Hallitus julkaisi liikennesuunnitelmansa. Ministeri Harakka (sd) kertoo että asiassa lähdetään liikkeelle syksyllä (kunnallisvaalien jälkeen). Mm. keinona on hallituksen tavoiteena vähintään puolittaa kotimaan liikenteen kasvihuonepäästöt. Mitähän tämäkin tuo meille Lieksalaisille tullessaan. Ainakin hallituksella on ensimmäisenä listalla fossiilisten polttoaineiden korvaaminen. Se kait tarkoittaa "kossun" lisäämistä pensaan. Mietin mitenhän se tuo minun 2006 vuoden corolla sulattaa sitä litkua, eli toimiikohan vanha palvelijani em. näillä 30 asteen pakkasilla. Voipi olla ettei sitä tulevaa litkua saa enään 1,50 euron hinnalla. Hallitus lupasi että joukkoliikennettä lisätään. Näinköhän ne linjurit rupeavat ajamaan uudestaan tänne Nurmijärvellekkin. Silloinhan minä voisin hävittää tuon Toyotan pois kokonaan. Hyppäisin vain bussiin aamulla, ja illalla eikun takaisin. Olisi helppo matkustella töihin. Tosin taidan nähdä vain unta tästä ns. hallituksen busseista Nurmijärvellä. Olen miettinyt mitähän kepukin oikeasti tekee tuossa hallituksessa. Ainakin minun järkeen se on niiden aatteiden vastaista toimintaa. Tosin niinhän ne sanovat, valta sokaisee. Demarien olo tuossa hallituksessa on kyllä aivan luontevaa, nehän on aina tahtoneet päätöksillään painaa näitä syrjä alueita. Toripuheet ne on aina osanneet asettaa erilaiseksi, kuin sitten todelliset teot. Eli, vuoden mittaan sitten nähdään, paljonko se meidän autoilu kallistuu. Aika näyttää, ken elää.
Hallitus julkaisi liikennesuunnitelmansa
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eihän syrjäkyliltä ole muuta kyytiä tarjolla, kuin sitten jossakin vaiheessa ambulansilla, koska taksikyytikin on niin kallista.
Kepukin tyhjentämässä maaseutua. Jotta semmonen maaseudun puolustaja.
Vaan sittenhän sitä on helppo puolustaa kun ei ole ketään mielipiteineen vastassa.
Kepun ehdokkaatkin ovat jo aikoja sitten siirtyneet eteläsuomeen ehdokkaiksi vastaanottamaan maalta tulevia velkaantuneita viljelijöitä. Kuvittelevatko saavansa heiltä vielä ääniryöpyn.
Ei niillä velkaantuneilla entisillä viljelijöillä ole varaa muuttaa etelän suuriin kaupunkeihin. Siellä on kämppien hinnat niin korkealla. Niihin ei ole varaa kuin yliopiston duuneissa olevilla viher piipertäjillä, ja hyvissä kunnan ja valtion viroissa olevilla demareilla. Kyllä ne pers aukiset entiset viljelijät joutuvat loppuelämänsä kärvistelemään siellä puolilahoissa homeisissa torpissaan, ja odottelemaan sitä kerran kuussa tulevaa armopalaa kelalta. Tosin voihan se olla etteivät ne siitä huolimatta äänestä kepuakaan, tuskinpa sossujakaan.
Vain vihreät kannattaa polttoaineverotuksen korottamista, eivät muut hallituspuolueet.