta ihmisiltä. YMMÄRRÄTKÖ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai ei natsannut, on tullut pitkään seurattua tätä Pyhäjärven uusikeskusta siipeä mitä ilkeyksiä , kirjein ja kaikin mahdollisin keinoin ovat touhunneet.
        Niin on se vaan niin hävettävää aikuisilta ihmisiltä. YMMÄRRÄTKÖ?

        Rinnevaaralla oli huono tuuri, jokaisessa työpaikassaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rinnevaaralla oli huono tuuri, jokaisessa työpaikassaan!

        Pyhäjärven kaupunginjohtajilla kaikilla ei yksinomaa Titalla on ollut huono tuuri kun on ilkeyksiään ajettu täältä pois kun eivät ole Jukan tahtoon taipuneet!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyhäjärven kaupunginjohtajilla kaikilla ei yksinomaa Titalla on ollut huono tuuri kun on ilkeyksiään ajettu täältä pois kun eivät ole Jukan tahtoon taipuneet!!!

        Niinpä, johtaja joka taipui herran tahtoon joutui käräjille. Joutui muistaakseni kymppitonnin maksuun. Sammoo mieltä olevakin maksoi sievoisen summan ja moni muu vääryyteen sortuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laila kuule, mullakin on tutkintoja, mutta ei yhtään potkua työpaikasta! Rinnevaara on potkittu jokaisesta työpaikastaan, ja aina ovet paukkuen, käräjäoikeuden ovien!

        Mitäs tutkintoja niitä sulta löytyy, kukas sen kissanhännän nostaa jos ei kissa itse.
        Epäilen että potkuja olisi tullut mikäli , mikäli olisi muutakin sanottavaa, kuin oon sammoo mieltä ku .🛩

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heti ärähdit kun "sammoo mieltä" olevia arvosteltiin! Missä olet aina silloin kun Lailaa tai Irjaa tai Tittaa arvostellaan HYVINKIN ilkeästi??? esim klo 22.01 KEpulaisihan EI saa arvostella se on Pyhäjärven demokratiaa!!!

        Ei hietä arvostella. Heistä kerrotaan totuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei hietä arvostella. Heistä kerrotaan totuus.

        KEPU EI KOSKAAN kerro totuutta Aina valehtelee .Vai mitä Heikki??

    • Anonyymi

      10miljoonaa maksetaan selänteeseen liikaa kun kuntaliiton sote tilaston mukaan katsotaan.

      294 kunnan keskimääräinen sotekustannus on 3500€.
      Sen mukaan Pyhäjärven selännemaksu olisi 17,5 miljoonaa.
      Nyt se on 5600 eli 28 miljoonaa!!??!

      • Anonyymi

        Ja kun muistaa että verotulot ovat 20 miljoonaa, velkaa 32 miljoonaa.
        Lisää otetaan velkaa 3.5 miljoonaa!

        Ketkä johtaa Pyhäjärven kaupunkia? Miten kuntalaiset ovat päästäneet tilanteen tuommoiseksi!!??

        S e on sitä Kepulien harrastamaa maaseudun kehittämispolitiikkaa. Kerran neljässä vuodessa ollaan ystäviä ja sitten unohdetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kun muistaa että verotulot ovat 20 miljoonaa, velkaa 32 miljoonaa.
        Lisää otetaan velkaa 3.5 miljoonaa!

        Ketkä johtaa Pyhäjärven kaupunkia? Miten kuntalaiset ovat päästäneet tilanteen tuommoiseksi!!??

        Nykyjohdolta tilien käyttöoikeus kiireesti pois!!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Pyhäjärven kaupungin hallituksessa tulisi olla puolet valtion nimeämiä edustajia. Sama valtuustossa. Miksikö? Koska verotulot ja valtion tuki on molemmat saman suuruisia eli 2o miljoonaa!

      • Anonyymi

        Ei saatana! 2o miljoonaa ihan o-kirjaimella!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei saatana! 2o miljoonaa ihan o-kirjaimella!

        Ööh," Ei saatana" o- kirjaimella.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      378
      3774
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      210
      1861
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1404
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      152
      1285
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      951
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      58
      900
    7. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      893
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      870
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      858
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      849
    Aihe