Aihe

Mikä ihmeen politiikan

Anonyymi

palsta tästä on tullut? Tuntuu vähän epätoivoiselta. Fanaattisuus ei tiedä hyvää, onhan se niin nähty.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen se joka yleensä kirjoittaa että kaikki saavat ottaa kantaa sillä ymmärryksellä ja osaamisella mitä on. Jos jonkin mielipide ei kelpaa tai ole itselle mieluinen niin eikun yli ja seuraavaan tai aloittaa itse paremman.
      Tänä aamuna nousin kohtalaisen iloisena uuteen aamuun ja suunnittelin päivää. Aloitin tällä kohta jatkaen Hesariin. Politiikasta, eri puolueista ja maahanmuutosta on ollut jo niin monta ketjua, että varmasti kaikki ovat saaneet sanoa mielipiteensä, luullakseni meitä ei edes monta ole. Ihmetyttää että aina vaan pukkaa uusia politiikka-aloituksia. Ja kurjempaa, sotkevat ihan eri asian aloituksia politiikalla. Tuskin ovat aloittajat meidän ikäluokkaa, jostakin heitä sikiää, olen huomaavinani muilla käymilläni palstoilla on samantyyppisiä kirjoituksia. On kestettävä, tähän ropleemaan ei ratkaisua liene.

    • Anonyymi

      Politiikka on yhteisten yhteiskunnallisten asioitten hoitoa. Pitää sen verran edistyksellinen olla, että politiikkaa seuraa. Ihminen jää ihan tyhmäksi jos ei yhteiskunnallista kehitystä seuraa.
      Politiikka on myös mielenkiintoinen keskustelunaihe.

      • Anonyymi

        Politiikka ja keskustelu on ok, mutta fanaattisuus ei. Se on aivan eri asia.


      • Anonyymi

        Kyllä, siitä puhutaan mikä kiinnostaa, politiikka on jokpäiväistä arkea


    • Anonyymi

      Vaalit lähestyvät. Halutaan kertoa kaikille yli 60-vuotiaille ketkä poliitikot ovat hoitaneet hommansa huonosti ja kenet pitäisi saada vaihtoon.

      • Anonyymi

        Eiköhän jokainen ole osannut johtopäätöksenä tehdä.
        Ei ole vaikea ainakaan tietää ketä EI äänestä. Persuja. Ei koskaan. Aldrig. Never.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riinan oudot selitykset

      Riina sanoo iltiksen haastattelussa että avioliiton ongelmat johtuvat siitä ettei häntä katsottu tai hänestä kiinnostuttu kun liikkuivat Kallen kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      116
      10767
    2. Elina Lepomäen vetäytyminen kova isku

      "Petteri Orpon joukkueen epäonni jatkuu – Elina Lepomäen vetäytyminen kova isku". https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/0c6c716d-c8eb-4c01-aaf7-3626832
      Maailman menoa
      121
      4143