Ei ole olemassa mitään terapeuttista leveyttä, ei ole välimaastoa, vain yksilö luomuksessaan.

Anonyymi

Tämä kertoo karua kieltä miten tunnen ja ajattelen kaikesta. Se on näkemys mikä ei muutu, se on pohja jonka vuoksi elän. Se on lähtökohta josta en luovu, ja mikään muu ei kelpaa kuin alkuperäinen. Ei korvien ulinaa, ei lääkkeiden makua ja niiden aiheuttamia haitallisia oireita, ei muiden luomia ajatuksia, joiden tarkoitus on vain istuttaa jotain muuta, kuin se jota olet vaalinut koko elämänsä ja ollut niistä ylpeä ja onnellinen. Toisille vakuuttaminen kaiken muuttuvan joksikin hyväksi näkyy harmaan sumupeitteen läpi kauas ja se laittaa vihaksi, se nostaa vihan äärimitoilleen ja esirippu loputtomalle kostolle on valmis. Se takana olevat näyttelijät eivät nää yleisöään ennen kuin ymmärtävät laittaa puuterinsa takaisin maskeerajien laukkuihin. Aploodeja ei anneta eikä valokeila kohdistu näyttelijään, on vain arvostelija ja käsikirjoittaja joista kumpikaan ei saa työtään valmiiksi ennen kuin esitys on peruttu. Luovuuden tyyssijalle on tullut lopputili, on aika katsoa muualle ja laittaa pillit pussiin ennen kuin jotain tapahtuu. Ei tarvi olla kovin tasokas kolikon heittäjä tajutakseen kolikolla olevan kaksi eri puolta, se ei voi aina tippua samoin ja se ei myöskään muista miten se viimeksi tippui. Mitä teen elämälleni entä mihin se vie, sen päätän minä eikä kukaan muu. Voin kadota kameleontin lailla värimaailmaan ja tuntea itseni turvalliseksi, voin olla valkoinen mustalla pohjalla kaikkien näkyvillä omana itsenäni. Mihin suuntaan ja miksi niin olisi, ainoa oikea reitti onnellisuuteen on pysyä omana kokonaisuutena selvällä pojalla, siellä on ehdottomasti parasta olla- se on vakaa alusta ja silloin erottuu muista. Kun vedettäviä naruja on enemmän kuin yksi ei ole mahdollista elää vakaata elämää turvallisella pohjalla, se on epävakaa eikä ole aito- se muuttaa väriään pystymättä tottumaan siihen, se on kaiken hyvinvoinnin käänteinen peilikuva.

24

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onkohan tämä aloitus mitenkään terapeuttinen?

      • Anonyymi

        Sehän on hyvin selkeä. Hän haluaa elää ilman ylimääräisiä , stressaavia häiriötekijöitä. Omassa maailmassaan , tasapainossa. Tietää, mikä on itsellensä parasta ja pysyttelee siinä.

        Älykäs ihminen, joka ongelmistaan huolimatta tuntee itsensä

        - leidi täältä sivusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä persoona asperger-ominaisuuksin. Hyvin älykäs ihminen

        -leidi täältä sivusta lisäilee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä persoona asperger-ominaisuuksin. Hyvin älykäs ihminen

        -leidi täältä sivusta lisäilee

        Synestesia

        Terv: Ap

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Synestesia

        Terv: Ap

        Olet siis hyvin poikkeuksellinen ja harvinaislaatuinen ihminen erityistaidoin.
        Pidä huolta itsestäsi !

        -leidi sivusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet siis hyvin poikkeuksellinen ja harvinaislaatuinen ihminen erityistaidoin.
        Pidä huolta itsestäsi !

        -leidi sivusta

        Eräs leidi on ollut oitkän aikaa kaiken huonon takana. Hänen käytökselleen ei ole yhtään syytä. Tänään kokeilen ekaa kertaa kovia huumeita etsiessäni rauhaa sielulleni ja vakaville oireilleni. Ei ole enää mitään menetettävää, on vain mahdollisuus löytää onni ja oma elämä takaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Synestesia

        Terv: Ap

        Unohdit värikkäät, peilipintaiset pallot, jotka kiinnittyvät sydämeen kultaisilla langoilla. Lankojen ääni soi kauniisti silloinkin, kun on yksin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eräs leidi on ollut oitkän aikaa kaiken huonon takana. Hänen käytökselleen ei ole yhtään syytä. Tänään kokeilen ekaa kertaa kovia huumeita etsiessäni rauhaa sielulleni ja vakaville oireilleni. Ei ole enää mitään menetettävää, on vain mahdollisuus löytää onni ja oma elämä takaisin.

        Älä kokeile. Se ei tuo onnea. Vain lisää surua ja epätoivoa sinulle ja läheisillesi.

        Yritä muunlaista muutosta. älä huumeita. En itse käytä , mutta olen liian läheltä seurannut tuhoa, jonka huumeet aiheuttavat. Liian läheltä ja liian kauan, voimat vähissä jo

        Ei tämän surullisemmaksi ja huonovoitisemmaksi voi enää tulla, on vain pakko kokeilla kaikkia mahdollisuuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tämän surullisemmaksi ja huonovoitisemmaksi voi enää tulla, on vain pakko kokeilla kaikkia mahdollisuuksia.

        Kun on tarpeeksi kauan kääntäny kortteja ympäri siinä toivossa, että jostain löytyisi parempaa ja aina kortin alta paljastuu ovi, jonka sisällä ei ole mitään hyvää alkaa sitä väkisin katsomaan suuntaan missä ei ole koskaan käynyt. On helppo sanoa toiselle huumeiden olevan vaarallisia ja niihin ei kannata turvautua, mutta jos ei ole enää muuta vaihtoehtoa, ei kertakaikkiaan ole enää muuta. Lääkkeet ovat täysin turhia eikä niistä ole mitään muuta kuin haittaa. Elämäntapamuutos ei tule kysymykseen, koska se vie luovuuteni pois kuten lääkkeetkin ja elän luovuudelle, se on sydämessäni virtaava veri. Siksi haluan katsoa siihen suuntaan, jossa voin toteuttaa itseäni ja silti olla mahdollisesti onnellinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eräs leidi on ollut oitkän aikaa kaiken huonon takana. Hänen käytökselleen ei ole yhtään syytä. Tänään kokeilen ekaa kertaa kovia huumeita etsiessäni rauhaa sielulleni ja vakaville oireilleni. Ei ole enää mitään menetettävää, on vain mahdollisuus löytää onni ja oma elämä takaisin.

        Hyvä homma, älä teeskentele vaan vedä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä homma, älä teeskentele vaan vedä.

        Voit olla varma siitä.

    • Anonyymi

      Älä ota kovia huumeita. Varmasti on vielä uusia keinoja, että elämäsi tuntuisi paremmalta. Miksi haluat kuolla? Miksi haluat elämäsi vielä kauheammaksi?

      • Anonyymi

        En tietenkään halua kuolla, vaan olla terve ja onnellinen. Mutta koska jokin haittaa todella paljon negatiivisesti elämääni ja se muutu miksikään. Kaikki kokeiltu, joten siksi etsin vastauksia huumeista, niitä en ole vielä kovempia kokeillut. Olen luvannut itselleni selvittäväni mistä kaikki johtuu ja kun en ole löytänyt siihen vastausta vielä, niin tämä on sitten seuraava vaihe. En siis hae tarkoituksenmukaisesti itselleni huonompaa oloa, vaan etsin ratkaisuja vuosia kestäneisiin ongelmiin, jotka eivät ole muuten ratkenneet.

        Ovatko ne huumeet, lääkkeet, lääkärin määräämiä?

        Lääkkeet ilmeisesti jättivät niin pahat neurologiset haitat itselleni ja sitä myötä jokainen osa-alue terveydestä on pielessä, siis aivan kaikki. Olen kuullut LSD:n palauttavan aivot nuoruuden tilaan, joten koska en näköjään palaudu toimintakykyiseksi, vaikka en ole aikaan lääkkeitä käyttänytkään, niin jotain meni pahasti pieleen aikoinaan. Jollei LSD auta, sitten siirrytään sieniin, amfetamiiniin, kokaiiniin, kaikki käyn läpi, ei ole enää mitään menetettävää. Jokaisella on oikeus etsiä itselleen parantavia mekanismeja oli ne sitten laittomia tai ei. Jokaisella on oikeus olla terve tavalla tai toisella ja nyt on aika siityä tähän suuntaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ovatko ne huumeet, lääkkeet, lääkärin määräämiä?

        Miksi olisi? En usko lääketieeseen enkä luota lääkäreihin enää ollenkaan, aikani luotin ja se aika meni jo. Lääkkeet mitä lääkärit määräävät käypähoidon suositusten mukaan eivät ole missään muodossa tekemisissä terveyden edistämisen kanssa. Jos jaksaa vähänkään käyttää enemmän aikaa asiaa tutkiakseen huomaan aika pian kaksoissokkotutkimuksia lukemalla, että yhdessäkään tieteellisessä tutkimuksessa ei ole pystytty todistamaan masennuslääkkeiden nostaman serotoniinitason vaikuttavan positiivisesti siihen ja usein plasebo on toiminut täysin yhtä hyvin. Ero on vain siinä, että lääkkeestä saat monta kymmentä sivuvaikutusta, jotka voivat olla tulevaisuutesi terveyden kannalta ratkaisevassa tilanteessa vakavan haitan näkökannasta katsottuna. Uskallan väittää, että jos haet kadulta esimerkiksi kannabista hermosärkyihin ja lääkäriltä lääkkeen vastaavaan vaivaan voit olla satavarma ensimmäisen vaihtoehdon ratkaisevan ongelman, mutta lääketieteen tarjonta voi sairastuttaa sinut loppuelämäksi. Yhtään ainoaa lääkettä en ota vastaan enää lääkäriltä, oli ongelma mikä tahansa, en ottaisin edes sitä kuuluisaa tarraa jonka usein lapset saavat jonkun tietyn toimenpiteen jälkeen.

    • Anonyymi

      Upea aloitus! Samaa mieltä.

    • Anonyymi

      Hienoa tekstiä, voisit kirjoittaa kirjan.

    • Anonyymi

      Voisitko viimeinkin kokeilla Jumalaa ja rukousapua?

      • Anonyymi

        Tähän. Olen vuosikausia yrittänyt lapselle sanoa samaa. :'(

    • Anonyymi

      Jussipussia katson..

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      aloituksessa on todistus vain vahvan naisen epätoivosta, naisen joka huomaa täyden vahvuutensa olevan vain tyhjää, ilman toista, toisia yhtä vahvoja on olemassa miehiä JA NE MIEHET PYSYVÄT RIVISSÄ!!!!!!!!!!!!!!!!
      MIKÄS PERKELE SIELLÄ NAURATTAA, TAUKOTUPA ON TUOLLA!!!!!!!!!!!!!!!! JA TURRRPAAAAN!!!!!!!!!!!!!!!!! JUMALAUTA!!!!!!!!!!!
      :)
      rauhallista illanjatkoa, turvallista
      https://www.youtube.com/watch?v=f0E304_1hG4

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      258
      800
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe