varpaitten tuntomuutokset

tiia

Voiko selkäkipu ja jos voi, niin minkä tyyppinen selkäkipu eritoten aiheuttaa oireita varpaissa? Minulla on muutaman päivän ajan ollut tavallaan puutunut tunne varpaitten alla. Tunnetta on vaikea selittää, mutta ei ihan puutumistakaan ole. Vähän niinkuin nykisi varpaanpäitten sisällä. Todella raivostuttava tunne ja pahenee levossa. Alaselän kipuja on ollut viime päivinä enenevässä määrin, joten itse yhdistäisin tähän. Sairastan lievämuotoista selkärankareumaa ja minulla on aristukset si-nivelissä selän ollessa oireetonkin. Lisäksi 4-5 nikamavälissä on kulumia molemmin puolin. Olen 34v. nainen. Pelkään kuollakseni että tämä on jokin aivoperäinen juttu! Silmän takana on tuntunut painetta jo pari viikkoa ja päätä särkee toispuoleisesti iltaa kohden enenevästi. On välillä ihan pyörryttävä olo ja pelkään kuolevani. Kärsin myös paniikkioireilusta aika-ajoin. On vaan niin vaikea tunnistaa, mikä on ns. oikea oire ja mikä psykosomaattista. Eniten maailmassa pelkään aivokasvainta ja ms-tautia. Kertokaa ihmiset rehellisesti minkä sairauden oireena teillä on ollut vastaavia tuntemuksia varpaissa tai esim. sormissa. Kiitos jo etukäteen!

4

10142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Verenkiertohäiriö?

      Et maininnut tupakoitko tai podetko esim. migreeniä silloin tällöin.
      Ylipäätään kaikki, mikä liittyy jollakin tapaa hermostoon, voi vaikuttaa.
      Iskiashermo on pitkä, ulottuu varpaisiinkin. Jos itse käytän esim. kapeakärkisiä korkokenkiä, puutuu jokin varvas taatusti ja sitten tulee hirmu kipu alaselkään.
      Tai jos rasitan selkääni (tein muuttoa jokin aika sitten), alkoivat varpaani maate mennessä puutua, pistellä ja samoin käsivarteni.

      Toivottavasti tästä oli edes jotain apua...

    • Saksa

      Minulla todettiin yhdessä suonessa aivoissa useita aneurysmia (verisuonenpullistumia), joista johtuen melkein koko suoni suljetttiin platinaspiraaleilla. Suojelusenkeli todella piti minusta huolta kun mitään ei tapahtunut vaikka sainkin useita aivohalvauskohtauksia operaation aikana.

      Kaikki lähti siitä että selitin ortopedille välilevynpullistumaoireiden lisäksi kärsiväni yhä enemmässä määrin tunnottomuudesta käsissä ja jaloissa. Välillä en kävellessä tiennyt ovatko jalat vielä alla vai ei. Hän lähetti minut neurologille, joka lähetti aivojen magneettikuvaan epäillen selkäytimessäni olevan tulehduksen, joka aiheuttaa mm. tällaisia oireita. Väitti taudin olevan suhteellisen yleinen varsinkin nuorempien naisten keskuudessa.

      Senpä takia menisin sinuna lääkäriin. Tutkimatta on hyvin vaikea kenenkään arvailla mistä on kysymys. Kyseessä voi olla joku aivan pienikin juttu. Kaikkea hyvää!

    • Resuselkä

      Kyllä, nimenomaan tuo "4-5 nikamavälissä on kulumia" -maininta kertoo sen, että tuntohäiriöt varpaissa on odotettavissa. Itse kuvailisin tuollaisia tuntohäiröitä ikäänkuin "viileän tunteena" hermosäryn lisäksi. Lisäksi jälka ei "ymmärrä" esim. kuoppaan astumista. Kipu pyrkii olemaan mieluummin jalan ulkosyrjällä.

      Varpaissa tuntuva kipu kertoo, että jokin siellä selässä rassaa juuri varpaisiin meneviä hermoja.
      Kipu ei ole aivoperäinen, mutta toki se jatkuva kipu hermojakin rassaa.(kuten hammassärkykin)

      Tuo selästä johtuva hermosärky haittaa myös keskittymistä. Eli "Todella raivostuttava tunne" voi olla seurausta samastakin asiasta.

      Kannatteleppa itseäsi vaikka tuolin selkänojalla siten, että alaraajoissa ei ole painoa, niin kipu hellitttää.

      Tuohon pahanolon tuntemukseen en osaa sanoa, mutta arvelisin noiden selkäoireiden sinulla vastikään alkaneen, jotka voivat liittyä pahanolon tunteeseen.(mahdollisesti nikamanesteen takia.)

      Suosittelen tulehduskipulääkettä (en ole lääkäri) kuuriluonteisesti, sillä nuo selkäoireet voivat ylläpitää tulehdusta. Muistaakseni lääkäri kertoi joskus minulle tuon nesteen olevan hapanta, ja siksi lisää ärsytystä.
      Tulehdus pitää hoitaa pois, joka lähtee lääkityksellä.

      Nuo silmiin liittyvät oireilut kannatta kertoa lääkärille. Ne voivat myös olla täysin erillisiä asioita, joten ei kannata miettiä kaikkia mahdollisia kytkötksiä eri vaivoihin.

      Tuolla selkärangassa on niin paljon hermoja, että siellä olevat ongelmat saattavat heijastua hyvin moneen asiaan.

      Kaikki lääkärit eivät ole selkäalan asiantuntijoita, joten saat varautua myös siihen, että keksivät selkäsäryille vaikka mitä nimikkeitä. Varmasti arvelevat jalkasikin olevan eri pituisia.

    • ärsyttävää

      Ihan samanlaisia tuntemuksisia on mullakin ollut. Varpaat puutuu, tai on tunnottomat ja "päkiän" alla on kasa jotakin tunnetta. Kivut ja polttelu kovaa just makuulle mennessä pahimmillaan. Tutkittu on ja mitään ei vielä selvillä. Mene neurologille ja kerro tuntemuksistasi. Aikaa kyllä menee niiden selvittelyyn ja kärsivällisyyttä. aina ei löydy selitystä mutta selkäkivut voi olla osa tekijää. Mangneetikuvassa näkyy kyllä parhaiten viat. Koita kestää ja hyvää kesää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      3111
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3067
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2417
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      91
      2037
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1893
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1759
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1606
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      83
      1370
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1280
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1110
    Aihe