Fb kirjoittajan mukaan me omaiset muistamme muistisairaita vanhuksia vain 23 ja 24.12 eli joulun aikaan. (siis Kyrölän palvelukeskuksessa asuvia). Vierailun yhteydessä diabeetikoille viedään tuliaiseksi suklaarasia.
Kuluneen vuoden aikana vierailut ovat olleet Siun Soten toimesta rajoitettuja Koronasta johtuen. Pitää myös huomioida, että monien vanhuksien omaiset asuvat toisella paikkakunnalla, tämä myös hankaloittaa vierailuja.
Mikähän kirjoittajan mielestä olisi sopiva lahja vietäväksi vanhukselle jolla on täysihoito? Jos kerran suklaarasia on sopimaton.
Kirjoittelija on jo varttuneempi ikämies joka ei ole enää työelämässä mukana joten mistähän on tietonsa saanut? Eikä koskaan ole Kyrölässä työskennellyt.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.