kun sua ei ole ymmärretty, että sä oot ymmärtänyt kaikki vuosia sitten ja silti sitä hiljaisuutta ei tule. On tietty paikka johon sun pitäisi mennä mutta ei juoksemaan, vaan ihan muusta syystä. Mutta se on mahdotonta ilman hiljaisuutta. Ei ole tarvittu ketään kertomaan mitään vuosiin. Sun sisin ei pysty hyväksymään sitä, koska se kuuluu samaan sarjaan, kun silloin kun kaikki alkoi. Aina kun sitä on vähänkin se pirstoo sun sisintä. Suurin syy siihen ovat ne työvuodet sen jälkeen kun sut lempattiin pois sulle niin tärkeästä paikasta. Kaikki vuodet sen jälkeen ovat olleet suorastaan kauhun tunteita aiheuttavaa, koska sun erityispiirteisyys ei voi sietää minkäänlaista epämääräistä ja kiertoteitse jaettaa asiaa. Osasyy miksi sä koet sen niin liittyy myös sun aikaisempaan elämään, koska sä elit sellaisen ihmisen kanssa, joka ei osannut ilmaista itseään ja sellainen kauan kestänyt kokemus haavoitti sua.
Yhä surullisempi
Anonyymi
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tää täytyy nyt ihan kohta lopettaa, koska sun psyyke menee aina vaan rikkinäisemmäksi. Hiljaisuus on ihan välttämätöntä! Muuten emme koskaan puhu toistemme kanssa.
Eikös meidän välillä ole jo hiljaisuus? Mistä hiljaisuudesta sinä puhut?