Kerätään Sofialle kolehti takuuvuokraan

Sofia tarvitsee kokea sen tunteen kun saa olla ensimmäistä kertaa omassa vuokra-asunnossa ilman, että alkoholisti määrää mitä tehdään tai joutuu olemaan pelossa milloin Ikea kassi lentää pihalle ja lähtö tulee.

Kerätään yhdessä kolehti jolla Sofia saa
maksettua parin kuukauden vuokran ja pääsee kokeilemaan omia siipiään.
11556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 115

Vanhimmat

Mukana 50€:lla 👍

Äänestä
  • Ostan makuupussin. Menköön Martinan toimistoon yöksi 😂

    Äänestä

Voisi olla hänelle avartava kokemus asua yksin ja miettiä rauhassa suuntaa elämälle.

Äänestä

Ei kannata intoilla, on menneisyytensä vanki.

Äänestä
  • Ja sitä Maran menneisyyttä ei niin vaan puhdisteta vaikka 24/7 valkopesis urakalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja sitä Maran menneisyyttä ei niin vaan puhdisteta vaikka 24/7 valkopesis urakalla.

    Mara mainittu 😂

    Äänestä

Ihan voi myydä omat logot, jos aitoja ovat, niin niistä saakoon pesämunasa, jos niin tahtoo. Näyttää siltä kuitenkin ettei tahdo, mut kerätkää ihan rauhassa.

Äänestä

Samantien pitäisi kerätä rahat huonekaluihin, astioihin, ja muuhun asumiseen kuuluvaan. Toisinsanoen alkaa ylläpitää tätä naista.
Olkaa hyvä, siitä vain!

Äänestä
  • Hoitakoon vaan ite hommansa ,onko kalliit laukut sittenkin jäljennöksiä????

    Äänestä

Lontooseen menolippu ja se siitä. Sieltä se onni löyty viimeksikin. Luetaan lisää sit sevenistä.

Äänestä
  • Mara löysi Ibitsalta ! Siitä sit vaan Dubaihin huoltoon ja edestakaisin.

    Äänestä

Täältä 15 euroa.

Äänestä

Ihan on itse valinnut tämän tilanteen, eikä varmistanut toimeentuloa. Sofialla oli hyvät tulot ja olisi pärjännyt, mutta verot unohti maksaa. Kyllä Suomessa ei kadulle joudu ja yhteiskunta tarvittaessa auttaa.

Äänestä
  • Verot on maksettu jo kauan sitten.😆

    Äänestä

Myykööt töröhuuli ne feikki laukkunsa .

Äänestä

Olen mukana, mutta vasta ensi kuun alussa kun saan Kelan korvaukset ja asumistuen.

Äänestä
  • Et valitettavasti ehdi näihin talkoisiin koska Sohvi ilmoitti muuttavansa tammikuussa ja takuuvuokra pitää olla silloin kasassa.

    Äänestä

On todella vaikeeta löytää asuntoa jos on luottotiedot mennyt...lisäksi jos ei ole työpaikkaa ,eläimiä ei sallita asuntoihin....takuuvuokraan pitäisi löytää rahaa siihen kun ei kelan maksut oikein käy(jos käy saat jonkun kivan luukun jakomäestä) - Sofialla ei edes lapsia jotta sitä kautta saisi esim: kaupungin asunnon.

Äänestä
  • Eikös Sofialla ole se työsuhdeasunto ja uudet työ jutut. Eikös niillä pärjää hyvin?

    Äänestä

  • Mitäpä tuota auttamaan, kun näkyy olevan jälleen hotellissa, niin sil mitään hätää ole.

    Äänestä

  • Näyttävät molemmat asuvan jonkun toimiston nurkassa, exä ja nyxä, siis kundit ei huoli muuta kuin hotelli seuraa, häh täh??

    Äänestä

  • Eipä taida olla toiveita ja haluakaan muuttaa omilleen sitte täytyy itse vastata kaikesta.ja koiran pitäs olla sisäsiisti ja emännän myös. Ei onnistu noilla elämisen malleilla.

    Äänestä

Mukana!!!

Äänestä

Miksi ?? Sofiallahan on parikin asuntoa, joista lupasi tammikuussa päättää, kumpaan muuttaa. Työsuhdeasunto toinen, kertomansa mukaan.....

Äänestä
  • Voi miten Martina pärjää hyvin, on oma studiokin ja uusi Superdry merkki edustuksessa.
    Ja Sarah Mapa; upeita kuvausproggiksia, kyl hän on kaunis ja valovoimainen 🤗🤗🤗

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi miten Martina pärjää hyvin, on oma studiokin ja uusi Superdry merkki edustuksessa.
    Ja Sarah Mapa; upeita kuvausproggiksia, kyl hän on kaunis ja valovoimainen 🤗🤗🤗

    Ai ettäkö pärjää Mara hyvin . En olis niinkään varma. 😆
    Puma irtisanoi sopimuksen siitä se alkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai ettäkö pärjää Mara hyvin . En olis niinkään varma. 😆
    Puma irtisanoi sopimuksen siitä se alkaa.

    Superdry, Superdry🤗!!!

    Äänestä

Seiskan mukaan on rolexeja laukkuja 100000 euron edestä. Myymällä ne turhakkeet saa maksettua useamman kuukauden vuokran. Sen jälkeen töitä tekemään ja juhliminen ravintoloissa vähemmälle.

Äänestä
  • Joo heti kun Sofia maksanut uo- maksut ym, ym!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo heti kun Sofia maksanut uo- maksut ym, ym!!!

    Ämmän ranteessa roikkuu 35tonnin (!!!!!) Rolex. Ja kaapit täynnä monen tonnin merkkilaukkuja ja luxusrättejä. Silti ei ole kykenevä lyhentämään ulosottovelkaansa. Miksei tälle asialle tehdä mitään??

    Äänestä

  • Jou, on varastettuja tai ja se vakuutus petos, kelloja ja laukkuja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ämmän ranteessa roikkuu 35tonnin (!!!!!) Rolex. Ja kaapit täynnä monen tonnin merkkilaukkuja ja luxusrättejä. Silti ei ole kykenevä lyhentämään ulosottovelkaansa. Miksei tälle asialle tehdä mitään??

    Ei Sofialla ole edelleenkään ulosottovelkaa 😆 kaikki on maksettu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei Sofialla ole edelleenkään ulosottovelkaa 😆 kaikki on maksettu.

    53 000€ edelleen maksamatta verovelkoja. Niko jo maksoikin ja Stefu ei nyt vaan saa maksetuksi Sofian velkoja pois.

    Äänestä

Onko hullumpaa kuultu,kenen aivot nyt noin älykkäästi raksuttaa ,Onko teini fanit vauhdissa???

Äänestä
  • Joo. Teinit kerää kolehtia 30 vuotiaalla naiselle, että tämä saisi ihka ensimmäisen oman vuokra-asunnon. Joku vieläpä kelan tuestaan, minkä toivon todella olevan sarkasmia, mutta pahoin pelkään että ei ollut.
    Mahtavaa. Ihailkaa kaikki Sofiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo. Teinit kerää kolehtia 30 vuotiaalla naiselle, että tämä saisi ihka ensimmäisen oman vuokra-asunnon. Joku vieläpä kelan tuestaan, minkä toivon todella olevan sarkasmia, mutta pahoin pelkään että ei ollut.
    Mahtavaa. Ihailkaa kaikki Sofiaa.

    Kolehti on hieno ajatus ♥️ Sofian on jo korkea aika itsenäistyä ja kasvaa henkisesti aikuiseksi.

    Äänestä

  • Vau äitee????

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kolehti on hieno ajatus ♥️ Sofian on jo korkea aika itsenäistyä ja kasvaa henkisesti aikuiseksi.

    Itsenäistyä kolehtilla ? Just. Sofia neitonen keksiköön nyt ihan itse elantonsa ja asuntonsa. Ei luulisi olevan vaikeaa: säästöjä kuulema on, hyvin tienaa koronankin aikaan tekemättä isosti mitään ja rahaa näyttää riittävän ylellisyyteen, jonka hän itse kustantaa. Tämän kaiken on itse näin kertonut olevan, joten huoli pois. Sofia pärjää paremmin kuin me muut yhteensä. Ja jos ei sittenkään pärjää, niin katsokoon peiliin. Hiukan pidempään kuin selfien verran.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kolehti on hieno ajatus ♥️ Sofian on jo korkea aika itsenäistyä ja kasvaa henkisesti aikuiseksi.

    Kuulostat siltä kuin olit jo ryöstänyt muummos ja vanhempas.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itsenäistyä kolehtilla ? Just. Sofia neitonen keksiköön nyt ihan itse elantonsa ja asuntonsa. Ei luulisi olevan vaikeaa: säästöjä kuulema on, hyvin tienaa koronankin aikaan tekemättä isosti mitään ja rahaa näyttää riittävän ylellisyyteen, jonka hän itse kustantaa. Tämän kaiken on itse näin kertonut olevan, joten huoli pois. Sofia pärjää paremmin kuin me muut yhteensä. Ja jos ei sittenkään pärjää, niin katsokoon peiliin. Hiukan pidempään kuin selfien verran.

    Koville ottaa Maran lähipiirille lompakon menetys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo. Teinit kerää kolehtia 30 vuotiaalla naiselle, että tämä saisi ihka ensimmäisen oman vuokra-asunnon. Joku vieläpä kelan tuestaan, minkä toivon todella olevan sarkasmia, mutta pahoin pelkään että ei ollut.
    Mahtavaa. Ihailkaa kaikki Sofiaa.

    Luulenpa, että tämä aloitus oli vitsinä tehty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koville ottaa Maran lähipiirille lompakon menetys.

    Minkä lompakon menetys, kun siitä aina kirjoitat kerropa, että tiedämme, miten paljon sitä rahaa oikein on siellä lompakossa? Eihän silloin mitään pitäisi olla protestilistalla, jos se lompakko on ehtymätön ?

    Äänestä

Maksakoon itse haarakonttorin tuotoilla. Korkea aika itsenäistyä ja maksaa itse oma eläminen.

Äänestä

Myyköön luxus laukkunsa ja luxus ryysyt. Koirankin voi myydä. Ei mullekaan kukaan ikinä maksanu vuokria. ite maksoin.

Äänestä

Ei kiitos. Olen rahoittanut tämän turhakkeen elämää jo riittävästi maksamalla lisää veroja, jotka hän jätti maksamatta. Ja lisää rahoitus, kun muhkeat asianajopalkkiot laskutetaan yhteiskunnalta. Ja jos ette ole vielä ymmärtäneet, niin aivan samalla tavalla olette maksaneet Sofian osuutta tekin.

Äänestä
  • Totta ollaan maksettu sen veroja ,pistää vihaksi nämä turhakkeet jotka vaan loisii toisten nurkissa ,aivan joutava ällötys ,tosiaan heti Lontoon koneeseen kun lennot alkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta ollaan maksettu sen veroja ,pistää vihaksi nämä turhakkeet jotka vaan loisii toisten nurkissa ,aivan joutava ällötys ,tosiaan heti Lontoon koneeseen kun lennot alkaa.

    Joko sait itse ulosottovelkasi maksettua 😆

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joko sait itse ulosottovelkasi maksettua 😆

    Sofia maksaa ensin valtiolle velat ja sitten soppalusikka kauniseen käteen ja asunnon hankintaan, hopi, hopi!!!

    Äänestä

Osallistun 12e jos siitä on yhtään apua ja oikeasti muuttaa.

Äänestä
  • En maksa senttiäkään. Itse on asiansa tuohon malliin hoitanut, eikä kinnosta nytkään mitään edes yrittää. Verot (!) maksamatta. - Loisikoon sitten miesten kustannuksella, jos joku sitä haluaa elättää, tai taivasalla. Oma on valintansa. - Aina voi muuttaa vaikka takaisin Lontooseen, tai Dubaihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En maksa senttiäkään. Itse on asiansa tuohon malliin hoitanut, eikä kinnosta nytkään mitään edes yrittää. Verot (!) maksamatta. - Loisikoon sitten miesten kustannuksella, jos joku sitä haluaa elättää, tai taivasalla. Oma on valintansa. - Aina voi muuttaa vaikka takaisin Lontooseen, tai Dubaihin.

    Suomella ei ollut Sohvin puheiden mukaan mitään annettavaa hänelle. Mitä annettavaa on Sohvilla (ollut) Suomelle?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomella ei ollut Sohvin puheiden mukaan mitään annettavaa hänelle. Mitä annettavaa on Sohvilla (ollut) Suomelle?

    😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomella ei ollut Sohvin puheiden mukaan mitään annettavaa hänelle. Mitä annettavaa on Sohvilla (ollut) Suomelle?

    Ei. Sofia on mielestään ihminen, jolla on oikeuksia, mutta ei velvollisuuksia. Ajatellaanpa. Millainen ihminen postaa kuvaa hotelleista 2300 euroa per yö, kun kaikki tietävät hänen jättäneen verot pystyyn ja että muiden maksettavaksi jää myös mittavat asianajokulut ? Vähääkään järkeä omaava ihminen olisi hissun kissun ja ehkäpä "hiukan nolonakin" katiska roolistaan. Mutta Sofia ei ymmärrä. Sen sijaan Sofia pyrkii maan isoimmaksi somevaikuttajaksi on off suhteensa varallisuudella ratsastaen ja tätä nöyryyttäen. Koska hyväksikäyttö on rumaa. Vain Sofialla on niin häiriintynyt käsitys itsestään, että luulee kykenevänsä menemään tällä tyylillä huipulle.

    Soffi nolla, asfaltilla.

    Höpöhöpö😆

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomella ei ollut Sohvin puheiden mukaan mitään annettavaa hänelle. Mitä annettavaa on Sohvilla (ollut) Suomelle?

    Maailmanmestaruus urheilun saralla fitness kilpailuissa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maailmanmestaruus urheilun saralla fitness kilpailuissa!

    🙈🙈🙈🙈😂😂😂😂😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei. Sofia on mielestään ihminen, jolla on oikeuksia, mutta ei velvollisuuksia. Ajatellaanpa. Millainen ihminen postaa kuvaa hotelleista 2300 euroa per yö, kun kaikki tietävät hänen jättäneen verot pystyyn ja että muiden maksettavaksi jää myös mittavat asianajokulut ? Vähääkään järkeä omaava ihminen olisi hissun kissun ja ehkäpä "hiukan nolonakin" katiska roolistaan. Mutta Sofia ei ymmärrä. Sen sijaan Sofia pyrkii maan isoimmaksi somevaikuttajaksi on off suhteensa varallisuudella ratsastaen ja tätä nöyryyttäen. Koska hyväksikäyttö on rumaa. Vain Sofialla on niin häiriintynyt käsitys itsestään, että luulee kykenevänsä menemään tällä tyylillä huipulle.

    Loton päävoiton osuminen on n. yksi n. 19:sta miljoonasta, eli 0,000005 prosenttia. - Voi sanoa, että sellainen osui Sohvin kohdalle, toista tuskin tulee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maailmanmestaruus urheilun saralla fitness kilpailuissa!

    Miss Helsinki, kauneuskilpailujen saralla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei. Sofia on mielestään ihminen, jolla on oikeuksia, mutta ei velvollisuuksia. Ajatellaanpa. Millainen ihminen postaa kuvaa hotelleista 2300 euroa per yö, kun kaikki tietävät hänen jättäneen verot pystyyn ja että muiden maksettavaksi jää myös mittavat asianajokulut ? Vähääkään järkeä omaava ihminen olisi hissun kissun ja ehkäpä "hiukan nolonakin" katiska roolistaan. Mutta Sofia ei ymmärrä. Sen sijaan Sofia pyrkii maan isoimmaksi somevaikuttajaksi on off suhteensa varallisuudella ratsastaen ja tätä nöyryyttäen. Koska hyväksikäyttö on rumaa. Vain Sofialla on niin häiriintynyt käsitys itsestään, että luulee kykenevänsä menemään tällä tyylillä huipulle.

    Poikkeuksellisen vastuuton ihminen tosiaan, ainut laatuaan julkisuudessakin.

    Äänestä

Turhaa kaikki tyyni, hän haluaa aina jonkun uhrilampaan, jonka kustannuksella elää ja näyttelee naamaansa ja sössöttää näyttäen ylimielisyyttään ja irvokkuuttaan.

Äänestä
  • Marasta varmaankin kerrot. 😆

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marasta varmaankin kerrot. 😆

    Viisastele sinä, hyvin huomaat että otsikossa puhutaan Sofiasta, niin kuin tuossa kommentissakin, joka on faktaa, instassaan näkyy juuri tuo irvokas naama ja vailla minuutta oleva ilmeettömyys aina.

    Äänestä

Lapset ja lapsenmieliset täällä larppaa. "Olen mukana keräyksessä"-leikki nyt meneillään, jota ette kuitenkaan järjestä.
Surkeaksi on nykyihmiset menneet, elämä on netissä ja järjestellään leikkikeräyksiä tuntemattomien henkilöiden kanssa jollekin, jonka on netissä nähnyt.

Äänestä

Kai tämä aloitus oli vitsi?

Äänestä
  • Toivottavasti luulis asianomaista hävettävän jos edes osaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toivottavasti luulis asianomaista hävettävän jos edes osaa.

    Jos olisin ko. henkilö pitäisin nyt hyvin, hyvin matalalentoa ja yrittäisin asettaa perusasiat; asunto, työasiat kuntoon ja senkin jälkeen olisin todella varovainen sanomisten suhteen.
    Oletan jos valittaisiin valtakunnan vihatuin ja vastenmielisin tyyppi Blörö olisi top kolmosessa.

    Tuskin olisi eiköhän Marttiina löytyisi sieltä. Julkisuustyrkky pahoinpitelytuomioita saanut lähestymiskieltoineen, rattistuomio jne näitä riittää!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toivottavasti luulis asianomaista hävettävän jos edes osaa.

    Sofialla ei ole mitään hävettävää . Häpeisit itse omaa kommentointiasi niin ala-arvoisesti vedät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sofialla ei ole mitään hävettävää . Häpeisit itse omaa kommentointiasi niin ala-arvoisesti vedät.

    Hävettävää riittää... Ihan liikaa.

    Äänestä

Sofian asiat varmasti olisivat paremmin ja jo järjestyksessä, jos ei olisi palannut tuon ukkelin luo, vaan järjestänyt asiansa kuntoon ollessaan W-Endissä, kun Stefan suurieleisesti ilmoitti erosta. Todella vika tikki oli palata.

Äänestä
  • Persaukisena oli pakko palata nöyryytettäväksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persaukisena oli pakko palata nöyryytettäväksi.

    Ikävä tilanne, miksi Sofian perhe ei auta häntä? 😢

    Äänestä

  • Tai edes jatkanut näitä ns. some töitään, yrittänyt edes. Mutta ei. Saman tien hanskat naulaan ja Stefun siivellä luksusta ja upeaa elämää. Typerä tyttö. Jonka pitäisi olla aikuinen nainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tai edes jatkanut näitä ns. some töitään, yrittänyt edes. Mutta ei. Saman tien hanskat naulaan ja Stefun siivellä luksusta ja upeaa elämää. Typerä tyttö. Jonka pitäisi olla aikuinen nainen.

    Oletko itse aikuinen kommentteinesi?
    Karma hoitaa oletko kuullut sen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ikävä tilanne, miksi Sofian perhe ei auta häntä? 😢

    Marankin maksatti ulosottovelkansa mutsilla😂 näin aitolehdillä.

    Äänestä

Kysynpä eikö vatuu ole miehellä, halusi Sofian takaisin? Vähintä mitä voi tehdä, on hankkia asunto tietäen tilanteen,

Äänestä
  • Vastaan, että ei ole. 30 vuotias nainen on vastuullinen itse itsestään. Hyvänen aika, tuon ikäiset normaalit naiset on kouluttautuneet ja hankkineet työpaikan. Tekevät töitä ja kykenevät elättämään itse itsensä. Millä perusteella kenelläkään ihmisellä voi olla oletusarvona se, että joku muu elättää. Aina joku muu ja itse ei koskaan. Sofialla on ollut loistava tilaisuus kouluttautua, kun ei ole tarvinnut murehtia omaa elatustaan. Mutta Sofia valitsi toisin. Sofia otti riskin jättäytyessään toisen ihmisen varaan.

    Nyt ei siis ole kyse puolisosta joka jää lasten kanssa kotiin perheen yhteisellä päätöksellä, eikä hylätystä puolisosta yhteisten lasten kanssa, jolle perheelle tulee eron jälkeen hankkia kohtuullinen koti. Kyse on muutaman kuukauden sekavasta on off suhteesta, jonka alkukin oli vähintään inhottava ja muita ihmisiä nöyryyttävä ja loukkaava. Joskus ihmiselle jää niin sanotusti luu käteen. Ja toisinaan aivan aiheellisesti. Valintoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vastaan, että ei ole. 30 vuotias nainen on vastuullinen itse itsestään. Hyvänen aika, tuon ikäiset normaalit naiset on kouluttautuneet ja hankkineet työpaikan. Tekevät töitä ja kykenevät elättämään itse itsensä. Millä perusteella kenelläkään ihmisellä voi olla oletusarvona se, että joku muu elättää. Aina joku muu ja itse ei koskaan. Sofialla on ollut loistava tilaisuus kouluttautua, kun ei ole tarvinnut murehtia omaa elatustaan. Mutta Sofia valitsi toisin. Sofia otti riskin jättäytyessään toisen ihmisen varaan.

    Voit kai sentään vuokrakolehtiin osallistua edes muutamalla kympillä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voit kai sentään vuokrakolehtiin osallistua edes muutamalla kympillä?

    🙈🙈🙈😂😂😂😂😂🤣. Paras 😂😂😂😂😊

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vastaan, että ei ole. 30 vuotias nainen on vastuullinen itse itsestään. Hyvänen aika, tuon ikäiset normaalit naiset on kouluttautuneet ja hankkineet työpaikan. Tekevät töitä ja kykenevät elättämään itse itsensä. Millä perusteella kenelläkään ihmisellä voi olla oletusarvona se, että joku muu elättää. Aina joku muu ja itse ei koskaan. Sofialla on ollut loistava tilaisuus kouluttautua, kun ei ole tarvinnut murehtia omaa elatustaan. Mutta Sofia valitsi toisin. Sofia otti riskin jättäytyessään toisen ihmisen varaan.

    Nyt ei siis ole kyse puolisosta joka jää lasten kanssa kotiin perheen yhteisellä päätöksellä, eikä hylätystä puolisosta yhteisten lasten kanssa, jolle perheelle tulee eron jälkeen hankkia kohtuullinen koti. Kyse on muutaman kuukauden sekavasta on off suhteesta, jonka alkukin oli vähintään inhottava ja muita ihmisiä nöyryyttävä ja loukkaava. Joskus ihmiselle jää niin sanotusti luu käteen. Ja toisinaan aivan aiheellisesti. Valintoja.

    Höpöhöpö 😆

    Äänestä

Eikös toi Sofia ole olevinaan jonkin sortin fitnessin maailmanmestari vuodelta kuokka ja kirves.. Miten sellainen "ammattiurheilija" on päästänyt itsensä niin laiskaan kuntoon, ettei muuta jaksa kuin nukkua ja tuijottaa telkkaria? Miksei enää toimi edes personal trainerina tai myy valmennuksia netissä? Martina taas treenaa intohimoisesti, osallistuu tämän tästä triathlonille ja muihin urheilutapahtumiin. Elää muutenkin aktiivista ja työntäyteistä elämää. Miksi Sofiasta on tullut tuollainen flegmaattinen vätys?

Äänestä
  • Päihteet vienyt ko henkilön!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Päihteet vienyt ko henkilön!!!

    Sinut on vienyt katkeruus Maran elantokulujen rahoittajan menetys 😆

    Äänestä

  • Miksei Martina kuitenkaan pärjää kisoissa treenaako väärin? Eikö osaa valmentaa itseään??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksei Martina kuitenkaan pärjää kisoissa treenaako väärin? Eikö osaa valmentaa itseään??

    Pysy asiassa, tämä on Sofia ketju!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinut on vienyt katkeruus Maran elantokulujen rahoittajan menetys 😆

    Sekaantuminen huumausaine- ja rahanpesurikoksiin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksei Martina kuitenkaan pärjää kisoissa treenaako väärin? Eikö osaa valmentaa itseään??

    Pointti oli siinä, vitun pösilö, että Martina sentään tekee jotain! Ei makaa kaikkia päiviä sängyssä ja tuijota telkkaria tai nuku. Niinkuin tämä marokkolainen "fitnesstähti" tekee. Ei kykene edes koiraansa käyttämään ulkona, kun on niin väsynyt. Syö, nuku, syö, nuku, syö, kato telkkaria, nuku, syö, kato telkkaria, nuku..... Siinä Sofian aktiviteetit.

    Äänestä

Siis kerätään Sofialle kolehti takuuvuokraan? Siis Mitä?

Kaikki on varmaan huomannut, että tänä vuonna tulee tuomiot suomen suurimmasta huumevyyhdistä, Katiskasta.

Instassa on seurattu tämän ihmisen luksuselämää, on hienoja autoja, kelloja, vaatteita, laukkuja, sampanjaa, koruja...

Kaikki nämä on voitu hankkia huumeita myymällä, rikollisella toiminalla ja on saatettu jopa käyttää itse (syytteet on nostettu kahdesta rahanpesusta ja huumausainerikoksesta)

Siinä ei ole mitään hienoa kun jetset piireissä bileissä vedetään viivoja.
Huumeisiin liittyy aina rikollisuus.

Kuinka monen elämän nämä ovat pilanneet, huumeiden käyttäjät on aina jonkun lapsia, tyttäriä, poikia, puolisoita.
Siitä voi olla iloinen, että nämä jäi kiinni, näiden tuomat huumelastit on poissa katukaupasta.
Ehkä pikkuhiljaa jokaisen pitäisi tajuta, että jo ala-asteella liikkuu huumeita.

En arvosta tälläisiä ihmisiä patkankään vertaa, ihmetellen luen ihailevia kommentteja kyseisestä henkilöstä. Vai pitäisi vielä kolehtia kerätä.

Äänestä
  • Sofia ei ole tiennyt Katiskasta mitään näin Nikokin on itse kertonut.
    Lue vähän tarkemmin ja ymmärrä myös lukemaasi niin et ole hakoteillä. 👍

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sofia ei ole tiennyt Katiskasta mitään näin Nikokin on itse kertonut.
    Lue vähän tarkemmin ja ymmärrä myös lukemaasi niin et ole hakoteillä. 👍

    https://yle.fi/uutiset/3-11412982

    Tiedätkö, syytetyn ei ole pakko puhua oikeudessa totta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    https://yle.fi/uutiset/3-11412982

    Tiedätkö, syytetyn ei ole pakko puhua oikeudessa totta.

    Sofia ei omien sanojensa mukaan tiennyt että Ranta-aho tekee rikoksia. Eikö sitten huumeiden pussittaminen ja jakaminen (myyminen?) Ruisrockissa ole rikos. Eikö ylipäätään huumeiden käyttö ole rikos? Näistähän Sofia oli hyvin tietoinen. Aivan vierestä seurasi ja kommentoi. Omien sanojensa mukaan otti huumepussukan Ranta-aholta koska halusi ettei hän käytä lisää.

    Äänestä

Miksi Jasmin Mäntylä ei ole julkisesti moittinut Sofian elämäntyyliä. Julkisesti moitti että Martina saa mieheltään Chanelia riidan jälkeen ja että on lainannut äidiltään rahaa velan maksuun. Onko joku muu nähnyt koska nythän jos koskaan olisi aiheellista esim. blogissaan puuttua tähän asiaan. Antaa Sofialle elämänohjeita oikein "äidin" kädestä. Onhan nyt menossa aivan toisen luokan tragedia koskien mitä miehiltä saadaan ja mitä miehet maksavat, esim. yli 50 000 euro verovelat ym. ym. Vai onko Sofia lähempänä hänen sydäntään ja Martina ei niinkään. Ihmisestäkö se viime kädessä johtuu sittenkin. Sofia tuntuu olevan Tuksunkin suosikki-ihminen. Miksiköhän?

Äänestä
  • No mikä noita 3 naista yhdistää.
    Ei koulutusta, ei ammattia jne

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No mikä noita 3 naista yhdistää.
    Ei koulutusta, ei ammattia jne

    Ja yhden "lähipiirin " syvä katkeruus, joka ei vaan hellitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No mikä noita 3 naista yhdistää.
    Ei koulutusta, ei ammattia jne

    Siis kuka tätä Sofiaa puolustaa? Mikä hitto teitä ihmisiä vaivaa?? Hyi hitto. Myykööt kuviaan vaikka Only fans-sivustoille. Ihan sopiva sinne! Töihin ja yrittämään, mars mars!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja yhden "lähipiirin " syvä katkeruus, joka ei vaan hellitä.

    Ihan aiheesta. Korville sietäis tuollainen. Yök 🤮

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis kuka tätä Sofiaa puolustaa? Mikä hitto teitä ihmisiä vaivaa?? Hyi hitto. Myykööt kuviaan vaikka Only fans-sivustoille. Ihan sopiva sinne! Töihin ja yrittämään, mars mars!!

    No Tuksu ja sentyyppiset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis kuka tätä Sofiaa puolustaa? Mikä hitto teitä ihmisiä vaivaa?? Hyi hitto. Myykööt kuviaan vaikka Only fans-sivustoille. Ihan sopiva sinne! Töihin ja yrittämään, mars mars!!

    Samaa mieltä. En näe yhtään syytä miksi tämä 30v. nainen ei pystyisi hankkimaan oman elantonsa, asunnon ja maksaa kulunsa itse. Näyttää että hänen paapojien ihmistuntemus on tasan nolla, ellei jopa miinuksella. Tasa-arvon aikaa eletään, naisen asema ei ole olla miehen rahojen varassa kynnysmattona!!!

    Äänestä

Katiska tuomiot tulee tänä vuonna.
Leikki luksuselämä luultavasti jatkuu
Hissi selfiet ja elämä on parempaa pyjamassa
Kaikki hyvin

Äänestä
  • Hyvä vuosi tulee moni asia saadaan päätökseen.
    Ja kaiken uuden äärellä ollaan olkoon se kaikki hyvää ja rakentavaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä vuosi tulee moni asia saadaan päätökseen.
    Ja kaiken uuden äärellä ollaan olkoon se kaikki hyvää ja rakentavaa!

    Höpö, höpö, et usko itsekään!!!

    Äänestä

Voisin osallistuakin niinkuin moneen muuhun keräykseen.
Valitettavasti en usko että Sofia on valmis, ainakaan vielä, normaaliin elämään. Niin kiinni vielä ns luksuselämään matkoineen, juhlineen ja päihteineen. Ei tyytyisi asumaan vaatimattomammin eikä sopeuttamaan omia tuloja menoihinsa, tarvitsee maksavan miehen.
Ehkä joskus mitta täyttyy ja pystyy rakentamaan oman elämän.
Sääli kun ne muutamat työkuviot loppu?

Äänestä

En osallistu, en avustaisi huumeoikeuden käynnissä mukana olevia henkilöitä ikinä.

Äänestä
  • Sama, ei ikinä!!!

    Äänestä

  • Sama! Never. Häviäisi pilaamasta lehtiä ja ohjelmia. Matti ja Mervi vol.2

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sama! Never. Häviäisi pilaamasta lehtiä ja ohjelmia. Matti ja Mervi vol.2

    Enpä rahoita minäkään huume- ja rahanpesurikollista.

    Äänestä

Hei haloo 30v naikkonen ja ei omaa asuntoa saa ,mutta kaiken maailman ilman aikuista krääsää kylläkin ja jopa leuhkii niillä .Jotain on pielessä tällä ihmisellä ,voi melkein kysyä mikä mättää ,laiskuus vai jokin muu saamattomuus. Unohtakaa koko hullu idea📲👜🍾🍹🍸🛩️👛

Äänestä
  • - Loton päävoiton osuminen on n. yksi n. 19:sta miljoonasta, eli 0,000005 prosenttia. - Voi sanoa, että sellainen osui Sohvin kohdalle, toista tuskin tulee. (Niko II)

    - Maailmanmestaruus fitness-kilpailussa (Niko I)
    - Miss Helsinki

    Lainasin tuolta edeltä muidun saavutukset.

    Kalliiksi on tullut Nikolle & Nikolle ja Stefulle tähän mennessä. Valtio osallistuu verotuloilla ja asianajokuluilla(?).

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    - Loton päävoiton osuminen on n. yksi n. 19:sta miljoonasta, eli 0,000005 prosenttia. - Voi sanoa, että sellainen osui Sohvin kohdalle, toista tuskin tulee. (Niko II)

    - Maailmanmestaruus fitness-kilpailussa (Niko I)
    - Miss Helsinki

    Lainasin tuolta edeltä muidun saavutukset.

    Kalliiksi on tullut Nikolle & Nikolle ja Stefulle tähän mennessä. Valtio osallistuu verotuloilla ja asianajokuluilla(?).

    Tämä on hyvä 👍👍👍!!! Jää mieleen!!!

    Äänestä

  • Ota jo se pipo pois kiristää pahasti💂

    Äänestä

  • Lakkaa vaikka kynsiäsi välillä niin rauhoituit. 😆

    Äänestä

Kiva tapa päästä osalliseksi Sofian elämään. Mukana olen 20e:lla👍

Äänestä

Muuten hyvä idea, mutta sofialla on omaisuutta kuten Rolex ja käsilaukkuja joita voi myydä sitä varten että saa takuut kasaan. Jos oikeasti haluaa oman elämän niin kyllä hän sen hommaa itsekin.

Äänestä

Ei kande, ostaa sillä vain ison laukun sadasuojaksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Sofia tarvitsee kokea sen tunteen kun saa olla ensimmäistä kertaa omassa vuokra-asunnossa ilman, että alkoholisti määrää mitä tehdään tai joutuu olemaan pelossa milloin Ikea kassi lentää pihalle ja lähtö tulee.

Kerätään yhdessä kolehti jolla Sofia saa
maksettua parin kuukauden vuokran ja pääsee kokeilemaan omia siipiään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu