Thaimaan asiantuntijakisako tämä on?

Anonyymi

Ettäkö Pattayan matkailupalsta on numeromiehen ajatusmaailmassa jonkinlainen Thaimaan asiantuntijoiden keskinäinen kilpailu jossa hän sitten itse julistautuu voittajaksi?

Ei se ihan niin mene todellisessa maailmassa. Sinusta ei tule 100 metrin maailmanennätyksen haltijaakaan vain sanomallla että olet maailman nopein mies. Ensin sinun pitää juosta todistajien ja kellottajien läsnäollessa maailman nopeiten se satanen.

Asiantuntijakisaa ei voi käydä anonyyminä netissä. Tännehän voi kirjoitella mitä vaan ajan kanssa vaikka ihan hatusta, googlesta, lainaten, kuulopuheita, kirjasta kopioiden tai vaikkapa unistaan kertomalla. Asiantuntijaa ne kirjoitukset ei tee kenestäkään.
Myöskään kokemuksesta kertominen ei tee asiantuntijaksi. Se on vain kokemus ja havainnointi. Voit analysoida kokemustasi ja kertoa siitä miltä se tuntui. Esimerkiksi jos jäät auton alle, niin et ole kuitenkaan auton alle jäämisen asiantuntija.

Asiantuntija on koulutettu ja monipuolisesti kokenut ja opiskellut sekä analysoinut myös muiden kokemuksia.

Jos puhutaan Thaimaan asiantuntijasta, niin se olisi varsin laaja käsite. Edellyttää ehdottomasti Thaimaan laaja-alaista kulttuurin, historian, maantieteen, kielen, uskontojen, talouden, politiikan, sosiologian, psykologian ja antropologian tuntemusta.

Tuleeko nuo tiedot ja taidot asumalla turistislummissa ja käymällä lootaksesta hakemassa riisiä? Ei tule.
Sitten se edellyttää matkustelua ympäri Thaimaata, tutustumista alueisiin ja ihmisiin.

Tämän jälkeen vaaditaan vielä asiantuntijalta loogista päättelykykyä, kykyä tehdä johtopäätöksiä, verbaliikkaa, hyvää muistia, hyvää ulosantia ja objektiivisuutta ilman puolueellista näkökantaa ja ilman katkeruutta.
Sitten ollaan jonkinlainen Thaimaan asiantuntija. Ikkunasta pällistelemällä ja oleskelemalla ei sellaiseksi tulla.

Voin kertoa sinulle numeroukkeli että kirjoituksiesi perusteella asiantuntemuksesi rajautuu kansaneläkelaitoksen tukemiin lääkkeisiin ja tiedät jonkin verran eläkeasioista. Muutoin olet lapsen tasolla. Mutta älä ole huolissasi. Ei täällä ole muitakaan asiantuntijoita ja vaikka olisi niin tämä ei ole kilpailu ja täällä ei jaeta palkintoja eikä pisteitä kenellekään.

Minkäänlainen asiantuntemuksen puute ei ole este turismille. Parhaat matkat suoritetaan täysin ummikkona keltanokkana ekaa kertaa. Silloin se on seikkailu ja uutta ja erikoista. Viisastelu varsinkin ilman rahkeita on lapsellista.

60

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuten olen joskus kertonut kokemuksistani Hua Hinissa, niin se on painin ja nyrkkeilyn entisten maailmanmestarien tyyssija. Ainoa ongelma asiassa on että heistä ei ole kukaan koskaan kuullut mitään eikä heistä ole olemassa missään virallisissa tilastoissa minkäänlaista merkintää. On vain tarina. Numeromies lentokapteeni koelentävä insinööri ei tee tässä asiassa poikkeusta. Satusetä.

    • Anonyymi

      Satusetä sensukka ehti jo kopioida tämänkin. Siivonnut armeijassa lentokenttää katuharjalla ja on siis koelentäjien ehdoton ykkönen sillä kokemuksella.

    • Anonyymi

      Voi että sentään mikä vollotus taas, aiotko jatkaa tuota koko elämäs tappiin?

      • Anonyymi

        Muista sensei että aina voit aijata kuksan Chiang Main lehden päällä ja todistaa sen mitä koetat todistella. Moni muu on jo sen tehneet. Sinä et.

      • Anonyymi

        Mut noi on jo vanhaa tietoo, kuten kuolemaan asti taistellut laittomat matsitkin aikoinaan?

        Nyt ollaan muutettu maalle, alettu maanviljelijäksi, rakennettu kylän komein talo ja keittiö, tehty hienot puudeliaitaukset ja ostettu anopille parisataa 5000thb/kpl kanaa?

        Kyllä hikoilevan vanupallon elämä on ihanaa... Ainakin täällä matkailupalstalla.

    • Anonyymi

      Et taida kulkea aivan täysillä valoilla? Sun postauksistas vaan oon päätellyt.

    • Anonyymi

      Poju olet taas ymmärtänyt kirjoitukseni tarkoituksella tai tarkoituksetta, taikka huonolla luetun ymmärtämisellä, minä nimenomaan totesin olevani täysin pihalla thaimaan asioista, vaikka olen asunut thaimassa noin viisikertaa kauemmin kuin 2010 hänen kertomansa mukaan, sekä minä olen ollut noin kymmenen kertaa kauemmin aviossa thaikun kanssa, kuin taas hänen kertomansa mukaan, Thaimaa on erittäin monisyinen maa, ja luotan ainoastaan omiin kokemuksiini, siksipä ihmettelen suuresti miten 2010 voi olla kaiken osaava thaimaan tietäjä, kun itse on sitä koe olevani, vaikka kokemusaika on minulla huomattavasti pidempi.
      Toki voi olla niin että olen tyhmempi kuin 2010, mutta se ei ole todennäköistä kun en ole koskaan elämiseeni tarvinnut lainaa, vaan olen aina pärjännyt plussa tulopuolella, vaikka se ei aina ole ollut kovinkaan hööppönen.
      By NumBall HHN 60v.

      • Anonyymi

        Huomaan ettet vieläkään tiedä mikä on asiantuntija. Asuminen jossakin kopissa ei tee sinusta asiantuntijaa. Millä tavalla Thaimaan asiantuntemus liittyy lainanottamisiin?
        Eikö sinulla koskaan ole ollut edes asuntolainaa? Olet siis ollut vuokralla koko ikäsi vaiko vanhapoikana vanhempiesi torpassa?
        Ainoa kaikkitietävää esittävä tällä palstalla olet sinä. Muut puhuu todellisista kokemuksista ja sinä leikkikokemuksista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän minä juuri sanoin, en ole thaimaan asiantuntija etkö osaa lukea, mutta pitkähkö avioliitto thaikun kanssa, ja tullut thaimaassa nyt elettyä yli 10 vuotta, asiasta on tullut kokemusperäistä tietoa jonkin verran, mutta ei se mitää asiantuntijaa mistään asiasta tee.

        Ei ole koskaan ollut asunto- eikä muutakaan lainaa, asuin työnantajanasunnossa niin kauan kuin se meni verolle, eli katsottiin veronalaiseksi tuloksi, silloin ostin oman asunnon, ensin valtiolta tikkakoskelta, ja sitten jyväskylästä, itseasiassa palokasta.

        Minä en todellakaan ole kaikki tietävä palstalla, mutta voit koskavaan osoittaa omat tietosi thaimaasta mutta valitettavasti se on jäännyt SenssuChlangMai tasoiseen mielenvikaiseen vaikuttamisyritykseen, pattaya palstalla, ilman ensimmäistäkään matkakertomusta mistään, toisin itkenyt olet kun kerroin että apinatemppelissä on tiedätkö mitä apinoita, siinä oli jo 100% enemmän matkakertomusta kuin mitä sinä olet 15 vuoden palstavaikuttamisella aikaiseksi.
        By NumBall, HHN 60v.
        ps. toinenkin mielenkiintoinen homma oli valtion hommissa, ruoka oli uran puoliväliin tai vähän yli ilmaista, kunnes sekin pistettiin verolle, aluksi tuli ilmaisia lounasseteleitä, sitten nekin meni verolle, eli ei tulot ollut aluksi kovinkaan suuret mutta menot oli varsinpienet, eli noin 10 - 15 vuodessa pystyi säästämään velattoman palokkajärven rannalla olleen asunnon, jos ei kuppi pahemmin maittanut.

        No no poju, menehän sinne köyhässä lähiössä sijaitsevaan "yhtiösi" konttoriin poksauta paria köyhää yh:tä ja ala töihin. Ei tuollaisten tarmonpesien kuulu "työsuhde?" kaksioissaan maata, veronmaksajien rahoilla?

        Käteiselläkö ostit asunnon? Aiemmin olet kertonut että menetit asunnon 1993 lamassa ja samalla lähti vaimo ja lapset. Jäikö exällesi siis erossa vain luu käteen?

        Minne se hesan asunto unohtui minkä möit reilu vuosi sitten mukavalla voitolla.?

        Kommentoi ruskeakielinen sihteeri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minne se hesan asunto unohtui minkä möit reilu vuosi sitten mukavalla voitolla.?

        Hän ei enää muistanut oliko se Kulosaaressa vai Kaskisaaressa.)
        Sensei mainitsi kerran tulleensa juuri Kulosaaren merenrantahuvilan allasosaston pelisalista ulos tupruttelemaan pikkusikaria ja ajaneensa Phuketin jahdin hesaan tyttärelleen.
        Katoavaista on omaisuus. Aikoihin emme ole saaneet nauttia merellisistä seikkailuista eikä niistä tarinoista joissa vaimo ajaa edellä laatupyörällä polvi maassa vastaohjaten ja 7 vuotias poika tulee jonon viimeisenä niin ikään polvi maassa.
        Nousuhumalassa omaisuus kasvaa ja laskuhumalassa se katoaa ja unohtuu, kuin seitsemäs jahti Espanjan laituriin.

        No jos kerta se thaimaa on espanjan rajanaapuri ni ei se varmaan hesasta kovin kaukana ole? Olisko se thaimaa tossa eestin oikeella puolell ylläältä päin katottuna? kätevä leimata kato passit sielä henkilö kohtaisista syistä.

        Bai Bumba

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käteiselläkö ostit asunnon? Aiemmin olet kertonut että menetit asunnon 1993 lamassa ja samalla lähti vaimo ja lapset. Jäikö exällesi siis erossa vain luu käteen?

        Niinkö olen taas kertonut, voitko kertoa missä tullaisen uutisen kerroin ... ostin asunnon jokelanrannasta 80-90 luvun vaihteessa en muista tarkkaa vuotta , asuin siinä niin kauan kun muutin thaimaahan, myydessä sain siitä 240.000 euroa.. olin itse maksanut alle 200.000 markkaa , n.50 metrin päässä oli ranta kaupungin tosin, joskin kävin siellä uimassa vain pari kertaa, sinänsä typerää...
        By NumBall HHN 60v.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän ei enää muistanut oliko se Kulosaaressa vai Kaskisaaressa.)
        Sensei mainitsi kerran tulleensa juuri Kulosaaren merenrantahuvilan allasosaston pelisalista ulos tupruttelemaan pikkusikaria ja ajaneensa Phuketin jahdin hesaan tyttärelleen.
        Katoavaista on omaisuus. Aikoihin emme ole saaneet nauttia merellisistä seikkailuista eikä niistä tarinoista joissa vaimo ajaa edellä laatupyörällä polvi maassa vastaohjaten ja 7 vuotias poika tulee jonon viimeisenä niin ikään polvi maassa.
        Nousuhumalassa omaisuus kasvaa ja laskuhumalassa se katoaa ja unohtuu, kuin seitsemäs jahti Espanjan laituriin.

        Kyllä minulla on edelleenkin osakkuus kaskisaaresta, olevan saman nimiseltä tieltä mikä itselläni on, nimenä, käytin karhun osan näiden osakkeiden hankintaa kun sain kauppasumman vaisalalta, lisenssimaksuilla olen maksellut vastikkeita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No jos kerta se thaimaa on espanjan rajanaapuri ni ei se varmaan hesasta kovin kaukana ole? Olisko se thaimaa tossa eestin oikeella puolell ylläältä päin katottuna? kätevä leimata kato passit sielä henkilö kohtaisista syistä.

        Bai Bumba

        Espanjalla ja Thaimaalla on yhteinen meriraja, eli ne ovat rajanaapureita.

    • Meikäboika on sian tuntija. Annoin aimolle aamupusun ni se oli kännissä kääntynyt niin päin että sen arse oli tyynyllä. Karvasta ja tosi paskasta. Jouduin pesemään hampaan ja yrjötti vähä.

    • Anonyymi

      Vai kokemusperäisiä asiantuntijoita ollaan. Minä vaan lomailen hyvässä seurassa ja kiitän vieraanvaraisuudesta hienoa miestä joka tunnetaan täällä nimimerkillä 2010. Hieno mies, upea ja kaunis perhe, hieno talo ja hyvä, positiivinen meininki! Sai harkitsemaan omaakin tulevaisuutta uudelleen. Jos joskus Thaimaahan muutan, niin maaseutu ei ole pois suljettu mitenkään.
      CdUCo3

      Takaisin saarille nyt. Yöt on niin viileitä nyt kuin Suomen kesäyöt.

      44

      • Anonyymi

        Voi miten hempeä kirjoitus ystävästä, kun meillä kaikilla olisi tuollainen oma sivupersoona.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi miten hempeä kirjoitus ystävästä, kun meillä kaikilla olisi tuollainen oma sivupersoona.

        Nolla viihtyy itsensä kanssa. Yllättää joskus itsensä juttelemasta itselleen syvällisiä, tunti tolkulla.

      • Anonyymi

        Kaunis kuva! Hyvää matkaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nolla viihtyy itsensä kanssa. Yllättää joskus itsensä juttelemasta itselleen syvällisiä, tunti tolkulla.

        Hän kuitenkin kirjoittelee Thaimaasta silloin tällöin tänne asiaa. Sinä kirjoittelet Suomesta hevonsontaa. Tuntitolkulla on yhdyssana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän kuitenkin kirjoittelee Thaimaasta silloin tällöin tänne asiaa. Sinä kirjoittelet Suomesta hevonsontaa. Tuntitolkulla on yhdyssana.

        Hän... Hän on niin hieno mies.

      • Anonyymi

        44 sinulla ei ole uskottavuutta minkään vertaa ei tässä ole pitkäaika kun jäit kiinni SenssuChlangMai sinisellä tunnuksella, kirjoittamisesta tosin olit sen allekirjoittanut 44 kuten tapasi on, et ollut vaan huomannut että oli kirjoittautunut sisälle palstalle ensin siniselläsi, olet myös laitellut palstalle kuvia poreammeesta joka tosiasiassa oli varastettu eräästä kylpylästä siaminlahden toiselta puolelta heidän kuvakirjastosta. Tosiasiassa myös 2010 kuuluu samaan sarjaan kanssasi, vain yksi mielikuvitus olento muiden joukossa, ja varmasti suomen savosta.
        By NumBall

        Jokos unohdit ne kympin tuoreet kuitit juuri sieltä missä hän sanoo asuvansa? Sinulta ei ole lupauksista huolimatta nähty yhtäkään tuoretta omaa kuittia, vaikka juuri sinulla on äärimmäisen kova tarve puhua Thaimaassa asumisesta.

      • Anonyymi

        Onkohan tässä kyse siitä että tämä pattayarakas on yksi ainoa henkilö, joka kirjoittaa kaikki stooryt samalta koneelta, mutta vaihtelee saadakseen itselleen positiivista palautetta nikiä tarpeen mukaan, 44 ja 2010 on jo taputeltu valmiiksi, ei täällä montaa uskottavaa profiilia ole, selvää on että tämä 44 ja tuo totaalikaheli SenssuChlangMai on sama henkilö, tuo 2010 voi tosin oikeasti asua täällä mutta hänen juttunsa ei käy yhteen kokemusteni kanssa, joten hänkin on todennäköisesti feikki tunnus... mutta on edes pienin pieni ripaus uskottavuutta.
        Mutta tuo koirajuttukin on täysin pielessä, ainoa mikä niihin auttaa on tuo kaksi metrinen keppi, tai sitten sitä varten ostettu kuulapyssy myydään monilla torilla, sitä ne karttavat kun perseeseen ampuu, kivellä edes isolla ei ole mitään vaikutusta, päälle tulee varmasti ja monta kerralla, naapurin pikkupoika ampuu niitä ritsoilla ikkunastaan, mulla yksi kaveri ampui ihmisiä illukalla 15 vuotiaana ikkunasta... kunnes poliisi haki en pois.

      • Anonyymi

        Miksi tuollaista kyselet jo sadatta kertaa, 44.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokos unohdit ne kympin tuoreet kuitit juuri sieltä missä hän sanoo asuvansa? Sinulta ei ole lupauksista huolimatta nähty yhtäkään tuoretta omaa kuittia, vaikka juuri sinulla on äärimmäisen kova tarve puhua Thaimaassa asumisesta.

        Niin kaunista ja hempeää että kymppineidolla on internet puolustajia, siis henkilöllä joka kertonut toimineensa turvamiehenä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokos unohdit ne kympin tuoreet kuitit juuri sieltä missä hän sanoo asuvansa? Sinulta ei ole lupauksista huolimatta nähty yhtäkään tuoretta omaa kuittia, vaikka juuri sinulla on äärimmäisen kova tarve puhua Thaimaassa asumisesta.

        Taisin minä laitttaa aikanaan varsin suuren joukon kuitteja, jopa pdf fornaatissakin, viimeksi laion makron kuitin, sekä g7 ostamastani kahvista big C:stä. ei ole enempään kiinnostusta, enää..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisin minä laitttaa aikanaan varsin suuren joukon kuitteja, jopa pdf fornaatissakin, viimeksi laion makron kuitin, sekä g7 ostamastani kahvista big C:stä. ei ole enempään kiinnostusta, enää..

        Niin lapsekasta tarinaa täällä taas, kuten aina. Pakko kai tätä vähän kuitenkin kommentoida. Joo, vieraat lähti aamulla ja ovat varmaan jo Changilla.

        Minä tunnen Thaimaata siltä osin vain kuin tunnen ja ne ihmiset jotka tunnen. Historian joudun googlaamaan ja teen sen mielelläni, koska se kiinnostaa kovasti. Kieltä opettelen edelleen.

        Tämän enempää minun ei tarvi Thaimaasta tietää. Päivän politiikkaan en voi vaikuttaa joten en haaskaa siihen aikaani. Nautin luonnosta, puutarhan hoidosta, perheestä, kavereista ja liikunnasta. Siinä se. Niin ja hyvästä ruoasta.

        Kävin juuri äsken kaupassa ja voin kyllä laittaa ostoksista kuitin, mikäli joku kokee sen tarpeelliseksi.

        Ymmärrän kyllä hyvin että sinä numerosensei et enää "viitsi" laittaa kuitteja. Se johtuu siitä että se tuttavasikaan ei enää ole Hua Hinissa, taikka sitten et ole väleissä hänen kanssaan. Sinä olet Suomessa.

        T 2010

        Opetta namin ystäväsi kirjoittamaan Sensei oikein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan tässä kyse siitä että tämä pattayarakas on yksi ainoa henkilö, joka kirjoittaa kaikki stooryt samalta koneelta, mutta vaihtelee saadakseen itselleen positiivista palautetta nikiä tarpeen mukaan, 44 ja 2010 on jo taputeltu valmiiksi, ei täällä montaa uskottavaa profiilia ole, selvää on että tämä 44 ja tuo totaalikaheli SenssuChlangMai on sama henkilö, tuo 2010 voi tosin oikeasti asua täällä mutta hänen juttunsa ei käy yhteen kokemusteni kanssa, joten hänkin on todennäköisesti feikki tunnus... mutta on edes pienin pieni ripaus uskottavuutta.
        Mutta tuo koirajuttukin on täysin pielessä, ainoa mikä niihin auttaa on tuo kaksi metrinen keppi, tai sitten sitä varten ostettu kuulapyssy myydään monilla torilla, sitä ne karttavat kun perseeseen ampuu, kivellä edes isolla ei ole mitään vaikutusta, päälle tulee varmasti ja monta kerralla, naapurin pikkupoika ampuu niitä ritsoilla ikkunastaan, mulla yksi kaveri ampui ihmisiä illukalla 15 vuotiaana ikkunasta... kunnes poliisi haki en pois.

        Thaimaalaiset käyttää kylläkin kiviä ja koirat tietää että se tekee kipeää. Pelkkä kivenheiton matkiminen säikäyttää koirat. Vai että kuulapyssy ja ritsa... voi elämän kevät noita juttujasi.

    • Anonyymi

      Thaimaan matkailun asiantuntijaryhmä kokoontuu aakkosten baarin nurkkapöydässä. Puheernjohtajana on kerran Tallinnan risteilyllä käynyt kiljuveikko. Ryhmän jäsenet tuottavat 99% Pattayan palstalle ttulevat matkakertomukset.

    • Anonyymi

      On niin lempeän hempeää, jopa romanttista että Neidolla on internetturvakaarti ympärillään, se on todellista veljeyttä ja osoittaa että kaveria ei jätetä, ei edes heikointa lenkkiä.
      Tälle nostan hattua ja annan kaiken kunnioitukseni.

      • Anonyymi

        Päräytä poju kuksa Chiang Main lehden päälle ja räppää kuva. Sitten voit kertoa lisää Thaimaan kokemuksista, jossa kävit äiteen kanssa 2008 vuonna aurinkomatkalla ja löysitte sulle kivan omaishoitajan Suomeen joka onnekseen pääsi lähtemään kotimaahansa pois katselemasta sun nettielämää.

      • Anonyymi

        Minun mielestäni ei ole kyse veljeydestä, vaan itserakkaudesta joka on edennyt asteelle Neidon antavan itse itselleen vertaistukea potien sairaaloista narsismia ollessaan nolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päräytä poju kuksa Chiang Main lehden päälle ja räppää kuva. Sitten voit kertoa lisää Thaimaan kokemuksista, jossa kävit äiteen kanssa 2008 vuonna aurinkomatkalla ja löysitte sulle kivan omaishoitajan Suomeen joka onnekseen pääsi lähtemään kotimaahansa pois katselemasta sun nettielämää.

        Mitä mieltä olisit sellaisesta valokuvasta, että Neito valokuvaisi sen kauniin hippitauointinsa ja muhkean hauiksensa kotipihallaan taustalla se aivan uudenkarhea uima-allas jossa 10 vuotta vanhat kulkuväylät ympärillä ... aha ... ok.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä mieltä olisit sellaisesta valokuvasta, että Neito valokuvaisi sen kauniin hippitauointinsa ja muhkean hauiksensa kotipihallaan taustalla se aivan uudenkarhea uima-allas jossa 10 vuotta vanhat kulkuväylät ympärillä ... aha ... ok.

        Miksi keskustelet itsesi kanssa.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä mieltä olisit sellaisesta valokuvasta, että Neito valokuvaisi sen kauniin hippitauointinsa ja muhkean hauiksensa kotipihallaan taustalla se aivan uudenkarhea uima-allas jossa 10 vuotta vanhat kulkuväylät ympärillä ... aha ... ok.

        Totta, itse ihmettelen kanssa, miksei tämä Nolla laita kuvia uudesta talostaan, uudesta vaimostaan ja uudesta vauvastaan, hienon uuden uima-altaansa äärellä?

        Itselleni tullut palstan postauksista kuva, että näistä 10:tä aktiivipostaajista Nollan tuntee henkilökohtaisesti 3 ja Nolla itse on itsensä lisäksi 3 eri nimimerkkiä? Eli miksei voi postata kuvaa kylän hienoimmasta uima-altaasta, jonka äärellä rentoutuvat Nolla, hänen thaimaan kaunein vaimonsa, heidän luiskaotsainen yhteinen taaperonsa sekä aitauksessa riehuva puudelinsa? Suurin osa postaajista kuitenkin tuntee Nollan henkilökohtaisesti ja oli tai olisi halunnut olla Nollan tupareissa mukana, mutta ei tiennyt niistä mitään?

        Oikea ajatusten tonava ja filosofi sensei suurten kysymysten äärellä kääntää huomion pois itsestään esitellen lisäkysymyksiä ja vaatimuksia, vaan se kuksa ei ilmesty Thaimaahan koskaan vaan. Kympillä hienoja kuvia viimeaikoina. Epäilenpä vahvasti ettet kasvotusten kutsuisi ihanaa pikkuista tytärtään luiskaotsaiseksi. Tuo menee jo varsin noloksi tuo käytöksesi ja itkemisesi. Se kuva missä kympin tyttö seisoi jakkaralla mikrofoni kädessä on hienoimpia valokuvia mitä olen nähnyt. Ammattitasoinen ja onnistunut otos, josta välittyy tunnelma.

        Hyvä ja perinteinen puheeniheen muutos joka kestää maailman tappiin asti, neidillä ollen internetturvajoukko kuin naisilla kuuluukin olla.

        Neiti on edelleen tervetullut tänne Chiang Maihin ihan kasvotusten kun on varttunut neidistä mieheksi eikä enään tarvitse internetturvajoukkoaan.

        Heh, jopas on Neidon tyttö nopeasti varttunut vuodessa kaksi vuotta jne.

        Minä en ole nimitellyt kaunista pientä thaikkua luiskaotsaiseksi, onhan minulla itsellänikin thailapsi.

        Etsi itsellesi riitelykumppani sieltä junttilasta, niin sinulla pienoinen mahdollisuus puskastasi kasvotustenkin .... tuskin kuitenkaan vellihousu.

        S

      • Anonyymi

        Ja normaali "Puheenaiheen muutos" Pattayan matkailupalstan normaali puheenaiheeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja normaali "Puheenaiheen muutos" Pattayan matkailupalstan normaali puheenaiheeksi.

        Puoli kaksi aamuyöllä roikkuu perheenisä ja aviomies Chiang Maista etsimässä juttuseuraa suomikaksnelosen pattajan palstalla. Erittäin normaalia.

    • Anonyymi

      Vidalis ja lehman lanta, mita iloheikkia taalla linjoilla hosuu. Jos nakyy kartsalla niin larviin tulee jokasta ankyttajaa. Ihan vaan ilosta kuulee latty tummuu.

    • Anonyymi

      Pattyayan pojalla ei riitä osaamista ihan asiantuntemukseen thaimaasta, ei edes pattayasta, eikövain 2010.

      • Anonyymi

        Mitähän osaamista se lomailu rantakaupungissa tällä kertaa vaatii?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän osaamista se lomailu rantakaupungissa tällä kertaa vaatii?

        Vaatii ainakin osaamista tehdä rahaa että pääsee lomailemaan, siksi sinä vietät elämäsi suomessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaatii ainakin osaamista tehdä rahaa että pääsee lomailemaan, siksi sinä vietät elämäsi suomessa.

        Pistähän sinä poju se kuksa siihen Chiang Main lehden päälle ja pistä siitä valokuva tulemaan niin jutellaan sitten lisää siitä ketkä tässä matkustelee ja ketkä ei.

    • Anonyymi

      Palstaa lukemalla selviää nopeasti että pattayarakkaita on palstavaikuttajina ainoastaan kaksi tai kolme, riippumatta nikistä.

    • Anonyymi

      Itse tulee otettua hieman etukäteen selvää siitä minne on menossa. Vaimoa taas ei kiinnosta ei sitten pätkääkään. Makaa läsöttää rannalla koko päivän itseään rasvaillen, lukee retkellä kirjaa, valkkaa ravintolassa annoksen kuvasta sormella osoittamalla ja illalla menee ysiltä nukkumaan kun on kovin rasittunut auringossa palamisesta. Joka ikinen kerta. Vaan eipä se minua haittaa, minä menen menojani sillä aikaa kun hän makaa rannalla. Käyn snorklailemassa, pelaamassa rantalenttistä ja mopoilemassa. Illallinen on ainoa yhteinen hetki.

      Terkuin 24 vuotta naimisissa saman naisen kanssa.

      • Anonyymi

        Vieläkö sekstailette?

      • Anonyymi

        Vaimosi ei ole siis matkakohteen asiantuntija. Tiedän erään joka tuli Thaimaan asiantuntijaksi pelkällä oleskelulla Thaimaassa todeten useasti että "olen jo täällä" ja hän voi sen vakuuttaa.
        -Ole sinäkin ja tule asiantuntijaksi-

        Sinä et voi vakuuttaa muutakin suurehkoa tarvetta psykiatrin kanssa käytävään keskusteluun, ja minä vakuutan että olen täällä sinä taas et ole etkä tule.

        Missä täällä? No laita kuksa Moparin imusarjan päälle Chiang Maissa niin asia on kunnossa!

      • Anonyymi

        ... ruutu latisee!

    • Anonyymi

      Monet on Thaimaassa ja hienoja kuviakin ja kertomuksia laittaneet. Asiantravel, 44, 2010, SS ja jotkut muut. Kiitos heille tässä meille matkakuumeessa kärsineille!
      Vain yksi on joukosta poissa, Sven Dufvaa numerosenseitä ei Thaimaassa näy..
      On sankarit muut karkeloissa ja juhlat heiltä ne käy!

      • Anonyymi

        Hiekkaharjun pojua ei tulla Suomen rajojen ulkopuolella koskaan näkemään. Ei edes vuonna 2025.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hiekkaharjun pojua ei tulla Suomen rajojen ulkopuolella koskaan näkemään. Ei edes vuonna 2025.

        Kuksakaan ei koskaan löydä tietään Chiang Maihin eikä Moparin imusarjan päälle. Kuksa pysyy Suomessa jippo kaukoputken ja hindunorsun kanssa, mutta onneksi siskon lyhyt ja paksu exmies laittaa silloin tällöin kuvia hua hinista, kun uskaltautuu vuokramökistään ulos. Aimo meni jo.

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      405
      4119
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      229
      2047
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1520
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      155
      1345
    5. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      61
      1003
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1001
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      127
      965
    8. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      913
    9. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      222
      906
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      888
    Aihe