Millainen ihminen voi heittää toisten muistokukat sukulaisen haudalta pois heti hautajaisten jälkeen? Jättää haudalle vain omansa. Kenelläkään ei ole sellaista oikeutta määrätä, että kenen sukulaisen muistokukat saa olla haudalla ja kenen ei. Kukaan ei omista toista ihmistä ja vainaja on muillekin yhtä läheinen sukulainen.
Marttilalaista röyhkeyttä!
64
6674
Vastaukset
- Anonyymi
Järkyttävää, voiko se olla edes Marttilassa tapahtunut ?
- Anonyymi
Kyllä näin on tapahtunut. Nyt tiedetään kuka tämä henkilö on ollut.
- Anonyymi
Joku sairas keksinyt koko jutun.
- Anonyymi
Kerro kuka oli. Muutoin on mahdoton uskoa.
- Anonyymi
Ei nimiä tänne. Eräs ahne, kostonhimoinen henkilö, jonka tunnen todella hyvin. En halua enää ikinä olla missään tekemisissä hänen kanssaan.
- Anonyymi
Minä myös haluan tietää kuka tämä henkilö on.
- Anonyymi
Minunkin mielestä tälläisen henkilöllisyys pitää paljastaa
Muuten luullaan, että kaikki marttilalaiset on samanlaisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minunkin mielestä tälläisen henkilöllisyys pitää paljastaa
Muuten luullaan, että kaikki marttilalaiset on samanlaisia.Juuri sellaisia kaikki marttilalaiset ovat. Kyllä teidän maineenne on kiirinyt jo kauas.
- Anonyymi
Yksi ja sama henkilö kirjoittelee ja vastailee tänne. Halvat on huvit.
- Anonyymi
Marttilan puolesta,
tietääkseni hautakiviä ei ole viety - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marttilan puolesta,
tietääkseni hautakiviä ei ole vietyEikä myöskään ole haudoilta muistokukkia heitelty pois, kysyin suoraan suntiolta. Valheita kaikki väitteet. Tosi sairasta kirjoittelua aloituksessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä myöskään ole haudoilta muistokukkia heitelty pois, kysyin suoraan suntiolta. Valheita kaikki väitteet. Tosi sairasta kirjoittelua aloituksessa.
Mitä suntio niistä kukista tietää, tuskin muistaa hautojen muistokukat ja määrät. Tuskin pistää mieleensä ja ei hän siellä haudoilla koko aikaa kiertele ja vartioi. Kukat oli heitetty pois ja heittäjän hyväksymät kukat sai jäädä. Hyvä jos yhden päivän ehtivät haudalla olla. Niin sairasta ja itsekästä käytöstä aikuiselta ihmiseltä!
Heittäjä on tiedossa, tieto ei siitä miksikään muutu vaikka tämäkin tekstin hän vaatii pois täältä. Paljastaan siten vaan itsensä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä suntio niistä kukista tietää, tuskin muistaa hautojen muistokukat ja määrät. Tuskin pistää mieleensä ja ei hän siellä haudoilla koko aikaa kiertele ja vartioi. Kukat oli heitetty pois ja heittäjän hyväksymät kukat sai jäädä. Hyvä jos yhden päivän ehtivät haudalla olla. Niin sairasta ja itsekästä käytöstä aikuiselta ihmiseltä!
Heittäjä on tiedossa, tieto ei siitä miksikään muutu vaikka tämäkin tekstin hän vaatii pois täältä. Paljastaan siten vaan itsensä.Sairasta kirjoittelua, ei muuta voi sanoa.
- Anonyymi
Mitenkäs se sanonta meneekään, paha saa aina "palkkansa", toivottavasti.
- Anonyymi
Ja millainen loppu ahneella onkaan?
- Anonyymi
Ei ole, tiedän varmasti.
- Anonyymi
Milloin tämmöinen tapahtui
- Anonyymi
Onneksi on kuvia haudasta ja kukista että tää on pa..a juttua koko kirjoitus .
- Anonyymi
Niin todellakin on!
- Anonyymi
Tiedän että tämä kirjoittelu hautakukkien viemisestä haudalta pois on valhetta . Jotenkin karmiva aloituksen kirjoittaja.
- Anonyymi
Voi sinua ressukkaa.... ihme sekavaa
kirjoittelua.....kenelle tarkoitat kirjoituksesi, eivät ainakaan minulle kuulu!
- Anonyymi
Täyttä valhetta aloittajalta kaikki kukat olivat paikallaan joulun jälkeen kun on valokuvakin jossa on päivämäärä automaattisesti mukana.
- Anonyymi
Valetta, kuvia on monella sukulaisella hautajaisten jälkeiseltä päivältä ja kukat ovat poissa. Siitä ei mihinkään pääse vai toitko kukat takaisin myöhemmin? Sairasta! No nyt marttilalaiset tietävät millaista porukkaa siellä asuu ja hyvä niin.
- Anonyymi
Valheita kirjoitat aloittelija kuvat näkyville niin näytän myös itse kuvat. Sul on vilkas mielikuvitus.
- Anonyymi
Jospa aloittaja on ottanut kukat itse pois haudalta ja kuvannut sitten haudan. Syyttääkseen sitten syyttömiä. Siinä selitys mysteerille.
- Anonyymi
Toiset sukulaiset minulle ilmoittivat seuraavana päivänä että meidän kukat poissa. Minulla pitkä matka Marttilan hautausmaalle. Näillä bensan hinnoilla ei sinne joka päivä ajella. Tiedän varmasti kuka ne kukat on heittänyt roskikseen. Niin turhaa on syyttömiä syyttää. Tekijä todellakin tiedossa, lähisukuun kuuluva itserakas henkilö.
- Anonyymi
Ei voi kun nauraa alottajan jutuille. En usko ikinä noita kirjoituksiasi tänne. Muuten nuo syytöksesi ovat rikosilmoituksen paikka...
- Anonyymi
Kaikki väittämät ja syytökset tulee lain mukaan todistaa oikeiksi muuten voi saada kunnianloukkaussyytteen. Eikä se todista asiaa todeksi jos vaan väittää asian olleen niin sata kertaa.

Totuutta ei voi muuksi muuttaa! Keskustelun aloittajan kirjoittama on totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totuutta ei voi muuksi muuttaa! Keskustelun aloittajan kirjoittama on totta.
Oikea totuus on todistettu totuus eikä vaan silmät ummessa väitetty totuus.
- Anonyymi
Niin on kukkien varastaminen ja syyttömästi haukkuminen eräille sukulaisille.
- Anonyymi
Aloittaja on varmaan itse ollut asialla et saa urputtaa ja haukkua lupaa vaan mut ei tee mitään.
- Anonyymi
Mitähän tuo aloittaja on sitten luvannut? Eikö hän vaan ihmetellyt marttilalaisten touhuja. Eikö olisi syyllisen aika tunnustaa julma tekonsa. Pääsee omantunnontuskistaan.

Mieti omatuntosi kanssa sitä kauan ja hartaasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mieti omatuntosi kanssa sitä kauan ja hartaasti.
Kyllä on todella sairas kirjoittelija, ei omaatuntoa lainkaan. Kylmä ja julma marttilalainen. Hyvä ettei tarvitse ikinä olla sen kanssa tekemisissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän tuo aloittaja on sitten luvannut? Eikö hän vaan ihmetellyt marttilalaisten touhuja. Eikö olisi syyllisen aika tunnustaa julma tekonsa. Pääsee omantunnontuskistaan.
Anna tulla.
- Anonyymi
Mut aloittaja puhuu paskaa on kiva heittää vettä kiukaalle😊
- Anonyymi
Jotenkin on todella sairasta porukkaa täällä!
- Anonyymi
Aloittaja on
- Anonyymi
Miten muka, ei minun mielestä? Jos hän tietää asiasta ja uskoo sukulaisestaan sen että voi heittää kukat roskiin vaikka piruuttaan ja ilkeyttään. Sellaisia on joka suvussa muutamia.

Ihan mielenkiintoista seurata keskustelua.
Tulee Marttiakin julkisuuteen, harvoin siitä enää kuulee.
Vieläköhän se Laurilan lava on olemassa ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten muka, ei minun mielestä? Jos hän tietää asiasta ja uskoo sukulaisestaan sen että voi heittää kukat roskiin vaikka piruuttaan ja ilkeyttään. Sellaisia on joka suvussa muutamia.
Aloittaja kirjoittelee täällä monena ihmisenä näköjään. Kertoo jotakin kyllä aloittajasta.
- Anonyymi
Aloittaja on taitava narsisti ja manipuloija
- Anonyymi
Syyllinen täällä näköjään vain enää kirjoittelee ja haukkuu ihmisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syyllinen täällä näköjään vain enää kirjoittelee ja haukkuu ihmisiä.
Ainoa syyllinen on aloittaja, peittelee omia tekemisiään aina syyllistämällä valheellisesti muita. Ei ole omantunnon vaivaama.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainoa syyllinen on aloittaja, peittelee omia tekemisiään aina syyllistämällä valheellisesti muita. Ei ole omantunnon vaivaama.
En tiedä miten aloittaja on syyllinen, ei hän itse omia hautakukkiaan pois ole heti heittänyt tätinsä haudalta, kun juuri ne on sinne laskenut. Ihmetellä saa syyllisen tekstejä. Ne kyllä tunnistaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä miten aloittaja on syyllinen, ei hän itse omia hautakukkiaan pois ole heti heittänyt tätinsä haudalta, kun juuri ne on sinne laskenut. Ihmetellä saa syyllisen tekstejä. Ne kyllä tunnistaa.
Ei ikinä ei tiedä aloittajasta, mitä keksii toisen päälle, sieluton kun on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ikinä ei tiedä aloittajasta, mitä keksii toisen päälle, sieluton kun on.
Tekstejä lukiessa huomaa, että täällä on sairas henkilö, joka ei ole aloittaja. On ehkä syyllinen, kun yrittää puolustaa tekemisiään haukkumalla ja herjaamalla muita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tekstejä lukiessa huomaa, että täällä on sairas henkilö, joka ei ole aloittaja. On ehkä syyllinen, kun yrittää puolustaa tekemisiään haukkumalla ja herjaamalla muita.
Näytät kirjoittavan itsestäsi, hyvä näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näytät kirjoittavan itsestäsi, hyvä näin.
En mitenkään liity sukusi riitoihin. Olet todella täynnä vihaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En mitenkään liity sukusi riitoihin. Olet todella täynnä vihaa.
En liity minäkään valheellisiin syytöksiin ja silti syytetään asioista mitä sylki suuhun tuo ja aloittajan pää keksii.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En liity minäkään valheellisiin syytöksiin ja silti syytetään asioista mitä sylki suuhun tuo ja aloittajan pää keksii.
Syyllinenhän yleensä yrittää keksiä vaikka mitä ettei vaan paljastu. Syyttää muita minkä ehtii. Kiinnostusta ja vihaa sulta riittää valtavasti kuitenkin asiaan. Jos et liity asiaan lopeta tekstailu, eihän se sinulle kuulu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syyllinenhän yleensä yrittää keksiä vaikka mitä ettei vaan paljastu. Syyttää muita minkä ehtii. Kiinnostusta ja vihaa sulta riittää valtavasti kuitenkin asiaan. Jos et liity asiaan lopeta tekstailu, eihän se sinulle kuulu.
😂😂😂😂😂😂😂😂

Sain Laurilan lavan takaisessa metsässä ensimmäisen kerran
Oin niitä aikoja, siitä on jo 60 vuotta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sain Laurilan lavan takaisessa metsässä ensimmäisen kerran
Oin niitä aikoja, siitä on jo 60 vuotta.Hyvin muistan,sen kesän 1966.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin muistan,sen kesän 1966.
En ole senjälkeen saanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole senjälkeen saanut.
Eikä se likka ollut Marttilasta, oli Vaskiolta
- Anonyymi
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
- Anonyymi
Tars aloittajan saada lä,,,,,s kohdalleen.
- Anonyymi
Syyllistä taitaa kovastikin painaa aloittajan kirjoitus, kun ei pysty lopettamaan kirjoittamista tänne. Taitaa pitää ihmisten haukkumisesta ja itse on kuitenkin syypää kaikkeen.
Sivusta kirjoituksia seurannut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syyllistä taitaa kovastikin painaa aloittajan kirjoitus, kun ei pysty lopettamaan kirjoittamista tänne. Taitaa pitää ihmisten haukkumisesta ja itse on kuitenkin syypää kaikkeen.
Sivusta kirjoituksia seurannut.Ihan kyröläisen kirjoituksilta vaikuttaa...
- Anonyymi
Ei osunut arvuuttelu kohdalleen 😂
- Anonyymi
Kyllä se Heikolasta on, näkee sen sokiakin.
- Anonyymi
Marttilassa ei ole kukkakauppaa, joten jos on pakko kukkia joho kin viedä, hautausmaa on ainoa paikka.
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1344159Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232116Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik31844Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481841- 1061760
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4411709Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4631568MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531335Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441286Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4611280