apuvah

santsu

Ensi kuussa olisi sininen vyökoe karatessa, mutta en taida mennä. Ottaa kaaliin se, että hienoja tekniikoita treenataan vyökokeeseen, mutta niitä ei sitten jatkossa tarvita tai voi soveltaa oikeisiin tilanteisiin. Lyönnin saaminen "perille" jalan osuessa maahan on minulle todella vaikea, samoin kuin näyttävissä asennoissa liikkuminen.

Minulla taitaakin olla lajin vaihtaminen edessä tässä syksyllä, ja Kuopion Fighter Club taitaa järjestää potkunyrkkeilyn peruskurssin, josta olisin kiinnostunut. Miten laji soveltuu tositilanteisiin? Mitä fyysisiä ominaisuuksia olette huomanneet sen erityisesti kehittävän? Ihan kivasti on notkeutta vääntää potkuja pään korkeuteen, joskin elintärkeä voima jää puuttumaan, sillä meillä päin ei ole säkkejä ja potkutyynyjä saadaan hakata pari kertaa vuodessa. Arvatkaa vääntyykö ranne, kun yritän lyödä kovempaan kohteeseen, esim. mieskaratekan pyykkilautavatsaan?

Karatessa ainoa mikä minut pitää kiinnostusta lajiin on kataharjoittelu, mutta ei siitäkään pitemmän päälle iloa ole, koska harvoin sitäkään opetetaan enää. Kilpailusta olisin kiinnostunut, joten potkunyrkkeily olisi vissiin aika hyvä valinta? Tykkään matsiharjoituksista, mutta täällä on niitäkin vähän. Samanpainoisia naisia ei ole pariksi. Toinen 65 kiloa ja toinen alle viisikymmentä. Minä sopivasti siihen välimaastoon ja fyysisiltä ominaisuuksiltakin olen siltä ja väliltä. Painoa on 58 kiloa, mutta saisin varmaan noin viisi kiloa pois jos painosarjat vaativat (pituutta 159 senttiä).

Lisäksi toiveenani olisi löytää samanhenkisiä motivoituneita ja kannustavia harjoittelijoita, mielellään vaikka kokeneempia opastamaan harjoittelussa. Olen kuitenkin muuttamassa uuteen kaupunkiin syksyllä, joten kuviot menevät uusiksi.

Miten uskoisitte potkunyrkkeilyn sopivan minulle? Kylmää kyytiä varmaan olisi, kunto ei mikään huippu ole. Lajilta hakisin erityisesti hyvää ryhmähenkeä (ystävällisyyttäkin), asteittain rankentuvia harjoituksia, kannustusta kilpailemaan ja mahdollisuutta treenata usein ja monipuolisesti.

Kiitokset vastanneille.

2

568

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ad- hd

      KFC on hyvä seura ja siitä löydät tietoja,www.kickboxing.fi kautta.
      Seurassa on useita kisapuolen henkilöitäkin eli osaamista varmasti löytyy, lisäksi siellä on sun kokoisia tyttöjä monen tasoista...=o)
      Ps. siellä on myös pohjoisin mustavyö Suomessa

    • hanna

      katso www.kuopiofighterclub.fi

      Meiltä löytyy monenlaista tyttöä, että et tule jäämään ilman sparrikaveria. On mahdollista lähteä kilpailemaan halutessaan ja harjoituksiakin on useasti (5krt/vko). Ohjaajat vaihtelevat, joten harjoittelu on myös monipuolista.

      Ja mitä kuntoon tulee, peruskurssilla nostetaan asteittain kuntoa.. Treenit eivät alussa siis ole kovinkaan rankkoja, mutta kunnon kohetessa treenitkin kovenevat.

      Tervetuloa! :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      130
      3089
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      35
      1455
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      104
      1319
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1047
    5. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      135
      1047
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1037
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      977
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      949
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      777
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      753
    Aihe