Jari Aarniolle tehtiin oikeusmurha

Anonyymi

Suomen oikeuslaitos syylistyi törkeään oikeusmurhaan pari viikkoa sitten, kun Helsingin huumepoliisin entinen johtaja tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen murhasta, jossa hän ei ollut edes osallisena. Sen perusteella että hän oli mahdollisesti tietoinen todennäköisesti tapahtuvasta murhayrityksestä erästä turkkilaista rikollista vastaan ja ei syyttäjien mielestä tehnyt riittäviä toimenpiteitä estääkseen murhan. Toki Aarnio on kiistänyt edes tietäneensä asiasta. Ja elinkautinen vankeustuomio murhasta, johon hän ei ole edes osallinen. Eli ts. aikeusmurha.
Missä on oikeudenmukaisuus? Vertailuna 90-luvulla tapahtunut nuoren tytön murha, jossa tekijä sai vain muutaman vuoden ja sekin puolitettiin ensikertalaisuuden tähden.
Tapasin kerran yhden suomalaisen Saksassa asuvan miehen, joka sanoi paenneensa Saksaan Suomen epäoikeudenmukaista oikeusjärjestelmää. Ja että Saksassa yleisesti naureskellaan Suomen oudoille oikeustuomioille.
Varmaan naurunaihetta oli siinäkin, kun 2010-luvun alussa Helsingissä raiskattiin mafiaan kuulunut prostituoitu, jonka tekijät saivat monen vuoden vankeustuomion. Mitenhän muuten prostituoidun voi raiskata? Vertailuna tähänkin, se halpamainen tosiasia, että yleensä raiskauksista, eivät sen tekijät saa juuri minkäänlaista rangaistusta. Toisinaan jopa raiskausilmoituksen tehdyttä naista itseään aletaan syytellä.
Suomea on pidertty sivistysvaltiona ja hyvässä maineessa. Tähänkö se sitten kaatuu, että annetaan rikollisille päätäntävalta myös oikeusasioissa.
Esim. Jari Aarnion elinkautinen pitäisi hetimiten kumota ja vieläpä runsaiden anteeksipyytelyjen kera.
Ja eikö hälytyskellot rupee kilkattamaan siitä, että Jari Aarnion on kerrottu 2000 ja 2010-luvuilla olleen rikollisjärjestöjen ykkäpitämän murhalistan aivan kärkisijoilla, jopa NUMERO YKKÖSENÄ.
Ja miksi muuten Suomen oikeusjärjestelmässä on niin paljon vapaamuurareita?

9

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuohon viimeiseen kysymykseen en ota kantaa.
      Mutta Jari Aarnion kohtelu Suomen oikeuslaitoksessa on ollut sikamaista.
      Huumetynnyritkin häipyivät pieruna Saharaan eräänkin netti tuomarin lausunnon mukaan.
      Mutta sanomalehdet olivat vakuuttaneet että kyllä Aarnio oli huumeita Suomeen tuonut. Kaikki tiesivät sen. Ja se riitti tuomareille todistukseksi. Eli poliisi Pekka oli vakuuttanut lehtinaiset asioiden laidasta.

    • Anonyymi

      Käsittämätön tuomio. Huumeongelma on pahentunut vauhdilla Aarnion pidättämisen jälkeen. Kaipa hän osasi aikanaan tehdä jotakin oikein, jopa paremmin kuin asiasta nykyisin vastuussa olevat.

    • Anonyymi

      Höpö höpö, ihan aiheesta tuomittu, niinkuin jokainen normijärjellä varustettu ihminen tietää. Tässä nyt ei auta perheen tai "kollegoiden ja rikoskumppanien" huutelut. Liikuttavaa kuitenkin, että jaksatte yrittää.

      • Anonyymi

        Vastaus pieniliekille,( joka oli vastaus nimimerkki Kalabaliikin kysymykseen)

        Miten tuollainen rikosnimike:epäreilu emätinvariaatio?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastaus pieniliekille,( joka oli vastaus nimimerkki Kalabaliikin kysymykseen)

        Miten tuollainen rikosnimike:epäreilu emätinvariaatio?

        Tai epävarsinainen laiminlyöntirikos.
        Syyttäjän vastuulla sanaleikkiä.


    • Anonyymi

      Väärä palsta. Mitenkähän Aarnio liittyy seksuaaliseen väkivaltaan?

    • Anonyymi

      Jos Aarnio on virassaan ollessaan käyttäytynyt niin epärehellisesti kuin on annettu ymmärtää on hän manipuloinut epämillyttäviä ja esteenä olevia henkilöitä saamaan huomattavia vankila ja lievempiäkin tuomioita.Näin ollen kaikki tuomiot joissa Aarnio on ollut mukana täytyy käydä uudelleen läpi ja tarkistaa että kaikki todella on mennyt niinkuin oikeusvaltiossa täytyy,eikä niinkuin Ruotsissa jossa yleensä todisteet on sinnepåin

      • Anonyymi

        Mutta onko Aarniolle annettu kuulluksi tulemisen oikeutta?


    • Anonyymi

      Homot ovat hankkineet yhteiskunnassa jalansijaa kyseenalaisella tavalla. Pelkkä kaapista ulostulo ja asioista avoin tiedottaminen eivät ole pelkästään heidän keinojaan.
      Pedofiilimaalitus on myös yksi heidän keinonsa. Homoseksuaalit maalittavat pedofiiliksi miehiä jotka ovat esimerkiksi jääneet paitsi naissuhteista vaikka ahdasmielisen uskonyhteisön tai jonkiun lapsuuden traumojen takia. Tällainen henkilö voi olla vaikka itse pedofiilin uhri lapsuudessaan. Tällaista miestä he ainakin koettavat painostaa esittämään homoa.

      Pahimmassa tapauksessa he voivat jopa koettaa näillä juoruilla painostamalla pakottaa tällaista henkilöä homoilemaan.

      Setan toiminta on hyvin epämiellyttävää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      149
      2013
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      305
      1707
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1557
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1190
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      76
      1182
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1140
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      1027
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      997
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      946
    10. Minkä näköinen

      On kaipaamasi henkilö🤔
      Ikävä
      45
      927
    Aihe