Parannus on mielenmuutos

Anonyymi kirjoitti:

Ke­ho­tus pa­ran­nuk­seen oli kes­kei­nen osa Jee­suk­sen ope­tus­ta. Pa­ran­nus on­kin pe­rin­tei­ses­ti kuu­lu­nut kris­ti­nus­kon ydin­ter­mei­hin. Vii­me vuo­si­kym­me­ni­nä pa­ran­nuk­ses­ta pu­hu­mi­nen on kui­ten­kin vä­hen­ty­nyt sel­väs­ti. Ny­kyi­sin mo­nil­le on epä­sel­vää, mitä pa­ran­nus it­se asi­as­sa tar­koit­taa.

Raa­ma­tun al­ku­teks­tin sana, joka on suo­men­net­tu pa­ran­nuk­sek­si, mer­kit­see mie­len­muu­tos­ta tai ym­pä­ri kään­ty­mis­tä. Pa­ran­nus on siis mer­kit­tä­vä ta­pah­tu­ma, jos­sa ih­mi­sen elä­män suun­ta muut­tuu. Kyse ei kui­ten­kaan ole sii­tä, et­tä ih­mi­nen it­se päät­täi­si muut­taa elä­mään­sä enem­män Ju­ma­lan mie­len mu­kai­sek­si. Pa­ran­nus on Ju­ma­lan työ­tä, ei ih­mi­sen oma teko.

Kris­ti­no­pin mu­kaan pa­ran­nuk­ses­sa on kak­si osaa. En­sim­mäi­nen niis­tä on syn­nin­tun­nos­ta joh­tu­va ka­tu­mus. Ih­mi­nen tun­tee rik­ko­neen­sa Ju­ma­laa vas­taan ja ko­kee, et­tei hän voi omin avuin kor­ja­ta ti­lan­net­ta ja saa­da rau­haa sy­dä­meen­sä. Ka­tu­mus il­man us­koa on kui­ten­kin epä­toi­voa.

Pa­ran­nuk­sen toi­nen osa on us­ko, joka syn­tyy evan­ke­liu­mis­ta. Sii­nä lu­va­taan syn­tien an­teek­si­an­ta­mus, jos­sa ih­mi­nen saa kuul­la syn­nin­pääs­tön. Se va­kuut­taa, et­tä syn­nit an­ne­taan an­teek­si Kris­tuk­sen täh­den. Tämä va­paut­taa pe­los­ta ja tuo Ju­ma­lan rau­han sy­dä­meen. Pa­ran­nuk­sen he­del­mä­nä seu­raa sit­ten elä­män­pa­ran­nus. Se on olen­nai­nen ja vält­tä­mä­tön osa pa­ran­nus­ta. Jos elä­män suun­nan­muu­tos jää puut­tu­maan, kyse ei ole ol­lut ai­dos­ta pa­ran­nuk­ses­ta.

Ih­mi­nen ei voi it­se päät­tää, et­tä hän te­kee pa­ran­nuk­sen. Pa­ran­nus on mah­dol­li­nen vain sil­loin, kun Ju­ma­la he­rät­tää ih­mi­sen oman­tun­non. Ih­mi­sen elä­mäs­sä on ai­ko­ja, jol­loin Ju­ma­la eri­tyi­ses­ti kut­suu hän­tä ta­kai­sin yh­tey­teen­sä. Sel­lais­ta sa­no­taan et­sik­ko­a­jak­si. Ju­ma­la voi kut­sua esi­mer­kik­si elä­män­koh­ta­loi­den kaut­ta. Raa­mat­tu ke­hot­taa ih­mis­tä ot­ta­maan Ju­ma­lan kut­sun vas­taan sil­loin, kun hän kuu­lee sen.

Ju­ma­la te­kee he­rät­tä­vää ja kut­su­vaa työ­tään kaik­ki­al­la, mut­ta hän van­hurs­kaut­taa ih­mi­sen vain seu­ra­kun­tan­sa yh­tey­des­sä. Jee­sus an­toi seu­raa­jil­leen teh­tä­vän ja val­tuu­det an­taa ka­tu­val­le ih­mi­sel­le syn­nit an­teek­si. Sii­nä ei ole kyse ih­mi­sen an­teek­si­an­nos­ta vaan sii­tä, et­tä Ju­ma­la käyt­tää Py­hän Hen­gen kaut­ta ih­mis­tä an­teek­si­an­ta­muk­sen­sa vä­li­kap­pa­lee­na. To­del­li­nen toi­mi­ja ja an­teek­si­an­ta­ja on Ju­ma­la.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä