Millainen on Haapavesi, Pohjanmaan Helmeksikin aikoinaan mainittu?
Ei huono, ei hyvä, keskinkertaista sorttia, kuten kuulemma Niskavuoren miehet.
Luonto on jakanut paikkakunnalle lahjojaan. On järviä ja mäkiä, joista naapurikunnissa on pulaa. Miten lienevätkään monipuoliset maisemat osuneet juuri Haapaveden kohdalle.
Mutta miltä näyttää kunnan keskustaajama? Ihan siistiltä ydinkeskustassa. Järvi välkkyy kesäisin taustalla ja puut viheriöivät. Ihan keskustassa on kauniita rakennuksia, vanhoja ja uudempia. Puisia talojakin on säästynyt ihan keskustan tuntumassa.
On sentään jo yksi nykyaikainen kerrostalokin sekä alueen paras S-Market. On toki muitakin kaupunkimaisia rakennuksia, mutta harmittavan hajallaan. Kunpa ihan keskustaan rakennettaisiin muutamia komeita taloja alkaisi se näyttää ihan oikealta pikkukaupungilta. Ei silti pidä aliarvioida nykyistäkään keskustaa. Ei se pahalta näytä, mutta kaipaisi vähän piristystä. Suomessa on kymmeniä muitakin kirkonkyläkaupunkeja, joita yhteen aikaan kilvalla perustettiin, kun arveltiin kaupunkinimen antavan virkeyttä ja voimaa.
Mikäpä on ollessa Haapaveden ja haapavetisten. Ei kukaan vaadi enempää.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Haapaveden imagoa voisi hyvin rakentaa parempaa. Pieni tiivistysrakentaminen tekisi terää keskustan luonteelle. Tänne voisi hyvin mahtua myös elektroniikkakaupan keskus. Esimerkiksi kodinkonekeskus Sariola. Siellä voisi olla Gigantti, XPower ja Euronics kaikki ja ehkä jokunen muukin kauppa. Tällaista täällä suosittelen. Kaupungin imagoa vois nostaa tällä tavalla ylön!
Nuo palaneet rakennuksetkin pitäisi raivata pois.
Tuo yrittäjän kiinteistö jossa on putkirytky ja hoitohelmi pitäisi maalata.
Tulisipa puisia ,siistejä, katoksellisia myyntikojupöytiä tuohon torille,mikä on Marjuskan vieressä ja sinne kesällä kesäkahvilaa ja lättykioskia, marjojen ja vihannesten myyntiä. Siellä voisi myydä loimulohia ja olisi korikauppiaita ja muita kiertäviä kauppiaita. Toisi vähän elämää tuohon kylälle varsinkin kesäisin. Siellä sais käydä myymässä käsitöitä,hunajaa jne tai myydä vaikka kirppiskamoja. Siellä koululaiset vois myydä tuotteita joita myyvät, ansaitakseen luokkaretkirahoja jne. Saisipa siellä pelimannitkin soitella. Nyt tori on ihan parkkipaikka,joka ei kutsu luokseen mitenkään.
Myrkynvihreät on Kepun kans Myrkyttäneet koko alueen
Puolivuosisataa ootta sitä Haapaveen imagua ehtineet, suuren rahanki kans!!
Eikö se vieläkään oo löytyny ?
HAHAHHAHHHHAA
Koittakaa valamistautua siihen ettei sitä oo olemassakaan vain se syrijäkylän meininki ja siittä teijän kannattaa olla meleko hilijaa.
Myyntikojut torille olisi tervetulleita! Elämää varsinkin kesällä keskustaan
kesällähän täälä ei oo ketään oma väkiki on häipyny
Haapavedellä järviä? Savi- ja mutakuopat eivät ole järviä.