Aihe

Kirjeeni sinulle

Anonyymi

Sinussa oli jotain ainutlaatuista, kun ensimmäisen kerran sinut näin. Jotain erillaista, mutta kutsuvaa. Samaa, kun minussa, johon en päässyt kuitenkaan käsiksi. Istuimme vastakkain ja jännitin seurassasi. En olisi osannut kuvitellakkaan, mitä tulevaisuus tuo. Miltä tuntuu ja missä olen nyt. Aikaa kului. Olit läsnä ja taas poissa. Ilahduin aina, kun tiesin sinun tulevan samoihin tapahtumiin. Koko sen ajan ja kaikki ne hetket. Olit kaunis ja ihmeellinen nainen, joka kiinnosti ja kiehtoi. Nainen, jota en kuitenkaan tavoitellut tai haikaillut.

Kaiken koronan keskellä ensimmäisen kerran koskin sinuun. En vahingossa, vaan hellästi. En suunnitellusti, vaan luonnollisesti. Päädyimme yhteen. Päädyimme toisen ja kolmannen kerran yhteen. Kuin, olisimme antautuneet vetovoiman vietäviksi ja lopettaneet jarruttamisen. Tutkiskelimme toisiamme. Muistan luomesi, kauniit muotosi, ihosi pehmeyden ja äänesi. Tavan jolla otit kasvoni käsiisi ja ne sanat, jotka huumasivat. Koska sinä ne sanoit. Kuinka katsoit minua silmiin. Olin turvassa. Lumosit minut. Tulet mieleeni, kun ajan autoa, puhun puhelimessa tai luen lehteä. Koko ajan. Tunnen syvällä rintakehän alapuolella hyvän olon aallon noina hetkinä.

Mutta sinä et kuitenkaan taida tuntea samoin. Kaikesta huolimatta. Kaipaus vie voimia ja lyyhistyn kohta maahan, ellen ala irtautua sinun lumouksesta. Vai onko tämä jo kirous? Varoitit kyllä. En vain nähnyt tai kuullut sitä ajoissa. Minun on pakko päästää irti, jotta voin voimistua ja nähdä taas. Kirjoitin tämän itseäni varten. Jätän sinulle hyvästit. Olit rakas.

32

178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Missä päin tämä? 💧

      • Anonyymi

        Oletko samantapaisessa tilanteessa?


      • Anonyymi

        Uusimaa


    • En_osaaEn_tunne

      Yhtaikaa tosi kaunista ja surullista 😔 Miekin oon joskus kirjottanu hieman samantapaisen, mutta en yhtä kaunista, tänne palstoille. Se oli mun silloiselle ihastukselleni (työpaikalla), mutta samalla itelle semmonen ajatusten ja tunteiden purkujuttu. Hänelle en koskaan tunteistani oikeasti kertonut.

      • Anonyymi

        Mitenkäs sinun ihastuksesi kanssa on tällä hetkellä? Jos tämmöisia kirjoittelet?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkäs sinun ihastuksesi kanssa on tällä hetkellä? Jos tämmöisia kirjoittelet?

        Nyt en tiiä johtuuko väsymyksestä, mutta en oikein tajunnu mitä kysyit.


      • Anonyymi
        En_osaaEn_tunne kirjoitti:

        Nyt en tiiä johtuuko väsymyksestä, mutta en oikein tajunnu mitä kysyit.

        Muistiko meni?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Muistiko meni?

        Ei oo mulla kovin vahva, mutta hänet toki muistan.


      • Anonyymi
        En_osaaEn_tunne kirjoitti:

        Ei oo mulla kovin vahva, mutta hänet toki muistan.

        Kysyin, että kuinka on tämänhetkisen ihastuksesi kanssa? Onko siinä nyt yllä oleva tilanne kenties, jos kerta tämän tyylisiä olet sinäkin kirjoittanut?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kysyin, että kuinka on tämänhetkisen ihastuksesi kanssa? Onko siinä nyt yllä oleva tilanne kenties, jos kerta tämän tyylisiä olet sinäkin kirjoittanut?

        Hän tietää tunteistani, olen ne hänelle kertonut. Kenellekään aiemmista ihastuksistani en sen sijaan koskaan tunteistani kertonut. Vastasiko tämä kysymykseesi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysyin, että kuinka on tämänhetkisen ihastuksesi kanssa? Onko siinä nyt yllä oleva tilanne kenties, jos kerta tämän tyylisiä olet sinäkin kirjoittanut?

        Satutädiltä jo muisti katkennut kun niin paljon satuja kertoillut?


      • Anonyymi
        En_osaaEn_tunne kirjoitti:

        Hän tietää tunteistani, olen ne hänelle kertonut. Kenellekään aiemmista ihastuksistani en sen sijaan koskaan tunteistani kertonut. Vastasiko tämä kysymykseesi?

        Mites se oli, vieläkö kannatat kepua ja kokoomusta?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mites se oli, vieläkö kannatat kepua ja kokoomusta?

        Piti se sitten tämäkin viä tähän iltaan/yöhön saaha 😁 No tämä selittää paljon, kiitos 😅 Tässä kohtaa muisti pelas. Hyvää yötä sullennii.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Satutädiltä jo muisti katkennut kun niin paljon satuja kertoillut?

        Luetun ymmärtäminen! Hän kertoi aikoinaan kirjoittaneen samantapaisen kirjoituksen silloisesta ihastuksestaan. Ei nykyisestä. Ja on ollut kauan palstoilla. Minä muistan. On siitä muutama vuosi.


      • En_osaaEn_tunne kirjoitti:

        Piti se sitten tämäkin viä tähän iltaan/yöhön saaha 😁 No tämä selittää paljon, kiitos 😅 Tässä kohtaa muisti pelas. Hyvää yötä sullennii.

        Tuosta sullennii tuutulaulua 😉🌹
        https://youtu.be/CE0tHFMVui8


      • En_osaaEn_tunne kirjoitti:

        Tuosta sullennii tuutulaulua 😉🌹
        https://youtu.be/CE0tHFMVui8

        Peeässä unohtu, mutta tämä siis jatkoviästi ommaani ja laulu kepukyselijälle 😘


      • Anonyymi
        En_osaaEn_tunne kirjoitti:

        Peeässä unohtu, mutta tämä siis jatkoviästi ommaani ja laulu kepukyselijälle 😘

        Miten kukaan voi äänestää kokoomusta, kepua, vihreitä tai etenkään persuja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luetun ymmärtäminen! Hän kertoi aikoinaan kirjoittaneen samantapaisen kirjoituksen silloisesta ihastuksestaan. Ei nykyisestä. Ja on ollut kauan palstoilla. Minä muistan. On siitä muutama vuosi.

        Sulla on sitten hyvä muisti, jos noin kaikkien kirjoitukset muistat!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten kukaan voi äänestää kokoomusta, kepua, vihreitä tai etenkään persuja.

        Ollaanpa sitä tiukasti omassa vasemmistokuplassa, kun ei edes voi ymmärtää, että on eri tavalla ajattelevia ihmisiä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Luetun ymmärtäminen! Hän kertoi aikoinaan kirjoittaneen samantapaisen kirjoituksen silloisesta ihastuksestaan. Ei nykyisestä. Ja on ollut kauan palstoilla. Minä muistan. On siitä muutama vuosi.

        Ohhoh, siepä se kaikenlaista muistat 😅 Mulla itelläni on tuon muistin kanssa välillä ihan oikeasti ongelmaa. Paljon muistan semmosia juttuja, mitkä ois ollut jo parasta unohtaa ja sitten taas semmoset mitä pitäs muistaa katoaa mielestä paljon helpommin...


      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten kukaan voi äänestää kokoomusta, kepua, vihreitä tai etenkään persuja.

        Tämä ei tainnu olla kysymys kun merkki puuttu perästä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ollaanpa sitä tiukasti omassa vasemmistokuplassa, kun ei edes voi ymmärtää, että on eri tavalla ajattelevia ihmisiä.

        Vain yksi ja oikea 👏🙏


    • Anonyymi

      tiesin sun kierot aikeet satumaa kiittää saan luojaa siitä

      • Anonyymi

        Kierot aikeet?


      • Anonyymi

        Miksi kiität tarkalleen?


    • Anonyymi

      Opettele nöyryys ja rukoile

      • Auttaako nämä jokaseen vaivaan?


      • Anonyymi

        Sinuako?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinuako?

        Ei vaan luojaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan luojaa

        En ole uskovainen. Maailmankaikkeutta voisin rukoilla, ja loistavaa jumalatartani..


      • Anonyymi

        En yleensä kommentoi, nyt teen sen. Olipa älyvapaa kommentti. Kuka on noin nöyrä?


      • Anonyymi

        Tälle piti mennä tuo älyvapaa kommentti


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Liikenne topissa

      Mitäs liedenpohjassa tekeillä ku kuus kutosen liikenne katkaistu..poliisioperaatio
      Virrat
      43
      11024
    2. Naisen vessakäynti suhteen alussa

      Mä olin ihastukseni kaa viettämässä viikonloppua. Eka kertaa yövyin miehen luona. Toisen yön jälkeisenä aamuna mulla meni vatsa aivan sekaisin. Oltiin
      Parisuhde
      140
      7521
    3. Maisa se jaksaa valehdella

      https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/28acb452-15ff-470d-80c3-511ad69abec0 Taas on syytön, taas on todisteita jotka jossain vaiheessa paljastaa Ma
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      6235
    4. Liedenpohja

      Mikä hässäkkä siälä on päällä ??
      Virrat
      23
      3455
    5. Karanteenimääräyksiä rikkovaa ei rangaista.

      Ulkomailta tuleva koronatartuttaja saa Suomessa liikuskella ja juhlia estoitta. Omantunnon kysymys on noudattaako karanteenimääräyksiä toista on mones
      Maailman menoa
      150
      2410