Silloin kun aloititte

tietyn projektin ette ilmeisesti ymmärtäneet sitä, että hän olikin aika paljon erityispiirteinen ihminen. Hän oli tyytyväinen itseensä ja elämäänsä, mutta se kaikki mitä projektin nimissä tehtiin teki hänestä hyvin hauraan, ahdistuneen ja ihmisiin luottamattoman. Oma koti oli hänelle turvapaikka, mutta ei ihan aina sekään sitä ollut. Tulee mieleen ohjelma autistisesta naisesta, joka aina ulkomaailmaan ahdistuessaan, meni kotiin tullessa sellaiseen vähän niin kuin lehmille tarkoitettuun häkkyrään, suojaan kaikelta siltä mitä oli päivän aikana kokenut. Kun iloisesta ja itseensä tyytyväisestä ihmisestä tulikin pelokas kaikenlaisen epämääräisyyden ja esityksen takia, hän ahdistui sitä enemmän mitä kauemmin kaikki kesti. Muut halusivat kertoa, että he tietävät paremmin miten hänen tulee elää ja mikä saa hänet voimaan hyvin. Mutta niin se ei ollutkaan, siksi hänen omaa mielipidettään olisi pitänyt kuunnella alun alkaen. Koska koti on hänelle turvapaikka samassa tilassa ei koskaan voi olla sellainen ihminen, joka on ollut kauan mukana jossain sellaisessa, mikä on aiheuttanut lähes jatkuvan monivuotisen stressin. Se aiheuttaisi sen ettei stressi loppuisi koskaan. Tätä hän yritti teille kertoa ja siksi hiljaisuuden merkitys on äärimmäisen tärkeä. Se on työntekemisen lisäksi ainoa mikä voi saada stressin vähenemään. Uuden ihmisuhteen aloittaminen yksityiselämässä ei ole mahdollista ehkä moneen vuoteen, koska elämän täytyy olla ensin stressitöntä ja että on hiljaista. Tämänkin hän ymmärsi vuosia sitten, siksi noista elämää parantavista keinoista on toistuvasti mainittu, mutta sitä ei ole ymmärretty.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Koska tulevaisuutta ei kukaan osaa ennustaa, siksi mennään vuosi kerrallaan ja arvioidaan mikä oma vointi on ja onko eheytymistä tapahtunut. On siis mahdollista että yksin oleminen tulee jatkumaan koko loppuelämän ajan.

Äänestä
  • Elämän hinta, jonka joutuu maksamaan omasta selkänahasta.
    Yksin parempi elää, ei luottoa kehenkään ulkopuoliseen ihmiseen.
    Kukaan ei korvaa lotkauttanut, kukaan ei katsonut aiheelliseksi korvata suuria virheitä, joihin osallistui suuri joukko vieraita ihmisiä.
    Mitä ihmettä oikein ihmiset kuvittelivat?

    Äänestä

  • No kukapa sen tietää, totuus tulee joskus vastaan....

    Äänestä

Kiitoksia kirjoittajalle tästä kommentista.

Äänestä

No onneksi hänellä on työpaikka pitkäksi aikaa eteenpäin. Jotenkin ihmettelen, oletko ap puolella vai vastaan? Veikkaan, että vastaan.

Äänestä
  • Tämän sekavan trollihorinan primääristä päämäärästä voi olla montaa mieltä.

    Äänestä

Kiitos rohkeudesta 😍En ole samassa tilanteessa, mutta tunnen samankaltaisuutta kanssasi...voimia ystäväni😍

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

tietyn projektin ette ilmeisesti ymmärtäneet sitä, että hän olikin aika paljon erityispiirteinen ihminen. Hän oli tyytyväinen itseensä ja elämäänsä, mutta se kaikki mitä projektin nimissä tehtiin teki hänestä hyvin hauraan, ahdistuneen ja ihmisiin luottamattoman. Oma koti oli hänelle turvapaikka, mutta ei ihan aina sekään sitä ollut. Tulee mieleen ohjelma autistisesta naisesta, joka aina ulkomaailmaan ahdistuessaan, meni kotiin tullessa sellaiseen vähän niin kuin lehmille tarkoitettuun häkkyrään, suojaan kaikelta siltä mitä oli päivän aikana kokenut. Kun iloisesta ja itseensä tyytyväisestä ihmisestä tulikin pelokas kaikenlaisen epämääräisyyden ja esityksen takia, hän ahdistui sitä enemmän mitä kauemmin kaikki kesti. Muut halusivat kertoa, että he tietävät paremmin miten hänen tulee elää ja mikä saa hänet voimaan hyvin. Mutta niin se ei ollutkaan, siksi hänen omaa mielipidettään olisi pitänyt kuunnella alun alkaen. Koska koti on hänelle turvapaikka samassa tilassa ei koskaan voi olla sellainen ihminen, joka on ollut kauan mukana jossain sellaisessa, mikä on aiheuttanut lähes jatkuvan monivuotisen stressin. Se aiheuttaisi sen ettei stressi loppuisi koskaan. Tätä hän yritti teille kertoa ja siksi hiljaisuuden merkitys on äärimmäisen tärkeä. Se on työntekemisen lisäksi ainoa mikä voi saada stressin vähenemään. Uuden ihmisuhteen aloittaminen yksityiselämässä ei ole mahdollista ehkä moneen vuoteen, koska elämän täytyy olla ensin stressitöntä ja että on hiljaista. Tämänkin hän ymmärsi vuosia sitten, siksi noista elämää parantavista keinoista on toistuvasti mainittu, mutta sitä ei ole ymmärretty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu