Ruoka-allergikot

kokki kyselee

Hei Ruoka-allergikot !!!!!

Olen kokki ja olen monesti kohdannut kaikenlaisia
alergioita työssäni.
On monta asiaa joihin en tiedä vastausta.

On paljon ihmisiä jotka "leikkivät" allergiallaan.
On sellaisia jotka eivät voi jotain syödä ja kohta syövät kuitenkin.

Ensin vaaditaan gluteenitonta leipää, ja kohta
lipitetään kaljaa.
Vaaditaan laktoositon ruoka. Ja kuitenkin tilataan
jälkiruoka joka ei ole laktoositon.

Tiedän allergian olevan vakava asia.
Nuo esimerkkinä yllä mainitut sekoittavat,
ainakin tämän kokin päätä.
Tietysti suhtaudun vakavasti ja toteutan toiveet.

Antakaa minulle tietoa omista allergioistanne.
Esim. saako keliakiaa sairastava oireita jos samassa keittiössä käsitellään vehnäjauhoja?
Vaikka onkin kaksi rasvakeitintä. Jos tipahtaa öljyä toiseen jossa paistettu paneroituja tuotteita. Tuleeko oireita?

On laktoositon, vähälaktoosinen ja maidoton ruokavalio.
Monissa tuotteissa on esim. maitoproteiinia. Kuka yllämainitusta voi sitä syödä?

Kertokaa omista kokemuksistanne ja tiedostanne.
Kiittäen jo etukäteen.

26

5921

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • allerginen itsekin

      Hei Kokki!

      Allergikkoja on monenlaisia, ja jotkut todellakin leikkivät olevansa allergisia vaikka eivät olekaan. On niitä jotka voivat syödä vähän jotakin ainetta jolle ovat allergisia, ja sitten on niitä jotka sairastuvat vakavasti saatuaan pienenkin murusen väärää ruoka-ainetta. Muista myös että keliakia ja laktoosi-intoleranssi ovat eri asioita kuin allergiat. Jos haluat asian selvittää todella tarkkaan, ota yhteyttä paikalliseen astma- ja allergialiittoon, heiltä löytyy asiasta informaatiota, joka on varmasti oikeaa. Tietoutta jakavat myös esim. keliakialiitto. Yksi hyvä nettiosoite on www.allergia.com, sieltä löytyy varmasti apua. Myös kirjastoista löytyy aiheesta kirjallisuutta, jos haluat enemmälti perehtyä asiaan. Ainakin allergiayhdistys järjestää myös kursseja aiheesta myös ravintolahenkilökunnalle.

      Itse olen allerginen monelle aineelle, esim. soijalle (myös soijalesitiinille E 322), kalalle, palkokasveille (herne, pavut, johanneksenleipäpuujauhe E 410 jne), merenelävät, monet mausteet, pähkinät jne. Ymmärrät varmaan että esim. soijakastikkeesta ruuassa saan hurjat oireet, mutta jopa myös yksi leipäpalanen jonka leivonnassa on käytetty margariinia jossa on soijalesitiiniä, aiheuttaa lievät oireet. Omat oireeni vaihtelevat iho-oireista mahakipuun ja ripuliin, pähkinät aiheuttavat myös hengenahdistusta ja pahimmillaan tukehtumisen jos kurkku turpoaa umpeen. Eri ihmisillä allergian oireet vaihtelevat, yksi saa lieviä oireita, toinen taas erittäin vakavia. Se riippuu myös kuinka paljon ko. ainetta nauttii.

      Itse sorrun toisinaan esim. Dajm-suklaaseen jossa on soijalesitiiniä, vaikka en sitä saisi syödäkään. Toisinaan on pakko antaa kiusaukselle periksi, ja sitten sitä iho kutiseekin päivä kausia ja maha on sekaisin muutaman päivän. Mutta toisinaan se on sen arvoista. Pähkinöitä en vapaehtoisesti suuhuni pistä, sillä jo se yksi ainoa pähkinä voi aiheuttaa tukehtumisen, eikä se todellakaan ole mukava tunne (koettu on kun kerran sain juhlissa rommihasselpähkinäleivoksen vaikka minulle vannottiin ettei siinä ole pähkinää. Pähkinää ei nähnyt eikä maistanut kun pähkinät oli jauhettu aivan ohueksi jauhoksi. Ei ollut kivat juhlat ne...) .

      Keliaakikon ei pitäisi saada oireita ruuasta vaikka keittiössä olisikin käsitelty vehnäjauhoja, edellyttäen tietysti ettei jauhoja kulkeudu muruakaan keliaakikon ruokaan. On olemassa jauhoallergisia (siis eri asia kuin keliakia) jotka eivät voi edes oleskella tilassa jossa käsitellään vehnäjauhoja, mutta heitä on aika vähän ja he ovat useimmiten lapsia (lukuunottamatta ihmisiä jotka ovat allergisia jauhopölylle, he ovat useimmiten aikuisia leipomotyöntekijöitä). Jos satut vaikka pudottamaan pähkinän öljyyn jossa paistat vaikka ranskalaisia pähkinäallergikolle, sinuna jättäisin ne tarjoamatta hänelle, vaikka voisit pähkinän öljystä poistaakin. Siitä ehtii kuitenkin nopeasti imeytymään pähkinän proteiineja öljyyn, josta ne siirtyvät ruokaan. Pienikin määrä voi aiheuttaa allergiakohtauksen, joka tietyillä henkilöillä voi olla hengenvaarallinen!

      Laktoosi-intoleranssi ja maitoallergia ovat kaksi eri asiaa. Laktoosi-intolerantti voi käyttää näitä ns. hyla-tuotteita, maitoallergikko (useimmiten lapsi) taas ei siedä maidon proteiinia eikä näin ollen voi käyttää edes hyla-tuotteita. Laktoosi-intoleranttejakin on monta erilaista, jotkut voivat huoletta käyttää hyla-tuotteita, jotkut eivät siedä niitäkään vaan tarvitsevat täysin laktoositonta ruokavaliota. Maitoproteiini ei käy missään tapauksessa maitoallergikolle, laktoosi-intolerantille se sopii jos tuote on laktoositon. laktoosi-intoleranteille on olemassa myös kapseleita joita he voivat ottaa ennen ateriointia, ja voivat näin ollen syödä myös lakttosipitoista ruokaa sairastumatta.

      Täytyy myös muistaa että laktoosi-intolerantti saa "ainoastaan" mahavaivoja syötyään laktoosia, allergikko voi saada hengenvaarallisen anafylaksiakohtauksen syötyään sopimatonta ruokaa ja keliaakikon suolinukka vaurioituu pienestäkin määrästä gluteiinia. kaikkein tarkin täytyy olla siis allergisten ja keliaakikkojen ruoan kanssa, heille oireet ovat paljon pahemmat kuin laktoosi-intolerantille, jonka voivat ovat varmasti myös kiusalliset. allergikko ja keliaakikko eivät voi ottaa mitään lääkettä jonka avulla voi syödä "kiellettyä" ruokaa. keliaakikki joutuu välttelemään gluteiinia koko elämänsä, ja allergiatkin ovat usein pysyviä.

      Hieno juttu että yrität toteuttaa kaikkien ruokatoiveet. Tiedän että se on monesti vaikeaa, ja turhauttavaakin. Ja on hienoa että yrität saada asiasta lisätietoa. Kannattaa muistaa että kysyvä ei tieltä eksy! Kannattaa aina kysyä ruuan tilaajalta mitä hän voi/ei voi syödä ennemmin kuin yrittää arvailla sopivaa ruokaa.

      Tsemppiä rankkaan työhön!

      • Moniallergikko

        "laktoosi-intoleranteille on olemassa myös kapseleita joita he voivat ottaa ennen ateriointia, ja voivat näin ollen syödä myös lakttosipitoista ruokaa sairastumatta."

        Ei muuten välttäämättä voi, nuo kapselit auttavat yleensä vain siinä vaiheessa, jos henkilö voi vielä syödä vähälaktoosisia tuotteita. Tunnen monta 100% laktoosi-intolerantikkoa (itsekin olen, eli TÄYSIN LAKTOOSITON), joille ei mitään apua noista kapseleista ole.

        Maitohommelit lyhyesti (pahemmuusjärjestyksessä):

        Vähälaktoosinen = Hyla/Into tuotteet
        Laktoositon = Laktoositon, ei Hyla
        Maidoton = 100% maidoton ja maitoproteiiniton

        Maidoton on pahin, ei saa käyttää edes maitoproteiinia. Laktoositon tarkoittaa tosiaan laktoositonta, ei edes hylaa. Vähälaktoosinen = esim. Hylatuotteet.

        Jokainen oirehtii eri tavalla joten jokaisen asiakkaan henkilökohtaiset vaatimukset kannattaa ottaa huomioon.

        Ja noilla asioilla ei sitten kannata leikkiä tai olettaa, että kaikki olisivat samanlaisia, minä jos syön pisarankin laktoosia (esim. lääkkeissä), saatan joutua sairaalaan (joutunutkin pariin otteeseen), vatsakivut ovat niin helvetillisiä. Silti esim. lääkärit sanovat, ettei siitä laktoosista lääkkeissä mitään oireita tule - sitä on niin vähäinen määrä... niinpä niin.

        Ja olen siis allerginen vaikka mille, helpompi varmaan olisi luetella mille en ole. Laktoosi-intoleranssini on myös kettumainen siksi, että soijatuotteita en voi syödä pahan soija-allergian takia. Jää jäätelöt syömättä. :/

    • SnowAngel

      Hei!

      Itselläni on vilja- ja maitoallergia. Olen sen verran allerginen maidolle etten pysty syömään sitä ollenkaan. Viljoista vehnä on kaikkein pahin, jota en pysty myöskään syömään yhtään. Olen allerginen myös muille ruoka-aineille, kiiwi on todella paha. Jos sitä on käsitelty samalla veitsellä kuin omaa ruokaani saan siitä oireita.
      Kaikki allergiat ovat henkilökohtaisia ja kaikilla on eri kynnys.

      Kysyit, että kuka saa oireita maitoproteiinista. Maidoton saa ehdottomasti, laktoosittomalla ja vähälaktoosisella riippuu siitä onko kyseessä oleva raaka-aine laktoositon tai vähälaktoositon.

    • Minna

      Hei,

      Aikaisemmissa vastauksissa olikin paljon ihan perustietoa esim. maitoallergian ja laktoosi-intoleranssin eroista joten kerron vain miten minulla vaivat näkyvät jotta saisit käsitystä oireiden ja vakavuuden kirjosta.

      Onneksi allergiani ovat verrattain lieviä, mutta vatsakivut ja ienten kutinakin kiusaavat riittävän ikävästi. Olen allerginen tosiaan lohelle, avokadolle, katkaravuille ja karviaismarjalle. Luultavasti en saisi oireita esimerkiksi jos pitsani päältä nypittäisiin katkaravut pois. Jollekulle muulle se voisi tietää pahimmillaan hengenvaaraa, joten allergian kanssa kannattaa olla mieluummin ylivarovainen kuin varomaton. Sitähän ei voi koskaan tietää. Oikeastaan ihmetyttääkin, kun monissa ruokapaikoissa suhtaudutaan melko huolettomasti asiaan, samalla pitsapyörällä leikataan niin liha- kuin kalapitsatkin ja ottimia käytetään ristiin.

      Laktoosi-intoleranssista vielä. Tulen toimeen sen kanssa melko hyvin, mutta toisinaan maha on "huonolla tuulella" ja hylatuotteista seuraa yllätyksiä. Pystyn nauttimaan jonkin verran laktoosipitoista ruokaa, jos olen ensin syönyt kunnon laktoosittoman aterian. Sieto riippuu myös tuotteista, tavalliseen maitoon keitetty puuro on kaikista pahin, tavallista jäätelöä ja jugurttia pystyn syömään jonkin verran, kunhan en syö tyhjään mahaan. Tyhjään vatsaan syötynä hylatuotteistakin seuraa ongelmia.

      Loistavaa että olet intoutunut selvittämään asioita :) Toisinaan sitä saa tuntea itsensä turhaksi nirsoilijaksi kun ei ymmärretä tai haluta ymmärtää. Olen lohelle allerginen, ja toisinaan saanut mm. kuulla että kyllä se on ihan hyvää kalaa, itse pyydettyä eikä mitään kaupan kalaa ... *huokaus* niinpä :)

      • SnowAngel

        Hei!
        Minulle on monesti tarjottu kalaa vaikka olen sille todella allerginen. Sanon etten voi syödä sitä ollenkaan, koska olen allerginen mutta yleensä asialle vain kohautetaan olkia. Jotkut sanovat, että maista nyt, et sä siitä kuole... Todella ärsyttävää...

      • Minna
        SnowAngel kirjoitti:

        Hei!
        Minulle on monesti tarjottu kalaa vaikka olen sille todella allerginen. Sanon etten voi syödä sitä ollenkaan, koska olen allerginen mutta yleensä asialle vain kohautetaan olkia. Jotkut sanovat, että maista nyt, et sä siitä kuole... Todella ärsyttävää...

        Itse olen vastannut moisiin juttuihin hieman liioitellen (omalla kohdalla) että "haluatko sitten soittaa ambulanssin?"
        Vakavasti puhuen, ihmiset eivät oikein taida ymmärtää miten vakavasta asiasta voi olla kyse, varsinkin jos ei omassa arjessa ole tullut vastaan. Tai ei oikein osata ajatella tai asettua toisen asemaan. Se on tosiaan ärsyttävää kun tuntuu että joillekin saa sata kertaa sanoa, eikä sekään riitä.

      • Moniallerginen
        Minna kirjoitti:

        Pahimpia ovat juhlat ja vierailut eri paikoissa... kun ei mene jakeluun että en sitä keksiä tai kakkua VOI ottaa enkä EDES maistaa, vaikka kuinka hyvältä näyttäisi ja tuoksuisi. Mutta onneksi lähipiiri suurinpiirtein tietää asian ja osaa varautua siihen, että joko en syö tai sitten he ovat varanneet jotain laktoositontakin jota voin syödä.

        Kalasta saan jo samassa huoneessa ollessa valkoisia kovia pilkkuja naamaan... tonnikalaa olen joskus pystynyt syömään vähän - tosin siitäkin toisella kerralla turposi kurkku ja huulet muodottomiksi, mutta tavallista en pysty siis ollenkaan.

        Valkosipulia rakastan ja siitä saan toisinaan pahan reaktion (kurkku on turvonnut kerran umpeen ja oltiin menossa ensiapuun...) ja toisinaan en saa mitään tai sitten vähän ihottumaa poskiin.
        Riippuu siis tilanteesta, mutta uhkarohkeasti olen sitä kuitenkin joskus syönyt kun on niin hyvää.

        Lääkäri suosittelikin anafylista shokkia (vai mikä se onkaan) varten sitä piikkiä pidettäväksi mukana, mutta ei ole tullut vielä hommattua, pitäisi kyllä.

        Valkosipuli ja tomaatti ovat siis ne aineet, joista luistan silloin tällöin vaikka olenkin pahasti allerginen, mutta kovin usein en pysty (eikä kannattaisikaan).

    • ap kokki

      Kiitoksia jo nyt vastannelle.
      Olen saanut jo paljon tietoa lisää.
      Olenko tulkinnut oikein:
      -Kysyvä ei tietä eksy. Siis pitäisi rohkeasti
      kysyä asiakkaalta.

      Tosiaan kaikki ei suhtaudu tai tiedä edes sitä
      mitä minunkin tietoihini kuuluu.

      Esim. ex-anoppini siilasi luumut pois luumukiisselistä.
      Lapsenlapsi, kun oli luumuallerginen.

      Kaikki työtoveri eivät todella käsitä asian vakavuutta.
      Itse pesen käteni ja leikkaan aina puhtaalla veitsellä puhtaalla työlaudalla,
      jonkun ilmoittassa vakavasta allergiasta.

      Koska myös leivomme pizzoja niin takissammehan
      on aina jauhoja. Siis niitä voi joutua ihan
      vahingossa annokseen, vaikka sen yrittääkin estää.

      Kuitenkin joissan paikoissa on tarjolla
      myös gluteeniton pizza. Ei meillä.
      Olenkin ihmetellyt onko heillä sille oma uuni vai miten he homman hoitavat.

      Lisää vastauksi saa tulla mielin määrin.

      • allerginen itsekin

        Luulen että useimmissa paikoissa joissa tarjotaan myös gluteenitonta pitsaa, se pohja on valmispohja (esim. pakastepohja, eikös esim. Moilasen leipomo leivo niitä?). Vaikka pitsa paistetaankin samassa uunissa kuin tavallinen, ei siinä pitäisi tapahtua kontaminaatiota (eli gluteiinia siirtyy gluteenittomaan pitsaan).

        Tosi asia on että kaikki eivät suhtaudu tarpeellisella vakavuudella allergioihin, niitä vähätellään ja aika moni on saanut kuulla että maista nyt pieni palanen, ihan minun mielikseni. Harva tulee ajatelleeksi että toisen henki voi riippua siitä pienen pienestä palasesta. Vakavasti allergiselle ei riitä että allergiaa aiheuttava aine siilataan tai napataan pois ruuasta, se kannattaa pitää mielessä. Eikä kannata valehdella allergiselle että ei tässä ruuassa ole esim. tomaattia, vaikka sitä olisi ollut vain pikku lusikallinen ketsuppina. On parempi sanoa että en ole ihan varma onko ruuassa esim. ketsuppia kuin vannoa ettei ole. Varovaisuutta tarvitaan.Kannattaa myös muistaa että varovaisuus ja huolellisuus kuuluu kaikkiin työvaiheisiin, eli esim. gluteiinittomaan kakkuun täytyy käyttää myös gluteiinitonta korppujauhoa jolla kakku leivitetään. Eikä käsistä tai takista pitäisi vahingossakaan karistella esim. vehnäjauhoja gluteenittomaan ruokaan. Jotkut reagoivat mikroskoopisen pieniin määriin, ja siinä voi olla keliaakikon hoitotasapaino vinossa viikkokausia.

        Hanki reippaasti ruoka-allergiaesitteitä (niitä on usein apteekeissakin), niin saat todella yksityiskohtaista tietoa siitä mitä mikäkin allergia tarkoittaa.

      • allergioiden kanssa elävä
        allerginen itsekin kirjoitti:

        Voi kunpa jonain päivänä Suomesta löytyisi ravintolaketju jossa kaikki allergiset saisivat jotain syötävää! Mutta kuten olet varmaan vastauksista huomannut että jokainen on allerginen eri aineelle ja reagoi siihen eri voimakkuudella, on varmasti mahdotonta löytää ruokalajeja jotka varmasti kävisi kaikille. Söisin mielelläni ravintoloissa mutta ei se oikein nykyään onnistu (paitsi silloin tällöin Mäkkärissä, niillä kun on niin hyvät tiedot heidän käyttämistä raaka-aineista. Siitä listauksesta voisi muutkin ravintolat ottaa mallia!). Vältän mahdollisuuksien mukaan tilaisuuksia joissa on pakko syödä jotain, sillä yleensä on mahdotonta löytää sopivaa syötävää. Tai sitten joku nostaa hirveän älämölön aiheesta ja ihmettelee suureen ääneen miksi en syö sitä enkä tätä ja kuinka olen nirso ja pitäisihän sitä nyt jotain maistaa kun tilaisuuden emäntä/isäntä on nähnyt niin suuren vaivan ruokaa laittaessaan. En halua aiheuttaa kohtausta, enkä selitellä kaikille miksi en voi jotakin syödä (ei esim. hautajaiset minusta ole sopiva tilaisuus käsitellä minun allergioitani). Tilanne on yhtä hankala niin vierailulla jonkin kodissa kuin ravintolassakin. Harvoin sitä saa tietää pikkutarkasti mitä lisäaineita esim. kastikkeessa on tai mitä margariinia kakkuun on käytetty. Monesti sitä loukkaannutaan kun kysyn mistä tämä ja tuo on tehty ja jos kieltäydyn sitä sitten syömästä. Se on kiusallista kaikille. Ravintolassakin sen näkee tarjoilijan ilmeestä jo helposti että olen ei-toivottu asiakas, koska vaatimukseni ovat niin hankalia. Sen takia en juuri ulkona syö. Olen helpompi syödä kotona. En halua selitellä ja vaatia ja toivoa parasta, sillä vaikka tilaa jotakin sopivaa ruokaa, ei se sitä välttämättä aina ole.

        Ravintolahenkilökunnan tulisi muistaa että vaikka allergisen annoksen tekeminen voi tuoda lisätyötä ja se voi olla hankalaa, on se heille kuitenkin vain kertaluonteinen juttu. Allerginen joutuu kamppailemaan ruokaongelmansa kanssa jopa koko elämänsä, kun kokki voi selvitä asiasta yhden ruoka-annoksen tekemisellä. Eikä allergia-vapaan ruoan tekeminen nyt niin mahdotonta ole. On totta että on ihmisiä jotka eivät voi syödä juuri mitään, mutta suurimmalla osalla kyse on vain muutamasta ruoka-aineesta, ja heidän kohdalla olisi helppo järjestää ruokaa joka sopii mahdollisimman monelle. Olen usein ihmetellyt esim. sitä että miksi esim pihvit (ja muu liha) pitää maustaa niin voimakkaasti. Olen mausteallergikko enkä voi syödä marinoituja ym. muita maustettuja ruokia. Esim. pihvi maistuu ihan hyvältä pelkällä suolalla maustettuna, ja se sopii lähes kaikille. Eikö maustetumpaa versiota haluavalle voisi tarjota pihvin lisäksi esim. maustevoinappia tai maustettua kastiketta? Tämä olisi ratkaisu joka jo auttaisi monia löytämään sopivaa syötävää esim. noutopöydässä. Sama juttu perunoiden kanssa, miksi esim. keitetyt perunat pitää pilata kippaamalle niiden päälle jotain heiniä (persiljaa, varmaankin?!). Eikö niitä perunoita voi jättää pelkiksi perunoiksi ja laittaa ne heinät erikseen, niin että jokainen joka niitä haluaa voi ottaa niitä itse? Monen muunkin asian kohdalla riittäisi samanlainen pieni juttu, ei kaikki meistä tarvitse erikoistuotteita. Sitten on tietysti niitä jotka eivät voi käyttää esim. vehnää, ohraa, ruista, maitotuotteita ym. ja heidän kohdallaan sopivan ruuan löytäminen on paljon hankalampaa. Mutta kaikille löytyy jotain syötävää, jos vain kokin taidot ja mielikuvitus riittävät. Ja jos asiakas ylipäätään uskaltautuu ravintolaan syömään, ja varsinkin uskaltaa tilata jotain listasta poikkeavaa. Ei ole kovin helppoa suuressa porukassa ruveta tuntemattomassa ravintolassa pyytämään jotain listasta poikkeavaa. Harva haluaa tehdä itsestään numeroa ja olla poikkeava. Sen vuoksi monet varmaan tilaavat jotain listalta ja yrittävät syödä mitä voivat, tai vain siirtelevät annostaan lautasella edes takaisin ja mumisevat etteivät ole oikein nälkäisiä.

        Suuri parannus jokaisen ruokapaikan ja ravintolan toimintaan näin allergisen näkökulmasta olisi se, että esillä olisi tarkka tuoteseloste jokaisesta ruokalajista. Nykyinen merkintä vähälaktoosinen/gluteeniton ei minua ainakaan auta yhtään. Minä tarvitsen tietää tarkasti mistä mikäkin on tehty, ennen kuin voin ruokaa suuhuni laittaa. Jos joku miettii millainen tuoteseloste pitäisi olla, katsokaa mallia Mc Donaldsin esitteistä. Sieltä löytyy tarkat tiedot kaikista tuotteista, eli esim. luetellaan mitä kaikkea esim. juustohampurilaiseen kuuluu, ja sitten on erikseen seloste siitä mistä esim. juusto ja ketsuppi on valmistettu. Tälläinen tuoteseloste on kaikille asiakasryhmille sopiva, sen avulla jokainen voi varmistua jokaista lisäainetta myöten voiko tuotetta syödä vai ei. Toivottavasti koko ravintola-ala ottaa siitä mallia. Uskon että meitä allergisia on aika paljon jotka mielellään söisivät myös ravintoloissa.

      • Moniallerginen
        allergioiden kanssa elävä kirjoitti:

        Hyvä kirjoitus! Tosiaan, ymmärrän kyllä sen, että ruokaa tehdään enemmistölle joka ei kärsi juurikaan allergoista, eikä ravintolaan toisaalta mennä syömään sitä perusruokaa mitä kotona syödään.

        Minulla on onneksi "oma" ihana kokki työpaikkaruokalassa (iso lounasravintola), joka otti asiakseen tarjota minulle joka päivä erikoisruoan, jos en listalta löydä sopivaa allergioiden takia (kuitenkaan ei ole kuin pari perusruoka-vaihtoehtoa/päivä). Syömässä on nykyisin mukava käydä! Toivottavasti jatkuukin samanlaisena - hänelle vien vielä joku päivä ruusupuskan kiitokseksi!

        Myös Hesburgerilla on nettisivuillaan loistavan kattava tieto siitä, mitä aineita mihinkäkin tuotteeseen on käytetty, esimerkkinä Hesen kerroshampurilainen:
        http://www.hesburger.fi/tuotteet/?avoin_tuoteryhma=10&tuote=1

        Miksihän muuten pikaruokapaikat ovat moiseen ryhtyneet ennen muita?

      • äiti

        Päätinpä minäkin osallistua tähän tärkeäään keskusteluun,lapsellani on keliakia ja laktoosi-intoleranssi ja kuten arvata voi niin ravintoloissa käynnit ottaa joskus hermoon kun asiat täytyy vääntää moneen kertaan ja ei lopultakaan voi olla varma meniköhän asia nyt oikeesti jakeluun..itse olen kaivannut perheen keskeisiä pizzeria reissuja kun ei ainakaan täällä meillä päin mistään saa gluteenitonta pizzaa jota kuitenkin suuresti ihmettelen koska muualla sitä on löytynyt ja pohjat on tehty valmiiksi pyöreään foliovuokaan ja pakastettu ja tarpeen tullen otettu sulamaan ja tehty normaalistil,paistetaan vuokassa eli ei uunissakaan pääse kosketuksiin muiden jauhojen kanssa.kuinka helpolta se kuulostaakaan ja itse olen ainakin valmis vaikka maksamaan enempikin tästä herkusta. Semmoinen asia joka ei näytä olevan monellakaan olevan tiedossa että keliakiahan poikkeaa allrgioista siten että ruokavalio täytyy olla täysin ehdoton! siis vaikka pienestä gluteeni määrästä ei oireita tulekkaan niin suolinukkahan siitä kuitenkin heti kärsii ja silloin koko kroppa kärsii.eriasia esim.laktoosi-intoleranssissa jossa voi kokeilla mikä määrä laktoosia aiheutta mahan väänteitä eikä siinä mikään pysyvästi vaurioidu.mukava kuulla että ainakin jotakin kokkia tämä aihe on ruennut kiinostamaan ja toivottavasti koko ammattikunta ottaisi opikseen koska palvelustahan tässä loppujen lopuksi on kyse ei me ruokavalioita teidän kiusaksi keksitä.itse olen myös kokki ammatiltani joskaan en aikoihin ole alalla ollut.hyvää jatkoa kokin työhösi ja toivottavasti jaksat tähän vaativaan ammattiisi jatkossakin paneutua huolella.

      • äiti
        allerginen itsekin kirjoitti:

        Luulen että useimmissa paikoissa joissa tarjotaan myös gluteenitonta pitsaa, se pohja on valmispohja (esim. pakastepohja, eikös esim. Moilasen leipomo leivo niitä?). Vaikka pitsa paistetaankin samassa uunissa kuin tavallinen, ei siinä pitäisi tapahtua kontaminaatiota (eli gluteiinia siirtyy gluteenittomaan pitsaan).

        Tosi asia on että kaikki eivät suhtaudu tarpeellisella vakavuudella allergioihin, niitä vähätellään ja aika moni on saanut kuulla että maista nyt pieni palanen, ihan minun mielikseni. Harva tulee ajatelleeksi että toisen henki voi riippua siitä pienen pienestä palasesta. Vakavasti allergiselle ei riitä että allergiaa aiheuttava aine siilataan tai napataan pois ruuasta, se kannattaa pitää mielessä. Eikä kannata valehdella allergiselle että ei tässä ruuassa ole esim. tomaattia, vaikka sitä olisi ollut vain pikku lusikallinen ketsuppina. On parempi sanoa että en ole ihan varma onko ruuassa esim. ketsuppia kuin vannoa ettei ole. Varovaisuutta tarvitaan.Kannattaa myös muistaa että varovaisuus ja huolellisuus kuuluu kaikkiin työvaiheisiin, eli esim. gluteiinittomaan kakkuun täytyy käyttää myös gluteiinitonta korppujauhoa jolla kakku leivitetään. Eikä käsistä tai takista pitäisi vahingossakaan karistella esim. vehnäjauhoja gluteenittomaan ruokaan. Jotkut reagoivat mikroskoopisen pieniin määriin, ja siinä voi olla keliaakikon hoitotasapaino vinossa viikkokausia.

        Hanki reippaasti ruoka-allergiaesitteitä (niitä on usein apteekeissakin), niin saat todella yksityiskohtaista tietoa siitä mitä mikäkin allergia tarkoittaa.

        Niinpä...ne moilasen gluteenittomat pitsapohjat vaan on ihan karseita! paksuja mönttejä joten en ihmettele vaikkei lapseni niitä syökkään,niin oli myös erään ulkomaisen firman pohjatkin ja minä en tätä ymmärrä koska itse teen pohjat kotona samoin kuin "normaalitkin"ja hyvin onnistuu.

      • heppuheikki

        Kiva kuulla, että joku kokki on näin kiinnostunut allergioista. Minulle syöminen ulkona oli aika iso ongelma, kunnes löysin yhden ravintolan, jossa kokki oli oikeasti ihana ja palvelu pelasi. Saan sieltä nykyisin aina oman erikoisruokani (kokki alkaa jo tuntea...) Mutta se kesti kauan ennen kuin hyvä syömispaikka löytyi. Minulla on mm. vilja-allergia (vehnä, ohra, ruis, kaura), kananmuna, mausteita, hedelmiä ym. Ei ole edes itsestään selvyys, että kaikki kokit tietäisi gluteenittoman ja luontaisesti gluteenittoman eron. Minusta se kuuluu kyllä ammattitaitoon!! Ja jotenkin tuntuu, että sitä on niin hankala asiakas, kun täytyy jankata tilaustaan todella pitkään. Vinkki sinulle: ole aina aidosti kiinnostunut asiakkaasi allergioista ja toteuta toiveet, kirjaa ylös kaikki mahdollliset seikat. Näin teidän ravintolanne saa allergisen vaikioasiakkaan lisäksi myös allergien sukulaisia ja ystäviä kanta-asiakkaaksi. Sillä eihän kukaan tule syömään yksin?? Voit myös oikeasti pelastaa vaivallasi monen ihmisen päivän :) Ja allergisia on yllättävän paljon näin nykyaikana. Olen joskus miettinyt, että olisi varmasti kannattavaa yritys perustaa allergiaravintola, jossa asiakkaille tehtäisiin takuulla yksilölliset annokset allergioista riippuen; hlökunta olisi saanut erikoiskoulutuksen ym. ja asiakas voisi takuulla luottaa, että ruoka sopii hänelle. Nyt kuin menee ulos syömään ns. tavalliseen ravintolaan niin on aina se riski, että jos se kokki ei nyt muistanutkaan/tiennytkään aivan kaikkea...

    • kkk

      kestän laktoosia n. 0,5 - 2g/vrk.
      On pelkkää matematiikkaa laktoositon pääruoka ja vähän laktoosia jälkiruuassa. Molempia en voi syödä laktoosisena silloin on valvottava seuraava yö vessassa.
      Sopivia jälkiruokia saan ravintolassa harvoin kun on varottava vielä soijaa.

    • ..........

      Olen allerginen monille raaoille vihanneksille. Jos pyydän esim. salaatin ilman tomaattia, ei riitä että tomaatit vain nypitään salaatista pois. Tarvitsen uuden salaatin. Allergiani oireilee niin että jos syön allergiaa aiheuttavaa elintarviketta, turpoavat limakalvoni ja tukehdun. Joten se ei ole leikinasia. Mauste allergioita minulla on myös, joten on hyvin tärkeää että ruuan kaikki ainesosat katsotaan läpi ettei niissä ole sitä maustetta. Älä myöskään leikkaa samalla laudalla ja samalla veitsellä allergisoivia tuotteita muiden kanssa. Jos jollain on allergia voi hän saada pahoja oireita. Kiva että olet kiinnostunut, nämä ovat tärkeitä asioita.

      • niiskuneiti

        Minusta on hienoa että ihmiset ovat oikeasti kiinnostuneita näin tärkeistä asioista. Allergioiden kanssa elävän täytyy myös osata avata suunsa ja kertoa ravintolassa itselleen sopimattomista ruoka-aineista. Itse käytän tähän tarkoitukseen tehtyä listaa, jonka olen vartavasten tulostanut ja monistanut ravintolahenkilökuntaa varten. Ulkomailla käydessäni olen teettänyt allergiaruokavaliostani käännöksen. Pyrin aina jakamaan sellaisen tarjoilijalle ja pyytää häntä toimittamaan sen keittiöön. Mielestäni allergikon tulee kommunikoinnissa muistaa myös oma vastuu.

    • Katri Virosta

      Hei, kokki!
      Kiittos että haluat ymmärtää allergikoita!
      Minulla itseasiassa on vissi ruokataluttomuus, niin että en kuole tai tukeuhtuu, kun syön vehnäjauhe- ja maitotuotteita, mutta saan erilaisia tulehtuksia ja tulee kuumettä, niin että seuravaan viikkon aikana sopimatoon ruuan syöntiin jälkeen tunnen itseni sairaaksi ja työvoima on vain puoli normaalista. Silti en pystyy kokoo ajaan sanomaan "ei" hyville jälkiruuoille, esimerkiksi sitten, kun en ole voinnut pahoin jo monta kuukautta ja alkaan unohtamaan, mitkä voi olla seurauksia.
      Minullakin muuten on hyvin vaivallinen löyda ravintolaa, missä olisi 1 salatti, 1 pääruoka ja 1 jälkiruoka tarjottavissa ilman jauhoa ja maitoa.
      Mutta sekin olisi jo askel edelleen.
      Kiittos viellä siitä että haluat ymmärtää!

    • jjauuuu

      itselläni on myös ruoka-allergioita ja itse en pysty syömään jos sitä tuotetta mille olen allerginen on käsitelty samalla välineellä kuin sitä ruokaa mitä syön siitä tulee samallalailla oireet.keliakiasta en tiedä itselläni ei ole mutta minuun ei vaikuta jos keittiössä valmistetaan jotain mille olen allerginen ellei ole läheisyydessä tehtyä!

    • ei pelkkiä oireita!

      >>>>>>>>>>
      Mihin ovat kadonneet hyvät/tarpeelliset maitohappobakteerit:
      Ennen vanhaan juotiin vasta lypsettyä lehmän maitoa, jossa oli tärkeimmät maitohappobakteerit(L-a ja Bifidobacterium). Eikä silloin sairasteltu niin valtavasti kuin nykyisin, ei ollut allergioita, eikä ollut vatsa, eli suolisto sekaisin, jne.
      - Olette varmaankin kuulleet tämän mystisen lauseen, jonka on esittänyt laktoosi-intoleranssia tai migreeniä sairastava henkilö: "Kun käyn hakemassa suoraan maatilalta lehmän maitoa niin voin juoda sitä ongelmitta, mutta kun ostan kaupasta meijeriltä tullutta maitoa, niin laktoosi- ja migreeni-ongelmat alkavat heti". Eli syy mm laktoosi-intoleranssi- ja migreeni-ongelmiin on maitohappobakteereiden puutteessa!

      • hoitakaa sairautta,

        Heti kun joku puhu järkeä niin keskustelu loppu.

        ps. venäjällä ei ole erityisruokavaliota.

      • Voi luoja...
        hoitakaa sairautta, kirjoitti:

        Heti kun joku puhu järkeä niin keskustelu loppu.

        ps. venäjällä ei ole erityisruokavaliota.

        Ja taas joku yksinkertainen hakee helppoa vastausta ongelmiin.

        Tiesitkös, että ajan myötä tietoisuus on lisääntynyt? Eli kun sanotaan "ei sillon ennen mitään ollut..." niin paremminkin silloin ei tiedetty. Keliakiapotilaat näivettyivät hitaasti hengiltä, kun ei osattu sairautta hoitaa ja hengenvaarallisesti allergiset kaatuivat sitten kertalaakista.
        Mutta ennenvanhnaan kuolleisuus ja etenkin nuorena kuoleminen oli muutoinkin niin yleistä, kun ei oikein mitään vielä osattu hoitaa.

        On järkyttävää, että löytyy niin yksinkertaisia ihmisiä, jotka jopa kyseenalaistavat allergigot ja autoimmuunisairaat toteamalla "noku ei sillon ennen mitään ollut...".
        Toivottavasti eivät onnistu yksinkertaisuutensa ja välinpitämättömyytensä takia tappamaan ketään allergikkoa.

        Keliakiasta myös on aikalailla turha alkaa ketään syyttelemään. Kyseessä on herkästi peeriytyvä sairaus, jonka syntymekanismia eivät lääkärit tunne. Tästä siis on kenenkään palstailijan turha alkaa pätemään, että "johtuisi siitä ja siitä" kun ei sitä edes vuosia asiaa tarkasti tutkineet lääkäritkään tunne.
        Itselläni todettiin keliakia vähän aikaa sitten, lähisuvussa ennestään kaksi keliaakikkoa.
        Koko elämäni vedin gluteenipitoista leipää mahaan, asuin suurimman osan lapsuudesta maalla itseäni sotaten ja en tosiaan elänyt "steriilisti". Joten se siitä, että keliakiaa voisi itse itselleen aiheuttaa.
        Kyseessä on geneettinen sairaus, jossa tietty geenityyppi altistaa ko. sairaudelle. Kyseinen geenityyppi ei kuitenkaan ole harvinainen. Syy, miksi sairaus puhkeaa sitten vain osalle geenityypin omaavalle, ei ole vielä tiedossa. Ehkä joku päivä sitten.

        Nyt sitten ollaankin tässä ja tämän kanssa pitää pystyä jatkamaan. Viimeksi käytin vahingossa ruokaan gluteenipitoista liemikuutiota ja koko seuraavan yön vietin juosten vessassa ja itkien kovista kivuista. Jossain vaiheessa meni kipu niin kovaksi, että totesin miehelle, että miksen vaan voi kuolla niin pääsisin tästä tuskasta eroon.

    • allergikko no x

      Minulla on monia allergioita. Joitakin allergisoivia aineita voin syödä tiettyyn rajaan asti ja selvitä pelkällä pienellä oireilulla, kun joistakin saan pahimmat reaktiot.

      Myös lajikkeissa on eroja. Voin esimerkiksi syödä lähes kaikkia kotimaisia omenoita, mutten ulkomaisia, voin syödä yhtä banaanilajiketta, mutta en toista, en voi syödä vehnäjauhoja, mutta voin syödä makaroni- ja spaghettiruokia. Porkkanaa en voi syödä, mutta voin syödä, jos se on todella hyvin kypsennetty ja kotimaista luomuporkkanaa jopa raakana. Tiettyjä kaloja en voi syödä, mutta joitakin toisia voin jne.

      Tilanteet ravintoloissa on usein niin uuvuttavia ja henkilökunta niin tietämätöntä, että en käy ravintoloissa ellei ole ehdoton pakko. Varmasti ravintoloissakin ollaan tästä mielissään. Hankala asiakas kun voi olla allerginenkin loputtomine kysymyksineen ja ristiriitiasuuksineen.

      Olen joskus miettinyt voisiko olla mahdollista luoda ravintolaan ns. allergiamenu / yksityiskohtainen menu. Se olisi ihan samanlainen menu kuin normaalikin, mutta eroaisi siinä, että siihen on listattu kaikki ruokalajissa olevat ainesosat ja lajikkeet yms. Kun sitten allerginen asiakas tulee ravintolaan, hän voi ilman suurempia draamoja pyytää allergiamenun, katsoa sieltä minkä annoksen voi tilata ja tarjoilijalle sitten mainita tilauksen yhteydessä olevansa allerginen tai vaikka suoraan ehdottaa, että voisiko kokki korvata tämän omenan tällä omenalla. Tarjoilija voisi kokille sitten mainita, että annos 3, allergiselle ja jos kokki on joutunut tekemään jotain viimehetken muutoksia ateriaan, hän voi tuossa vaiheessa mainita vaikka että se ja se aines on korvattu sillä ja sillä. Tarjolija käy varmistamassa asiakkaalta, että käy ja homma on sillä selvä.

      Tämä siis verrattuna siihen, että joudun jokaisen annoksen kohdalla kysymään: onko porkkanat kotimaisia vai ulkomaisia, mitä kalaa tarkalleen ottaen on annoksessa, ovatko porkkanat hyvin kypsennettyä, entä mitä lajiketta omenaa on. Eihän vain ruoassa ole missään selleriä tai kanelia tai mitään leimikuutioita ja ettehän käytä vehnäjauhoja jne., jne... Se on monen minuuttin pitkä ja uuvuttava urakka ja usein tarjoilija joutuu sanomaan useaan kertaan: hetkinen käyn kokilta kysymässä. Sitten täytyy vielä kysyä että eihän kokki vain leikkaa samalla veitsellä sitä ja tätä, koska en siedä sitä ja sitä. Varmasti jokainen tarjoilija jo tässä vaiheessa toivoo, että asiakas tulee tosiiin aatoksin ja päättä ettei voi asioida heillä.

    • nainen 50v

      Hei. Minä olen pahasti allerginen. En voi syödä kalaa,mausteita,mitään siemeniä,kanamunaa,tarvii olla hyla,ei siemeniä siis aurinkonkukka ym. Täs osa listasta ja kun sanon ne kokillle niin se on totuus ,en voi leikkiä allergioillani ,muuten saa soittaa 112.Enb ymmärrä sellaisia jotka leikkii.

    • Anonyymi

      Kokkina en ottaisi migreeniä siitä, mitä asiakas haluaa, vaan toteuttaisin toiveita ja pitäisin histamiinia ym hätävaraa ensiapu-kaapissa, kaiken varalta.

      On tosiaan niin, että ihminen, joka on ruoka-aine-allerginen, voi vaihtelevasti sietää niitä allergiaa aiheuttaviakin ruoka-aineita, pieniä määriä, esim. silloin, kun tuntee immuniteettinsa, eli milloin on niin vahvoilla, että voi kokeilla syödä sitä, mille yleensä on allerginen.

      Ulkopuolinen ei tietenkään voi pysyä perässä, mitä allerginen voi syödä ja mitä ei ja milloin voi ja milloin ei. Sellaista tietoa on turha lähteä tavoittelemaankaan.

      Eivätkä kalliit allergia-testit- ja todistukset, joita vastoin potilaiden- ja itsemääräämisoikeuksia, mm. Kela:kin ruoka-aineallergioista, esim. sairaus- ja eläkeläisiltä vaatii, vaikkei 800€/kk riitä edes välttämättömiin ravinto- ja reseptilääkekuluihin, edes kerro monimutkaisista, vaihtelevista ja ihmisen kokonaistilanteesta riippuvista ruoka-aineallergioista.

      Se on ainakin selvää, että lisäaineet ja e-koodit kannattaa poistaa ruoanlaitosta kokonaan, jos on tekemässä ruokaa ruoka-aine-allergikoille. Eivätkä kaikki ruoka-aineallergiset, ole välttämättä allergisia pähkinöille, tai esim. vain maapähkinälle, muttei muille, se on niin yksilöllistä.

      Parhaiten ruoka-aineallergisia tuettaisiin, kunnollisilla 1 250€/kk minimieläkkeillä, että olisi varaa ostaa, sitä monipuolista, terveellistä ja itselle sopivaa ruokaa ym hoitaa itseä, kuten ennen mitään julkistakaan terveydenhoitoa, oikeusturvan mukaan pitäisi voida.

    • Anonyymi

      Vaimoni on ilmeisesti luumuille allerginen, käyttää luumuja ulostuslääkkeinä,
      ei niin tiukkaa uummetusta ettei 2 tunissa mene ripuliksi, luumut on pehmitettuy kuumassa vedessä , ½ pussia riittää

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3445
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe