Hei!
Matkustan työn takia paljon suomen sisällä siis, ja minulla on kaksi eri asuntoa eri paikkakunnilla. Kannattaako kissaa tuolloin edes harkita? Vai kannattaisiko hankkia pentu, jos pienestä oppii paikkojen vaihteluun?
Kiitos vastauksista :)
Kannattaako kissaa harkita?
3
169
Vastaukset 3
- Anonyymi
Pentua suosittelen. Tottuu pienestä asti matkustamiseen ja molempiin koteihin. Kyllä pentu sopeutuu, mutta kissaa ei saa päivää pidemmäksi ajaksi jättää yksin. Tarvitsee seuraa, virikkeitä, ruokaa ja muuta huolenpitoa, sen toki tiesitkin.
- Anonyymi
Tai sitten ei sopeudu. Mitäs sitten tehdään?
Kissa on hyvin reviiritietoinen eläin, jolle selkeät reviirikuviot ovat hyvin tärkeät. Ainoa "vaeltava" laji, joka on mielellään siellä missä muukin lauma vaikka reissatessa, on koira. Kissa jää mieluummin kotiin kuin reissaa mukana.
Todennäköisyyksiä voi vähän parantaa hankkimalla erittäin koiramaiseksi tiedetyn rotukissan, mutta silloinkaan onnistuminen ei ole taattua. Jos kissa stressaa reissaamisesta, niin mitä sitten tehdään? Lemmikit otetaan lähtökohtaisesti koko eliniäkseen, joten tällainen kuvio kuulostaa liian epävarmalta kaikin puolin. En missään nimessä voi suositella minkään ikäistä kissaa tällaiseen tilanteeseen.
- Anonyymi
jos satut löytämään kissan, mieluiten pennun, joka tykkää olla kuljetusboksissa,
voit opettaa sen sinne herkuilla ja leikillä ja pitämällä koppaa aina esillä. ja aina toiseen paikkaan tullessa eritysherkkua, jota ei tarjoilla koskaan muulloin kuin matkan päätteeksi.
Kissa ottaa reviirikseen kaksikin kotia, kunhan niissä on kissalle mieluisia asoita. Kumpikin asunto on siis sisutettava kissaa ajatellen raapimapuulla, hiekkalaatikolla yms.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511698Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551