Mietin, mitkä aineet lopulta riittäisivät ihmisen hengissä ja terveenä pysymiseen.
Niitä taitaa olla aika vähän.
Vilja, peruna, vesi, suola, liha.
Kaupoissa aivan liikaa erilaisia ruoka aineita
22
70
Vastaukset
- Anonyymi
Jos et ole tajunnut, kauppaa ei kannata pitää viiden tuotteen takia.
Ei olla neukkulassa. Kaupassa saa olla muutakin kuin "ei oota",
että kauppias elää ja voi työllistää muitakin koko pitkässä ketjussa. - Anonyymi
Nojoo.
Aroma, lenkkimakkara ja keskikalja, siinäpä ne. Jos jotain muuta haluaa, voi kerätä metsistä, tai roskakoreista.
Totta kyllä, kaupoissa on nykyisin hyvät valikoimat. Toki kaikenlaista, mutta myös allergikoille, erikoisruokavaliota noudattaville jne. Se tärkeää.
Ite tykästynyt, koska esim. leipää saa monenlaista tavis kaupastakin. Jotenkin leivän syöminen lisääntynyt, kun voip vaihdella sorttia. Toki varmasti kaupoista tulee hävikkiä, mutta sitähän voi syöttää persaukisille, tai vaikka sioille. Hävikin hinta nyt jokatapauksessa lasketaan kokonaiskatteisiin, elikkäs ei niissä leipäjonoissa ilmaista leipää jaeta, kyllä kauppojen asiakkaat net on maksaneet omien ostostensa hinnoissa.
Kerran huvitti, menin ostarin ainoaan kauppaan ostamaan jostain syystä kookosmaitoa. Jotenkin ällistyin, pienessä kaupassa niitä oli hyllyssä useita eri tuotteita. Noh, pikkukauppa, ei muutama säilyketölkki paljoa tilaa vie, tollasessa tuotteessa pitkät päiväykset.
Sitä olen useinkin ihmetellyt, melkein sama katsoa himassa kaupan tarjoukset, koska niitä siellä toisaalta ei ole juuri koskaan :D
On toi ruokapuoli monipuolistunut mun elinaikana hirmuisesti. Ihan hyvä, en valita ollenkaan.
=DW= - Anonyymi
Näin se taitaa olla, 90% on turhaa skeidaa mitä maan asukas ei tarvitse!🕵️🕵️🕵️
- Anonyymi
Ainakin Se 90 %. Itselleni varmaan 99 % ellei 99,9 % .
- Anonyymi
Aloittajan kannattaa muuttaa pohjois-koreaan. Siellä ei kaupoissa ole mitään liikaa, eipä taida kyllä olla yhtään mitään.
- Anonyymi
Toista se oli ennen vanhoissa maalaiskaupoissa. Kun tiskin takana seisovalta kauppiaalta pyysi makkaraa, kauppias kysyi, kumpaas plaatua saisi olla. Silloin oli helppo valita.
Valitin kerran alkon myyjälle punaviinihyllyn edessä, että miksi ei voisi olla yhtä halpaa- yhtä keskihintaista- ja yhtä kallista viinimerkkiä, niin olisi helpompi valita. Myyjä oli pitävinään ajatusta hyvänä.
Ei vaan. Kaupoissa on nykyään paljon sellaisia tuotteita, joista en tiedä, mihin niitä käytetään. Joistain ole kysynyt tyttäreltäni, joka on sen suhteen valistuneempi. - Anonyymi
Juntti olettaa, että kaikki tykkää samasta kuin hän. Muuta ei tarvita.
- Anonyymi
Aloituksessa ei puhuta mitään tuollaisesta aiheesta; tykkäämisestä. Fiksu ihminen osaa ajatella asiain monia erilaisia puolia, et kuulune heihin. - Nm. Juppi ei ole parempi
- Anonyymi
Taitaisi keripukki iskeä vuodessa tuolla ruokavaliolla.
- Anonyymi
Katoin viime viikolla töllöstä ohjelmaa Valamon luostarista ja munkeista, jotka söivät vain puuroa, leipää ja kasviksia. Eivät siis lainkaan lihaa. Valamon ajoista on aika kauan ja ihmisten keski-ikä on silloin ollut alhaisempi kuin nykyään. Munkit näyttivät kuitenkin olevan melko iäkkäitä. - Nm. Asketismi pitää hengissä
- Anonyymi
Valamossa "esitetään" julkisuudelle. Niin esittää erään kirkkokunnan papitkin.
Meidän talon ikkunasta voi nähdä niitten kantavan erääseen takapihan piilossa olevaan roskikseen
kinkku-ananas-pizzalaatikoita ja punkkupulloja.
Minulla ole mitään sitä vastaan, että nauttivat elämästä,
kippis vaan ja possunlihaa !
mutta "mässäilyt ja juominen" on parempi salata....kai sitten
ja pitää tietynlaista fasadia.- Anonyymi
Mitä muuta sulta on jäänyt väliin kuin historian tunnit koulussa? - Nm. Ei junalauta
- Anonyymi
Tästä ei ole kaun kun näillä palstoilla oli kirjoitus, jossa tutkija oli listannut viitisen ruokaa, jolla ihminen pärjää. En muista mitä olivat.
- Anonyymi
Jaa.
Pitsa, kepappi, sushi, hampurilaiset ja takot.
Ei pidä unohtaa nesteitä, siis koka kola ja keskari.
=DW= - Anonyymi
Kiinnostaa.
- Anonyymi
Lisään listaasi vihannekset, juurekset ja kotimaiset marjat.
Kaupat ovat pullollaan elintarvikkeita, joita ihminen ei elääkseen tai pysyäkseen terveenä tarvitse.
Monet tuotteet ovat epäterveellisiä ja sairastuttavat ihmisen.
kylmätotuus - Anonyymi
Unohdit täysin kasvikset ja hedelmät.
- Anonyymi
Kyllä sai tarvitsemansa, kun Viidettä Linjaa käveli, niin kaikki löytyi. Ensin oli H&Mn maitokauppa, sitten paperikauppa, lihakauppa, sähköliike, Mannalan maitokauppa, apteekki, siirtomaatavaraliike, kemikaaliokauppa, pari pankkia Porthaninkadun molemmin puolin. Baari, jossa kävimme ananaspirtelöllä.
Paljon oli pieniä liikkeitä, joista sai kaikki tarvitsemansa ruuat ja rahaakin, jos tarvitsi.- Anonyymi
Mikä onkaan "siirtomaatavarakauppa"?
Jos Afrikanmaita tarkoitetaan, miksi "siirtomaa" - sana, ei kai maita eikä muutakaan ole siirretty? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä onkaan "siirtomaatavarakauppa"?
Jos Afrikanmaita tarkoitetaan, miksi "siirtomaa" - sana, ei kai maita eikä muutakaan ole siirretty?Siirtomaatavarakaupoissa myytiin siirtomaiden=tropiikin elintarvikkeita, mm. hedelmiä ja kahvia. Siirtomaita oli muitakin, kuin vain Afrikassa.
- Anonyymi
aika moni kaupassa myytävä tuote sisältää juuri mainitsemiasi aineksia.
- Anonyymi
Lapsuudessani oli pieni sekatavarapuoti ja siinä kyltissä luki," liha, maito ja siirtomaa". Lapsena aina ajattelin, että mitä se tarkoittaa, nytpä tiedän.
Kyllä siellä ihan tarpeeksi oli sortimenttia niihin tarpeisiin 50-luvulla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 844502
- 293294
- 2013152
- 512987
- 242935
Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez3212736Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl432659Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2342401Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v252216- 472165