Metsäverotus ja vähennykset

Anonyymi

Ei ole tyhmiä kysymyksiä, on vain tyhmiä kysyjä, siis minä,
- Vaimoni perintöpalstalla tehtiin harvennushakkuu, sekä taimetettiin vajaan parin hehtaarin alue, joka oli entinen, 70-luvulla metsittymään jäänyt pakettipelto. Hakkuun ja myynnin teki firma, jota paikallinen metsähoitoyhdistys suositteli. Myyntihinta verottajalle siirtyvat ALVit tulivat tilille. Veroilmoituksen juoni on suunnilleen selvä, mutta:
- Se uusintaistutus , jonka hoiti paikallinen metsänhoitoyhdistys, oli tietenkin eri urakka, jonka laskussa oli eriteltynä taimet, mätästys ja työ. Loppusummaan tietenkin oli lisätty ALV, lasku maksettiin. Sen vaimoni maksaman ALVin voi kaiketi vähentää siitä puukauppahinnan mukana tilille maksetusta alvista joka pitää ilmoittaa/maksaa eri kaavakkeella.
- Saako tuossa istutuslaskussa olleista maksuista ilmoittaa mitään vähennyksiksi, vai onko kaikista saatu jokin metsän uudistustuki jo istutuksessa? Tuo mätästykseksi merkitty erittely hämää, kyseessä oli kuitekin niiden mättäiden lisäksi jonkinlainen juoperteleva ojitus, jossa vesi selkeästi virtailee sinne minne se virtaili silloinkin kun sillä pellolla, jossa viljeltiin kauraa ja heinää, oli appiukon kaivamat ojat. Kuulin jostakin, että nykyään metsäojien virtauksia pyritään hillitsemään ettei lietteet virtaisi vesistöihin.

6

619

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taimet, mätästys ja istutus ovat kaikki vähennyskelpoisia menoja.

      • Anonyymi

        OK, kiitos, mutta mihin sarakkeeseen/riville nuo vähennykset merkitään 2C-kaavakkeeseen?
        Toki voin soittaa verotoimistoon tai metsänhoitoyhdistyksen virkailijallekin, mutta itse metsäomistajien kommentit kiinnostavat. Nuo harvennushakkuukaupan tiedot ovat tietenkin jo verottajalla koska puuyhtiö on sen hoitanut. Mutta vero.fi:n ohjeissa kerrotaan, että joitakin määrättyjä vähennyksiä pitää VAATIA. Eli uskon, että meistä vanhoista ukkeleista ja mammoista osa ei kykene VAATIMAAN kaikkia saamisiaan, koska kaavakkeista ei löydy selkeitä kohtia joihin noita menoja voisi raapustaa. Vain verot ja kuolema ovat varmoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        OK, kiitos, mutta mihin sarakkeeseen/riville nuo vähennykset merkitään 2C-kaavakkeeseen?
        Toki voin soittaa verotoimistoon tai metsänhoitoyhdistyksen virkailijallekin, mutta itse metsäomistajien kommentit kiinnostavat. Nuo harvennushakkuukaupan tiedot ovat tietenkin jo verottajalla koska puuyhtiö on sen hoitanut. Mutta vero.fi:n ohjeissa kerrotaan, että joitakin määrättyjä vähennyksiä pitää VAATIA. Eli uskon, että meistä vanhoista ukkeleista ja mammoista osa ei kykene VAATIMAAN kaikkia saamisiaan, koska kaavakkeista ei löydy selkeitä kohtia joihin noita menoja voisi raapustaa. Vain verot ja kuolema ovat varmoja.

        Nuo menot kirjataan veroilmoituksen kohtaan 7.3 (Muut vuosimenot). Jos on matkakuluja, ne kirjataan kohtaan 7.2.


    • Anonyymi

      Ehkä on varminta kun kysyt metsänhoitoyhdistykseltä, varmaan auttavat veroilmoituksen teossa.
      Kaikista metsänhoitoon liittyvistä tuloista ja menoista on hyvä pitää kirjaa sitä mukaa kuin niitä tulee, silloin veroilmoituksen teko on helppoa. Lyhyesti: saaduista tuloista vähennetään menot ja se loppu kiinnostaa sitten verottajaa. Aika hyvät ohjeet on vero.fi -sivustolla, siellä voi vaikka kokeilla itse täyttää metsäveroilmoitusta ja samalla katsoa verottajan ohjeet kunkin kohdan täyttämisestä.
      Metsäojia ei pidä johtaa suoraan järveen, vaan ojanpään ja järven väliin pitää jättää imeytyskenttä ettei liete valu järveen. Yleensä kaivurimiehet tietävät miten asia pitää hoitaa.

    • Anonyymi

      Minunkin äidillä toisesta avioliitosta oikein sukutila. Minä olen siitä ensimmäisestä jonka talorahat meni siihen toisen avioliiton sukutilan kunnostukseen. Olisin luullut saavani jonkun setelin mutta minua ei olekkaan siinä perinnönjaossa olemassakaan veljeni kyllä on vaikka asuu ja on ruotsalainen ollut vuosia, kaiken lisäksi jos äitini on kuollut minä en sitä tiedä mitään papereita ei ole tullut eikä maistraatissa ole kun isäni kuolinaika niin että se nainen elää ikuisesti pääsisin niistä muista edes eroon kun ilmoittaisivat.

      • Anonyymi

        Jos aidilläsi ja hänen kakkosmiehellään ei ollut avioehtoa niin äitisi rintaperillisenä olet oikeutettu äitisi perintöön. Siis, jos äitisi on kuollut? Jos hänellä oli testamentti, jolla sinut on jätetty perinnöttömäksi, niin sinulle kuuluu siti lakiosuus, joka on puolet "normaalista" perintöosuudesta. Ota ihmeessä yhteyttä kuntasi oikeusavustajaan ja kerro hänelle koko kaava.

        Vai onko se sukutila ollut vain sen äitisi kakkosmiehen yksin omistama, jolloin perinnön ovat saaneet velipuolesi, eli äitisi ja kakkosmiehen lapsi? Noita juttuja on aika paljon, eli leski on avioiutunut ja uusi puoliso omistaa koko tilan, ja leski on antanut omat rahansa uudelle mihelleen jotta "uusi koti" saadaan kuntoon. Eli hän on lahjoittanut rahaa ilman kuitteja, tajuamatta, että ei omista sen jälkeen mitään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2254
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      25
      1028
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      962
    4. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    5. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      54
      873
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      873
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      126
      853
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      773
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      753
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      749
    Aihe