En oikein tiedä mistä muualtakaan nyt näitä kysellä, kun on jäänyt kaikkien lääkärikäyntienkin jälkeen kovinkin epävarma ja epätietoinen olo.
Eli haluaisin tietää, minkälaisia kokemuksia raskaudessaan jo pidemmällä oleville on jäänyt kaavinnalla tehtävästä keskeytyksestä. Itselläni se on viikon päästä ja silloin olen jo viikolla 11.
Minua kaikki mietityttää kyseisessä toimenpiteessä, kuten esim. mitä tarvitsen mukaan sairaalaan, kuinka kauan menee koko sairaalassaoloon yhteensä aikaa, missä vaiheessa mieheni saa tulla luokseni toimenpiteen jälkeen, minkälainen oloni mahtaa olla nukutuksesta jne jne.
Kertokaa hyvät naiset kokemuksianne, toivoo eräs epätietoinen ja pelokas.
Eli haluaisin tietää, minkälaisia kokemuksia raskaudessaan jo pidemmällä oleville on jäänyt kaavinnalla tehtävästä keskeytyksestä. Itselläni se on viikon päästä ja silloin olen jo viikolla 11.
Minua kaikki mietityttää kyseisessä toimenpiteessä, kuten esim. mitä tarvitsen mukaan sairaalaan, kuinka kauan menee koko sairaalassaoloon yhteensä aikaa, missä vaiheessa mieheni saa tulla luokseni toimenpiteen jälkeen, minkälainen oloni mahtaa olla nukutuksesta jne jne.
Kertokaa hyvät naiset kokemuksianne, toivoo eräs epätietoinen ja pelokas.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Toimenpide itsessään kestää n. 8min. Olet silloin kevyessä nukutuksessa ja heräät heräämössä jonkin ajan kuluttua. Jos toimenpide tehdään aamulla, olet iltapäivällä valmis lähtemään kotiin. Yleensä ei tule jälkioireita tms. Saat hygienia ym. ohjeet sairaalasta ennen kotiin lähtöä. Eli vierailu on turha, kotiin sinut voi hakea. Jaksamista!
Kuinka kauan siellä sairaalassa sitten kokonaisuudessaan menee aikaa siitä hetkestä kun saapuu siihen hetkeen kun lähtee kotiin? Kannattaako miehen odottaa sairaalalla? Ja olen kuullut että ei heti herättyä pääse lähtemään vaan noin kolmisen tuntia ollaan osastolla. Olisi kiva jos sen ajan mies saisi olla seurana. Miten on, tietääkö kukaan tästä. Olisin kovin kiitollinen kaikista vastauksistanne ja kokemuksistanne, on jotenkin helpompi mennä kun tietää täsmälleen mitä siellä tapahtuu.
ei mene ajallisesti kauan. Aamulla ravinnota sairaalaan, vaatteenvaihto, laboratorio kokeet ja paperien täyttöä (allergiat eri aineille,veriryhmä ym. "Tippa" käteen ja kevyt esilääkitys, kun jännittää. Sitten nukahtaa ja heräilee noin 10 min kuluttua.
Nykyään nukutuksesta heräilee saimoin tein, mutta elimistössä on vielä nukutusaineita ja jkv. vuotoa voi olla joten sairaalassa seuraillaan toipumista 4-6 tuntia. Silloin useimmiten vain nukkuu nukutusaineita pois ja jännityksen laukeamista.
Rattiin ei ole hyvä mennä, joten hakija tai taksi on paikalaan. Omalla autolla ei kannata lähteä. Kun asiat ovat kunnossa eikä ongelmia esiinny, voi kotiutua ohjeiden kera, jotka on hvä kuunella tarkkaan ja myös lukea kunnolla.
Jos tulee vielä kysymyksiä, on hyvä olla yhteydessä sairaalaan joko ennen toimenpidettä tai sen jälkeen. Tärkeää on että ei jää asioita yksin pohtimaan vaan hakee apua.
Minulle tehtiin viime viikolla kaavinta.
menin sairaalaan aamusta ennen kasia,kolme neljä tuntia joutu venaan ennen "leikkausta" (emättimeen laitettiin pari tabua pehhmittämään ettei paikat repee,kun en ollut synnyttänyt ennen).
Minä olin nukutuksessa yhteensä reilu pari tuntia,toimenpide itsessään ei kestänyt kauaa mutta nukutustani jatkettiin kunnes lakkasin vuotamasta (menetin aika paljon verta).Herättyäni,hoitajat kävivät vähä väliä kysymässä onko kipuja tai pahoinvointia.
Tarkkailtavana olin herättyäni noin kolmisen tuntia,jonka jälkeen sain soittaa kyydin hakemaan. Yksin sieltä ei päästetä pois.
Kotiin lähdin viiden maissa.
Kohdallani kaikki sujui ihan hyvin vaikka ylimääräistä veren vuotoa olikin.
Sairaslomaa sain viis päivää.
Minulla on kokemus kaavinnnasta keskenmenon yhteydessä viikolla 10. Menetin paljon verta, minulle jouduttiin tekemään verensiito ja jouduin jäämään yöksi sairaalaan. Eli se voi myös mennä näinkin... Itse kaavinta ei varmaan kestänyt kovin kauaa ja sehän tehdään nukutuksessa, muistan vaan epätodellisen olon ja heikotuksen herätessäni.
Mutta oletko ihan varma, että haluat päättää tuon jo todella pitkälle kehittyneen elämän. Tässä kolmiulotteinen ultrakuva 11-viikkoisesta vauvasta, suosittelen että käyt katsomassa:
http://pregnancyandbaby.com/files/ultrasound/11w5d_suzette2.jpg
Lastasi et tule ikinä unohtamaan, vaikka kuinka haluaisit.
Niin, en kyllä todellakaan ole varma, että teenkö oikein. Olen aina "vastustanut" aborttia omalla kohdallani. Olen tekemässä tätä kahdesta syystä: ensinnäkin siksi että mieheni haluaa tätä ja sanoi eron olevan ainoa vaihtoehto jos en mene keskeytykseen, enkä haluaisi menettää häntä ja toiseksi siksi, että olen työtön, eikä minulla ole ammattia. Tuntuu ettei minlla ole mitään elämän hyviä asioita tarjottavana vauvalle enkä tiedä miten pärjäisimme. Olen itsekin yksinhuoltajan lapsi ja tiedän mitä se on. En halua olla yksinhuoltaja. Mutta silti tämä päätös sattuu minuun kovasti. En ole enää mikään kovin nuorikaan, 25v. Toivoisin eniten maailmassa, että mieheni ymmärtäisi mitä käyn läpi. Olen kokenut, että hän vain odottaa, että tämä kaikki olisi ohi ja että hän voisi jatkaa elämää niinkuin mitään ei olisi ollutkaan. Itselleni tämä on kova paikka enkä tiedä miten tulen selviämään henkisesti.
Tilanteesi kuulostaa kyllä todella pahalta. Mutta minä sanoisin, että eroa ihmeessä jos miehesi todella on noin tiukka asian suhteen. Kyse on hänenkin lapsestaan, ja mistä sitä tietää saatteko sitten enää lasta kun hänkin tuntee olevansa valmis. Sinusta tulisi varmasti oikein hyvä äiti lapsellesi. Elämä yksin lapsen kanssa ei varmasti ole helppoa, mutta eihän se ole koskaan pelkkää ruusuilla tanssimista. Ja lapsi tuo myös tullessaan paljon iloa. Varmasti asiat järjestyisivät kuitenkin ihan hyvin.
Minä koen tietäväni jotain noista syyllisyyden tunteista, vaikka en ole koskaan aborttia tehnyt. Tuo keskenmennyt raskaus, jonka kaavinnasta kerroin, tuli todella huonoon aikaan, ja mieheni ehdotti silloin aborttia. Minä en siihen suostunut, mutta jotenkin syyllisyys jäi sitten kuitenkin elämään jo pelkästään sen takia, että tuollaisesta oli edes puhuttu, kun raskaus keskeytyikin itsestään. Ja miehelle myös tuo oli vaikea paikka. Voihan se olla että sinunkin miehesi muuttaa vielä mielensä. Ja sitten sitä on enää turha itkeä kun on jo tehnyt peruuttamattoman teon.
Tsemppiä! Tietysti toivon, että muutat vielä mielesi.
mulle tehtiin kaavinta viikolla 11. aamulla menin sairaalaan 8 aikaan jouduin ootteleen tunnin ett pääsin lääkärille. kun selvis että se oli jo niin pitkällä nii ehdottivat ett jäisin heti sairaalaan ja tehtäisiin kaavinta ja pääsisin jo iltäpäivästä kotiin. mutta ei se sit ihan niin menny.. leikkaukseen pääsyä oottelin taas semmosen tunnin ja kun sinne pääsi nii vaihdoin vaatteet ja antoivat buranan ettei heti toimenpiteen jälkeen olisi kauheita kipuja. leikkaussalissa laitettiin tippa käteen mistä annettiin nukutuslääke ja seuraava muistikuva on kun heräs tokkuraisena heräämössä.kun siitä sitten vähän tokeni nii joku hoitaja tuli jutteleen ja sano ett olin menettäny paljon verta ja tarvii jäädä yöks sairaalaan. vasta illalla joskus 6:n aikaan kun mut oli jo siirretty osastolle nii laittoivat toiseenkin käteen tipan ja sain 2 pussia verta. kokemus oli ihan kamala enkä halua sitä ikinä tehdä uudestaan. kauheinta oli se odottaminen kun joutu oleen yksin ja sit mietti vaan ett teenkö nyt oikein kun murhaa oman lapsensa.. eihän se oikein ookkaan mut mun tilanteessa oli pakko kun on tuo rahallinen tilanne vähän huono ja opiskelutkin kesken. mun mieheni oli koko ajan sitä mieltä ett mun on pakko tehdä abortti eikä muutakaan vaihtoehtoo oo.
omaan terveyskeskukseen. Siellä voit jutella asiasta joko äitiysneuvolan terveydenhoitajan, lääkärin ja ehkä myös sosiaalihoitajan kanssa. Suomessa ei ole tavatonta saada lapsi myös yksin, etenkin jos muita sukulaisia/ tuttavia voi olla auttamassa. Voit miettiä mitä vaihtoehtoja sinulla on järjestää elämäsi. Haluaako miehesi koskaan lapsia? Onko hänestä isäksi? Abortista olisi myös hyvä keskustella, etenkin jos olet epävarma miten elämäsi järjestät. Abortti on erilainen, riippuen siitä millä raskausviikolla siihen päädytään ja se vaikuttaa käytäntöihin. Mitä varhemmin päätös ja totetus tehdään, sen parempi kaikille.
rohkaiseva tossa kirjeessä. olisit mielummin jättänyt kirjoittamatta. tuokin että "et tule koskaan unohtamaan lastasi vaikka kuinka haluaisit" mitä sä oikeen kelaat? eiköhän tällä ole jo tarpeeksi vaikeaa joka on menossa abortin tekemmän ,eikä varmaankaan kaipaa enempää tietoa siitä kuinka ei pysty lasta unohtamaan. Miettisit hieman....