Sofia päivittelee instaansa pääasiassa makaamista, syömistä ja vessaselfieitä.
Nyt kuitenkin halusi olla ajan hermolla ja päivitti ajankohtaisen suru-uutisen huomattavalla viiveellä.
Näkee, ettei ole minkäänlaista ajantajua, ei tyylitajua eikä myöskään ole kartalla mitä ympärillä tapahtuu.
Veikkaan että tämä neiti ei uutisia tai ajankohtaisia asioita seuraa lainkaan.
Tyhjä katse silmissä haahuilee elämäänsä.
Nyt kuitenkin halusi olla ajan hermolla ja päivitti ajankohtaisen suru-uutisen huomattavalla viiveellä.
Näkee, ettei ole minkäänlaista ajantajua, ei tyylitajua eikä myöskään ole kartalla mitä ympärillä tapahtuu.
Veikkaan että tämä neiti ei uutisia tai ajankohtaisia asioita seuraa lainkaan.
Tyhjä katse silmissä haahuilee elämäänsä.
Vastaukset 163
Vanhimmat
Onhan tämä ihan uudenlainen elämäntilanne Sofialle, jos miettii ettö on tähän saakka aina elänyt pintaliitoelämää: Lontoossa julkkisten bileissä, Las Vegasissa luxusreissulla, Neymarin huvijahdilla jne. Jätti tämän kaiken kohdattuaani Ranta-ahon ja todennäköisesti ajatteli asettuvansa tämän kanssa aloilleen. Rikas suku ja suomalainen, olisi tuonut turvatun elämän edustusrouvana. Mutta kuinkas kävikään... ryminällä alas ja nyt koko onaisuus mahtuu Ikea-kassiin. Ei omaisuutta, ei koulutusta, ei ystäviä, ryvettynyt maine ja karttuva ikä. Ei kateeksi käy!
No ei todella käy ja luulisi että alkaa jo häntä itseäänkin hieman mietityttämään että miten tästä elämästä selviää.
Jos ei kerran ole syntynyt kultalusikka suussa niin mistä ihmeestä on saanut käsityksen että näin eletään?
Olen ymmärtänyt että on hyvinkin köyhistä ja vaatimattomista oloista ja selkeästi alempaa sosiaaliluokkaa. Mitkä sitten on olleet hänen kotiolonsa, sitä emme tiedä. Mutta köyhyys periytyy, samoin tuo sosiaalinen pääoma, minkä hänen kohdallaan näkee hyvin.
Nämä muut someneidotkoittavat pysyä ajanhermolla muussakin kuin meikeissä ja muodissa ja tuovat aikaa ja ajankuvaa esiin. Sofialla ri ole taitoa eikä näemmä ymmärrystä tuohon. Aika mielenkiintoinen ilmiö sinällään että hänen kaltaistaan kuitenkin jaksetaan seurata.
Ei ole kanttia tuolla bile-julkkishistorialla aloittaa normaalia elämää esim. Opiskelua. On pilannut elämänsä tuolla jatkuvalla rikkauksien ja kuuluisuuden haullaan ja nyt on tuossa tilanteessa jossa kolmekymppisenä joutuu lorvimaan Helsingissä hotellissa yksin päivästä toiseen.
Suomessa paras tie ylös ryysyistä on opiskelu, joka on meillä ilmaista. Ei pelkästään meikki, kampaus ja kokkikursseja, kera merkkilaukkujen, vaan kunnon opiskelu. Aikanaan Ruusila meni naimisiin BB-julkkiksen kanssa, siitäpä lähdettiin Amerikkaan suurin toivein. Pieni opiskelu olisi auttanut tiellä rikkauksiin, josta pariskunta kovasti unelmoi. Takaisin tultiin ja BB-uraa jatkettiin.
Lähtis nyt vaikka suorittamaan jonkun liikunta-alan koulutuksen. Suht lyhyelläkin koulutuksella saa esim. liikunnanohjaajan pätevyyden. Sit työpaikka jostain kuntokeskuksesta. Siinä sitä olisi freesi uusi alku elämälke. (Toki liikunnanohjaajan palkalla ei niitä merkkikaukkuja kovin usein osteta)
Ei kelpaa Sofialle. Mikään tavallinen, vaikka hyväkin, ei ole riittävästi. Sofialla on jostain käsittämättömästä syystä vain yksi tavoite ja se on elää ylellistä ja jopa ökyilevää elämää vauraissa puitteissa ja vauraan kumppanin kustantamana. Todellisuudentaju puuttuu ja esikuvat ja ihailemansa elämä on asteikolla Kardashianit tai muu vastaava. Ranta-aho rahoineen sai Sofian lopullisesti sekaisin.
Kun ikää on 30v niin kysyntä alkaa kyllä tuolla ulkomaisten julkkisten parissa olla vähän heikompaa. Tietysti aina voi lähteä Dubaihin..
Ihminen voi olla kiinnostava iästä riippumatta, mutta jos ihmisessä ei ole mitään kiinnostavaa tuonkaan ikäisenä, ei se ole kovin hyvä lähtökohta jos aikoo elää pelkällä julkisuudella. Jotain kun täytyisi tehdäkin ja olla jotakin kiinnostavaa ja sisältöä millä elää.
Pikkuotsikoihin päätyy kun kokoajan tulee näitä kohu-ja somejulkkiksia lisää.
Ne pärjää joilla on jokin agenda, päämäärä tai kiinnostuksenkohde jota osaa markkinoida ja tuottaa kiinnostavaa sisältöä. Sitä taitoa Sofialla ei ole. Ei ketään jaksa kiinnostaa toisen makailu tai boomerang klipit, saati syöminen ja kouran pissatus.
Tähän asti?
Kuinka kauan sitä pintaliitoelämää Lontoossa oli? Pari vuotta. Sofia oli Niko 1:n kanssa naimisissa monta vuotta ja asui ihan tavallisessa vuokrakodissa.
Älä nyt jaksa taas on Sofialle kelvanut Ikean kassikin!
Ja monesti tälläisellä ihmisellä on kovat luulot itsestänsä,eikä ne luulot sitten koskaan toteudu.
Mä oon opiskellu jonkin verran,en pilkkuja ja pisteitä jos niistä joku nälvii😊
Olen ylilääkäri,mä osaan käyttää palkkani aika hyvin kaikenmoiseen kivaan. Autoihin,moottoripyöriin,matkoihin jne..materiaan. Vaikka mulla on hyvä koulutus ja hyvät tulot. Niin mä asun silti niinku perusduunarit,ei nää opiskelut mulle mitään rikkauksia mulle tuonut.😆 Mutta mä oon mieluusti tälläinen duunari,mun lähtökohdat oli duunariperheestä(isä:hitsari,äiti:konttoristi).
Emmä usko että ne opiskelut niinkään oo se pääsy sinne rikkauksiin,sulla on pitää olla rahaa lapsena niin se onnistuu aikuisenakin.
Eihän soffe voi olla töissä paikassa, jossa tavikset käyvät, kaikilla ei ole varaa extra luxus treeni vaatteiseen. eikä töissä voi työaikana kuvata koko ajan omaa pärstäänsä.
Kyllä suurin osa seuraa vain ja ainoastaan uteliaisuuttaan ja odottaa lopullista syvää mahalaskua jonka lähtölaskenta on käynnistynyt!
Niin, niin totta!!!
Mutta tänään "järisyttävän upea" 🙈🙈🙈pätkä arvenpoistosta; daisarit levällään, aurinkolasit ja pipo päässä 🙈🙈🙈🤡🤡🤡!!! Siinä sisällöntuottajan anti tänään seuraajille 😁😁😁😁
Onko tuo edes hyvää mainosta hotellille, teen tarjoilija mainostamassa.
Minua ihmetyttää tosissaan, MILLÄ Sofia elää nyt, kun ei edes asu Stefanin kanssa ja somejututhan on ihan plus miinus nolla.
Anteeksi _ onko ylilääkäri nykyisin duunari? Eikä yliopistossa tarvinnut osata suomen kielen oikeinkirjoitusta, sujuuko latina paremmin!
Taisipa olla se tissinnäyttö pääosassa. Viime viikolla oli persposket. Näemmekö tulevalla viikolla autenttisen pilluntähystyksen?
Hoopon näköistä, pipo päässä, kun ei kukaan ole pessyt sen tukkaa, kuka sitä nyt itte....
Joo hyvä yhdistelmä pipo ja paljaat tissit, mutta näyttää piti. Tuon jälkeen sitten parin tunnin päikkärit koirankusisessa sängyssä. Kukahan siihenkin joku hyväuskoinen majoittuu ihan luksuksena?
Aurinkolasit!?!Laserhoidossa käytetään suojalaseja.
Kyl minun mielestäni Stefan asuu siellä myös tai ainakin on usein ko.hotellissa.
Sofia asui Lontoossa ex missi Bea Toivosen kanssa. Kämppis kertoi jossakin haastattelussa, ettei Sofiaa paljon näkynyt, sillä neitonen oli kova bilettämään.
So...kuitenkin ihan hölmöläisen näköinen 😂😂😂!
Sinulla taitaa olla ihan uus elämä kun maalaiskaupungista läksit😆
Höpöhöpö 😆
Höpöhöpö 😆
Höpö höpö 😆
Höpöhöpö 😆
Sinun lähtölaskenta on alkanut 😎
Kysy isältäs vai kysyykö joku muu?
Höpö höpö 😁😁😁
Näin on.
Kylähullulta vaikutti tässä stoorissaan. Huvittava.
Ja viihtyi hotellijatkoilla.
Osaa ainakin käyttäytyä tyylikkäästi.
Tottunut yrittäjän vapauteen niin kuin mä. Ymmärrän hyvin.
Tee työ hyvin ja huolella kuten sovittua, olet hyvä kommunikoimaan j tyylitaju voittaa useimmat, pärjäät varmasti.
Jo vitsillä nakkasit; v.ttua huutelee, örveltää yö kähmään toisten ulko-ovilla pa.kat housuissa, koiran jätökset toisten vuoteissa ja hokema "helmiä sioille" alinomaan turbohuulilla😣. Siinä ne tyylikkäät käytöstavat, ettäs näin!
Voi Sohva, Sohva raasukka 😭😭😭😭
Kysyin, kuinka lauan? Pari kuukautta, korkeintaan vuosi?
Kun itsekin kommentoi Possessa, ettei Suomessa ollut asunut aikoihin - miten niin?! Eikö ne ulkomaan asumiset ole ollut tyyliin kuukausia, ei vuosia?
Erosivat Niko ykkösen kanssa vuonna 2017. Sen jälkeen se Lontoon aika oli, vuonna 2018. Nikon kanssa Espanjassa kerkesi olla vajaan vuoden ja kiinni Niko jäi 2019. Eli ei nyt ole mistään vuosien ulkomaillaolosta ole todellakaan ollut kyse.
heittää "keikkaa" hotellissa!
koittaa metsästää uutta uhria (elättäjää)hotellissa...sehän ihan selvä juttu.... Onneksi normaalinaiset eivät ole enää nykyaikana miesten armoilla...
Mullakin kävi toi mielessä. Ihan varmasti heittää😊
Itse asiassa Bea kertoi, että bilettivät yhdessä siihen saakka, kunnes hän (siis Bea) palasi yhteen poikaystävänsä kanssa. Ja samanlaiset polven yli -saappaat oli molemmilla kuvissa.
Tuossa tekstissä oli kirjoittanut,että elää kuin duunari. Eli ei varmaan missään isossa linnassa mihin lääkäreillä on varaa.
Moni lääkäri on oikeasti duunari, ortopedit varsinkin, sisätyö mutta ei edes siisti! Ja mitä oikeinkirjoitukseen ja pilkutukseen tulee niin niistä niuhotetaan koulussa, ei yliopistossa.
Väikkärin oikolukee kielenhuollon ammattilainen, vastaväittäjä saattaa nimittäin takertua jopa pilkutukseen mutta myöhemmän uran kannalta niillä pilkuilla ei ole mitään väliä. Myöhemmät julkaisut kirjoitetaan englanniksi.
Ylilääkärillä on sitä paitsi sihteeri!
Vitsi vai provo!
Et sit niinku oikeesti väikkäri... ahaa!
Sofian vlogi oli jälleen hyvä. Puhuu vain omasta puolestaan eikä lähde ketään mustamaalaamaan. Siihen ei kaikki pysty!
Hyvä Sofia👍🌹
Sofia käyttäytyy fiksusti🌹
Miellyttävä esiintyjä 🌹
Hyvä Sofia🌹
Ylilääkärit ei kirjottele tämmösille palstoille.
.....kyllä heittää keikkaa. Pikkulinnut ihan suoraan kertonut.....
On kyllä niin väsynyttä touhua. Samat koiranpissatukset joka päivä ja ennen kahdeksaa peiton alla tv:n edessä🥱. Keksis ny jonkin suunnan elämälleen.
Samat päivärutiinit ku mun 85v.mummilla😂
Mummilla juoksee eläke, ei tarvitse maksaa oloaan kekkiloimalla, käsittääkseni mitään ei saa ilmaiseksi.
Paitsi, meidän vaaleanpunaisia pulttualkkareita pitävien mummien kekkalointia ei katso ikivanha Erkkikään. Että onneksi on eläke, jos pienikin. 🤶
Voi hyvänen aika. Lopeta Sofian seuraaminen haukkuminen jos noin ahdistaa. Käytä aikasi muuhun ja anna hänen elää omaa elämäänsä.
Liikunnan ohjaaja tosi hyvä sinne vaan sopii hyvin!
Ja mummi on varmasti tehnykin jotain sen eteen että ansainnu eläkkeensä😊
On sinulla kyllä kans väsynyttä touhua. Eikö sinulla ole muuta tekemistä kuin seurata Sofiaa? Onko Sofia jotenkin loukannut sinua? Toisaalta kyllähän tuokin työstä käy jos päivässä ole muuta sisältöä kuin kyttääminen ja mollaaminen.
Ehkä se just siks ärsyttää elättää tollasia ihmisiä tässä yhteiskunnassa kun itse juurikin käy töissä.
No ilmankos teillä on pissaa pää täynnä, kun päivittäin kyttäätte koiran pissatuksia, vaihtakaa välillä kissan pissatuskuviin, niin saatte kivan hajunkin.
Sitten tänne valittamaan asiasta, kun ei äly sano, ettei ole pakko mennä kenenkään kuvia ja vidoita kyttäämään.
Tiesitkö, että Sofiakin on töissä? Et ole sen kummempi tapaus sinäkään.
Kyllä Sofia on loukannut kaikkia naisia tuolla tyylillään.
Kyllä, nuoresta on mummi työtä tehnyt, kun maailmalle läks. 🤶
Kerro ihmeessä missä se on töissä.
WHAAAT 😲😲😲😲Sofia töissä ja milloin, mikä vuosi se on ollut 😁😁😁😁???
Sulla taitaa suunta olla alaspäin 😎
Mikä se sun työsi on ??
Tässä Sofian saatesanat Metropolisss hänen vlogiinsa: "Nautinnollisia katseluhetkiä ja muistakaa käyttää maskia, kun liikutte ihmisten ilmoilla!"
😂😂😂 Niin, käyttäkää maskia! Itse hän ei tietenkään voi piilottaa kalliita huuliansa ja nenäänsä maskin taakse.
Ei ole totta ,voi Sohvi polonen miten elämänsä elää,toisin sanoen hukkaa mahdollisuuden ja tekee itsestään naururunalasen.
Ei tähän enään sanoja löydä. Miten aikuisen naisen elämä voi olla noin tyhjää ja itsensä ympärillä pyörimistä. Aidosti melkein säälittää, mutta toisaalta, hän on polkunsa valinnut. Jos tuommonen pinnallisuus on hänelle riittävän antoisaa, niin kertoohan se toki paljon, itse asiassa kaiken ihmisen sisimmästä ja luonteesta.
On teillä tyhjä elämä kun näitä Sofian liikkeitä pitää vahtia ja kommentoida.. Hoh hoijaa 😴😴
No miksi sitten vahdit ja kommentoit.
Ja sulla kun käyt kommentoimassa niitä jotka kommentoi 😅
Mee päikkäreille, kun ei viisaampaa antia ole.
Entäs Sofian/sun elämän ja pään tyhjyys?
Itse teet itsestäsi pellen 😆
Sofialla ei ole tarkoitusta elämällään muuta kun käydä"kauneus"hoidoissa, syömässä toisten rahoilla, kuvailla itseään peilistä ,.... Miten surullista että periaatteessa aikuinen nainen noin hukassa... Prasta olisi kun hänen narsismiaan ei ruokittaisi yhtään eikä"seuraajat" kiinnittäisi enää mitään huomioita...
Kyllä se vielä herää joku päivä,tai sitten maksetaan kovat oppirahat tuosta unelmasta jos ei herää ennen sitä. Myöntäis ny tappionsa,että ne hetket meni jo,saisi rauhan itselleen eikä hänen tarvitsisi elää tuota prinsessasatuansa.
Sofia tienaa paremmin kuin sinä 😆
Mites sun oppirahat milloin maksat ne😎
Eeeehhheeei sinne päinkään!
Sofian tuloista saamme jälleen loppuvuodesta heittää hyvät huutonaurut, näin se on 😊!
Mikä tuossa peilin kautta kuvaamisessa on ideana? Eikö osaa käyttää kameran asetuksia?
Silmä tottunu käänteisiin kuviin.
Maksettu on. Nyt ei tarvi enää kuvailla itseänsä vessassa.
Sen mitä tuodaan julki verotettavia tuloja,näyttäis työttömätkin tienaavan paremmin vuositasolla😃
Jos yhtään seuraa mitä yhteiskunnassa tapahtuu voisi postata ajankohtaisia asioita tai jos hänellä olisi jotakin kiinnostuksen kohteita elämässään, niitä voisi postailla, mutta kun tuntuu ettei häntä kiinnosta mikään eikä hänellä tunnu myöskään olevan mitään ajatuksia.
Se mikä häntä kiinnostaa, on hän itse ja yltäkylläinen elämä. Jännä ristiriita kun ihmisellä ei ole mitään. Ei omaisuutta, ei kotia, ei työtä, ei koulutusta, ei ystäviä.
Onneksi on koira, mutta millaista elämää koura elää. Välillä säälittää sekin.
Hän käy hoidoissa ja pitää niitä työnään.
Se toinen ihminenhän sen työn tekee, tämäkin jännä yhtälö.
Miksi ei kouluttaudu ja ala tekemään hoitoja?
Siinä olisi jotakin järkeä. Nyt hänen yhteistyönsä on toimia alustana jonkin toisen työlle.
Nyt meni poistattamaan arpea. Aika pientä ympyrää hänen ajatuksensa pyörivät. Jos itse olisin tuossa tilanteessa, minua kiinnostaisi korjata elämässäni ja itsessäni ihan muita asioita kuin arpi.
Kyllä on täydellisyyteen pyrkivä hän mutta vaikka kaikki pienet jäljet poistaa, hän ei tule ikinä olemaan tyytyväinen.
Niin, hän poistattaa näkyvät arvet. Sisälle jää pelkkä tyhjyys ja epäonnistunut elonkaari.
Kyllä saa ihmetellä, miten hän on saanut kerjättyä kaikki hoidot ilmaiseksi. Luulisi, että yhteistyö kääntyy vielä vastaan. Tapa, millä hän esittäytyy, ärsyttää. Ja kyllä nämä yritykset ottavat hinnoissa takaisin.
Höpöhöpö hönö😆
Täytyy ottaa huomioon Sofian päihdeongelma. Rajun juhlinnan jälkeen ei ehdi koskaan kunnolla palautua kun on jo seuraava vkl. Fyysisesti ja psyykkisesti erittäin rankkaa elämää....
Eipä taida olla sen kummempaa päihdeongelmaa kuin teillä "saunakaljan" kittaajilla.
Höpö, höpö Sofia, tiedät itsekin. Mut hei kiitti kuitenkin kommentista 😁😁😁
Sofialla ei ole mitään päihdeongelmaa!!
Ei ollut Sofian kommentti😎
Sohvalla on päihdeongelma!!!
Oli, kuin olikin 😎!!!
Ei ollut Sofian kommentti!
Mikähän ongelma itselläsi on 😆
Sohvan kommentoitia täällä useaan otteeseen 😂😂😂!!! On tunnistettavissa!
Eipä.
Aamulla päivittänyt, kun joku käyttää hänen proteiini tuotteita... Luulis et noissa on eräpäivät jo menny siitä ajalta, kun niitä kauppasi....
Heimoveli oli 👍🏼
Sun eräpäivä on tainnut mennä vanhaksi😎
Nyt on annettava tunnustusta:arven poistoon menostoryssa ei puhuessaan maiskauta kertaakaan!Hyvä!
Mistä Sofia arven poistaa?laittaa varmaan kuvan.
Kyllå mun mielestä maiskutteli.
Kuulin sä maiskautit 😄
Sofia on ihana ja kaunis. Sofialla on elämä ja työ. Sofia on onnellinen ja iloinen.
Näin se vaan menee.
Sofia on ihana ja kaunis. Sofialla on elämä ja työ. Sofia on onnellinen ja iloinen.
Näin se vaan menee.
Missä se menee?
🌹Hyvä Sofia🌹🌹
Sofia on symppis niin se vaan on 👍
Buaaaahhhh!!! 🙈🤡🤡🤡😂😂😂😂
Sofia on taas tänään itse täällä🤦🏼♀️
Lopettakaa jo, jankkatte samaa asiaa koko ajan
En usko että moni kirjoittaa pahalla näitä asioita tässä ketjussa. Olen seurannut Sofiaa, mutta nyt ei ole sisältöä . Kun oli erossa Stefusta oli mielenkiintoinen ja mukava seurata. Viekö tämä parisuhde Sofian voimat?
Ainakin parisuhde vie Stefun rahat. Limusiinifirma perää 17 000 euron saatavia. Muistatte varmaan, kun Stefu tarjosi Sofialle keväällä kyytejä ja kyytejä...
Ei se haittaa 😁. Meneppäs vaikka Vauva- sivuille, mut ei, ei sittenkään! Siellä jotku jutskaa näitä saman tyyppisiä asioita Soffasta 😊
Joo aika nololta alkaa vaikuttamaan koko rikkaan leikkiminen
Ei kai Sofian vika ole jos mies tarjoaa limusiinikyydin ja jättää maksamatta. Ihan ukon syytä tuokin.
Jos rakastat toista ihmistä, et ole mukana syventämässä ahdingossa olevan ongelmia. Todella häikäilemätöntä.
Onko ne suhteessa edes, kavereita, eri paikoissa pitävät majaa. Mikä noitten puheista ottaa selvän?
... jee, tarjosi oikein kunnon hyppyrimäkiä bilekaverillensa....
Ensimmäinen kyyti oli jo joulukuussa 2019, vika kesäkuussa 2020. Laskut maksamatta 17 000 ekee, 7 kyytiä.
Stefu tuolloin joulukuussa vielä perheellinen ja Sohva Rantiksen kanssa..
Nyt taas ulosotossa 92 000 tonnia ja 3 kk sit maksoi 150 000 ulosottoja pois.
Ja Sohvako muka ei näe tätä ulosottoa. Varmasti näkee ja tietää mutta paskaakaan ei välitä.
Tyhjäpäitä molemmat.
Sofian seuraajat vähenee ja Stefun lisääntyy.
Miten niin tyhjäpäitä ai molemmatko? ?
Eiks se ole just toisinpäin .
Jokaisen oma vika jos jättää maksamatta.
Rikkaana leikkiminen on kallista touhua menee omat ja kaverinkin rahat!
Ja Marasta siellä jutskataan kans miten se vedättää lihavia.
Marasta siellä kans kun vedättää lihavia ja leikkii rikasta😂
Stefulla on ollut huono tuuri ensin 9 v maksoi kaiken ja nyt ei rahat enää riitäkään😄
Tyhjäpäitä, itsekkäitä ja röyhkeitä. Tilataan helikopterikyytejä, limusiineja, jahteja, koneita, takseja, puutavaraa jne..
Jätetään maksamatta eikä ajatella niitä muita yrittäjiä jotka odottavat saataviaan eli palkkojaan.
Pröystäillään ja maksetaan perinnän kautta.
Maksakoot mutta siinä kärsii myös muut yrittäjät.
Niin luuserimaista ettei mitään rajaa.
Ja vaikka ei meille kuulu niin tolla vuoden juhlinnalla olisi jo hankittu Stefulle kämppä johon Sohvakin voisi Ikeansa kiikuttaa hotellin sijasta.
Stefanille käy Niko Nousiaiset. Käytetään hyväksi ja heitetään menemään.
Ja kyllä Sofia on hyväksikäyttäjä eikä se siitä muutu mihinkään vaikka uhrit olisivat tyhmiä tai päihdeongelmaisia, päin vastoin.
St Capital on saanut 11.1.2021 velkomustuomion, hakijana asianajotoimisto ja summa 5826€.
Martina mainittu Sohva 😁☝️☝️☝️
Stefanhan se hölmö oli, ei rahaa, mutta limusiinia piti tilata, miten urpo voi olla? Voi että tuota ukkoa mikä näyttämisen tarve? Ei Sofia voi tietää hänen pankkitilin saldoaan.
Tämä on totta. Stefu ei selvästi ole kunnossa, ja Sofia vain ottaa siitä kaiken irti. Tosirakkautta🙄
Varmaan ovat taas riidoissa.
Hirveitä summia😲
Ei Martina mitään rikasta leiki. Sofia on tuhat kertaa pahempi.
Aina sama juttu🤣
" lihavat ei ole ok " massit Maralle niin saa taas matkustella Dubaihin rantapoikien luo.
Mara tykkää pukeutua siellä hienosti ja leikkiä rikasta ja näyttää että tällä riksun tytöllä kyllä rahaa löytyy.
Juuri näin Mara toimi paitsi, että Stefu potkas lokin kalasatamaan😆
Kaikki arvokas piti saada irti ja mukaan mitä sai. Oli oikein valtava muuttoautokin tilattu vaikkei omia tavaroita juurikaan ollut . Oli siinä naapureilla naureskelemista.
Jos se yrittäjänä ajatteleekin työllistymisvaikutuksia,ulosotossakin piisaa kaikille hommia kun on niin paljon tekemistä.
On todella hermostuneen oloinen instassa, nieleskeli koko ajan.
Kuka nieleskeli instassa?
Esittäminen huipussaan. Kuvitelkaa nyt, miksi joku edes tarjoais noita limusiinikyytejä. Julkkispari tarvitsi muiden ihailua ja niin kuin täälläkin toisteltiin, sitä kadetta ja kirjoittelua. No sitten noita ihailtiin, että nyt on Sofilla rikas sulhanen taas kerran. Ja kuvitelkaa, miltä tuntuu nyt kun tietää, että ainakin nuo kyydit tehtiin ilman rahaa eli ei ollut lainkaan kyse rikkauksista ja rahan käytöstä morsiolle. Jos noita aitoja ihastuksen tunteita oli, ei niitä voi peruuttaa, vaan tuntee tulleensa vähintään petetyksi.
Tunnetko itsesi petetyksi?
Kyllä on Ylivieskan tyttöä lykästäny, kun ihan limusiinilla kuskaillaan🤣🤣🤣 Normaalin maailmankuvan omaava ihminen ei sellaista tilaisi ja täyspäinen naisihminen ei ilkeisi itseään sellaisella antaa kuljettaa, varsinkin kun kumppani istuu sellissä.
Joo nimenomaan, et ihan ymmärrä asian ydintä, kun ei tunteet ehkä ole tuttuja. Jos olet ihaillut noita limosiinikyytejä ja niiden mukana rikkauksissa kylpevää paria, niin miltä tuntuu nyt kun ilmenee, et Stefu ei ole käyttänyt noihin rahaa, vaan kusettanu yrittäjiä, kyydit kuten muukin on ollu vaan esitystä. Jos löydät paremman sanan kuin petetty, niin ok.
sofia on typerä maalaismoukka joka leikkii rikasta, voi tyttöparkaa!!! Uskon että sisimmässään hänellä on minäkuvanhäiriö jota koittaa ulkonäön "parantelulla" korjata!!!Se syy miksei kukaan OIKEASTI äveriäs, FIKSU mies edes sylkäise Sofian kaltaiseen pissisbimboon päin!
Täyspäinen ihminen ei puolisollaan maksettaisi kaikkia elantokustannuksiaan 9 v ajalta ja kehtaisi vielä vaati erorahaa vaikka ei laittanut tikkua ristiin kotona Stefu joutui palkkaamaan työntekijöitä? !?! Röyhkeä vapaamatkustaja.
Sieltä se velkakierre juontaa ....
Eiköhän Stefan hoida laskut kuten ennenkin .👍
Kukahan se moukka on salarakas, pahoinpitelijänä tuomittu, ajokortti rattijuopumuksesta hyllyllä puoli vuotta, lähestymiskieltoon määrätty, syrjähyppyjjen tehtailija, puolison rahoissa loisiva, vihaansa hallitsematon, julkisuustyrkky, alastonmalli jne jne näitä riittää.
Ai niin. Kanye West ja ja Kim K. ehke eroaa. Se voi olla että idoli muuttuu.
Niin tyhmä aloitus ettei viitsi lukea muutamaa riviä enempää.
Oliko pakko lukea muutama rivi.
Oli muuten niin tyhmä aloitus, että oikein viitsit kommentoida.
Mitä se sinusta paljastaa, kiinnostaa sittenkin.