Suosittu on sano mitä sano

Anonyymi

Toyota Corolla on Toyotan valmistama alemman keskiluokan automalli, joka esiteltiin Toyota Publican seuraajaksi vuonna 1966. Corolla on ollut useita vuosia peräkkäin Suomen ostetuin automalli, ja se on myös maailman eniten samalla mallinimellä valmistettu auto (40. miljoonas Corolla myytiin elokuussa 2013). Suomeen on vuoteen 2013 mennessä tuotu yli 300 000 Corollaa.

Toyota Corolla
Kansainvälinen Corolla
Kansainvälinen Corolla
Yleistä
Valmistaja
Toyota
Valmistusmaa


Pohjois-Amerikan Corolla
Corollan suosioon Suomessa vaikuttavat monet asiat: se kestää hyvin talviolosuhteita, varaosien saatavuus on hyvä ja autoa pystyvät huoltamaan muutkin kuin merkkiliikkeet. Corollan kestävyydestä ja sopivuudesta Suomen oloihin kertoo myös se, että muun muassa Posti on käyttänyt Corolloja postinjakelutyössä ympäri vuoden.

Corollaa on valmistettu vuodesta 1966 ja niitä myydään 150 maassa. Nykyään valmistusta on 16 tuotantolaitoksessa Japanissa, Turkissa, Englannissa, Yhdysvalloissa, Brasiliassa, Kanadassa, Kiinassa, Intiassa, Pakistanissa, Etelä-Afrikassa, Taiwanissa, Thaimaassa, Vietnamissa ja Venezuelassa. Corollan eri malleja on myyty myös nimillä Daihatsu Charmant, Chevrolet Nova ja Geo/Chevrolet Prizm. Australiassa Aurista myydään Corolla-nimellä. Japanin markkinoilla taas myydään Corolla Rumion-mallia.

5

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Psykopaatin PROVOA. Tätä palsta täynnä. Ei kommentteja

      • Anonyymi

        Mikä aloittajan jutussa on valetta?


    • Anonyymi

      Kaikista paras Corollan malli oli vuoden- 90, 1,3litrainen säästopossu joka kesti ajaa huimat kilometrit 5litran kulutuksella ja käynnistyi kaasutinteknologian ansiosta pakkasessa kuin pakkasessa.
      Itsehän jouduin antamaan lisävirtaa monesti audeille, bemareille ja mersuille jotka ilman Corollan apua seisoivat useimmiten tyhjänpanttina parkkipaikoilla.

      Myin lopulta hyvällä hinnalla 800 000 km palvelleen ilman mainittavia korjauksia palvelleen Corollani paikalliselle pizzeriayrittäjälle joka ei tunnu saavan Corollaani rikki sitten millään vaikka on yrittänyt sitä jo 5 vuotta tuloksetta ajellessaan pizzarallia talla pohjassa pitkin kaupunkia.

      Miksei Suomen valtio voisi ostaa vuoden 90 Corollan tuotantolinjat ja näin tarjota kansalaisilleen kestävän ja ympäristöystävällisen auton kaikenmaailman surkeiden sähkiksien ja hypriitien sijaan?

      • Anonyymi

        Taitaa olla 99% pizzaautoista joku vanhempi Toyota. Millään muulla autolla pizzoja ei saataisi aina perille. Joku Kotipizza taitaa käyttää muun merkkisiä uusia autoja kun toimittavat niitä mauttomia lätysköitä.


    • Anonyymi

      Toyota aloitti tuotantonsa kopioimalla muita ja on pitänyt tuota mallinimeä hengissä kokoajan, vaikka malleja on ollut kovin erilaisia ja täysin tunnistamattomia edellisiin versioihin nähden. Kuka tahansa olisi voinut tehdä saman, esim. Volkkari olisi voinut myydä Golfit ja muita malleja kuplana. Montako autoa niistä olisi kertynyt alkaen vuodesta 1945.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5101
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      18
      1792
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1636
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1517
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1497
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      51
      1175
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      196
      945
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      840
    Aihe