Olet mitä syöt -ohjelmasta

Anonyymi

Jippu
Laulaja, evankelista Jippu sai lähtölaukauksen sokerikoukusta ja iltaherkuttelusta irtautumiseensa Olet mitä syöt -ohjelmasta. IL

Hyvinvointilääkäri Pippa Laukan neuvoilla hän karisti kahdeksan viikon seurantajaksolla yhdeksän kiloa, vyötärönympärys kaventui 103 sentistä 92 senttiin ja kolesteroliarvot paranivat.

Projekti ei kuitenkaan loppunut tähän, vaan Jippu jatkoi hyväksi havaitsemallaan tiellä. Marraskuun alkuun mennessä hän oli pudottanut painoa jo 20 kiloa. Sokerin hän oli jättänyt kokonaan, herkut olivat vaihtuneet terveelliseen syömiseen ja Jippu liikkui maltillisesti.

Helposti addiktoituva nainen vältteli kuitenkin överiksi vetämistä. Hän tiesi vanhastaan toimintatapojensa liittyvän tunteisiin.

– Yritän opetella käsittelemään tunteitani. Ei se nyt niin pelottavaa ole, että välillä ahdistaa, pelottaa tai surettaa. Tavalliset ihmiset pystyvät näitä asioita käsittelemään. Addikti toimii niin, että apua, mulle äkkiä jotain tähän joka pitää tunteen aisoissa. Mutta ei loppuelämää voi turruttaa, Jippu sanoi.

Kiloja karisi vielä tästäkin. Vuoden lopussa Jippu oli jo 25 kiloa kevyempi kuin kesällä.


https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/01d81058-4138-4171-bf44-62587cb69a73


.

0

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

        https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
        Maailman menoa
        73
        4976
      2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

        Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
        Maailman menoa
        11
        3369
      3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

        Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
        Maailman menoa
        24
        2680
      4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

        🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
        Ikävä
        57
        1737
      5. Miksi pitäisit enemmän

        Minusta kuin siitä toisesta?
        Ikävä
        47
        1566
      6. Tämmönen höpsö

        Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
        Suhteet
        44
        1346
      7. Mitä meidän välillä

        Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
        Ikävä
        94
        1332
      8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

        Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
        Maailman menoa
        225
        1160
      9. Hiljaisuus

        Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
        Ikävä
        71
        1015
      10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

        Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
        Sanaristikot
        51
        889
      Aihe