Olen ex-vaimo ja kahden lapsenäiti, lähiäiti jonka lapset tapaavat isäänsä joka toinen viikonloppu ja samalla siän nyxää.
Minäkin olen ollut hankala äiti, kirottu ja haukuttu ex-vaimo. Miksi olen ollut vaikea; Olen pelännyt íhan todella vaikka ehkä turhaan, sillä mies jätti minut ja alkoi olla tuon nyxänsä kanssa, eli ensin meni mies siten talo eli koti ja auto, jäljelle jäi kuitenkin lapset.
Kun elämä oli rikki revitty, niin sitä takertui jäljellä oleviin asioihin kuin peläten että menettää senkin vähän. Pelkäsin todella että ex:n nyxä vien lasten suosion minulta, että hän on mukavampi, tekee vaikka parempaa ruokaa, leikkii enemmän tms. Ei ole hlppoa olla aina yh-äiti, arki vaatii voimia ja "kilpailla" viikonloppuvanhempien kanssa. kun lapsia näkee harvoin jaksaa varmasti paneutua ja uhrata suhteessa lyhyen aikaan enemmän kuin lähi yh-äitinä on mahdollista.
Noh erosta on kulunut aikaa ja silmäni ovat alkaneet aueta, emme ole ex:n kanssa ystäviä eikä meistä varmaan ystäviä koskaan tule. Olen tajunnut että tapahtui mitä hyvänsä ei kukaan voi minulta minun äitiyttäni viedä, minä en pysty estämään lapsiani tykkäämästä mieheni nyxästä vaikka en itse pidäkkään hänestä.
Minäkin olen ollut hankala äiti, kirottu ja haukuttu ex-vaimo. Miksi olen ollut vaikea; Olen pelännyt íhan todella vaikka ehkä turhaan, sillä mies jätti minut ja alkoi olla tuon nyxänsä kanssa, eli ensin meni mies siten talo eli koti ja auto, jäljelle jäi kuitenkin lapset.
Kun elämä oli rikki revitty, niin sitä takertui jäljellä oleviin asioihin kuin peläten että menettää senkin vähän. Pelkäsin todella että ex:n nyxä vien lasten suosion minulta, että hän on mukavampi, tekee vaikka parempaa ruokaa, leikkii enemmän tms. Ei ole hlppoa olla aina yh-äiti, arki vaatii voimia ja "kilpailla" viikonloppuvanhempien kanssa. kun lapsia näkee harvoin jaksaa varmasti paneutua ja uhrata suhteessa lyhyen aikaan enemmän kuin lähi yh-äitinä on mahdollista.
Noh erosta on kulunut aikaa ja silmäni ovat alkaneet aueta, emme ole ex:n kanssa ystäviä eikä meistä varmaan ystäviä koskaan tule. Olen tajunnut että tapahtui mitä hyvänsä ei kukaan voi minulta minun äitiyttäni viedä, minä en pysty estämään lapsiani tykkäämästä mieheni nyxästä vaikka en itse pidäkkään hänestä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
...omalla tavallani! Ja usko pois, ihan mielelläni!
Minä en halua minkäänlaista suhdetta mieheni lapsiin.
Minä en pidä heistä, enkä usko, että hekään pitävät minusta.
Minä en halua, että he puhuvat sinulle minusta ja mieheni elämästä yhtään mitään.
Sinusta puhutaan meillä pelkästään hyvää!
Myös minä puolustan sinua, vaikka en sinua henkilökohtaisesti tunnekaan.
Minä pidän kyllä meidän perheessä huolen siitä, että et joudu "kilpailemaan" viikonloppuisän Juhlaviikonlopuista!
Meillä ei sellaisia järjestetä! Normaalia perhe-elämää meilläkin.
"Minä en halua, että he puhuvat sinulle minusta ja mieheni elämästä yhtään mitään."
Entäpä kun lapset haluavat puhua äidille vierailuistaan iskän uudessa perheessä aivan niin kuin puhuvat koulustaan, kavereistaan ja heidän kodeistaan, leireistään ja koheltamisistaan, mummolareissuistaan. Ne kaikki ovat osa lapsen elämää. Et voi kieltää heitä puhumasta enkä kiellä minäkään. Toki osaan suhteuttaa asioita ja epäillä ovatko hurjimmat jutut enemmän tarinaa kuin totta, mutta aikuisten tehtävä on kuunnella lasta, kun lapsi haluaa puhua.
Tuntuu että olet luovuttanut, etkä niinkään alkanut käsittämään.
Et enää jaksa taistella, vaan pääset helpommalla kun luovutat!
Etkä nainen käsitä, että nyxien puheet ovat vain puheita. Avaa silmäsi ja kuunele lapsiasi. Heillä on sinulle paljon sanottavaa. He eivät tarvi muita kuin sinut.
Tuolla luovuttamisella annat itselle periksi ja nyxälle vallan hallita sinua. Sinä päätät, ja muilla ei ole sanomista sinun ratkaiuihisi. Muista olla kuitenkin vahva, kyse on sinun lapsistasi´ja heidän elämästä.
Olet kovan työn sinäkin elämässäsi tehnyt, kun olet erosta toipunut.
Vahva nainen.
Olet todellakin oikeassa, kukaan ei voi sinulta äitiyttäsi viedä, eikä lastesi rakkautta. Lapsen lojalius vanhempaa kohtaan on yksi maailman vahvimmista siteistä. Rakkaus vanhempiin säilyy ja kestää kovempiakin juttuja, kuin uuspuoliso.
Sitä et voi estää, että lapsesi pitävät ehkä exäsi uudesta kumppanista. Mutta tämä tykkääminen ei ole sinulta pois.
Ei missään kohdassa.
Et ole luovutta´nut, kuten joku tässä kirjoitti, olet selvinnyt, ymmärtänyt ja vahvistunut. Tämän myötä myös itseluottamuksesi on kasvanut äitinä.
Erovanhemmuus ei ole kilpailua. Se on vanhemmuutta, täysipainoista, joskin erilaista.
Et ole kilpailutilanteessa exääsi, tai hänen puolisoonsa nähden.
Olet äiti.
Ennen muuta ja loppujen lopuksi.
Äiti.
Kukaan muu ei voi olla. Vaikka moni muukin voi lapsista pitää, ja joista lapset pitävät.
Olen seuraillut näitä kirjoituksia ja olen todella hämmästynyt kirjoitusten sävyistä. Suurin osa on enemmän ja vähemmän toisten haukkumista. Uusperheet on perseestä, exät on hulluja tai nyxä on aivan kauhea hirviö. Käsittämätöntä?!
Eräs luennoitsija kerran totesi, että sellaisella ihmisellä, joka jatkuvasti haukkuu toisia, on huono itsetunto. Ja alan kyllä itsekin kallistua sille kannalle, että jostain tällaisesta täytyy olla kyse. Mitä ihmeen nautintoa ihmiset siitä saavat, että jatkuvasti haukkuvat exiä ja nyxiä ja muita ihmisiä tai toisten ihmisten tekemiä valintoja jne.
Annettaisiin ihmisten elää tavallaan ja elettäisiin itse omaamme. Se mikä on meille "oikein" voi olla toiselle ihmiselle "väärin". Missä on meidän suvaitsevaisuutemme?
En ymmärrä, miten tulkitsit kirjoitukseni haukuksi?
Ketään kohtaan?
Kommenttini ei ollut tarkoitettu juuri sinun kirjoituksellesi vaan yleisesti tästä ilmapiiristä, joka useiden kirjoittajien viesteistä paistaa läpi.
Aikanaan sotaveteraaneista puhuttiin kuin pohjasakasta, sitten yh-äideistä, nyt existä, nyxistä ja uusioperheistä. Käsittämätöntä vain toisen ihmisen mollaamista, siitä ei hyödy kukaan. Tuskin oikeasti edes se haukkuja itse.
Erilaisia mielipiteitä saa ja pitää olla, jotta edes keskustelua syntyisi, mutta rakentavaa keskustelua ei synny toista haukkumalla.
No vähän mä ihmettelinkin.
Lyhykäinen kirjoituksesi oli erinomainen kiteytys, ja allekirjoitan joka sanan.
Miksi pitää kilpailla ??? Kysyn vaan. Jos olet hyvä äiti, lapsesi kyllä tietävät sen muutenkin. Älä ole katkera sen vuoksi ettei ex-miehesi rakastanut sinua tarpeeksi vaan löysi sitten oikean onnen. Anna heille mahdollisuus olla onnellisia, katkeruus vaan pilaa lapsien lapsuuden. Onko se paha asia jos lapsilla on mukavia aikuisia ympärillään ? Lapsesi ovat yksilöitä, joilla on omatkin aivot, älä yritä manipuloida heitä vaan anna heille mahdollisuus. Sitä paitsi sinun luona ne lapset kuitenkin asuvat. Järki käteen. Ja etsi itsellesi uusi mies. Niin, ajattele sitä jos löydätkin uuden miehen ja ex-miehesi alkaa manipuloida lapsia uutta miestäsi vastaan...
että olen tajunnut asiat. Ero oli kipeä ja minuun sattui, nyt haavat ovat alkaneet parantua. Olen tajunnut ettei tässä ole kyse kilpailusta ei se ole minulta pois jos lapset rakastavat isäänsä, onha ex kuitenkin heidän isänsä nyt ja aina jatkossakin.
Eroaminen ja vanhempana oleminen yhdessä ex:n kanssa on kyllä vain hetkittäin vaikeaa, sillä vaikka kuinka olisi eronnut on kuitenkin niin paljon yhteisiä muistoja kokemuksia ja tunteita toista kohtaan ei kuitenkaan enää rakkautta mutta tunteita kuitenkin. Lasten kasvattamista ei yhtään helpota mustasukkainen ex:n nyxä joka ei tunnu tajuavan että me ollaan erottu. En yritä vaikuttaa ex:n elämään sen enempää kuin mitä joskus joudun noin 1x kk ottamaan lasten asioissa yhteyttä sekä nopeat tapaamiset oman kotini ovella joka toinen viikonloppu.
Yritän vain sanoa että antakaa asioille aikaa ja osapuolille aikaa sopeutua uusiin tilanteisiin, kun yrittää itse käyttäytyä asiallisesti niin ehkäpä ne toisetkin osapuolet jossain vaiheessa tajuavat tehdä samoin.
Hei!
Toivon, että luet näkökulmani (keskustelu Äidit ja Naikkoset)hieman vastaavaan tilanteeseen meidän "perheessä" ja huomaat/saat lisä vahvistusta olotilaasi, sen kautta etteivät kaikki "nyxät" todellakaan halua "viedä" edes pennin kokoista kaistaletta kumppaneidensa edellisestä elämästä.
Mukavaa kevättä!