Islam ja ehkäisy

Anonyymi

Toivoisin asiallisia ja vastauksia joita voisin hyödyntää kokemusasiantuntijatehtävissä. Toivoisin mahd monelta eri uskontokunnan ja - suunnan edustajalta kantaa ehkäisyyn ja aborttiin. Sekä mahdollisesti sen että miten käytännössä toimitaan perheissä, noudatetaanko oman uskonnon oppia?
Luin että katolilaisuudessa ja islamissa ehkäisyä ei sallita mutta käytännössä ihmiset tekevät perhe elämässään toisin?

5

316

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ehkäisy on sallittu islamin kaikissa koulukunnissa.

      Osa islaminoppineista - ja siis muslimeista yleisesti - ajattelee, että abortti on kielletty alusta saakka, ellei äidin tai vauvan henki ole vaarassa.Toisen tulkinnan mukaan se tulee kielletyksi vasta 120 päivän jälkeen, sillä Koraanin mukaan silloin sikiöön puhalletaan sielu.

      Olen nähnyt islaminoppineiden antavan hyväksyntänsä abortille, vaikkei äidin tai vauvan henki suorastaan vaarantuisi, jos lapsen saaminen olisi kohtuuttoman suuri taakka, esimerkiksi kun raiskauksesta raskaaksi tullut nainen tuntisi vihaa sikiötä kohtaan.

      Abortteja tietysti käytännössä tapahtuu. Muslimius itsessään ei tee ihmisestä uskonnollista. Uskonnollisetkin ihmiset tekevät periaatteessa oman moraalinsa vastaisia ratkaisuja epätoivoisissa tilanteissa.

      Kun "levotonta elämää" viettävä ja sen seurauksena raskaaksi tullut muslimituttuni kertoi minulle aikovansa tehdä abortin, en jarrutellut häntä. Jos hän olikin tekemässä vastoin Allahin tahtoa, on synnit lähtökohtaisesti ihmisen itsensä ja Jumalan välinen asia, ellei jonkun toisen oikeuksia ole loukattu. Syyttely ja tuomitseminen eivät olisi tuoneet ongelmaista ihmistä yhtään lähemmäs Jumalaa.

    • Anonyymi

      En tiedä aiheesta mitään, mutta kun olen silmäillyt Haditheja niin on silmiini sattunut pari aihetta sivuavaa kohtaa. Eli jopa helvetillä uhataan niitä , jotka tekee itsemurhan tai yrittää lyhentää kärsimyksiään. Sekä myös niitä jotka tappavat syystä tai toisesta lapsen.
      Galatalaiskirje Paavalilta sanoo: Joka ei anna ristin todistusta on Perkeleestä sekä Jokaisen on kannettava ristinsä.
      Itse olen aborttia ja ehkäisyä vastustanut, mutta nykyisin ehkäisy ei enää ole itselleni mahdoton ajatus.

    • Anonyymi

      Ilmaiselanoita ehtien vaatien on hyvä levitäytyä ja pistää elämä malliisa

    • Anonyymi

      Sultan on kondomimerkki ja sitä hyvät muslimi sisarukseni meidän tulee käyttää jokaisessa kanssakäymisessä mitä ikinä elämä tuo tullessaan.

    • Anonyymi

      täsä on nyt tulut jo monessa ketjus esille näitten kylmäisyys ja jalkavaimokeiden määrä on joskus rajaton sellainen ja kaikki on suomalaisten näille kustannettava, on tämä julkeaa touhua, mitäs kuniakaita nämä läpytelijät ovat aivan rintapystys kulkevat vielä parvis jot meinaavat selälleen lentää

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      157
      3863
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      100
      3661
    3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      42
      3203
    4. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      18
      2531
    5. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      184
      2238
    6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

      Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
      Tv-sarjat
      27
      1417
    7. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

      :) 😛😆😱
      Ikävä
      97
      1267
    8. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

      Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
      Suomalaiset julkkikset
      24
      1091
    9. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

      Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      1088
    10. Jos elämäsi ihminen

      on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt
      Ikävä
      69
      1048
    Aihe