Hyvä tuuri, onni, sattuma, huono tuuri, onnenpotku, kohtalo vai oma tahto ?

Anonyymi

Kohtalo on tapahtumasarjan lopputulos, sitten kun se tulee näkyviin.
Sana vihjaa tuloksen vääjäämättömyyteen, vaikka me tavalla tai toisella
osallistumme kohtalomme tuottamiseen. Kuinka paljon ihminen voi vaikuttaa
elämänsä kulkuun ?

24

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elämänsä kulkuun ei ihminen voi vaikuttaa yhtään.
      Elämänsa laatuun ja toimintoihin kylläkin voi.
      Syö hyvin, juo hyvin anna jalkojesi tehdä tehtävänsä.
      Toisaalta, jos elät kuten kuvailin, jossain sitä arvostetaan.
      Jossain niin kaukana että et voisi kuvitellakaan.
      Muista myös.
      Jos et elä hyvin, siellä jossain saa pahakin palkkansa.

      H.

    • Anonyymi

      Tuosta puuttuu Siunaus. Toiset sanovat sitä Onneksi. Omalla kohdalla pari isoa epäonnista asiaa on ajan kuluessa muuttuneet siunauksiksi.
      1. Työttömyys rakkaalla kotiseudulla ajoi minut hakemaan töitä muualta. Elämäni muodostui monipuoliseksi ja tapahtumarikkaaksi. Olen aivan varma että että siellä pönkerönperällä olisi ollut sekä henkisesti että taloudellisesti köyhempää.
      2. Avioero ja hylätyksi tuleminen oli raskas kokemus. Nyt olen tavattoman kiitollinen. käsissä oli ihmisraato, joka luultavimmin ei olisi päässyt hoitokotiin, kuten yksin eläessään, vaan olisi minun hoidettavanani.
      Elämän kulkuun voi vaikuttaa ainakin terveillä elämäntavoilla. Silloin elämänlaatu on parmepaa. Joihinkin asioihin ei voi vaikuttaa, menee niin kuin menee, esim. sairaus tulee vaikka kuinka terveesti eläisi. Siitäkin on tuore läheisen kokemus.

    • Anonyymi

      Aika vähän ihminen voi kohtaloonsa vaikuttaa, vaikka niin luulee ?

      • Anonyymi

        Riippuu ihmisestä ja siitä, mitä hän osaa, tietää, tahtoo ja päättää. Jotkut ihmiset purjehtivat elämän merellä kohti päämäärää, toiset vain soutavat ja huopaavat ja pyörivät ympyrää itsensä ympärillä päämäärättömästi. - Nm. Luonne- ja tahtojuttu


    • Anonyymi

      Suurinta osaa elämässä ohjaa sattuma. Jälestäpäin ajateltuna.
      nm. Sattuman satoa minäkin eikä historiaa voi muuttaa.

    • maissiii

      Ihan alkuhetkistä alkaen sattumalla lie ollut mukana, minne ja miten genomini on asettunut ja sen jälkeen ympäristö on koulannut kuin pientä orvokin tainta eteenpäin onnenpotkuja ja huonoa tuuria sopivasti lykkien., välillä on ollut omaa tahtoa ja välillä on viety ihan kohtalon oikkujen mukaan.
      Vaikka hyvin kohtaloni on kuljetellut, kun on näinkin kauan on täällä antanut kuljeskella. Ei se suoraa ennaltasuunniteltua viivaa pitkin ole mennyt, enkä aina ole edes elänyt hyvin, uteliaisuus on usein antanut sattumallekin tilaa.
      Mutta aina olen luottanut siihen, että elämä kantaa, sattuu mitä tahansa.

    • Anonyymi

      Niin, joidenkin kansainvälisten tutkimusten mukaan Suomi on maailman onnellisin kansa.
      Oli miten oli. Olisi kuitenkin viisasta käydä rehelliseti läpi kaikki vuosien 1917 -18 tapahtumat ja punnita totuus. Silloin olimme "valinkauhassa".

      • Anonyymi

        Callupit onnellisuudesta on tehty viime vuosina sen hetkisen tilanteen ja ihmisten tuntemuksen mukaan.


      • Anonyymi

        Emme olleet valinkauhassa. Kansalaissodan syy on Venäjän sisäpolitiikka, alikehittynyt maaorjavaltio jossa Lenin päästettiin valtaan. Jos suomalaisista haetaan syytä niin sitten Kuusinen, Manner ja Rahja, jotka elivät Pietarissa. Punakaartilaiset olivat huijauksen uhreja


      • Anonyymi

        Korjaus: Suomalaisilla on edellytykset olla maailman onnellisin kansa.
        Ei ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjaus: Suomalaisilla on edellytykset olla maailman onnellisin kansa.
        Ei ole.

        Mitä hemmettiä höpiset? Tässä maassa on joka iikalla, joka haluaa ja tahtoo, edellytykset ja mahikset ihan mihin vain. Koulutus-, sivistys- ja elintasomme on sellaista luokkaa, jota monella muulla maalla ei ole. Täältä ei tarvitse lähteä maanpakoon etsimään parempaa elämää. - Nm. Puhu pukille


    • Anonyymi

      Ihminen tekee päivittäin noin 35000 valintaa, joista 75 tietoista
      olin lukevinani tämän päivän lehdestä.

      • Monta valintaa olen jo tänä aamuna tehnyt,
        kaikki tietoisesti, tosin tämän päivän valintoihin vaikuttaa
        eilisen sattumat tai esi-isien vahvat tahdot tai onnenpotkut
        mutta oliko nekin silloin vain kohtalon sanelemaa,
        vai hupsua hassua sattumaa.


    • Anonyymi

      Ranska on maailman onnettomin vaikka elintaso on sama

      Syy, onnellisuus mitaan sillä, voiko hallita elämää

      Esim. vangin elintaso Suomessa on hyvin korkea, liian korkea, mutta ei se aina ole onnellinen

      Ranska on lievästi diktatuurinen

      Lisa Montgomeryä ei onni potkaissut teloitettiin äsken Indianassa kaivoi toisen naisen lapsen ulos omakseen

      Kunnon tuomiot USAssa ei mitään murhaajanhyysäntää

    • Anonyymi

      Tiedostamattoman valinnan tekee jo aamulla sängystä noustessaan.
      Kummalla jalalla ? Oikealla vai "väärällä" ?

    • Anonyymi

      Intialainen Ramana Maharshi ajatteli asioiden kulkevan vääjäämättömästi kohtalon tai karman mukaan. Esimerkiksi englanninkielinen vastaus ihmettelyyn, mitä pitäisi tehdä:

      https://selfrealization.home.blog/2018/10/09/ramana-maharshi-on-sense-of-doership-karma-and-karma-yoga/

      "Don’t bother. What is destined as work to be done by you in this life will be done by you, whether you like it or not."

      Maharshin joitain tekstejä löytyy myös suomennettuna verkosta, esimerkiksi lainaus:

      "Jos kohtalonasi on lakata työskentelemästä, et voi saada työtä vaikka metsästäisit sitä. Jos taas kohtalonasi on työnteko, et voi sitä jättää; sinut tullaan pakottamaan harjoittamaan sitä. Joten jätä se Korkeimmalle Voimalle. Et voi luopua tai pitää oman valintasi mukaan."

    • Anonyymi

      "Luonne on ihmisen kohtalo".

    • Anonyymi

      Elin 30-40 vuotiaana vielä hunningolla. Tein töitä kun rahat loppuivat. Käytin liikaa alkoholia. Putkapidätyksiä useita vuodessa.
      Sain perintöosuuteni kotimökistämme. Vain 2000 suomen markkaa (1968) En tuhlannut niitä vaan vein pankkiin.
      Työllisyystilanne oli hyvä. Aloin säästämään omaa asuntoa. Muutamassa vuodessa ostin oman yksiön uudesta kerrostalosta.

      Noin pieni alkupanos aiheutti 180 asteen käännöksen elämäntapoihini. Oli vielä voimia nousta...
      Nyt olen ½-risa äijä. Ylä- ja alaraajoista aika rampa.

      Asun ympärivuoden asuttavassa mökissämme ½-omistuksella. Kun vaimoni menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen, lamaannuin yli vuodeksi.

      Julkinen terveydenhuolto on paikkaillut kuntoani ehommaksi. Teen mitä jaksan. Maksan velkojani vielä 3 vuotta, jos elää saan. Omia lapsia minulla ei ole.

      Elämäntilanteeseensa voi aika paljon vaikuttaa, mutta se vaatii kieltäymyksiä ja sitä ns. selkärankaa. vänä 80 .

      • Anonyymi

        Vaikutat hyvin reippaalta!
        Toivon sinulle kaikkea hyvää!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikutat hyvin reippaalta!
        Toivon sinulle kaikkea hyvää!

        Kun päättää jotain , se tapahtuu.

        Maailmankaikkeus pitää siitä huolen

        Tahtoa tarvitaan

        Hyvää yötä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun päättää jotain , se tapahtuu.

        Maailmankaikkeus pitää siitä huolen

        Tahtoa tarvitaan

        Hyvää yötä

        Heittäytykäämme siis maailmakaikkeuden vietäväksi ! "Enkelten kelkkaan"
        kuten uskikset. Kyllä Herra meistä huolen pitää ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun päättää jotain , se tapahtuu.

        Maailmankaikkeus pitää siitä huolen

        Tahtoa tarvitaan

        Hyvää yötä

        Ei se pelkkä päättäminen mitään auta. Täytyy osata myös tehdä ja toimia niiin, että pääsee päättämäänsä päämäärään. - Nm. Toiveilla tapana toteutua


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se pelkkä päättäminen mitään auta. Täytyy osata myös tehdä ja toimia niiin, että pääsee päättämäänsä päämäärään. - Nm. Toiveilla tapana toteutua

        Ihan totta ?


    • Anonyymi

      alotukseen:

      aika vähän ihminen itse voi vaikuttaa elämänsä kulkuun, vain jossainmäärin vaikuttaa,
      esm. noudattamalla mahdollisimman hyvin kunnniallisia sääntöjä, kuten esm. kymmenen käskyä antaa hyvän näkymän siitä kuinka ihmisen elämä suuntautuu hyvien asioitten kautta hyvään elämään itsensä ja yhteiskunnan parhaaksi,
      kymmen käskyä on maailman paras ohjenuora,,, polku kaikkien ihmisten henkilökohtaisen elämän rakentamiseen,,,
      edelleenkin kouluissa pitäisi olla lapsille oppitunti jossa selvitetään ihmisen elämän kaaren kulku
      oikein tekemisen ja väärin tekemisen vaikuteus elämässä,

      siis siltä osin ihminen vaikuttaa oman elämäsä kulkuun kuinka hyvin käyttäytyy yhteiskunnassa,

      sillä maailmassa vaikuttaa myös pahuus,
      sillä on oma vaikutuksensa ihmisen elämän kaareen
      johon aina ihminen itse ei voi vaikuttaa,
      pahuus voi olla jopa ulkopuolinen tekiä vaikeuttamassa esm. ihmisen menstykseen elämässä,

      ihmisen kannataa aina valita hyvyys elämänsä oppaaksi,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisitehtävä alkuviikosta Maisan kotona

      Iltasanomat: Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että Vantaalla on ollut poliisitehtävä kyseisenä ajankohtana. Poliisin
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      2956
    2. Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee

      Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä
      Tunteet
      12
      2542
    3. Porno tuhosi lopulta parisuhteemme

      Meille tuli 2 vuoden suhteessa ero. Pornon katselu oli viimeinen niitti suhteessamme!! Sekä jatkuvan huonon kohtelun ta
      Parisuhde
      11
      2020
    4. Ensitreffit Matti joutuu "ulkoruokintaan" - Väärinymmärrysten suossa Taina-vaimon kanssa: "Oli..."

      No nyt on kyllä väärinymmärrystä kerrakseen… Mitä luulet, pysyykö Taina ja Matti yhdessä vai onko tulevaisuudessa ero ed
      Ensitreffit alttarilla
      3
      1513
    5. Lulu selvityttää Elokapinan lakkautusta

      Persukannattajien mielistely otti Lulu Ranteella aika tavalla runtua, kun hän aikoo selvityttää mahdollisuuksia Elokapin
      Maailman menoa
      379
      1294
    6. T-mies tässä

      Kerro nainen huolesi niin pohditaan yhdessä. 😎
      Ikävä
      102
      1242
    7. Harmi, kun sillä nousi

      kaikki huomio päähän. Vaikutti aluksi niin mukavalta ja vaatimattomalta 😔
      Ikävä
      57
      1072
    8. IS Viikonloppu 5.-6.10.2024

      Luin Sanarisin foorumia. Tuli esille, että huomenna on Skytän ja Kärkkäisen kolmoskovis. Odotan virheetöntä ristikkoa ja
      Sanaristikot
      63
      1040
    9. Miten saisin

      Hurmattua sinut uudelleen,? Pissin omiin muroihini ensinmäisellä kerralla koska olin tyhmä ja liiaksi kiinni menneess
      Ikävä
      33
      1004
    10. Täytyy sanoa

      Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu
      Ikävä
      21
      969
    Aihe