Jokainen vl on kieltänyt uskonsa 70-luvun säännön mukaan

"Jokainen joka hankkii televisiolaitteen on kieltänyt uskonsa" Kuului ankara sääntö.
Televisioksi kutsuttava ominaisuus on jokaisessa älypuhelimessa ja kotitietokoneessa, padissa ja läppärissä. Eli eipä teitä montaa oikeaoppista ole jäljellä.

32

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pohdin, mikä ihme sinut saa jatkuvasti kirjoittelemaan tälle palstalle. Ehkä sinulla on liikaa aikaa eikä muuta tekemistä. Selvästi olet saanut negatiivisen käsityksen vl:sta, mutta tuntuu kummalliselta, että joku jaksaa siitä koko ajan kirjoitella. Et saa kuitenkaan kirjoituksillasi uskovaisia luopumaan uskostaan. Jotenkin minusta tuntuu, että tuolla tavalla toimiva ihminen yrittää poistaa omaa pahaa oloaan purkamalla sitä keskustelupalstoille. Ei se kuitenkaan auta, kannattaisi tunnistaa avun tarve ja hakea sitä, niin pääsisi pohtimasta ahtaissa ympyröissä ja elämään muutakin elämää.

      • Eli tiivistettynä: Olen mielestäsi joutilas jonka ruuvit ovat löysällä :-)
        Positiivista asiassa on että ne ruuvit ovat kutakuinkin tallella (Oman ilmoituksen mukaan).

        Saada luopumaan uskostaan? Uskostaan mihin? Kerro ensin mihin uskotte niin voidaan pohtia sitä luopumishypoteesiakin.

        Meinaat siis että kun ruuvejani kiristettäisiin niin vl-epäkohdatkin häviäisivät? Tuossa asiassa minulla pukkaa nyt vahvasti eppäilyksen syntiä.

        Mikä saa minut kirjoittelemaan? Mikä saa Navalnyin ja kumppaneiden henkensä uhalla uhmaamaan Putinin hallintokoneistoa? Paha olo? Mt-ongelmat? Ilkeys? Katkeruus?

        Meitä motivoi oikeudenmukaisuus, rehellisyys, taistelu vääryyttä vastaan. mottona: Joka alistuu vääryyteen -edistää sitä!

        Olen itse saanut aikanaan tosi paljon vihaa osakseni velluna aina silloin kun ilmestyi esim joku velluja kritisoiva Karpon ohjelma. Olin täysin syytön, joten tiedän että viha vl-ihmistä kohtaan on epäviisasta ja kohtuutonta. Kysymyksessä on vl-liikkeen paha valuvika joka pitää korjata.

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Eli tiivistettynä: Olen mielestäsi joutilas jonka ruuvit ovat löysällä :-)

        Lestat laittaa ihmisiä saatanalle kuten jehovat .

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lestat laittaa ihmisiä saatanalle kuten jehovat .

        Vl-liike voisi olla todella iso ilman tavarantoimituksia saatanalle. Nyt niitäkin kaivattaisiin kun ihmiset äänestävät jaloillaan.

    • Ei varsinaisesti ole. Yhdelläkään nykyisellä puhelimella ei voi vastaanottaa antenni- tai kaapeliverkon tv-lähetyksiä. Toissavuosikymmenellä Nokia teki mallia, joka oli lähempänä tv-vastaanottimen tekniikkaa, mutta se ei noussut siivilleen.

      • Anonyymi

        Ei pysty, mutta nettilähetyksiä kyllä. Yle ja MTV ovat nähtävillä suoratoistoina netissä ja siellä on myös tukkupäin erilaisia elokuvia. Tämän lisäksi netflixit ynnä muut lisäävät tarjontaa. Mutta on selevä, että osa tarjonnasta jää pois, koska ne näkyisi vain antenni- tai kaapeliverkon kautta.
        Vaikka monia telekkariohjelmia voikin kattoa suorana netistä, harva uskovainen niitä katsoo. Houkutus toki on olemassa, mutta jos niitä menee katsoo, niin helposti päästää samalla demonit sydämeen ja usko lähtee. Siksi sontaluukun tarjontaa ei kannattais kuluttaa netinkään kautta. Erotuksena tietysti asia-ohjelmat. Niitä uskovainen on aina voinut katsoa hyvällä omalla tunnolla!

        >Erotuksena tietysti asia-ohjelmat. Niitä uskovainen on aina voinut katsoa hyvällä omalla tunnolla!

        Ehei, kyllä se telkkarin omistamisen kielto oli minun nuoruudessani ehdoton ainakin Tampereella. Lapset kävi sitten katsomassa urheilua ja sarjojakin kavereillaan – se oli ihan sallittua joissakin lestakodeissa.

      • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Niin se on kun veli Repe asian kirkastaa. 70-luvun määritelmän mukaan kaikilla noilla areenoilla ym oltaisiin menty "helevettiin niin että humina kuuluu". Kuka muuten muistaa puhujan nimen joka tuota ilmaisua käytti?

    • Anonyymi

      Eihän meitä muutenkaan kohta ole jäljellä montakaan-

      • Anonyymi

        Kyllä uskovaisia on vielä varmasti ainakin 50 000 Suomessa. Vain puolet ovat lähteneet menee, vaikka määrä saattaa paikoin tuntua paljon suuremmaltakin, koska tietyillä alueilla luopumusta on ollut todella paljon ja toisaalla taas ollut rauhallisempaa. Usein monet katkeroituneet saattavat agitoida muitakin eroamaan. Siksi on nähty laumapakoja tietyissä siioneissa. En ymmärrä, miksi pitää houkutella läheisetkin pois, jos ite on lähtenyt!??? Katkeruutta?

        Vellu vaikuttaa aspergerilta kun hän ei pysty tulkitsemaan toisten ihmisten tunnetiloja. Eller hur?

        Kaikki kritiikki on vain katkeruutta tai vihaa heille.

    • Anonyymi

      Kannatteis olla hilijaa Demonipesä. Sinuna ihan ekana lähtisin hankkiutummaan niistä demoneista erroon. Kannattaa pyytää evankeljumia omalle kohalle, ni voisit nääki niistä demoneista päästä vappaaksi. Sitte ei tarvis ennää rienata täällä!

      • Olet hauska feikki tai sitten salainen ihailijani, mutta aitoa vihantunnetta en taholtasi koe.

    • Anonyymi

      Antaa tämän "Saalemin" vain purkautua täällä jonkun aikaa, vaikka sitkeä on luonteeltaan asioita esittämään. Ehkä nämä kirjoittelut ovt hänelle terapeuttista ?
      Ihmisellä pitää joskus olla joku purkautumispaikka, joko täällä tai terapiassa, jota voisi kokeilla tämäkin "Saalemi", voisi auttaa ahdingossaan jutella ihan ammattiauttajalle liiat paineet pois !? Suosittelen !

      • En viitsisi kirjoittaa omaa sairauskertomustani noin julki kuten sinä teit. onneksi jätit nimesi pois. Olet koulukirjaesimerkki narsistista..

        Uskon että suurin osa vl-ihmisistä on niin täysipäisiä etteivät halveksi terapiaa ja sen tarpeessa olevia.

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        En viitsisi kirjoittaa omaa sairauskertomustani noin julki kuten sinä teit. onneksi jätit nimesi pois. Olet koulukirjaesimerkki narsistista..

        Uskon että suurin osa vl-ihmisistä on niin täysipäisiä etteivät halveksi terapiaa ja sen tarpeessa olevia.

        Ja sinäkö käyttäydyt kuin kunnon kristitty. Mutta omapahan on murheesi, ei kannata vaivautua edes kiistelemään.

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        En viitsisi kirjoittaa omaa sairauskertomustani noin julki kuten sinä teit. onneksi jätit nimesi pois. Olet koulukirjaesimerkki narsistista..

        Uskon että suurin osa vl-ihmisistä on niin täysipäisiä etteivät halveksi terapiaa ja sen tarpeessa olevia.

        Ei riitä pilvipalveluissa tilaa demonipesän miljoonille sairaskertomukselle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei riitä pilvipalveluissa tilaa demonipesän miljoonille sairaskertomukselle.

        Tuntuu että jotkut huutelevät hiekkalaatikolta.

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Tuntuu että jotkut huutelevät hiekkalaatikolta.

        Syyntakeeton pöljä demonipesä ei tiedosta tilaansa.

    • Anonyymi

      SaaleminPastori !
      KERRO ITSESTÄSI

      • Näppää nimmerkkikuvakettani.

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Näppää nimmerkkikuvakettani.

        Mikset sinä demonipesä viihdy omiesi parissa? Riitelevät demonit?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikset sinä demonipesä viihdy omiesi parissa? Riitelevät demonit?

        Koen velluyhteisön omakseni. Jos koet olevasi demoni, niin se on sinun mielipide.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikset sinä demonipesä viihdy omiesi parissa? Riitelevät demonit?

        Demonipesä on muijasi flanellipöksyissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Demonipesä on muijasi flanellipöksyissä.

        ;-D :-D :-D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Demonipesä on muijasi flanellipöksyissä.

        Onko klooni saalemin demonipesän kanssa?

    • Anonyymi

      Veeällät siis tosissaan uskoo olevansa ainoita oikean opin kantajia tässä pallon päällä ja ehkä allakin !

      tämä on huomionarvoinen seikka ja selittää tätä jumalanvaltakunnan käyttäytymistä foorumilla ja muuallakin.

      he siis todella uskovat mitä heille on paasattu vuosikymmenet joka kolkassa mihin ovat levittyneetkin. aina riittää puhuja joka pänttää samaa asiaa kuulijakuntaan.

      toivoa on ehkä kolmen sukupolven päässä, silloinkaan ei asiat oikene, homettuu muuten vaan kaiken alle, enjaksa uskoa että nuorisosta tulee jatkoa näille demonittajille.

      • Trumpin kannattajatkin tietävät että hra Trump valehtelee koko ajan JA SE EI MERKITSE HEILLE MITÄÄN!

        Vellut ovat samanlaisia. On se tuo ihmismieli kummallinen.

    • Anonyymi

      Netissä on TV . Mutta tosiaan hellari Tuksu esim.on alaston strippaaja pornovideoilla myös tomnikova on samoin , Rakel liekki on . Nämä on uskontoisia. Homotynkkynen on hellari. Niin YouTube seiska lehti yms avaa kyllä näitä pornoilijoita glamour tanssijoita joka uskontolahkoissa ja uskonnosta onhan Suomessa budhabordellit arabibordellit ja siis muita uskontoja haureuden synneissä . Älyllä kyllä näkyy kaikki rikolliset pahat uutiset rumat teot ja pornot huumeet . Niistä on ihmisiä yritetty säästää ettei katsoisi mitään murha TV sarjojakaan koska nehän on sairauden ihmisten tekemiä . Älä tapa älä varasta älä tee huorin . ...Mooses.

      • Anonyymi

        Mitä tahdot sanoa?

    • Ei rokotteesta mitään hallusinaatioita tule.

      Vanhoillislestadiolaisten vanhan "hihhuli"-nimityksen taustalla on kyllä hallusinaatiot.

      Valoillislestoilla oli hallusinaatioita ja huutelivat "hih"-huuotoja , josta yleinen "hihhuli"-nimitys on tullut lestoille ja muillekin äärikristityille.

      • Anonyymi

        Kyllähän niitä hallusinaatioita tuli varsinkin takavuosina vanhan Leevin aikoina, jolloin oli tapana seuroissa mutustella kuivattuja kärpässieniä ym. herkkuja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe