Bemarit huonoja ajaa tai kuskit tumpeloita

Etelä-Suomen pääväylillä näytti olevan runsaasti baijerilaisia penkoissa ja toisten perään pysähtyneit. Joko auto on umpisurkea ajaa tai kuskit ovat keskimääräistä heikompia ajotaidoiltaan.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nämä ns. baijerilaisethan kuuluvat tyypillisesti siihen ryhmään ihmisiä joilla pätemisen ja itsetehostuksen tarve on usein suurempi kuin muilla tienkäyttäjillä ja joilla auto on välttämätön välikappale heikon itsetunnon ja epävakaan persoonallisuuden pönkittämiseksi. Kun huomion herättämisestä liikenteessä tulee elämänapa suurenee myös riskit sitä mukaa ja turvallisuustaso heikkenee. Myöskään ajoneuvon kunnolla ei aina ole väliä kunhan vain alla on BEMARI olipa siihen sitten varaa tai ei ja aika ajoin tämä ilmiö näkyy konkrettisesti myös maanteiden pientareilla. Toisaalta olen myös silloin tällöin nähnyt täysin asiallisesti liikenteessä käyttäytyviä bemarikuskeja joten ei nyt sentään tuomita ihan kaikkia bemarikuskejakaan hoidon tarpeessa oleviksi.

Äänestä
  • "Nämä ns. baijerilaisethan kuuluvat tyypillisesti siihen ryhmään ihmisiä joilla pätemisen ja itsetehostuksen tarve on usein suurempi kuin muilla tienkäyttäjillä ja joilla auto on välttämätön välikappale heikon itsetunnon ja epävakaan persoonallisuuden pönkittämiseksi. "

    Nyt taisi se huono itsetunto olla siellä maaseudulla.

    Terveisiä vaan täältä Espoon Westendistä, meilläpäin se sinulle pahaa mieltä aiheuttava bemari on ihan normaali käyttöauto. Ja vaikka täälläpäin tulee vastaan audi, bemaria, mersua, teslaa, porschea, joskus ferrariakin niin ei niihin oikein kukaan huomiota kiinnitä.

    Että siinä mielessä mietin että onko se vika noiden autojen omistajissa, vaiko meissä jotka ei jaksa niihin kiinnittää mitään huomiota. Vai voiko olla niin, että se vika onkin siinä ulkopuolisessa tarkailijassa joka pahoittaa mielensä. Mistä hän sitten mielensä pahoittaa, sitä en tiedä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Nämä ns. baijerilaisethan kuuluvat tyypillisesti siihen ryhmään ihmisiä joilla pätemisen ja itsetehostuksen tarve on usein suurempi kuin muilla tienkäyttäjillä ja joilla auto on välttämätön välikappale heikon itsetunnon ja epävakaan persoonallisuuden pönkittämiseksi. "

    Nyt taisi se huono itsetunto olla siellä maaseudulla.

    Terveisiä vaan täältä Espoon Westendistä, meilläpäin se sinulle pahaa mieltä aiheuttava bemari on ihan normaali käyttöauto. Ja vaikka täälläpäin tulee vastaan audi, bemaria, mersua, teslaa, porschea, joskus ferrariakin niin ei niihin oikein kukaan huomiota kiinnitä.

    Että siinä mielessä mietin että onko se vika noiden autojen omistajissa, vaiko meissä jotka ei jaksa niihin kiinnittää mitään huomiota. Vai voiko olla niin, että se vika onkin siinä ulkopuolisessa tarkailijassa joka pahoittaa mielensä. Mistä hän sitten mielensä pahoittaa, sitä en tiedä.

    Vakuutusyhtiöiden tilastoistahan sen näkee millä autoilla törmäillään. Poliisin tilastoista nähdään piittaamattomuus ja aivotoiminnan vajavaisuus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Etelä-Suomen pääväylillä näytti olevan runsaasti baijerilaisia penkoissa ja toisten perään pysähtyneit. Joko auto on umpisurkea ajaa tai kuskit ovat keskimääräistä heikompia ajotaidoiltaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu