Ensiksikin älkää nostelko esiin vanhoja pitkiä viestiketjuja, vaan aloittakaa aina aiheesta uusi viestiketju johon on helppo ottaa kantaa ilman pitkiä pleraamisia. Hyvätkin kannanotot hukkuvat tällaisiin viestiketjuihin.
Vai onko tarkoitus nostella näitä vanhoja viestiketjuja siksi, että peitettäisiin itselle kipeät avaukset pois etusivulta?
Lapinvanhemmuus syntyi 1800 luvun loppuvuosina, raattamaan kuoltua v. 1899, tuli kyseeseen kuka lestadiolaista liikettä jatkossa johtaa. Vanhin oli tuolloin Joonas Purnu. Häntä eivät johtajakseen hyväksyneet nykyisin vanhoillislestadiolaisina tunnettu ryhmä.
Vanghoillisten Jellivaaran paaviksi nimitetty Purnu jäi esikoislestadiolaisten johtajaksi.
Siitä saakka Jellivaarassa asuva mies tai miehet, jotka johtoasemaan pääsivät, ovat kantaneet nimeä "lapin vanhin". Heidät on korotettu samanlaiseen asemaan kun roomalaiskatolisen kirkon piispa, joka on paavi.
Jumalan sijaiseksi siis. Kun hän sanoo neuvonsa, ei esimerkiksi valtioiden lait merkitse mitään. - Tämä karmea totuus nähtiin vuonna 2016.
Tämä lapsita tullut käsky kantaa esikoislestadiolaisuudessa edelleen nimeä "kristillisyyden yhteinen ymmärrys". Tälle ymmärrykselle ei maalliset lait kelpaa. Yhteisen ymmärryksen toteuttajina oli muun muassa tuomareita, joita ei voi ainakaan tietämättömyydestä syyttää.
Näin pitkälle voidaan ihmisoppien ja ihmiskäskyjen voimalla johdattaa Jumalan kansaa, kun "valistus" aloitetaan jo lapsina useiden sukupolvien ajan.
Itse tästä osallisena tiedän, joten valehtelu ei tässä auta. Mitään ongelmaa ei liikkeessä ole jäsenillä eikä puhujilla, jos on johdon kanssa samaa mieltä. 😉 Kristinusko ei tunne muita auktoriteetteja kun Jeesuksen Kristuksen joka voi syntiset vanhurskauttaa ja pelastaa, siksi seurakunnan (siis yhteisön) ja erityisesti johtajiston korottaminen edellä mainitulla tavalla on OIKEASTI pöyristyttävää.
Mietteitä esikoislestradiolaisten lapinvanhinten siunauksista
Anonyymi
3
91
Vastaukset
- Anonyymi
Ensiksikin, mistä sinä kuvittelet että voisin/voisimme lukea vaiton edesottamuksista paremmin kuin vanhoista viesteistä, ei ne katsoppas vanhene.
Toiseksi, älä jankuta samoista aiheista.- Anonyymi
Eipä ole jankuttamista.Suattaapi lapinmiehen silmät vielä avautua. Vaan avautuuko?
- Anonyymi
Joonas aloitti, Odi ja Gunnar viimeistelivät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244592
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333533Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543414Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203350Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232930Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282680Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162360Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122351MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142165Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S331774