Mulla olis tässä tämmönen ongelma.. Oon seurustellu aivan ihanan miehen kanssa kohta puol vuotta, mutta ongelma on, että en pysty luottamaan häneen (miehiin ylipäätänsä) täysin. Tämä johtuu osittain edellisestä suhteessa. Exä jätti mut ihan yllättäin (oltiin yhdessä 2 kk..) ja se oli mulle täysi shokki! Nyt uudessa suhteessani pelkään melkein koko ajan, että entä jos nykyinen poikakaverini jättää minut samalla tavalla kuin entinen, täysin yllättäin. En enää kestäis toista samanlaista eroa. Haluaisin luottaa poikakaveriini, mutta en voi sille mitään että koko ajan alitajunnassa piilee pelko jätetyksi tulemisesta. Rakastan poikakaveriani aivan älyttömästi, enemmän kuin ketään ikinä. Me nähdään yleensä vain viikonloppuisin erityistapauksia lukuunottamatta, ja ikävä raastaa minut melkein rikki silloin kun en häntä nää. Olen silloin tällöin epäillyt hänen rakkauttaan minua kohtaan, ja hän on mulle siitä melkein tosissaan suuttunu, että kun en luota häneen. Olen selittänyt hänelle edellisen suhteen päättymisen, ja kyllä hän ymmärtää. Mutta silti hän ottaa sen tosi syvästi, jos joskus alan epäillä haluaako hän olla enää minun kanssa. Silloin hän yleensä kääntää asian päälaelleen, että minä en muka haluais olla hänen kanssaa! Asiasta on joskus syntynyt vähän pahempiakin riitoja, mutta ymmärrän häntä täysin. Eihän se kenestäkään kivalta tunnu, jos ns. "syyllistetään". Mutta kun en voi asialle mitään! Siksi haluaisinkin, että jos joku osaisi sanoa mitä minun kannattaisi tehdä, olisin tosi kiitollinen että neuvoisitte :)! Kiitos jo etukäteen...
Luottamisesta..
Nellie-ellie
2456
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mä ymmärrän kyllä sua. Mutta sun pitää todellakin pyrkiä eroon noista peloistas ja epäilyksistäs, jos niille mitä ilmeiseimmin ei edes ole mitään perusteita sun nykysessä suhteessa. Älä pilaa sitä mitä sulla on nyt, sillä mitä joskus ennen on tapahtunu jonkun toisen kanssa.
Jos sä jatkat noin niin sä ajat sen poikaystäväsi pois luotasi ennemmin tai myöhemmin, varsinkin jos se oikeesti välittää susta ja jos se itse ajattelee niin ettei ikinä haluis sua satuttaa. On täyin ymmärrettävää, jos siihen sattuu tollaset epäilyt.
Mä ymmärrän täysin sun poikaystävääsi. Muhun itseeni ainakin sattus kauheesti, jos itse seurustelisin jonkun kanssa, näyttäsin sille et oon rakastunu jne. Ja sitten toinen epäiliskin sitä kaikkea ja kyseenalastas sen miltä tuntuu.
Suoraan sanoen mä en kestäis sitä hirveen kauan, koska mä tiedän että todennäkösesti masentusin tollasesta, ja todellakin tuntuis ettei toinen oikeesti välittäs musta ja ettei se kai sitten haluis olla mun kaa..
Eli sun todellakin kannattaa pyrkiä eroon noista peloistas ja epäilyksistäs ennenkun tuhoat sen suhteesi. Jos juu ei auta, niin mene juttelemaan jonkun ammattiauttajan kanssa, ei siinä mitään hävettävää ole, vähemmästäkin ihmiselle voi käydä noin, saati sitten jos joku on aikasemmin särkeny sydämen.
Seurustelusta menee pohja pois, jos toiseen ei luota ja jos toisen välittämistä alkaa epäileen syyttä. Kannattaa todellakin miettiä tota.
Kiitokset vastauksesta =)! Kiva tietää miltä miehestä tuntuu, jos "syyllistetään". Tiiän itekkin, että mun on päästävä eroon noista peloista, koska se varmasti ajan myötä tuhoaa suhteen.. Olen jopa miettinyt nykyään kaks kertaa, ennen kun alan taas keskustelun "etkö halua olla minun kanssa?". Enkä ole enää syyllistänyt häntä.. Suuntahan tässä ei ole kuin ylöspäin! Aurinkoista kevättä sinulle Mika, ja vielä kerran KIITOS! =)