Michael Salla, Exopolitics.org kuvaa tilannetta yhdysvalloissa amerikan 2. vallankumoukseksi. Hän on kirjoittanut suurin piirtein seuraavaa:
"Tänään olemme keskellä amerikan toista vallankumousta, joka on kaatamassa salaisten vallanpitäjien tyrannian. Samalla paljastetaan ensimmäistä kertaa maailmalle salaista teknologiaa jota on haalittu, hyödynnetty ja käytetty Yhdysvaltojen ja koko maailman kansalaisia vastaan.
Tämän toisen amerikkalaisen vallankumouksen dynamiikan ymmärtäminen vaatii ekspoliittista näkökulmaa kehittyneen teknologian alkuperän suhteen. Tämän alunperin muilta planeetoilta peräisin olevan teknologian julkistaminen johtaa ennennäkemättömän maailmanlaajuisen vaurauden galaktiseen aikakauteen."
https://exopolitics.org/new-webinar-exopolitics-the-second-american-revolution/
Vallankumous on yleensä kaaoksen ja sekasorron aikaa. En minä vielä vallankumoukseen usko.
Amerikan 2. vallankumous
3
51
Vastaukset
Meitä on liian moneen junaan aina vaan jotta konflikteilta vältyttäisiin. Ei ole olemassa sellaista konsensusta joka kaikkia tyydyttäisi.
Osa ihmisistä on kaikenlisäksi sellaisia että vastustavat aina, kaikkea ja kaikkia periaatteesta, vaikka olisivat samaa mieltäkin todellisuudessa.
Diktatuuri ei ole huono hallintomuoto, jos diktaattori on keskimääräisen hyvän ja oikeudenmukaisuuden asialla. Maailma ilman oppositiota? Utopiaa vielä kauan.- Anonyymi
"Diktatuuri ei ole huono hallintomuoto, jos diktaattori on keskimääräisen hyvän ja oikeudenmukaisuuden asialla."
Sinun autoritaarinen aatemaailmasi on paistanut läpi lukuisissa kommenteissa aiemminkin, joten ei mitenkään yllättävä kannanotto kaltaiseltasi äärioikeistolaiselta jullikalta.
Hailatkaahan pois vaan, mutta älkää itkekö takapotkua kun kun se tulee.
Pannaan muistiin.
- Anonyymi
"... Samalla paljastetaan ensimmäistä kertaa maailmalle salaista teknologiaa jota on haalittu ... "
Mitähän kaikkea tämä aloituksessa mainittu salainen teknologia käsittää?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad591105- 42861
- 51641
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että315627Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän114604- 51598
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38595- 93590
- 56554
- 65514