Rohkea vai pelkäävä?

Mistä tulikaan mieleesi kysellä tästä asiasta? ;)

Riippuu kyllä hyvin paljon seurasta. Tosin en koe omalla kohdallani liityvän mitenkään rohkeuteen. Kyllä mä tarvittaessa lauon ihan missä vaan ja kelle vaan. Kyse on itellä siitä, että koenko mä siitä olevan mitään hyötyä, tai onko siinä mitään järkeä. Jos nyt vaikka satun sellaseen seuraan, että tiedän ettei mun mielipiteellä oo paskan vertaa väliä, niin en vaivaudu sanomaan mitään.

olen koko elämäni ollut "mykkä" ;D Tässä vasta opettelen pikkuhiljaa olemaan avoimempi, töissä varsinkin se tuottaa haasteita.

Palstalla kovaa, muuten mykkä. 😶

Uskallan kertoa. Yleinsä en vaan halua kertoa. Suomessahan esimerkiksi oikeistokonservatismi on "kiellettyä". Tämä maa on niin vasemmalla, että kun eduskunnassa vaihdettiin istumajärjestystä siitä nousi hirveä "haloo", aivan kuin korkea verotus ja valtiovalta (vasemmistolaisuus) olisi joku Jumala ja itsenäiset ihmiset alhaisine veroasteineen (oikeistolaisuus) olisi joku saastainen ja paha juttu, johon koskeminenkin on tuomioksi. Ihmisille muodostuu uskontoja.

Miehen seurassa menin ihan lukkoon ja halusin karkuun. Siitä johtui, että olin niin tökerö.

Jos ne uskaltaa kysellä.

Mielipiteeni uskallan kertoa, mutta joskus on parempi vaan olla hiljaa. Aina ei ole hyvää sanottavaa.

Joo. Asiakkaille en voi sanoo henk.koht
mielipiteitäni. Täytyy sensuroida aika paljon ja vaijeta.

Muuten uskallan sanoa mitä vaan kelle vaan joka esim. Näkyy etten välttele mielipiteen sanomista täälläkään vaikka tiedän että trollaaja on aika kontrollifriikki joka ei suvaitse täällä kuin hänen kanssa samaa linjaa meneviä mielipiteitä. Saa raivarit ja alkaa kiusaa ja tappeleen kun kirjoittajan mielipide ei miellytä häntä. Silti sanon täällä rehellisen mielipiteeni enkä mielistele rölliä.

Oikees elämässä toisinaan en jaksa turhista alkaa vääntään jos tiedän et henkilö on tuon trollin kaltainen kontrollointiin pyrkivä suuttuja jonka on vaikee suvaita ja kestää muiden erilaisia mielipiteitä vaan ottaa nokkiinsa niistä alkean tappeleen. Mä vaikenen laiskuuttani jos asia on mulle se ja sama. Tärkeet asiat kyllä sanon kesti toinen tai ei.

Ystävissäni on esim. Kasvissyöjiä ja itse olen sekasyöjä ja näkemykseni mukaan eräskin on niin laihassa kunnossa että minusta hän leikkii hengellään keventämällä ruokavalioo entisestään. Minusta hänelle on puhkeamassa ortoreksia. Mutta koska hänen on vaikee keskustella asiasta ottamatta nokkiinsa oon kohteliaasti hiljaa. Kyllä hän itsekin syömishäiriö epäilyjen takia on psykologilla jo käyny kun muutkin heittäny epäilyä esille. Ei mun tarvi sanoo sitä enää kun tyyppi hermostuu siitä.

Mutta siinä menee raja jos se kontrollointi alkaa koskea munkin ruokavalion muuntelua kasviksiin päin. Sit mun suu aukee ja alan lataan suoraa mielipidettä ja perusteluissa tulee esille sit jo näkemykseni hänen syömishäiriöstään. Tikkulaiha joka entisestään keventää on hälytyssignaali joka pitäs huomata!

Riippuu tilanteesta ja paikasta ja porukasta. Joskus olen hiljaa, toisinaan mua ei kuunnella vaikka mitä sanoisin, kohdellaan kuin ilmaa. Jos koen ettei mun hyödytä turpaani aukasta, niin olen hiljaa. Parempina itseään pitävien seurassa olen hiljaa, ei sellaset arvosta tälläsen alemman luokan paskan sanomisia, katsovat ärtyneesti, nokkavartta pitkin ja kääntävät selän ja jatkavat puhumista tärkeämpinä pitäminään henkilöiden kanssa.

Tottakai uskallan sanoa mielipiteeni jos minulla sellainen on. Lisäksi olen melkoinen jääräpää. Siksi perusteluiden pitää olla hyvät, jos joku haluaa muuttaa mielipiteeni.

Ihmiset kuulevat mitä haluavat kuulla. Ajanhukkaa avautua.

Uskallan kertoa mielipiteeni aina 😸

Olen tarvittaessa harkiten vaikeneva eli en ole pelkäävä. Usein suurinta rohkeutta tarvitaan hiljaa olemiseen. Kaikkea ei tarvitse sanoa.

Kelpaanko sinulle vaikka olen pelokas? 😔😳

Yllätyitkö?

Olen vähän epäsosiaalinen tapaus, vaikkei ehkä uskoisi, kun puhun työkseni päivät pitkät.
Vapaa-ajalla en kestä kovaäänisiä ihmisiä. Uskallan kertoa mielipiteeni, mutta kaikille en koe tarpeelliseksi näkemyksiäni asioista eritellä. Hiljaisuuttakin on monenlaista. On ihmisiä, joiden seurassa voin olla hiljaa ihan vaan siksi, että rauhoitun ja voin vain olla. Sanoja ei aina tarvita. Ja sitten on ne toiset, joitten seurassa mykistyn eri tavalla: yltiötyhmät, kovaääniset öykkärit, jotka kehuvat koko ajan itseään ja omia saavutuksiaan

Vsikeinta minulle on yleensä keskustelunaloitus. Jos joku rohkenee aloittaa, kyllä minä vastaan ja jatkan.

Isotissinen seurassa

En oikein osaa pitää suutani kiinni. Haluan täyttää vaivaantuneen hiljaisuuden puhumalla oli mulla mielipidettä asiaan tai ei. Osaan puhua jo samalla kun vasta muodostan sitä mielipidettä. Mutta hänen miehen edessä mä hiljenin kerran, en vaan saanut sanaa suustani. Vieläkin mietin pitääkö mua ihan tyhmänä siksi.

Jos olen varma mielipiteestäni tai faktasta, uskallan tuoda sen esiin. Yleensä kuitenkin asioissa niin monia puolia, etten lähde sellaisiin väittelyihin mukaan. Ja valitettavasti seurakin vaikuttaa, korkea status, sukupuoli, ikä.. Kuitenkin sen verran introvertti ja epäsosiaalinen, että keskustelulla ei ole minulle itseisarvoa. Ihmisten läsnäolo, kysymykset voivat myös hämmentää hitaammin reagoivaa, jolloin ei ehdi muodostaa kantaansa asiaan, tämän olen saanut kokea nahoissani. Vasta jälkikäteen huomaa, mitä olisi pitänyt sanoa, se ei välttämättä rohkeuden puutetta.