Se oli myös selkeä viesti, että hallitusyhteistyöhön ole asiaa puolueella, joka organisoidusti ja masinoidusti levittää epäluuloa ja väärää tietoa ja lietsoo yhteiskunnassa vihaa poliitikkoja ja instituutioita kohtaan.
Orpon, Rinteen ja Haaviston kannanotto oli kunnioitettava
Anonyymi
6396
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 63
Vanhimmat
Olen iloinen puoluejohtajien ulostulosta. Se oli tarpeellinen ja merkittävä teko-
Heillä on kansan suuren enemmistön tuki. Kansa ansaitsee todellakin parempaa
kuin epämääräisen rasistisakin päättämään asioistaan.
Kansan tuki nähdään vaaleissa. Silloin se mitataan oikeasti. Vihreiden kannatus on laskusuuntainen Haaviston Al-hol osallisuuden ja hänen Caruna kaupan vastuun myötä.
On moraalisesti ja eettisesti arveluttavaa ja kyseenalaista tienata leipänsä
rasismilla kuten "mestari" tekee.
Perussuomalaisten ohjelmissa ei ole mitään tuollaista.
Kirjoitin tämän kommentin nuorten palstalle.
Vahingossa tietenkin.
Anteeksi.
-
Demari-kaksikko?
Kyllä vain kalastelee.
Henkisesti siis.
Fyysisesti kalastellaan vaihtamalla puoluetta.
Nämä molemmat toiminnat vaativat äänestäviltä ihmisiltä valppautta.
Suurta valppautta.
Sillä hyvin harvoin on kyseessä reilu peli.
Liian paljon tuollainen saa ajattelemaan sini-mustia mietteitä.
Ei rehellisiä, Perus-Kanta-Suomalaisia aatteita.
-
Hey, hey, hey! Let`s be careful out there.
Sanottiin jossain, joskus.
H.
Meillä on paras hallitus kun katsomme mitä kykyjä meillä on käytössä, ei parempaa mahdollista saada aikaan niin tyytykäämme tähän.
Tyydyn mielelläni ! PS-puolue oppositiossa viimeistään saa tajuamaan miten hyvin hallitus
on kriisitilanteessa hoitanut asioita. PS on hallituksen täydellinen vastakohta.
Rasistinen turhake.
Kykyä? Tarvitaan tekoja, meillä on ollut näitä kykypolitiikkoja ja oikein puolue, joka mainostanut itseään kykypuolueena (kok. ) , on nyt kyykännyt todella. Jää nähtäväksi pääseekö kyykystä ylös, kun on tehnyt oikein syväkyykyn.
Ikäihmisiä muuten neuvotaan tekemään kyykkyjä jalkalihasten vahvistamiseksi, syväkyykky Putinin malliin.
PS+oli+Sipilän+hallituksessa,+silloin+näimme+mihin+puolue+kykeni+kannatus+putosi+8+%+kun+joutui+vastuuseen+puheistaan.+Puolue+hajosi+paras+osa+PS:a+erkani+ministereineen,+H-A+trumpistilainen+siipi+älämöi+saaden+äärioikesto+populismilla+tukea,+joutuessaan+hallitus+vastuuseen+kannatus+putoaisi+8+%.+
Kuten+on+Vennamosta+lähtien+nähty+populistilla+saadaan+oppositiossa+kannatusta,+joka+huvennut+joka+ikinen+kerta+vastuun+kannossa,+syy+yksinkertaisesti+liian+huonot+kansanedustajat+hoitamaan+yhteisiä+asioitamme.+PSn+kansanedustajista+ei+löydy+yhtään+ministeri+tasoista+edustajaa,+voitte+luetella+keitä+nykyisestä+rupusakista+löytynee+vähän+kyseen+alaista+osaamista,+opposiossa+voi+puhua+mitä+sylki+suuhun+tuo.
Perussuomalaisten ohjelmissa ei ole mitään rasistista. Vai onko mielestäsi? Miksi koko ajan kirjotietaan perussuomalaisista rasistisena puolueena?
Eikös ne yhtäkkiä muuttuneet sinisiksi, joka ainoo hallituksessa ollut.
En äänestä kokkareita, mutta arvostan sitä, että Orpokin oli topakka sanoissaan
ja teki pesäeron persuihin: "En suostu luopumaan sivistyneestä, rakentavasta ja vastuullisesta tyylistämme". Orpo ei tietenkään halua, että Kokoomus
samaistetaan persuihin.
Alatyyliset persut tulevat edelleenkin erottumaan oppositiossa negatiivisesti.
Suomi on vielä vapaa maa, jokainen voi äänestää mieleistään puoluetta.
Ei myöskään ole fiksua jatkuvasti olla perussuomalaisten kimpussa, ei kuulosta tervejärkiseltä tuo jatkuva mollaaminen.
Pitäisikö käydä lääkärissä, että pääsisi normaaliin politiikan tekoon.
Oletteko niin kateellisia heidän menestyksestään, että pitää koko ajan nälviä!
Rasisti ovat ottaneet suomi24:n temmellyskentäkseen. Osoita sormesi heihin.
Mitään kadehdittavaa heissä ei ole. Kuka vähäjärkisiä aivopestyjä kadehtisi ?
Se on selvä, että ääretön kateus ja pelko kanuunamaisesta äänivyörystä, joka jylinänä kumpuaa äänestystulosta seuraavien ihmisten tietoisuuteen, on monille suorastaan henkeä salpaavaa.
Prosenttien kylmäävät luvut saavat ministeri Ohisalon kalmankalpeat kasvot näyttämään, kuin takavuosien Omo-pesuainemainoksen lakanat, heilumassa pyykkinarulla.
Saamme nähdä hymynkareiset kasvot Eiran miehellä.
Näet rasismia siellä missä sitä ei edes ole. Olet propagandan uhri.
Yle IL: Juha Sipilään käytiin käsiksi eduskunnan edustalla, Sipilälle tuli mustelmia välikohtauksessa. Asiasta tehty rikosilmoitus.
Toivottovasti tekijä saadaan kiinni, alueella luulisi olevan hyvin valvonta kameroita.
Luin, oli tönäisty jalkakäytävällä ja annettu "voimakasta poliittista palautetta".
Kansanedustaja saa pelätä käsiksi käymistä vihapuhetta.
Ketkä on aikaansaaneet tällaisen "vihakulttuurin" ? Vastauksen tiedämme.
Tyyppi oli solvannut vielä Sipilää kovin sanoin menneestä politiikasta.
Muistamme, millaista huutomöykkää pitivät nykyisen hallituspuolueiden taustajoukot, paljon kovempaa kuin nykyään.
Mutta missään oloissa ei saa käydä käsiksi politiikkoon ei kehenkään.
Colin Powell: En ole enään republikaani.
George W. Bushin ulkoministeri irtaantuu repubuklikaanipuolueesta.
Syy: kongressitalon valtauksen vuoksi. Puolueen sisällä käytävä sisällissota, jossa ratkaistaan puolueen tuleva suhtautuminen " trumppilaisuuteen " eli puolueessa valtaa kahmineeseen äärioikeistolaiseen siipeen. Powell äänesti presdentin vaaleissa Bideniä.
Äärioikeistolaisten valtaus yritys puoleesta tuskin onnistuu USAa, Suomessa Timo Soinin perustaman puolueen valtasi Halla-ahon äärioikeisto, yhtäläisyyksiä pienessä mittakaavassa. USAa republikaanien joutuminen äärioikeiston valtaan olisi ollut ennen kuulumatonta jo sisäisen demokratian takia, suomessakin demokratiaa koetellaan mutta ei tule onnistumaan, enemmänkin kiusan tekoa yhteiskuntaa kohtaan.
Savolainen on päässyt lehtiotsikoiden luvussa eteenpäin. Toivottavasti saadaan kiinni
Aloitus ei ole minun, aloituksen tarkoitus on ottaa kantaa maailman että suomen poliittiseen käymistilaan, elämme mielekiintoisia aikoja, L-H:n väittämän mukaan USAa tullut komunistinen valtio, H-An mukaan USA ei ole tapahtunut kummempaa Trumppi edelleen vallassa.
Kyllä jo odotettiin jonkun järkevän ja vaikutusvaltaisen ihmisen esiintuloa,
kun meillä ei ole enää älykköjä yhteiskunnassa, jotka toimisivat enemmistön puhetorvena, että järkevätkin ihmiset saisivat äänensä kuuluville jotain kautta.
Johonkin ääripisteeseen on tultu. Kiitos "kolmikolle" !
Puolueitten puheenjohtajien kannanotot olivat tosi "siisti" juttu !
Tuntui, että eletään länsimaisessa demokratiassa, oikeusvaltiossa,
jossa ei ihan miten vaan kukkoile uusfasistiset ja uusnatsistiset voimat.
Mihin unohdit kommunistit, vai oletko itse?
Haho on yrittänyt "siistiä" puolueensa imagoa hallituskelpoiseksi,
onnistumatta, eikä tule tulevaisuudessakaan onnistumaan.
Mihin koira karvoistaan pääsisi.
Haho viimeksi eniten peukutettu 12.1. "Parempaa whataboutismia.
Jussi: - Helsingin valtuuston vihreä pj kehotti boikotoimaan suomalaisia elintarvikkeita. Vihreiden vara-pj sanoi, että maaseudulla asutaan, jotta voitaisiin rauhassa harrastaa insestiä.
Maria: - Mutta entäs persujen möläytykset!!"
En tiedä kehen Haho viittaa, ehkä horisaloon
Jos luet Jussin juttuja, suorita faktantarkistus.
Otso Kivekäs kehoitti boikotoimaan suomalaisia eläintuotteita.
Vara-pj kirjoitti Facebook sivulla ''"Jos haluaa asua metsässä niin ole hyvä, mutta ihan turha odottaa samaa palvelutasoa ja metsässä on anketa, ainoa syy sinne on insesti ja se että kukaan ei kuule kun vaimo huutaa apua."
Puoluejohtajien sanat olivat kuin "Raikas Tuulahdus" ja Painavaa Asiaa,
mitä tervetulleimpia kannanottoja.
Ihmetteli jo kuinka kauan persujen häiriköinti saa jatkua ennenkuin kukaan merkittävässä asemassa oleva reagoi siihen.
PS-puolue ymmärtää toivottavasti viestin
ja hyvä, että tietävät olevansa nyt luupin alla ja tietävät, etteivät suomalaiset
hyväksy heidän ala-arvoisia menetelmiään yhteiskuntarauhan rikkomiseksi.
Olet ilmeisesti noita kivekkäitä harhoinesi.
Haahuli on niljake.
Hyi sinua,.mittää tapoja ei oo duvakilla, missä kotikasvatus, elänyt kuin pellossa.
Pikku Trump = Suomen Putin kärsii kohta tappion.
Esikuvansa Amerikan Halla-ahon ura sai jo katastrofaalisen lopun..
Amerikan Halla-aholla on oma liike MAGA.
Make America great again. Sen toiminta on loppumetreillä.
Qanon on Trumpin yksi "tukiryhmistä". Se jatkaa disinformaation ja sekaannuksen levittämistä.
Kokoomus ja Vihreät ovat sellaisia puolueita joihin en koskisi edes pitkällä tikulla.
Aino Pennasen videota katsoessaan voi jokainen miettiä , millainen on vihreiden lain kunnioitus ja heidän suhtautumisensa viranomaisiin, jotka tekevät työtään lakien valvomiseksi ja tuomioistuinten päätösten toteuttamiseksi.
https://www.youtube.com/watch?v=Rgu9pXyDV_o
Yritä edes ajatella ennen kuin sepustat kolme vuotta vanhasta jutusta.
Prseindentin viesti oli selkeä.
Persuilla ei ole asiaa kuin korkeintaan kunnanvaltuustoihin.
Olisi kauhittuttavaa, jos sellainen epämääräinen joukko pääsisi päättämään
meidän asioista kansallisella tasolla. Kansa ansaitsee parempaa.
Demokratiassa kansa ansaitsee just sellaiset päättäjät mistä se itse vapaissa vaaleissa valitsee.
Ei me olla mitään herrakansaa, mutta
Kyllä kansa tietää.
Rötösherrat kuriin.
Ei ole sinullakaan kuin yksi ääni vaikka kuinka komentelet palstalla.
Pertikki taas kantaa mieleosoitusplakaattia!!!!!
Uskomatonta, että myös Orpo on tuossa joukossa.
Rinne ja Haavisto kaksi törppöä poliitikkoa, mutta että Orpo.
Toinen rikollinen ja toinen suuri valehtelija.
Uskomatonta, että noin myöntävät, että on hätä kädessä
Onko noilla hepuilla jo noin suuri huoli omista äänestäjistään.
Rinne on listassa ilmeusesti Marinin sijalla, ettei Marinin nimi likaantuisi ja ryvettyisi törppöilyissä.
Missä kohtaa tässä ketjussa minä päivänä ja kelloaikaan, kuukausi sitten kommentoinut nii alahan kertoa mitä missä milloin.
Rinne tuolla Alfalla valehtelee, sieltä voi kurkistella jos kärsii sitä valehtelua katsella.
Persut on ihmisiä isolla V:llä: Valehtelejoita ja vääristelijöitä.
Sekä töhrijöitä, hakaristin piirtäjiä ja häiriköitä.
Nappiin sanottu. Huijaripuolue. Mikä on kilahtanut keski-ikäisen perheenisän päässä,
kun se on fyyrerksi ruvennut ? Eikö normaalisti kilahtaneet pitäisi viedä äkkiä hoitoon ?
Orpo on tehnyt irtioton persuista ja pakkohan sen on ja se on hyvä.
Kokoomus ei voi olla mukana välikysymyksessä,
koska Kokoomus on EU-myönteisin puolue ja on rahaa vaatinut elvytykseen.
vähän naurettava oli Hahon, Essayah'in ym. edustajien "marssi"
eilen välikysymyspaperi ilmeisesti kädessä.
Ei ole todesta otettava ryhmä.
Orpo on alkanut vä-hän fiksuuntua, ensin Orpo yritti oppositiossa vetää kilpaa
samantapaista räksyttäjä-roolia kuin persut. Ehkä kannattajat antoivat vinkkiä,
että Kokoomus menee suohon, jos sitä linjaa jatkaa.
Ei oo persuilla asiaa hallitukseen koskaan. Kismittääkö ?
Yhteiskunnassa olisi alettava puhumaan asioista suoraan.
Äärioikeiston organisoidussa vihapropagandassa on "liian usein" kyse PS-puolueesta ja
sen liepeillä toimivista ilmiöistä ja myös sen kannattajista.
Näin totesivat johtavat poliitikot tammikuussa 2020.
Kansa ansaitsee parempaa kuin rasistisakin häiriköinnin
eduskunnassa ja yhteiskunnassa. Sakki, joka organisoidusti ja masinoidusti
levittää epäluuloa ja disinformaatiota ja lietsoo vihaa poliitikkoja ja instituutioita vastaan, kuten Orpon, Rinteen ja Haaviston lausunnoissa tuotiin esiin.
Alatyyliset persut tulevat edelleenkin erottumaan eduskunnassa negatiivisesti.
Presidentin viesti oli selkeä. Persuilla ei ole asiaa kuin korkeintaan kunnanvaltuustoihin.
Olisi kauhistuttavaa, jos persumölyjoukko pääsisi päättämään
meidän asioista kansallisella tasolla. Kansa ansaitsee parempaa.
Se oli 2021. Äärioikeistolaiset alkavat jo käydä käsiksi (tapaus Sipilä)
ja lähettävät tappouhkauksia poliitikoille ja johtavissa asemissa oleville.
Jotkut ihailevat äärioikeistolaisia ja äänestävä niitä.
Paljon on vialla, kun ministeri saa pelätä henkeään.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/afc517d3-f7bc-4f9a-9c6d-8857e405c7a0
"Anonyymi"
Eiköhän tuo ole vihreiltä pelkkä poliittinen mainos.
Kepulaisen epelisen-kepulinen sillee? :)
H.
Oletko täysin tärähtänyt ???!!!
Jos ministeri uhataan tappaa ja uhkaaja on jo saanut tuomionkin
se on sinusta "pelkkä poliittinen mainos" ???
"Anonyymi"
Niin se on.
Minunkin mielestäni.
Sanan-vapaus on aina Lakia suurempi asia.
-
Kyllä minuakin saa pikkuisen tönäistä, jos se jostakin tuntuu hyvältä.
"Aika Viikari olet! Töks!" :)
H.
Höperö sä olet.
Sitä ei kylläkään tapahdu ikinä eikä koskaan. Ainakaan ennen kuin yhteiskunnalliset asiat hoidetaan jollakin muulla lailla ja tavalla kuin politikoimalla. - Nm. Politiikka on persheestä
Päättäjien oltava ihmisiä sanan varsinaisessa merkityksessä, ihmisiä, ihminen, inhimillisiä.
Jos tyyppi näyttää Hitler käsimerkkiä miten luokittelet ihmiseksi.
Triangelin ääni vain on sietämättömän epävireinen.
Eikös mainitut henkilöt ole juuri tuollaiseen syyllistyneet itse , polittiikon puheet ovat yleensä puolueen toiveita mitkä eroavat arkisesta todellisuudesta .
Nämä kolme heppua Orpo, Rinne Haavisto, melko epäilyttäviä, se on ainakin varmaa, etteivä Suomen hyväksi ole mitään tehneet muuta, kuin vahinkoa Suomelle.
Aino vahinko ja onnettomuus on persut, mutta ei sitä kauan kestä.
Koko uusfasistinen kupla pamahtaa aikanaan taivaan tuuliin.