Mihin kirkkoon, kirkkokuntaan, tai herätysliikkeisiin kuulummekin, emme kukaan omaa oikeutta tuomita toista ihmistä kadotukseen.
Mutta omalla todistuksellaan ihminen voi luopua taivasosuudestaan todistamalla Kristusta vastaan, tai asettamalla pelastuksen ehdoksi jotakin Kristuksen lisäksi. Muuta tietä ei ole, kun Jeesus Kristus. Usko Kristukseen omien syntien sovittajana pelastaa. Mitään ihminen ei voi tehdä pelastuksensa hyväksi. Hän voi ottaa lahjan vastaan, tai kieltäytyä siitä.
Kenekään taivasosuuksista ei päätä ihmiset, ellei ihminen itse kiellä Kristusta
18
150
Vastaukset
- Anonyymi
Se jus onkin sitä tekemistä, kauhea aomaa vanhurskautta se vantaanottaminen, niinhän se kirkon oppihapatus menee !
- Anonyymi
Rukoile parannuksen armoa omalle kohdallesi.
Pilkkaajan osa on kauhistuttava.
Pitäisikö minun varmistaa kristuksen kieltämiseni kirjallisesti paperilla, papyruksella, tuohella tai vuohennahalla?
Onko muita sääntöjä, esimerkiksi neitsyen kuukautisveren käyttö musteena tai muita taikamenoja?- Anonyymi
Olet tehnyt se useita kertoja täällä jo. Olet kieltänyt pilkaten tuon uhrin, jolla sinunkin syntisi on sovitettu.
Jos muutosta ei tule, (toivon mukaan tulee), on huono matka edessäsi, kun henki lähtee ruumiistasi. Anonyymi kirjoitti:
Olet tehnyt se useita kertoja täällä jo. Olet kieltänyt pilkaten tuon uhrin, jolla sinunkin syntisi on sovitettu.
Jos muutosta ei tule, (toivon mukaan tulee), on huono matka edessäsi, kun henki lähtee ruumiistasi.Ajattelin vain varmistaa ettei minua voi syyttää epäjumalaa palvelevaksi taikauskoiseksi.
Muista muuten edes hetkeksi nostaa katseesi laahustaessasi aikanaan häpeäjonossa - saatan vilkuttaa sinulle.- Anonyymi
he-ma kirjoitti:
Ajattelin vain varmistaa ettei minua voi syyttää epäjumalaa palvelevaksi taikauskoiseksi.
Muista muuten edes hetkeksi nostaa katseesi laahustaessasi aikanaan häpeäjonossa - saatan vilkuttaa sinulle.Voi sinua ylpeätä ihmisparkaa. Kunpa Jumala tarttuisi elämääsi. Kuinka voit edes kuvitella, että maan mullasta tehty pääkoppasi olisi kaikkivaltias pyhä Jumala?
Pieni kopsaus ja sinua ei enään ole. Muista ihmisparka että olet maasta tullut ja maaiksi pian jälleen tulet. Jeesus elää ja odottaa sinuakin ottamaan vastaan syntiesi anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän. Anonyymi kirjoitti:
Voi sinua ylpeätä ihmisparkaa. Kunpa Jumala tarttuisi elämääsi. Kuinka voit edes kuvitella, että maan mullasta tehty pääkoppasi olisi kaikkivaltias pyhä Jumala?
Pieni kopsaus ja sinua ei enään ole. Muista ihmisparka että olet maasta tullut ja maaiksi pian jälleen tulet. Jeesus elää ja odottaa sinuakin ottamaan vastaan syntiesi anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän.Jos oikea jumala on olemassa, seuraan laahustamistasi epäjumalanpalvojien häpeäjonossa hänen kanssaan virvokkeita nauttien.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi sinua ylpeätä ihmisparkaa. Kunpa Jumala tarttuisi elämääsi. Kuinka voit edes kuvitella, että maan mullasta tehty pääkoppasi olisi kaikkivaltias pyhä Jumala?
Pieni kopsaus ja sinua ei enään ole. Muista ihmisparka että olet maasta tullut ja maaiksi pian jälleen tulet. Jeesus elää ja odottaa sinuakin ottamaan vastaan syntiesi anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän."Voi sinua ylpeätä ihmisparkaa. Kunpa Jumala tarttuisi elämääsi. Kuinka voit edes kuvitella, että maan mullasta tehty pääkoppasi olisi kaikkivaltias pyhä Jumala?"
Miksi nimittelet ylpeäksi ihmisparaaksi lähimmäistäsi? Vaikka luuletkin omaa uskontoasi/uskoasi ainoaksi oikeaksi "opiksi", muista että olet kuitenkin vain ihmisten sinulle opettamien uskomusten ja niiden pohjalta päässäsi kehittelemien luulojen varassa.
Muiden uskomusten pilkkaaminen, joksi tuollaiset nimittelyt voidaan tulkita, ei anna hyvää kuvaa ihmisestä, uskoipa hän sitten mihin tahansa.
- Anonyymi
Kyllä esikoislestadiolaisuudessa, Suomessa, löytynee noin parikymmentä "lähetysmiestä", jotka saarnaavat, että jos et ole esikoislestadiolainen ja usko heidän käsityksiinsä (=Jällivaaran käsityksiin) joudut helvettiin. Siihen pitää uskoa, eli siihenkin, että vain he voitat antaa syntejä anteeksi ja vain heillä on Pyhä Henki ja että kaikki muut ovat ERISEURAA. Purnun Joonas sen aloitti.
Ei ole mitään tekemistä apostoleilla Lutherilla tai Laestadiuksella tuon opin kanssa,
Juuri noin he saarnaavat, onko siinä mitään tolkkua. Vain me Esikoislestadiolaiset ry päästään taivaaseen. - Anonyymi
Voi Jeesuksen Äiti teijän höpötyksiä.
- Anonyymi
Jos ihminen on maasta tullut niin mistä se jeesus on tullut?
On evoluution vastaista että "pyhä henki voisi siittää
ketään neitsyttä raskaaksi"? Anonyymi kirjoitti:
Jos ihminen on maasta tullut niin mistä se jeesus on tullut?
On evoluution vastaista että "pyhä henki voisi siittää
ketään neitsyttä raskaaksi"?Taikauskoinen kristinuskonharhainen varmasti uskoo, jos tyttärensä on raskaana ja kertoo vakuuttavalla äänellä ettei pojilla ole ollut asiantilan kanssa minkäänlaista tekemistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ihminen on maasta tullut niin mistä se jeesus on tullut?
On evoluution vastaista että "pyhä henki voisi siittää
ketään neitsyttä raskaaksi"?Evoluutio onkin maailman suurin valhe.
Jeesus ei hedelmöittynyt miehen spermasta, siinä on ero Jumala ihmisen ja ihmisen välillä.
Tätä ei pseudotiede tietenkään käsitä, koska nämä asiat eivät ole ihmisen tiedossa koskaan, kuten ei maailmankaikkeuden luominenkaan. Jumala ei ole maan mullasten tehdyn selitettävissä. Eivätkä hänen tekonsa.
Ylpeys vaan estää monia näkemästä oman mitättömyytensä. Keksitään valheita joille annetaan nimeksi tiede. Saadaan valheen rakastajat uskomaan olemattomiin ja päätymään maallisen elämänsä päätyttyä iankaikkisesti helvettiin. 😥 - Anonyymi
he-ma kirjoitti:
Taikauskoinen kristinuskonharhainen varmasti uskoo, jos tyttärensä on raskaana ja kertoo vakuuttavalla äänellä ettei pojilla ole ollut asiantilan kanssa minkäänlaista tekemistä.
Kristityt tietävät, koska uskovat vain toditettuihin faktoihin.
Ateisti ei tiedä, koska hän uskoo etevästi sommiteltuihin valheisiin ja rakentaa koko elämänsä valheen (tyhjän) varaan.
Ateistilta puuttuu kokonaan se tieto, mistä hän on tullut, ja minne hän on menossa.
Ateistien puheista kuulee tämän heti, että hän on elämänsä suhteen täysin hukassa.
Voi ihmisparkoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristityt tietävät, koska uskovat vain toditettuihin faktoihin.
Ateisti ei tiedä, koska hän uskoo etevästi sommiteltuihin valheisiin ja rakentaa koko elämänsä valheen (tyhjän) varaan.
Ateistilta puuttuu kokonaan se tieto, mistä hän on tullut, ja minne hän on menossa.
Ateistien puheista kuulee tämän heti, että hän on elämänsä suhteen täysin hukassa.
Voi ihmisparkoja.Nyt alkaa jo mennä aika pitkälle. Herätkää nyt ajoissa!
Jos joku muka ,ihan muka täysissä järjissään väittää, että esikoislestadiolaisuus perustuu todistettuihin faktoihin ja että hän TIETÄÄ, että esikoislestadiolaiset ovat alkuseurakunnan jatkumo ja Pietarilta, Hussin, Lutherin , Lapin Marian, Leastadiusken, Raattamaan ja Purnun kautta heille ovat tulleet Taivaan valtakunnan avaimet, oikeus päästää tai sitoa ihmiset synteihinsä, voi häntä ihmisparkaa.
Noinhan voi ja saa kernaasti USKOA, mutta jos ja kun alkaa sitä luulemaan ja VÄITTÄMÄÄN tiedoksi? Se on hengellistä röyhkeyttä! Ihmisjärjen sokeutta!
Ymmärtääköhän tuonlaisessa luulossa eli "uskossa" elävä ihmihen enää mistään asiasta sen todellista luonnetta? Kun ei erota mikä ero on uskolla ja tiedolla.
Tiede (paljonko sen sisällöstä on TIETOA?) ja uskonnot (ei niissäkään kovin paljon tietoa ole?), niistä on monenlaista sekoitusta pienten ihmisten pääkalloissa. En minä esim. evoluutioteoriaan ehdottomana totuutena usko.
Tunnen myös Raamatun luomiskertomuksen.
Kummankaan perusteella en TIEDÄ mitään ratkaisevaa, ainakaan henkilökohtaisen iankaikkisen elämän kannalta. Voin uskoa, toivoa ja rakastaa. Lähimäistäni niin kuin itseäni. En enempää, - mutta en myös vähempää halua sitä tehdä.
- Anonyymi
Onko vaito laittanut ainuttakaan viestä tänä vuonna?
Jo vain, vielä ehtii.- Anonyymi
Teutan sanotaan lyöneen pensselit santaan jo vuosi sitten.
- Anonyymi
Kenenkähän toi alotus sitten oli?
Eihän ihmiselle kuulu tuomiovalta, mutta kuitenkin Jeesus jätti seurakuntaansa avaimet, joilla voidaan avata taivas tai sulkea se.
Hän sanoi, kaikki jotka te päästätte maanpäällä, on päästetty myös taivaassa ja kaikki jotka te sidotte, on sidottu myös taivaassa.
Viimeisellä tuomiolla sanotaan, että tulkaa minun Isäni siunatut. Miten ja missä tämä siunaus on tapahtunut? Hänen seurakunnassaan. Joka siellä on tuomittu armolla ja laupeudella, ei enään joudu tuomiolle.
11. Ja he ovat hänen voittaneet Karitsan veren kautta, ja heidän todistuksensa sanan kautta; ja ei he henkeänsä kuolemaan asti rakastaneet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa625182Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163457Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370