Omaishoitoa

Auttaisiko jos hän kävisi keskustelemassa terapeutin kanssa. Ehkä selviäisi onko kysymys jostakin mielen sairaudesta vai pettymyksestä ja vihasta sairastumisen takia. Kannattaisiko kokeilla rauhoittavaa tai jokin esim. kaksisuuntainen mielialalääkettä, ee ovat täsmälääke, voisi tasoittaa mielialan rajuja muutoksia.
En ole yhtään lääkäri mutta sairaista vanhuksista on vähän kokemusta.

Vanhuusiän sairauksia selvittelee geriatri, mutta kysymys on omaishoitajan jaksamisesta. Geriatristen sairauksien takia "epätavallisesti" käyttäytyviä
vanhuksia on Suomessa paljon ja heille löytyy kyllä hoitopaikkoja.

Ensimmäinen asia on geriatrin tapaaminen, tutkimukset, diagnoosi ja lääkitys.
Sekä seuranta.

Joskus oikean lääkityksen löytäminen voi viedä kuukausia ja
potilas on sen ajan laitosseurannassa,

Oikea lääkitys voi auttaa niin paljon, että kotona oleminenkin on mahdollista,
mikä riippuu tietysti muistisairauden asteesta.

Jos se on pitkälle edennyt, omaishoitajan olisi oltava koko ajan läsnä,
ei kauppaankaan pääse. Sellainen elämä ei ole mahdollista,
ellei ole aina tarvittaessa tuuraajaa.

alotukseen,,

ai jaa onko tommosiaki vanhuksia olemassa,

meikä ei eläissään ole nähnyt tommosia vanhuksia,

mun vanhukset ovat olleet kilttejä normaalita ihmisiä,
ovat kyllä olleet sairaita ja kipeitä, mutta kilttejä ihmisiä,
elämä vaan hiipuu pois pikkuhiljaa lopulta nukkuvat omaan sänkyynsä,
heitä on aina joku omainen hoitanu luoouun asti,

ihania rakkaita ihmisiä ovat olleet,
näitä ole nähny iso- isovanhemissa ja sitä nuoremissa vanhuksissa,

joten alotuksen kuvaama köytös ihmetyttää suuresti,

Kommentti kommentoijille!

KO. henkilö on tutkittu ja lääkitty, osaa käyttäytyä joissain tilantreissa niin, ettei hänen psyykkisen tilanteensa häiriöstä ole merkkiäkään.
Lääkityksellä ei haluta tehdä ihmisestä tsombieta, kaiken hyväksyvää ja omassa maailmassaan elävää "ei ihmistä", koska sekään ei ole elämää jossa olis sisältöä.
KO. henkilöllä on taustalla erittäin traumaattinen kokemus, jonka oletetaan vaikuttavan taustalla, mutta hän ei suostu asiasta puhummaan ja koko tarinaa siis ei tiedä kukaan muu mkuin hän, niiltä osin, joita ei ole tullut muutoin ilmi.
Ilmeisesti ja todella iloisena sen sanon, ko. henkilön tyyppisiä vanhuksia on, mutta onneksi harvemmin, kuin niitä kivoja punaposkisia mummoja ja piippu suupielessä istuskelevia vaareja. Osittainen muistinmenetyskin henkilöllä kysessä, mutta tutkimusten mukaan traumaattinen shokkitilakin, josta hän ei avaudu.

Hoitajan väsymys, henkilö on sijoitettava laitokseen, jossa hänen lääkityksensä ja tilanteensa onkin sitten laitoksen omien sairaanhoitohenkilöiden harkittavissa ja päätettävissä. Kun se laitos löytyy, josta häntä ei lähetetä taksilla kotiin!

Hoidettavasi vaikuttaa erittäin haastavalta.
Nähtävästi mainitsemasi traumaattinen kokemus on jäänyt täysin purkamatta.
Mitä kauemmin sellainen tilanne jatkuu, yleensä vaikeammaksi käy.
Hänkin on näköjään oppinut oman kaavan, millä purkaa pahaa oloaan.
Ikävä kyllä se ei auta häntä yhtään, johtaa vaan lähellään olevan auttajan /auttajien loppuun palamiseen.
Joka kunnassa kuuluu olla joku, joka antaa ohjausta vaikeissa tapauksissa.
Lähinnä tulee mieleen, että terapia olisi se keino, josta apua voisi olla.
Joskus on niinkin, että hoidettava raivoaa vaan läheisilleen, joten viestiä vaikeasta tilanteesta on vaikempi saada hoitavalle taholle perille.

Aivovaurio aiheuttaa samantapaisia oireita. Kaverini sai tapaturmaisesti aivovaurion.
Siihen liittyy aggressiivisuutta ja arvaamattomuutta. Hän on sama ihminen kuin ennen,
vaurio vain määrää häntä nyt. Sille hän ei mitään voi.
Rakastamme häntä paljon edelleenkin, ehkä vielä enemmän.
Hän on vaurionsa uhri. Vaurion, jota hän ei halunnut, ei pyytänyt.

Ei kenenkään omaishoitajan pidä vaarantaa omaa terveyttään, varsinkaan mielenterveyttään hoidettavan takia. Apua pitää hakea ajoissa.
Yhteiskunnalla on vastuunsa omaishoidettavienkin hoidettavista, vaikka se niin helposti sysää kaiken juuri omaishoitajille.

Vaikea on kertomasi tilanne, mutta voisiko olla myös trauman ja ehkä myös muiden sairauksien lisäksi kyse myös masennuksesta. Ehkä hoidettavalle hoitamaton trauma aiheuttaa surua ja suuttumusta. Jo pelkkä trauma voi itsessään laukaista masennuksen ja masennuskin voi aiheuttaa muistinmenetystä ja lisätä vaan pahaa oloa, joka sitten ilmenee erilaisina mielialavaihteluina
Oikealla masennuslääkkeelä estetään tilan kroonistuminen.

Nykyään tupataan noita virikkeitä joka paikkaan, mutta löytyisikö omaishoidettavalle vaikka päiväsairaalapaikka tai jotain tuttua ystäväpiiriä, kuin vertaisryhmää, jossa voisi vaikka puolipäiväksi piipahtaa ja kertoa elämästään ja kertailla elämänkokemuksiaan, silloin saisi hoitaja hengähdystauon ja hoidettava uuden ympäristön, varsinkin jos olisi vielä viikottainen tapaaminen.

On siinäkin syy olla ottamatta hoitoon, tekosyy, koska laitokset ovat täynnä agressiivisia vanhuksia. Viha, raivo, väkivalta, yms. tunteitten purkaukset kuuluvat sairauteen.

Kotona(kin) kannattaa panna töllöttimen kaukosäädin kiinni johonkin ketjulla tai vaikka vanhalla sukkahousulla sillä tavalla, ettei piilottelija saa sitä liikkeelle, irti ja hävitettyä. - Nm. Konstit on monet, sanoi akka ...

Ns. intervallihoitoon voi potilas päästä viikoksikin.

Turvallisuudentunne ja elämän vakaus ilman yllätyksiä on tärkeää ihmiselle,
jolla on traumoja, hänen ajatuksiensa vastapainoksi.
Mietin joskus miten ihminen, joka ei voi henkisesti hyvin,
kokee ihan uuden ympäristön, jossa kukaan ei tiedä eikä tunne häntä.
Jossa hän on hoidettava, potilas, ei tavallaan yksilö.
Vieraassa paikassa, jossa hänellä ei ole mitään ikiomaa.
Henkisessä epävakaudessa ei pysty orientoitumaan uusiin paikkoihin
ja harva laitokseen koskaan kotiutuu - vaan laitostuu,
ja menettää vähänkin persoonallisuutensa.

Vanhuusiän psykiatrejakin on olemassa, vaikka ei ongelma varsinaisesti olisi
ikääntymisen aiheuttama.

Kiitos myötätunnosta ja ohjeista.

Uskotteko ettei kaikki tiet olisi jo läpikäyty ja koettu.
KO. henkilö on todettu erilaisilla tautinimikkeillä ja numeroilla sairaaksi, ei ole keinoja hellään hoitoon.
Vain tarpeeksi kovat, turruttavat lääkkeet voisivat olla jatkuva hoitotapa.
Näistä asioista puhutaan liian vähän, mutta tämän, yhden ihmisen kohtalonsta ja tulevasta hoidosta jätän lisäkommenteitta. Talojen suljettujen ovien takana on piilossa monia ihmiskohtaloita ja niistä kärsivien auttajista/hoitajista.
Traumaattista kokemusta ei kukaan pura, ellei kokenut ihminen itse avaudu ja halua apua! Ei pääse toisen aivoihin peukaloimaan ruuveilla asioita mieleisekseen.
Ps. Liika lääkitys on ongelma sekin.
Hoitaja väsyy.

Jos ihminen on erittäin passiivinen, ei osaa puhua ongelmastaan,
on vastentahtoinen puhumaan siitä,
on hyvä yrittää auttaa kyselemällä.
On esitettävä niin monta varovaista ja ystävällistä
kysymystä, että henkilö johonkin vastaa jotain. Ja niin kauan, että vastaa,
kiusaamatta ja jankuttamatta kuitenkaan.
Kysymykset on osattava hioa helposti vastattaviksi
ja mieluummin vaihtoehdoilla varustetuiksi,
vaihtoehtoihin on helpompi vastata kuin suoriin kysymyksiin.
Vaikeaa on. Melkein mahdotonta. Tiedän. Kokemuksesta.