Hei!
Tämä on pitkä vuodatus, kun pitää avata taustoja, anteeksi.
Kyselisin siis, onko jollakin ollut sama tilanne:
Sain parin vuoden epätoivoisen taistelun jälkeen tyroksiinilääkityksen yksityislääkäriltä muutama vuosi sitten. Ennen lääkitystä TSH-arvoni olivat jatkuvasti siinä rajalla, eli 3,8-4,2, mutta työterveyslääkäri ilmoitti, ettei sillä ollut mitään väliä, vaan arvo olisi hänen mukaansa voinut olla vaikka 15. Väliä ei ollut myöskään sillä, että minulla oli kaikki oireet, mm. niin matala syke, etten sydänmuljahdusten takia saanut nukuttua, iho lähti kuivina suiroina päänahasta, ranteet ja nilkat turposivat, palelin hulluna ja paisuin kuin pullataikina. Sukurasituskaan ei meinannut mitään. Kun kerroin saaneeni hiukan apua luontaislääke s-tyrosiinista, lääkäri haukkui minut pataluhaksi. Julkisen puolen lääkäri halusi ottaa kolmen kuukauden välein uusia kokeita, jotta TSH-arvo olisi noussut yli 4, mutta en saanut nukuttua ollenkaan ilman s-tyrosiinia, joka laski sen juuri sen alle Olin aika epätoivoinen.
Vihdoin tosiaan menin yksityiselle ja melkein aloin itkeä helpotuksesta, kun hän totesi minulla olevan kaikki oireet, tutki kaikki kilpirauhasarvot ja määräsi tyroksiinin.
Lääke on toiminut todella hyvin. Lähes kaikki oireet ovat hävinneet tai hallinnassa, olen vihdoin jopa alkanut laihtua - hallitusti ja hitaasti. Myös mm. sokeriarvot laskivat jo ennen laihtumista. MUTTA: havaitsimme, että minulle paras TSH-arvo on alle 0,3. Välillä se on ollut jopa 0,1. Jo arvon ollessa 1 alan palella, iho kuivuu ja syke laskee epämukavan matalaksi. Kun muut kilpirauhasarvot ovat olleet viitearvoissa, eikä mitään liiketoiminnan oireita ole ollut, päinvastoin, lääkäri päätti, että tämä on ok.
Ongelma on nyt se, että tämä kyseinen lääkäri on siirtynyt yksityiseltä julkiseen terveydenhuoltoon toiseen kaupunkiin eli en pääse hänen vastaanotolleen.
En edes tiedä, pitäisikö minun yrittää uusia reseptiä käyttämäni yksityisen lääkäriaseman, julkisen puolen vai työterveyshuollon kautta. Olen joka tapauksessa varannut Synlabin kokeet ensi viikoksi ( ilman lähetettä ihan vain siksi, etten jaksa tapella saadakseni muutkin kuin vain TSH-arvot)
Nyt pelkään, että jos TSH-arvo on alle 0,4, tyroksiiniannostani leikataan rajusti. Pelkään jopa, että lääkitys otetaan kokonaan pois. En tiedä, mitä työterveyslääkärini on muistiinpanoihinsa kirjoittanut, luultavasti, että olen hysteerinen luulotautinen ämmä, joka haluaa laihdutuslääkkeen. Tämän takia ajattelin toimia yksityisen lääkäriaseman kautta, kun heidän papereissaan luultavasti lukee ainakin, että alkuperäinen diagnoosini on tehty syystä ja selkeiden oireiden perusteella.
Onko jollakulla ollut samantyyppinen kokemus? Oletteko menneet yksityiselle vai julkiselle? Onko joltakin otettu lääkitys kokonaan pois?
Tyroksiinin uusimisen ongelma
Anonyymi
0
129
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Häiriköinti
Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as463057Askanmäessä Huippu esitys
Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna232904- 462767
- 562608
Mä sanon tän suoraan.
Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.582518Kerro jotakin hauskaa. :)
Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)482490On olemassa tiettyjä sääntöjä!
Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle532271Pohdinttavaksi
No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä782168- 692068
- 452052