Kotitalo jakoon ehdotetaan (taas)

Anonyymi

Asiaa on vatvottu vuosikymmeniä ja sen taas eräs sukulainen nostanut esille. Pitäisi kuulema pistää kotitila jakoon.
Kysynpä täältä vaikka minulle asia on selvä.
Isäni vanhemmat osivat itselleen tilan joskus 50-luvulla. Kyseessä entinen asutustila, aiemmat asukkaat evakkoja. Myivät sen vanhemmilleni 60-luvulla.
Isoäiti kuoli muutama vuosi sen jälkeen, isoisäni 80-luvulla. Isoisäni perinnönjaossa serkut vaativat tilaa myytäväksi, ei onnistunut. Nyt Jotkut serkkujen lapset ja pari sisarusistanikin uskoo että tila kuuluis jakaa ja että se olisi oikeudenmukaista.
Mutta mielestäni näin ei ole, koska tila ei kuulunut isoisäni pesään.

Mitä pitäisi ottaa huomioon kun esitän oman kantani vaatijoille? Osa on sellaisia että saattavat mennä oikeuteen kartuttamaan lakimiesten kukkaroa.

16

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ..siis isovanhempani myivät tilan vanhemmilleni.

      • Anonyymi

        Tila ei olekkaan voinut kuulua isoisänne jälkeiseen kuolinpesään, koska myyty, mutta vain ja ainoastaan puolet,

        Asian tekee toiseksi se, että onko isoäitinne testamentannut oman puolikkaansa isoisällenne taikka onko isoisänne lunastanut isoäitinne puolen tilasta isoäitinne kuolinpesältä tai on ollut avioehto.

        Ovatko saaneet tilan yhteiseksi.

        Avio-oikeuden perusteella puolet tilasta on ollut edesmenneen isoäitinne ilman avioehdon osoittamaa yksinomaista omistusta isoisällänne.

        Leskenä isoisällänne on jäänyt hallintaan isoäitinne puolikas ja omistus omaan puolikkaaseen, joten hän ei ole voinut myydä koko tilaa itse, vaan edesmenneen isoäitinne jälkeen heidän yhteiset lapset ovat perikuntana omistaneet puolet.

        Onko kyse sukupolvenvaihdon alaisesta tilasta?

        Kaikki oikeammin kysymyksiä ilman kysymysmerkkiä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahoitteluni, olisi pitänyt lukea tarkemmmin, kun kerran isovanhemPANNE ovat myyneet tilan yhdessä, eikä isovanhempi.

        Asia on yksinkertainen, tila ei kuulu jaettavaksi kuin ainoastaan vanhempienne perikunnille ja jos jompi kumpi tai molemmat elossa niin tila ei ole jaossa, EIKÄ ETENKÄÄN serkkujen vaatimuksesta jaettavissa, koska serkut eivät peri kuin testamentilla vanhemmiltanne.

        Sisartenne vaatimukset on asia erikseen.

        Ihan taattua Lawettia. Mitenkä paljon nää Lawetit työllistää? Aloittajan serkkuja voisi verrata Lawettiin, ihan höpöjä ajatuksia molemmilla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahoitteluni, olisi pitänyt lukea tarkemmmin, kun kerran isovanhemPANNE ovat myyneet tilan yhdessä, eikä isovanhempi.

        Asia on yksinkertainen, tila ei kuulu jaettavaksi kuin ainoastaan vanhempienne perikunnille ja jos jompi kumpi tai molemmat elossa niin tila ei ole jaossa, EIKÄ ETENKÄÄN serkkujen vaatimuksesta jaettavissa, koska serkut eivät peri kuin testamentilla vanhemmiltanne.

        Sisartenne vaatimukset on asia erikseen.

        Ilmaiskaa sisarillenne tämä, että jako on ainoastaan meidän keskeinen asia vanhepiemme (perikuntana?)

        Serkkumme (jos elossa) ja heidän lapset (vielä vähemmän) eivät kuulu millään tavalla tilan jakamiseen, koska heillä ei ole perintöoikeutta kuin testamentin avulla, koska he serkut ovat isovanhempiemme sisarten lapsia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahoitteluni, olisi pitänyt lukea tarkemmmin, kun kerran isovanhemPANNE ovat myyneet tilan yhdessä, eikä isovanhempi.

        Asia on yksinkertainen, tila ei kuulu jaettavaksi kuin ainoastaan vanhempienne perikunnille ja jos jompi kumpi tai molemmat elossa niin tila ei ole jaossa, EIKÄ ETENKÄÄN serkkujen vaatimuksesta jaettavissa, koska serkut eivät peri kuin testamentilla vanhemmiltanne.

        Sisartenne vaatimukset on asia erikseen.

        Ihme kun Lawetti ymmärsi lukea uudestaan ja lopulta ymmärsi. Voisi tietysti jossitella jos kauppakirjan ehdot eivät ole täyttyneet ostajan taholta, mutta aika on jo niissäkin tehnyt tehtävänsä.

        Ihmeenä pidän ainoastaan sitä, ettei moneen kertaan ja jopa pornoporukan sivulla 'kellistetty' entinen koulukiusaaja ilmaantuu aina yhä edelleen ilman mitään asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahoitteluni, olisi pitänyt lukea tarkemmmin, kun kerran isovanhemPANNE ovat myyneet tilan yhdessä, eikä isovanhempi.

        Asia on yksinkertainen, tila ei kuulu jaettavaksi kuin ainoastaan vanhempienne perikunnille ja jos jompi kumpi tai molemmat elossa niin tila ei ole jaossa, EIKÄ ETENKÄÄN serkkujen vaatimuksesta jaettavissa, koska serkut eivät peri kuin testamentilla vanhemmiltanne.

        Sisartenne vaatimukset on asia erikseen.

        "EIKÄ ETENKÄÄN serkkujen vaatimuksesta jaettavissa, koska serkut eivät peri kuin testamentilla vanhemmiltanne."

        L-höpöllä sytytti, että "serkut eivät peri". Jos ap:n vanhemmat olisivat kuolleet jälkeläisittä, ap:n serkut kyllä saattaisivat ilman testamenttiakin periä nämä. He kun ovat serkkuja ap:lle, mutta eivät ap:n vanhemmille; heille he ovat sisarusten lapsia - jotka siis voivat periä.

        Mutta tässä tapauksessa tilan omistusoikeus oli ap:n vanhemmilla, ei isovanhemmilla, joten ko. tila ei kuulu isovanhempien jäämistöön, jota serkut ehkä olisivat perimässä.

        Kannattaako yrittää oikaistakkaan edes, jos menee niin väärin kuin menee?

        Aloittajan vanhempien vanhempien sisaret ovat serkkuja ja heidän lapsensa ovat joko pikku- taikka isoserkkuja,

        Eli serkut eivät peri, eikä iso- tai pikkuserkut.

        Jos taas isovanhemmat olisi kuolleet lapsettomina, niin tällöin olisi nuo heidän sisaret perineet jos elossa ja sijaan tulijoina heidän lapsensa, eikä olisi ollut edes koko kysymystäkään.

        Aloituksessa perää serkkujen lapset eli pikku- tai isoserkut jakoa eli niin kuin isovanhemmat olisivat lapsettomia ja tila myymättä.

    • Anonyymi

      Ensinnä tarkista kaikki tilan kiinteistöjen lainhuudot. Jos lainhuudot ovat vanhemmillasi niin voi vain ihmetellä mihin serkkujen vaatimukset perustuu?

      Maanmittauslaitoselta saa soittamalle selville tilojen omistajat tai ko. kunnasta jossa kiinteistö sijaitsee

    • Anonyymi

      Vanhempanne varmaan ovat kaupan jälkeen hakeneet tilaan lainhuudon itselleen, kuten asiaan kuuluu. Tilaa Maanmittauslaitokselta lainhuutotodistus ja lähetä siitä kopio serkuillesi. Se osoittaa, että tilan omistajia ovat (olleet) vanhempasi. Tila siten ei kuuluu isovanhempiesi jäämistöön, joten serkuilla ei ole siihen mitään osuutta.

      • Anonyymi

        Aivan oikein ja varma todiste, lisäksi jos kauppakirja tallessa (kopio pitää olla myös lainhuudatusten liitteenä (saantotodistus) on todiste osittain omistamisesta.

        Oletin, että tilaan oli tehty kaupan jälkeen lainhuudatus vanhempien toimesta, koska oli tapa entisaikaan tärkeä huolehtia tuosta lainhuudatuksesta eri tapaan kuin tänä päivänä.

        "Oletin, että tilaan oli tehty kaupan jälkeen lainhuudatus vanhempien toimesta, koska oli tapa entisaikaan tärkeä huolehtia tuosta lainhuudatuksesta eri tapaan kuin tänä päivänä."

        Millä tavalla tänä päivänä olisi vähemmän tärkeää huolehtia lainhuudatuksesta kuin ennen vanhaan?

    • Anonyymi

      Ongelma taitaa olla että ihmiset eivät tiedä miten laki määrää. Vanhempani kuolivat joten jos olisi jotain perustetta asia olisi tullut ilmi isoäitini, isoisäni tai vanhempieni perinnönjaoissa. Onko tässä vaan että vaatijat eivät tiedä vai yrittävätkö he kusettaa.

      • Anonyymi

        Siinä on kaksi vaihtoehtoa ja molemmat sinä jo mainitsit.

        Ennen tiedettiin maanomistukseen liittyvät asiat, nykyään ei ja johtuu siitä ettei enään ihmisiä opasteta kuin ennen jotta asianajajat tienaisi.

        Lawetti taas vainoaa asianajajia. Eiköhän asianajat saa Lawetin kaltaisten tyyppien takia tehdä enemmän töitä. Tässäkin aloittajan ketjussa Lawetti ensinnä kirjoitteli ihan höpöjä.
        Monessa asiassa Lawetti höpöttää höpöä, kuten pankkien käytännöstä luovuttaa omaisuutta perukirjan perusteella.
        Aloittaja kannatta tarkistaa kaikkien tilojen lainhuutotiedot. Maatilalla on monesti useita tilojja/kiinteistöjä ja joku niistä on voinut jäädä kaupanteossa pois.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      151
      10954
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      52
      5230
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2443
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      30
      2143
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1711
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1554
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      30
      1241
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1176
    9. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      92
      935
    10. TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.

      Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o
      Hindulaisuus
      317
      892
    Aihe