Toivonpa että ennustus toteutuu

Anonyymi

Olipa toden totta elähdyttävä uudenvuoden aatto! Kävin ensimmäistä kertaa ikinä selvänäkijällä elikkä Naomilla ja sain kyllä sellaisen katsannon tulevaan että toivon tosiaan että toteutuu.
Kulunut vuosi tai paremminkin jo viimeiset kaksi vuotta on kuin olisi suossa rämpinyt että kyllä tähän jo helpotusta kaipaisi.
Jännitti että mitä sieltä nousee, hyvin näki niin menneistä kun muutonkin ja kuvaili niin hyvin henkilön johon olen ihastunut että ei ole epäilyksen häivää kyvyistään.

Hämmästyttävintä, mitä en oikein vieläkään ymmärrä oli kun kysyin kadottamastani riipuksesta. Naomi kysyi jotakin riipuksesta ja kuvaili sitten huonekalun, sellaisen jalallisen kaapin ja sanoi että on sen ylimmässä laatikossa. Eilen vasta tajusin mitä tarkoitti, mökiltähän se sitten löytyi. Olin kesällä saunaan mennessä jättänyt laatikkoon ja unohdin.

6

179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä käännyin hänen puoleensa sellaisessa asiassa että olin kadottanut tädiltä saadun sormuksen, hyvin vanhan, eihän sillä varmasti paljoa muuta arvoa ole mutta tunnearvoa. Kysyin myös eräästä kadottamastani minulle merkityksellisestä paperista, sopimusasiaa se oli.
      Sormus löytyi paikasta, josta osasin hänen sanomansa perusteella sitä etsiä. Paperiasiaan ei tullut niin selvää että olisin löytänyt, en ainakaan vielä, sanoi että on helpompi sellaisten asioiden kohdalla, joihin on henkilökohtainen kosketus, kuten juuri siihen sormukseen. Pidin sen löytymistä hyvin epätodennäköisenä, se oli ollut vuosia kadoksissa. ihmeellinen se on tuollainen kyky että miten se voi joillakin olla. Nyt on sormus kyllä visusti minulla tallessa.

    • Anonyymi

      Minulla ei ole mikään kadoksissa mutta muuten kävin. Hyvä näkijä, hyvä kokemus.

    • Anonyymi

      Että sellainen mainos tänään....lopettaisit jo, tuo on turhan läpinäkyvää ja vähän noloa.

      • Anonyymi

        Nyt en kyllä yhtään ymmärrä että mikä mainos ja mikä on noloa...kehui tuossa muutkin Naomia niin miksi en voisi omaa kokemusta jakaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt en kyllä yhtään ymmärrä että mikä mainos ja mikä on noloa...kehui tuossa muutkin Naomia niin miksi en voisi omaa kokemusta jakaa?

        Vastasinkin aloittajan viestiin, en sinun.


    • Anonyymi

      Minä olen se aloittaja enkä myöskään ymmärrä että mitä mainontaa...? Ihan kokemuksestani kerroin. Nämä ketjut on kai sellaiseen tarkoitettu?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      138
      3936
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      37
      2486
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      144
      2128
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      23
      1164
    5. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1072
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      992
    7. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      34
      923
    8. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      63
      906
    9. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      104
      825
    10. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      44
      825
    Aihe