Pakolaisille valitut asunnot

Anonyymi

Että sotaa paossa ja kurjuudessa kasvaneet.

Sillä perusteella pääsee Suomessa asumaan ensin hotellitason asuinyksikköön ja sen jälkeen uudenkarheisiin keskustan kerrostaloasuntoihin. Laskemaan rahojaan.

Miksi minun silmiini ei ole osunut yhtään kärsivää pakolaista? Pistää epäilyttämään pakolaisuuden motiivit.

35

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomen valtio takaa pakolaisten vuokranmaksun ilman limiittiä. Siksi heillä on varaa asua kuin jotkut hyvinvoivat yrittäjät / yritysjohtajat.

    • Anonyymi

      Sitten on tämä sosiaalinen puoli - kaikki maanmiehensä ja vähänkään saman väriset, ovat yhtälailla talon asukkaita kuin tämä ydinperhekin. Tai käyttäytymisestä päätelleen näin.

      Kanssakäyminen on tiivistä, koronaa tai ei.

    • Anonyymi

      Hyvä alotus,
      Miksi kukaan päättäjä ei ole ollu koskaan omista köyhistä kansalaisistaan huolissaan,

      vekaa on pitäny ottaa ja työtä tehdä niskatlimassa pienellä palkalla maksaa i t s e valkansa,
      voi helvetti kun nälkää piti vuositolkulla nähdä että sai velat maksettua ja pääsi jotenki sitten jaloileen omaan pieneen asuntoon,

      mutta
      nyt
      nämä meidän hörhö päättäjät kuskaa jopa suomelle vaarallista porukkaa
      t ä y s- hoitoon
      annetaan luksus asunot ilmaiseksi, vaateet ja ruoka ilmaiseksi
      ja
      me köyhä suomen kansan osa maksetaa koko paska edelleen köyhyydessä eletään niukkaa elämää,

      kyllä vituttaa tämä nykyisten päättäjien vääryys omaa kansakuntaa kohtaan,
      vanhukset jätetään hoitamatta jos heillä ei satu olemaan omaisia puolustamssa heidän oikeuksiaan,
      kuinka suomen päättäjät voi tehdä noin suurta vääryyttä ja tyhmyyttä kansakunnalle jota heidän o l e t a i s i edustavan , ensisijaisesti pitää huoli oman kansalaisten hyvinvoinnista,
      mutta kun ei,
      edes työtä omille kansalaisille,
      vain köyhyyttä ja kurjuutta omalle kansalle,
      ja suomelle vihamielisiä vaarallisia vierasmaalaisia haalitaan suomeen, vaarantamaan suomen turvallisuus ja tulevaisuus
      on hullu touhua muutamilla suomen politikoilla,
      missä heillä on omatunto ja vastuu omaa suomen maata kohtaan, sitä ei taida olla olemassakaan,

      • Anonyymi

        Findikaattorin mukaan Suomen työttömyysaste marraskuussa v. 2020 oli 6,9% . Mitä ihmettä ne 93,1 % työikäisistä henkilöistä Suomessa tekevät? Miten heille on löytynyt töitä?


      • Anonyymi

        Suomen suurin päihdeasuntola on entinen hotelli, jossa jokaisella on oma huone, suihku ja vessa ja yhteiskunta maksaa kaiken. Että kyllä täällä ihan ns.omista huolehditaan, vaikka toki asunnottomissa on myös pakolaistaustaisia. Nyt kun Hietsu eli Suomen suurin yömaja oli koronan takia suljettu, asunnottomat asutettiin tavallisiin hotelleihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen suurin päihdeasuntola on entinen hotelli, jossa jokaisella on oma huone, suihku ja vessa ja yhteiskunta maksaa kaiken. Että kyllä täällä ihan ns.omista huolehditaan, vaikka toki asunnottomissa on myös pakolaistaustaisia. Nyt kun Hietsu eli Suomen suurin yömaja oli koronan takia suljettu, asunnottomat asutettiin tavallisiin hotelleihin.

        Suomalaisilta pakkolunastetaan ja kunta takaa pakolaisten vuokranmaksun.


        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/178eefa0-2aee-4234-8193-68dbe89b8bf8


    • Anonyymi

      Omat motiivinne on p'rseestä.
      Oletteko itse natsimielisiä vai "laadukkaita" ihmisiä mielestänne kuten Jussi Halla-aho,
      joka itse todennut olevanne laadukkaampi kuin pakolainen.

      Samanlaista retoriikkaa käyttivät natsit
      kun katsoivat olevansa laadukkaampia kuin juutalaiset

      • Anonyymi

        Ano 9:23
        Allekirjoitan kommenttisi. Rasisteilla on häiriintynyt minäkuva.
        Viha on sokaissut aivot.


      • Anonyymi

        Älä ole naiivi.


      • Anonyymi

        ''Samanlaista retoriikkaa käyttivät natsit kun katsoivat olevansa laadukkaampia kuin juutalaiset''

        Juurikin näin. Hitler syytti kaikista Saksan ongelmista juutalaisia sekä kommunisteja.
        Persuille syyllisiä ovat maahanmuuttajat sekä kommarit;)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ''Samanlaista retoriikkaa käyttivät natsit kun katsoivat olevansa laadukkaampia kuin juutalaiset''

        Juurikin näin. Hitler syytti kaikista Saksan ongelmista juutalaisia sekä kommunisteja.
        Persuille syyllisiä ovat maahanmuuttajat sekä kommarit;)

        Hitler oli persu, Idi Amin oli persu, Gaddafi oli persu, Trump on persu...

        Hohhoijaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä ole naiivi.

        Persu on naivi, on antanut Hahon aivpestä itsensä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ano 9:23
        Allekirjoitan kommenttisi. Rasisteilla on häiriintynyt minäkuva.
        Viha on sokaissut aivot.

        Suomalaiset rotusortavat mielummin toista Suomalaista jolla menee huonosti, vaikka työttömyyden takia.

        Samalla ollaan niin suvaitsevaisia ja avokätisiä ja lyödään natsikortit, rasistikortit pöytään jos sanallakin arvostelee mahanmuuttajia.

        Miksi ruokajonoissa ei näe tummia?

        Miksi lidlin 2 € "mätä" laatikoita metsästää kantaväestö, koskaan en ole nähnyt tummaa ostavan hävikkiruoka laatikkoa.

        Katsokaa peiliinne, niin näette ahdasmielisen ja ilkeän kaksinaismoralistin.

        Terveisin Natsi rasisti


    • Anonyymi

      Pakolaisen osa on kärsimys. Kärsimyksen tulee jatkua myös turvatuissa oloissa uudessa kotimaassa.
      Miksi pakolaiselle pitää järjestää hyvät oltavat?
      Kyllä ne vähemmälläkin pärjäisivät, kun kärrsimyks on niille ihan jokapäoiväistä kotimaassakin ollut.

      • Anonyymi

        Olet varmaan uskovainen ? Ne on niin armeliaita.


    • Anonyymi

      Suomi-vuokralainen olisi saanut moneen kertaan häädön sillä käytöksellä mitä pakolaisilta suvaitaan.
      Tätä on rasismi. Rasismin kohteena ovat kantasuomalaiset.

      • Anonyymi

        ano 11:32
        Kantasuomalaiset ovat persujen raivokkaan rasismin kohteena.


    • Anonyymi

      Turvapaikanhakijalla tarkoitetaan ulkomaalaista, joka hakee suojelua ja oleskeluoikeutta vieraasta valtiosta. Pakolainen on henkilö, jolle on myönnetty turvapaikka jostakin valtiosta. Pakolaisaseman saa Suomessa myös henkilö, joka otetaan Suomeen UNHCR:n esityksestä pakolaiskiintiössä. Turvapaikanhakija saa pakolaisaseman, jos hänelle annetaan turvapaikka.
      Turvapaikanhakija ei saa Kelan etuuksia. Asumiseen perustuvaan sosiaaliturvaan ovat oikeutettuja kaikki, jotka asuvat vakinaisesti Suomessa. Jos turvapaikanhakija saa oleskeluluvan, hän on oikeutettu Kelan ja kuntien tarjoamiin etuuksiin.
      Näitä tietoja on kopsattu interim.fi ja stm.fi sivustoilta

      • Anonyymi

        Niin että saa oikein_aseman_
        Kuulostaa diplomaattiselta koskemattomuudelta kaikkine etuineen.

        Ulkomaalaisille on aivan omat sääntönsä saada esim. Kelan työttömyyskorvauksesta. On maksettu takautuvasti vuoden ajalta korvauksia. Saako Suomi-työtön takautuvasti vuoden ajalta? Ei saa eikä ole koskaan saanut.


    • Anonyymi

      Y-säätiö vuokraa yksityiseltä ja antaa pakolaiselle. Kaupunki takaa ja maksaa jos vuokra jää pakolaiselta maksamatta.

      Y-bisnestä

    • Anonyymi

      Oletko pienituloinen persujen kannattaja ?

      Haho ei halua pienituloisille suomalaisille rakennettavan asuntoja
      esim. Helsinkiin.
      Hänen mielestään pienituloiset suomalaiset ovat "laadullisesti epäedullisia".

      Hän itse asuu rikkaitten kaupunginosassa Eirassa.

    • Anonyymi

      MIKSI politikot EI pidä yhtä hyvää huolta OMISTA köyhistä suomen kansalaisista,
      MIKSI EI VÄLITÄ

      esm. kouluta, anna lääketieteellistä hoitoa sivuraiteille pudonneille,
      huolehdi köyhien kotien selviytymisestä silloin kun kaikki kaatuu päälle
      perheessä,

      miksi antaa tämmöstä tapahtua kuten tapahtui pikku EERIKALLE
      viranoimset tiesi EERIKAN vaikeuksista,
      silti omat vanhemmat sai kiduttamalla tappaa EERIKAN


      kammottavaa,
      on tulevaisuus ja turvallisuus nykyisten päättäjien tehdessä suuria tyhmyyksiä suomen oman kansakunnan vahingoksi,

      • Anonyymi

        Nykyiset päättäjät eivät ole tehneet yhtä suuria tyhmyyksiä kuin edellinen oikeistohallitus joka
        leikkasi armottpmasti kaikkein haavoittuvaisimmilta ja antoi verohelpotuksia rikkaille.

        Perussuomslaisetkin olivat ensimmäistä kertaa hallituksessa ja jo kahdessa vuodessa se ehti tehdä paljon pahaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyiset päättäjät eivät ole tehneet yhtä suuria tyhmyyksiä kuin edellinen oikeistohallitus joka
        leikkasi armottpmasti kaikkein haavoittuvaisimmilta ja antoi verohelpotuksia rikkaille.

        Perussuomslaisetkin olivat ensimmäistä kertaa hallituksessa ja jo kahdessa vuodessa se ehti tehdä paljon pahaa.

        Suomalainen kateus kukoistaa ja katkerat vanhukset kuolevat yksinäisyyteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalainen kateus kukoistaa ja katkerat vanhukset kuolevat yksinäisyyteen.

        Tai rakkauden puutteeseen haavoittuvin sydämmineen kuten mulle melkein niin kävi hiljattain muttei sentään ihan vielä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyiset päättäjät eivät ole tehneet yhtä suuria tyhmyyksiä kuin edellinen oikeistohallitus joka
        leikkasi armottpmasti kaikkein haavoittuvaisimmilta ja antoi verohelpotuksia rikkaille.

        Perussuomslaisetkin olivat ensimmäistä kertaa hallituksessa ja jo kahdessa vuodessa se ehti tehdä paljon pahaa.

        Juurikinj näin, mutta eihän nämä polhopersut sitäkään voi myöntää. Eivät kuulemma ole koskaan olleet hallituksessa. Oli kuulemma Soinin porukka???? Eiköhän ne samat tyypit siellä mölise kyselytunnilla.


    • Anonyymi

      Hahon linja saa vaalivoiton, mutta ... se on riittävä vain jos teette vaalityötä. Valitkaa joku kuntalainen tai pari, jonka vaalimainoksia annatte ystävillenne keskustellen. Tästä on myös se etu, että valtuustoon tulee hyviä tyyppejä ei vain jotain kavereita pääehdokkaiden äänillä

      Suomi takaisin. Suomen lopetettua lennot Englannista muuntoviruksen leviämisen ehkäisemiseksi, sinne jääneet alaikäiset jäibät nalkkiin. Haavistolaiset eivät hae heitä konsulikyydein. Ei mitään konkreettista apua ja voivat vain olla yhteydessä paikalliseen lähetystöön, josta saavat rauhoittavan lässyttelyä. EI siis haeta konsulikyydillä Suomeen kuten al Holin jihadileiriläisiä

    • Anonyymi

      Äkkiäkös se nousee päähän kun pääsee savi- / bambumajasta asumaan hästens tason sänkyyn. Vesi juoksee, sähköt on, uudet tila-autot, muoti vaatteet, kaikki passataan nokan alle. Ei ihme jos pää nousee astetta ylemmäksi.

    • Anonyymi

      Mitä h*levettiä pölhöpersut jauhaa ?!

      Suomen köyhille/vähävaraisille taataan asunto ja toimeentuloturva.
      Laki takaa sen ,vaikka maksaa Suomelle miljardeja enemmän kuin pakolainen.

    • Anonyymi

      Petteri Orpo sisäministerinä ollessaan KIELSI pakolaisten motiivien kyseenalaistamisen "rasismina" vaikka suurin osa meistä suomalaisista hyvin tietää ettei noista turvapaikanhakijoista ole ollut kuin muutama prosentti oikeasti turvapaikan tarpeessa.
      Törkeätä käytöstä omaa kansaa kohtaan.

      • Anonyymi

        Persu taas puolustaa rasistisia asenteitaan valheillaan. Tutki Migrin tilastoja.


      • Anonyymi

        Jo oli kiihkoilijat Savosta ja Varissuolta vauhdissaan, vähintäin.puolet heidän silmät leimuten , sylki suusta valuen, kun raivoisasti naputtivat solvauksiaan.
        Savolainen ujostelee alaikäisten palstalla, esiintyy herra Äxänä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo oli kiihkoilijat Savosta ja Varissuolta vauhdissaan, vähintäin.puolet heidän silmät leimuten , sylki suusta valuen, kun raivoisasti naputtivat solvauksiaan.
        Savolainen ujostelee alaikäisten palstalla, esiintyy herra Äxänä!

        Ano persu 19:49 Väärin arvattu !
        Ei ol savolaine
        terv. ei-rasisti ei-persu ei-varissualt
        mut tois pualt jokke


    • Anonyymi

      Kaupunkin asunnot ovat olleet täysin pimeinä koko talven, missä musu perse hengeilee oikeen??

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe