On ennenkuulumatonta että Raisiossa ei ole vielä yhtään rakettia ammuttu. Joka vuosi on aloitettu heti kun ovat myyntiin tulleet.
Missä ilotulitteet?
Anonyymi
5125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuulemma hiljaista ollut myös Naantalissa eli ei oo sielläkään paukkunut. On tainut mennä Korona suositukset perille eli vasta kuudelta saa alkaa.
Monet vaativat ilotulitteiden kieltoa koska koirat pelkäävät paukkuja. Ikävä homma mutta olisi mielenkiintoista tietää miten paukuttelutilanteessa koiran omista(t) toimivat. Oikea tapa on olla reagoimatta paukkuihin millään tavalla. Mikäli koiraa aletaan lellittelemään, lohduttamaan ja samalla kirotaan kovaan ääneen paukuttelijoita, koira pelkää paukkuja entistä enemmän.
kolme viestiä poistettu sääntöjen vastaisena voi korea pitäkää tunkkinne.
Petäsmäessä räjäyttivät roskakatoksen taivaan tuuliin aattona.
Pojanpolulla nähtiin kai jonkinlainen ihme kun romanit ampuivat raketteja.