Ostin vuosi sitten yksityiseltä harrastuskäyttöön Tamforce-pylväsporakoneen (valovirta 550 W, kartio MK2, 16 mm:n istukka, 12 nopeutta). Myyjä oli ostanut koneen itselleen ammattikäyttöön mutta todennut piankin tarvitsevansa työssään järeämpää. Kone oli siisti ja minun oli helppo uskoa, että se oli ostettu uutena vain muutamaa kuukautta aikaisemmin. Hintakin varsin sopuisa, joten sain mielestäni rahalleni vastinetta eikä minulla ole myyjää vastaan mitään hampaankolossa.
Laite toimii muuten asianmukaisesti, mutta sain huomata vetohihnojen kuluneen pahoin. Vähänkin raskaammassa työssä ne luistavat kiristysyrityksistä huolimatta. Ilmeinen suunnitteluvirhe: hihnapyörien läpimitta on selvästikin tingitty liian pieneksi. Uskoisin hihnojen uusimisen kuitenkin auttavan ongelmaan.
Tiedustelin laitteita uutena myyvältä Puuilolta varaosiksi uusia hihnoja. Minulle myytiin eioota ja kehotettiin tiedustelemaan eri myymälöistä, sattuuko niistä löytymään palautuksena tulleita koneita, joista minulle ehkä voitaisiin irrottaa hihnat. Pari yhteydenottoa ei ole johtanut tuloksiin.
Halpahan tuollainen kiinalaislaite on uutenakin, mutta varaosien saatavuus maahantuojan kautta ei kai olisi kohtuuton toivomus!
Osaisiko joku täällä antaa vinkin, mistä minun kannattaisi tuollaiseen värkkiin voimansiirtohihnoja kysellä? Laite talvehtii satojen kilometrien päässä mökillä enkä tullut syksyllä lähtökiireissä ottaneeksi hihnojen mittoja tai itse hihnoja malliksi mukaan. Käyttöäkin tulee vasta kesällä, mutta olisi hienoa saada käypäiset hihnat mukaan jo kevään/kesän ensimmäiselle mökkireissulle.
Pylväsporakoneen hihnat
Anonyymi
0
170
Luetuimmat keskustelut
- 1211502
- 50970
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r148780Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.123563Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e119535Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118476- 49457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4429
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.134420