Lukko-ongelma

Muutama viikko sitten autostani (e34 -90) oli akku tyhjentynyt, keskuslukitus ei tietenkään toiminut joten jouduin ottamaan toisen avaimen (jolla saa oven auki jos ei akussa ole virtaa) käyttöön, mutta lukot olivat täysin jumissa, pakkasta ei ollut, eikä yölläkään ollut ollut kuin korkeintaan muutama aste, jäässä lukot eivät siis olleet, sain kuitenkin väkisin väännettyä pelkääjän puolen lukon auki avainta ja pientä vipuvartta käyttäen, lukko ei onneksi vioittunut, ainakaan paljoa, avain vääntyi vähän. Kysyisin siis, että mistä ihmeestä tämä vika olisi saattanut johtua. Ajotietokoneesta olin laittanut hälärit päälle. Kuskin puolen ja taka ovien lukot aukesivat vasta keskuslukituksen avulla kun autossa oli virtaa, eli nupit eivät nousseet sisältäkään käsin.
2727
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

niin, että se lukituksen muistaakseni pitäisikin pelata juuri noin (voit tarkistaa auton ohjekirjasta): - Mekaanisesti voi avata ainoastaan takakontin ja apumiehen oven lukon (muut on sähköisiä), MUTTA apumiehen ovea avattaessa mekaanisesti avaimella tulee ulkopuolen ovikahva olla ylhäällä (samoin muuten suljettaessa, muuten lukko jää aulki). Muut ovethan avautuvatkin kertomasi mukaan vasta virralla.

Äänestä
  • kiitos vastauksesta! ohjekirjaa minulla ei ole, joten en hirveämmin ole siitä pystynyt apua hakemaan. muistaakseni kyllä kerran aikaisemmin akun tyhjennyttyä sain kuskin puolen oven auki mekaanisesti (vaivatta) "huoltoavaimella".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mäksy67 kirjoitti:

Muutama viikko sitten autostani (e34 -90) oli akku tyhjentynyt, keskuslukitus ei tietenkään toiminut joten jouduin ottamaan toisen avaimen (jolla saa oven auki jos ei akussa ole virtaa) käyttöön, mutta lukot olivat täysin jumissa, pakkasta ei ollut, eikä yölläkään ollut ollut kuin korkeintaan muutama aste, jäässä lukot eivät siis olleet, sain kuitenkin väkisin väännettyä pelkääjän puolen lukon auki avainta ja pientä vipuvartta käyttäen, lukko ei onneksi vioittunut, ainakaan paljoa, avain vääntyi vähän. Kysyisin siis, että mistä ihmeestä tämä vika olisi saattanut johtua. Ajotietokoneesta olin laittanut hälärit päälle. Kuskin puolen ja taka ovien lukot aukesivat vasta keskuslukituksen avulla kun autossa oli virtaa, eli nupit eivät nousseet sisältäkään käsin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu