Taas puhuttiin TV:ssä peruskoulun "sukupuolinormeista". Itse yläkoulun opena en näe kovin voimakkaita "normeja" yläkoulussa, ainakaan opettajien ylläpitämiä. Nuoret itse haluaa pitää yllä joitakin asioita, joita voi kai joku pitää "normeina" kuten vaikkapa sitä, että mopopojat tykkäävät tuunata ja laittaa mopojaan, tytöt ei niinkään. Tytöt tykkää meikata, pojat ei. Jne. Myös poika- ja tyttöporukoitten huumori näyttäisi hieman erilaiselta.
Myöskään koulun "rakenteissa" ei ole minusta "sukupuolittuneisuutta", kun vaatekässää ja teknistä on nyt uudistuksen jälkeen molemmilla sukupuolilla saman verran. (Se tosin sai aikaan se, että kässää alettiin valita valinnaisaineena paljon vähemmän kuin ennen, koska tytöt olisivat mieluummin tehneet vaatteita ja pojat teknistä. Mutta nykykoulu ajattelee, että ole tasa-arvoinen tai itke ja ole tasa-arvoinen.)
Mutta jos tyttöjä ei saa sanoa enää tytöiksi eikä poikia pojiksi, miten tuemme heidän kasvuaan naisiksi ja miehiksi? Suurin osahan ei ole trans- tai intersukupuolisia. Vai ajatellaanko, että naiseksi ja mieheksi kasvaminen tapahtuu jotenkin itsestään, ilman malleja ja esimerkkejä? Minusta tuntuu absurdilta, että nämä sanat pitäisi poistaa kielenkäytöstä, koska kaikki eivät mielestään mahdu niiden alle.
Itse olisin huolestunut nuorten äitien hoivataitojen heikkenemisestä, mikä näkyy ongelmina imetyksessä ja vauvan hoivaamisessa. Ennen näitä taitoja harjoiteltiin nukeilla ja seuraamalla aikuisten naisten lastenhoitoa pienenä, mutta nykyään leikitään barbeilla ja lastenhoitoa pikkutytöt pääsee harvemmin seuraamaan, kun perheet on aika pieniä ja vanhemmat lapset viedään usein tarhaan ja äiti jää hoitamaan vauvaa kotiin.
Minusta on hassua, että binääristä sukupuolijakoa pidetään jotenkin aikansa eläneenä, kun tämä binäärisyys pitää ihmiskuntaa yllä.
Myöskään koulun "rakenteissa" ei ole minusta "sukupuolittuneisuutta", kun vaatekässää ja teknistä on nyt uudistuksen jälkeen molemmilla sukupuolilla saman verran. (Se tosin sai aikaan se, että kässää alettiin valita valinnaisaineena paljon vähemmän kuin ennen, koska tytöt olisivat mieluummin tehneet vaatteita ja pojat teknistä. Mutta nykykoulu ajattelee, että ole tasa-arvoinen tai itke ja ole tasa-arvoinen.)
Mutta jos tyttöjä ei saa sanoa enää tytöiksi eikä poikia pojiksi, miten tuemme heidän kasvuaan naisiksi ja miehiksi? Suurin osahan ei ole trans- tai intersukupuolisia. Vai ajatellaanko, että naiseksi ja mieheksi kasvaminen tapahtuu jotenkin itsestään, ilman malleja ja esimerkkejä? Minusta tuntuu absurdilta, että nämä sanat pitäisi poistaa kielenkäytöstä, koska kaikki eivät mielestään mahdu niiden alle.
Itse olisin huolestunut nuorten äitien hoivataitojen heikkenemisestä, mikä näkyy ongelmina imetyksessä ja vauvan hoivaamisessa. Ennen näitä taitoja harjoiteltiin nukeilla ja seuraamalla aikuisten naisten lastenhoitoa pienenä, mutta nykyään leikitään barbeilla ja lastenhoitoa pikkutytöt pääsee harvemmin seuraamaan, kun perheet on aika pieniä ja vanhemmat lapset viedään usein tarhaan ja äiti jää hoitamaan vauvaa kotiin.
Minusta on hassua, että binääristä sukupuolijakoa pidetään jotenkin aikansa eläneenä, kun tämä binäärisyys pitää ihmiskuntaa yllä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
En syytä sinua suoraan, mutta aika useasti kuulee seuraavia opettajien suusta;
”Saisko parin vahvan pojan kantamaan näitä tuoleja luokkaan B :)”
”Pojat on poikia”
”En usko että kukaan tytöistä tuli näitä kyrpiä piirtelemään taululle kun olin kansliassa”
(tuo viimeinen tuli 9-luokan valvojaltani)