Jumalan sana kohtaa vastustusta

Pilk­ka ja vai­no on kaut­ta ai­ko­jen ol­lut Ju­ma­lan lä­het­ti­läi­den osa­na. Syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen sa­no­ma ei ole kos­kaan naut­ti­nut suur­ten kan­san­jouk­ko­jen suo­si­o­ta.

Jou­lu on rau­han juh­la. Kui­ten­kin jo toi­nen jou­lu­päi­vä, ta­pa­nin­päi­vä, tuo eteen ai­van mui­ta kuin rau­han nä­ky­miä. Toi­nen jou­lu­päi­vä on uu­den lii­ton en­sim­mäi­sen mart­tyy­rin, Ste­fa­nok­sen, muis­to­päi­vä. Hän ju­lis­ti roh­ke­as­ti Kris­tuk­ses­ta juu­ta­lai­sil­le lai­no­pet­ta­jil­le saa­den nämä rai­von val­taan. Ste­fa­nos ki­vi­tet­tiin kuo­li­aak­si ja mui­ta­kin kris­tit­ty­jä alet­tiin nii­hin ai­koi­hin vai­no­ta.

Paha on tul­lut maa­il­maan syn­tiin­lan­kee­muk­sen myö­tä. Ih­mi­ses­sä asu­va syn­ti on vai­kut­ta­nut myös sen, et­tä Ju­ma­lan lä­het­ti­läät ovat ko­ke­neet kaut­ta ai­ko­jen vas­tus­tus­ta.

Ju­ma­la lä­het­tää sa­nan­saat­ta­jia

Jee­sus kes­kus­te­li usein lai­no­pet­ta­jien ja fa­ri­seus­ten kans­sa. Toi­si­naan Jee­sus pu­hui heil­le suo­raan ja koh­ti käy­väs­ti, an­ka­ras­ti­kin.

Tä­män teks­ti­kat­kel­man edel­lä Jee­sus on seit­se­män ker­taa huu­ta­nut “Voi tei­tä, lai­no­pet­ta­jat ja fa­ri­seuk­set!” Nämä huu­dot koh­dis­tui­vat fa­ri­seus­ten ja lai­no­pet­ta­jien tees­ken­te­lyyn ja vää­rään ju­ma­li­suu­teen. (Matt. 23:13–33.)

Nyt Jee­sus muis­tut­taa hei­tä, mi­ten Ju­ma­la on lä­het­tä­nyt kan­sal­leen ai­na uu­sia sa­nan­saat­ta­jia, mut­ta hei­tä on vai­not­tu ja jos­kus jopa sur­mat­tu. Hep­re­a­lais­kir­jees­sä­kin ku­va­taan pro­feet­to­jen koh­ta­loi­ta: ”Toi­set sai­vat osak­seen pilk­kaa ja ruos­ka­nis­ku­ja, jopa kah­leet ja van­keu­den. Hei­tä ki­vi­tet­tiin kuo­li­aak­si, hei­tä sa­hat­tiin kah­tia ja sur­mat­tiin mie­kal­la lyö­den. He jou­tui­vat kul­jek­si­maan lam­paan- ja vuo­hen­na­hat vaat­tei­naan, he kär­si­vät puu­tet­ta, hei­tä ah­dis­tet­tiin ja pies­tiin.” (Hepr. 11:36–37.)

Jee­sus ja hä­nen seu­raa­jan­sa ei­vät saa­neet osak­seen yh­tään pa­rem­paa osaa. Pu­heel­laan Jee­sus en­na­koi omaa koh­ta­lo­aan ja hä­nen jäl­keen­sä tu­le­vien mart­tyy­rien koh­ta­loa. Pe­ri­mä­tie­don mu­kaan esi­mer­kik­si hä­nen kah­des­ta­tois­ta ope­tus­lap­ses­taan vain Jo­han­nes koki luon­nol­li­sen kuo­le­man.

Ar­mo­kut­su kuu­luu kai­kil­le

Vaik­ka Ju­ma­lan sa­nan­saat­ta­jien vas­taa­not­to oli usein vä­ki­val­tai­nen, niin Ju­ma­la on ra­kas­ta­nut omai­suus­kan­saan­sa. Niin Jee­sus kuin pro­fee­tat en­nen hän­tä saar­na­si­vat pa­ran­nus­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta Je­ru­sa­le­min asuk­kail­le. Kui­ten­kin Jee­sus jou­tuu sa­no­maan py­säyt­tä­vät sa­nat: ”Mut­ta te et­te tah­to­neet tul­la”.

Jee­sus myös en­nus­taa temp­pe­lin jää­vän asu­jaa vail­le, mikä to­teu­tui nel­jä­kym­men­tä vuot­ta myö­hem­min, kun roo­ma­lai­set pii­rit­ti­vät ja tu­ho­si­vat kau­pun­gin ja sen temp­pe­lin. Jee­suk­sen rak­kaus Je­ru­sa­le­mia ja sen asuk­kai­ta koh­taan nä­kyy kos­ket­ta­vas­ti, kun hä­nen ker­ro­taan vii­mei­sel­lä mat­kal­laan Je­ru­sa­le­miin it­kien kat­so­neen kau­pun­kia ja sur­reen sen tu­le­vaa tu­hou­tu­mis­ta (Luuk. 19:41–44).

Ju­ma­lan ar­mo­kut­sun ju­lis­ta­mi­nen ei ole mi­nään ai­ka­kau­te­na saa­nut suur­ten kan­san­jouk­ko­jen suo­si­o­ta, ei tä­nä­kään päi­vä­nä. Sie­lun­vi­hol­li­nen saa ai­kaan sa­no­man vas­tus­ta­mi­sen, ja mur­heel­li­se­na jou­du­taan usein to­te­a­maan Va­pah­ta­jan ta­voin ”te et­te tah­to­neet tul­la”. Sil­ti vie­lä­kin Ju­ma­lan ar­mo voi saa­da ai­kaan ih­meen, jos­sa syn­ti­nen ih­mi­nen vas­taa­not­taa us­kol­la evan­ke­liu­min sa­nan syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta ja pe­las­tuk­ses­ta Jee­suk­sen Kris­tuk­sen so­vin­to­työn kaut­ta.

Evan­ke­liu­mi: Matt. 23: 34–39

RAA­MAT­TU 1992: Jee­sus sa­noi lai­no­pet­ta­jil­le ja fa­ri­seuk­sil­le: ”Kuul­kaa siis: Minä lä­he­tän tei­dän luok­sen­ne pro­feet­to­ja, vii­sai­ta mie­hiä ja lai­no­pet­ta­jia. Toi­set heis­tä te ta­pat­te ja ris­tiin­nau­lit­set­te, toi­sia ruos­kit­te sy­na­go­gis­san­ne ja ajat­te ta­kaa kau­pun­gis­ta toi­seen. Näin te tu­let­te syy­päik­si kaik­keen vi­at­to­maan ve­reen, joka maan pääl­lä on vuo­da­tet­tu, hurs­kaan Abe­lin ve­res­tä ai­na Sa­kar­jan, Ba­rak­jan po­jan, ve­reen as­ti, hä­nen, jon­ka te ta­poit­te temp­pe­lin ja alt­ta­rin vä­lil­le. To­ti­ses­ti: tämä su­ku­pol­vi jou­tuu vie­lä vas­taa­maan täs­tä kai­kes­ta!

Je­ru­sa­lem, Je­ru­sa­lem! Sinä ta­pat pro­fee­tat ja ki­vi­tät ne, jot­ka on lä­he­tet­ty si­nun luok­se­si. Mi­ten mo­nes­ti olen­kaan tah­to­nut koo­ta lap­se­si, niin kuin ka­na­e­mo ko­ko­aa poi­ka­set sii­pien­sä suo­jaan! Mut­ta te et­te tah­to­neet tul­la. Kuul­kaa siis: tei­dän temp­pe­lin­ne on jää­vä asu­jaan­sa vail­le. Sil­lä minä sa­non teil­le, et­tä te et­te mi­nua täs­te­des näe en­nen kuin sa­not­te: ’Siu­nat­tu ol­koon hän, joka tu­lee Her­ran ni­mes­sä!’”

Kari Kaunisto