Prada cup...

Mikähän tossa American Magic:n manööverissä meni pieleen?

https://youtu.be/T9Nyfg8MqBc
885
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kääntynyt tuuli kova puuska vaikean manööverin yritys oli liikaa. Kääntyivät lian nopeasti lenssille? Leen barduuna jäi löysäämättä ja isoa ei saatu tarpeeksi ylös. Ei enää kääntynyt enempää lenssille, jolloin paine purjeissa olisi helpottanut?

Sitten ei vauhtia, ei ohjailukykä, jolloin tuuli kaataa veneen. Noissahan ei ole juuri oikaisevaa momenttia ilman vauhtia.

Äänestä

Kova puuska tuli samalla kun foilia säädettiin paikalleen ja vauhti oli alhainen. Ne on aika epävakaita ennen kuin juna saadaan raiteilleen ja vauhtiin.

Äänestä
  • Vauhtiahan oli yli 30 solmua ja ehti kiihtyä 45 solmun paikkeille ennen kuin vehje hypähti ilmaan ja pysähtyi. Nyt siinä on iso reikä pohjassa, joten oli jo luultavasti rikki, kun lopullisesti kaatui. Ehkä foiliin tuli liian suuri voima ja foilin säätöhydrauliikka repesi irti tuon rysähtäessä veteen.

    11 päivää aikaa saada kuntoon, muuten jää kisat väliin. Lienee kaikki veneen sisältä kastuneet rakenteissa paljon rikki, joten vaikealta näyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vauhtiahan oli yli 30 solmua ja ehti kiihtyä 45 solmun paikkeille ennen kuin vehje hypähti ilmaan ja pysähtyi. Nyt siinä on iso reikä pohjassa, joten oli jo luultavasti rikki, kun lopullisesti kaatui. Ehkä foiliin tuli liian suuri voima ja foilin säätöhydrauliikka repesi irti tuon rysähtäessä veteen.

    11 päivää aikaa saada kuntoon, muuten jää kisat väliin. Lienee kaikki veneen sisältä kastuneet rakenteissa paljon rikki, joten vaikealta näyttää.

    30 solmua on noille vähän, kun tuulta oli paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    30 solmua on noille vähän, kun tuulta oli paljon.

    No joo, mutta kyllähän se vauhti tippuu alle 30 solmun joka vendassa ja yleensä myös jiipissä. Nythän tehtiin ensin venda ja sitten laskettiin alas.

    Eihän ne voimat voi kasvaa sen jälkeen kun tuo on yhdellä foililla. Veneen paino sillä foililla (ja peräsimellä) on. Vauhdin kasvaessa pitää säätää foilia, ettei nosta härveliä ilmaan. Nyt tapahtui liikaa lyhyessä ajassa. Kiihtyi todella nopeasti ja kallistui. Aika kova paikka foilien ja purjeiden säätäjille.

    Purjeiden ja foilien voimat kasvaa nopeuden toisessa potenssissa, jos muoto ja kohtauskulma pysyy samana. Yhdelle foilille pääsee n. 17 solmun nopeudessa. 45 solmussa sillä siis voisi saada 7-kertaisen voiman eli vene hyppää ilmaan 6G kiihtyvyydellä. Foili kyllä todennäköisesti kavitoi tuolla kohtauskulmalla 45 solmussa, mutta tuosta saanee vähän kiinni ongelmasta.

    Äänestä

  • Varmaan isku veteen irrotti foilihydrauliikkaa, joka iski pohjan mäsäksi. Valtava työ on korjata tuo vene tällä aikataululla. Ehkä käyttävät varavenettä. Ihmeellisin asian oli kuitenkin englantilaisten hienot suoritukset. Melkoinen parannus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Mikähän tossa American Magic:n manööverissä meni pieleen?

https://youtu.be/T9Nyfg8MqBc

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu