Loma. Keskiviikkona taas se puolituttu, joka on aina yhtä energinen, aina yhtä kova miesten perään. Kysyi taas kerran, miten miesjuttuni sujuvat. Taas sama puutunut ja harjoiteltu puolihymy kasvoilleni, virnistys: ”ei mitään uutta”. Perjantaina viinipullo pohjiksi tavalliseen pikkukaupungin baari-iltaan. Toivon, että näen jommankumman nuorista naisista, joiden kanssa jotain silmäpeliä ollut. Toisen näen, pari katsetta. Sitten tapaan pari miestuttua ja höpisemme joutavia. Sitten tulee joku lomalla oleva ulkopaikkakunnan kundi, tekee tuttavuutta, kaiken itsensä mainostamiseksi. Ei jaksa kiinnostaa. Ei se edellisen kerran tyyppi, ei tämä. Ei kukaan koskaan. Ei kiitos. Viides kossuvissy turruttaa, on olevinaan ihan mukavaa. Aamulla pää tyhjänä, kotona, yksin. Turhautuneisuus, miksi piti lähteä edes kotoa ulos. Miksi?
Sunnuntaina jostain kuuluu pari homovitsiä, hymähdän yhtä puutuneesti kuin ennenkin, en jaksa edes teeskennellä hymyä. Koko illan surffausta netissä, olen itseäni paossa, toisia paossa, kysymyksiä suhteistani, paossa kysymyksiä tulevaisuudesta. Illuusio hetkellisesti siitä, että kuulun jonnekin, saan elää, saan olla minä. Ennen unta tyhjennän tietokoneen sivumuistin, ei todisteita suvulle, ei todisteita itselleni, jotta voisin taas kahlata seuraavaan päivään, uskotella itselleni, uskotella jotain mitä minusta ei koskaan tule. Aamulla herätys sukulaisten kauhisteluun homoista, ”ovat oikein muotia nykyään, iljettävää, niin luonnotonta.” Iskuna vasten kasvojani, enkä voi kipua edes näyttää. Tälläkään kertaa.
Sitten taas matkaan, takaisin omalle paikkakunnalleni. Sataa. Yksinäisyys seuranani, kuitenkin enemmän seurana kuin yksikään rakkaista ihmisistä, joille joudun esittämään muuta kuin olen. Enemmän seurana kuin yksikään ihmisistä, joiden kanssa vaikenen sisimmistä tunteistani, joiden kanssa mietin seuraavia sanojani, pakotietäni. Väsyttää. Avaan viinipullon. Pari lasia tunteen puudutukseen.
Sunnuntaina jostain kuuluu pari homovitsiä, hymähdän yhtä puutuneesti kuin ennenkin, en jaksa edes teeskennellä hymyä. Koko illan surffausta netissä, olen itseäni paossa, toisia paossa, kysymyksiä suhteistani, paossa kysymyksiä tulevaisuudesta. Illuusio hetkellisesti siitä, että kuulun jonnekin, saan elää, saan olla minä. Ennen unta tyhjennän tietokoneen sivumuistin, ei todisteita suvulle, ei todisteita itselleni, jotta voisin taas kahlata seuraavaan päivään, uskotella itselleni, uskotella jotain mitä minusta ei koskaan tule. Aamulla herätys sukulaisten kauhisteluun homoista, ”ovat oikein muotia nykyään, iljettävää, niin luonnotonta.” Iskuna vasten kasvojani, enkä voi kipua edes näyttää. Tälläkään kertaa.
Sitten taas matkaan, takaisin omalle paikkakunnalleni. Sataa. Yksinäisyys seuranani, kuitenkin enemmän seurana kuin yksikään rakkaista ihmisistä, joille joudun esittämään muuta kuin olen. Enemmän seurana kuin yksikään ihmisistä, joiden kanssa vaikenen sisimmistä tunteistani, joiden kanssa mietin seuraavia sanojani, pakotietäni. Väsyttää. Avaan viinipullon. Pari lasia tunteen puudutukseen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
hyvin paljon minulta silloin aikoinaan. Tuollaistahan se monesti oli mut sit asiat vaan alkoi loksahtelemaan kohdalleen ja pystyin joillekki ystäville tulemaan ulos kaapista.
Huomattuani, et ei kaikki tuomitse ja hylkää minua sain itseluottamusta lisää ja kontakteja toisiin samanlaisiin alkoi syntyä.
En osaa nyt muuta ohjetta sulle sanoa, kuin oo kärsivällinen ja älä ikinä luovuta:)
Niin hukkunut kuin vaan voi olla.
Kylmää ja harmaata; aivan väärä minä ja aivan väärässä paikassa, itseasiassa ihan väärässä elämässäkin jossa ihmisetkin on niin vit-n vääriä kuin vaan ihmiset voi toisilleen olla.
Tätyykö meidän kaikkien käydä toi sama paska läpi? Nimittäin oikeesti mä luulin aikoinani olevani ainoa joka tuntee tolleen.
Onkohan se jokin lepakoiden "etsikkoaika"?
Ihan ekaks...vaihda ravintolaa/kylää ja vähennä sitä vinkkuu. Jos sieltä missä olet; ei löydy elämäsi lovee niin sitten ei löydy, usko jo.
Tokaks...vaihda kavereita; ja hyppää niille kaapista ulos.
Ihanteellista tietysti olisi jos tutustuisit muihin "vähemmistö" ihmisiin, tosin jos olet jossain takahikiällä; on se mahdotonta.
Kolmoseks...etsi sukulaisistasi aluksi edes yks persoona, joka edes jotenkuten vois hyväksyy ja kerro suuntautumisestasi, (ihan vaikka kälyn käly). Ei oo helppoo; tiedän.
Nelkuks...jos et saanut mun neuvoista mitään irti, tee silti asialle jotain.
Nimittäin kokemuksesta voin kertoa että toi "kulissikupla" puhkee jonakin päivänä sun sisälläsi ja niitä sirpaleita ei sitten ihan hetkessä korjatakkaan.
Enkeleitä sulle...
mnä tein. odotin että vain joskus se tunne joka oli sisällä katoaisi vuosien myötä. ei kadonnut,vaan voimistui vuosi vuodelta, ja viimein minun oli pakko vaan lähteä..
Sirpaleista, kyllä niitä kovastikin sai koota ja palasia etsiä ennenkuin oli ihan oma itsensä, vuosia vei olla se mitä on, ja huomata että se mitä sisimmässään tuntee on loppujen lopuksi oikein.
Takahikiältä kotoisin olevana voin kertoa että siellä eletään omalla tylillä, ja ei ihme että omalta kohdalta kesti kauan löytää, ja olla oma itsensä.
vinetosta vielä , se olisi vienyt minut mennessä jos olisin ollut toisen luontonen, koetin sitäkin mutta totuus oli kahta karmeampi seuraavana päivänä.
Rentouttava vaikutus sillä on, mutta ei se poista sitä pohjimmaista syytä sihen miksi avata pullo ja pohtia.
olla oma itsesi - se on jopa velvollisuus itseäsi kohtaan. Ei helppoa, tiedän.
Olen rytinällä tullut kaapista viimeisen vuoden aikana. Välillä on pielet paukkuneet, mutta mitään katastrofia ei ole tapahtunut, päin vastoin. Hauskinta tässä on se, että olen jo aikuisten lasten äiti - harvemmin kai sitä äidit lapsilleen tunnustavat?
Ihmiset ovat lähinnä tavattoman kiinnostuneita. Suurimman yllätyksen järjesti veljeni, joka kertoi myös olevansa bi.
Älä hyvä ystävä turruta kipua ja kaipausta, se ei johda mihinkään. Sinua odottaa jossain toinen kaipaava, etsi hänet! Tee itsesi onnelliseksi - olet sen arvoinen!
Oikeasti sen rakkaan voi löytää netistä, niin minulle tapahtui. Hesingissä, Turussa ja Tampereella (ainakin) on bi-naisten porukka, johon liittymällä edes tapaat meitä. Ja hei, suurin osa on nuoria naisia : )
Annan yhteystietoja, jos haluat.
Toivon sinulle voimia kaapista ulostuloon. Voisin kuvitella että tuntisit itsesi sen jälkeen voittajaksi. Ehkä tarvitset rakkauden lisäksi juuri sitä, hyväksyntää sille mitä todella olet. Et voi koskaan tietää, jospa sinua lähestyy joku, joka tuntee samoin, mutta pitää sen sisällään. Minä kun tulin kaapista osittain, ja pikkuhiljaa enemmin ja enemmin ulos, luulin minulla olevan pelkkiä heterokavereita & ystäviä ympärilläni. Nyt huomaan, keskusteltuani heidän kanssaan että vähemmistö onkin puhtaita heteroita. Monesta ei olisi uskonut jotka olen sänkyyn kaatanut! ;-) Hih...
Tsemppiä valitsemallasi tiellä! -> Tiedetään, helpommin sanottu kuin tehty. Ja ihmisillä on niin erilaiset elämän tilanteet sekä ympäristö. Niiden reagointia on pakko ajatella, koska joskus niillä on väkisinkin sen verran suuri vaikutus elämään...Mitens ois pikkuhiljaa? Minä aloin pikkuhiljaa henkevien keskustelujen myötä kertomaan että "voisin" ja olen "kuvitellut" ja "haaveillut" yms. mukavia asiaan liityviä verbejä heitellyt kehään! Toivon todella että sota sisälläsi tavoittaa rauhan, tapahtui se sitten tavalla tai toisella. Voin vain kuvitella turhautuneisuutesi...
Tuttua on mutta ilman viiniä.Tulipas mieleen nuo tunteet. Vielä ei naurata ne mutta ehkä joskus.Ei tartte harpata mitään suurta askelta, semmonen pieni ja pelokaskin askel riittää.
Kovin kauas ei tarvitse menneisyyteen kurkottaa kun jo on niin tuoreessa muistissa mitä se elämä olikaan silloin..
Kai minäkin jo nuoresta jotain tiesin, mitä minä olisin.
En ihan niinkuin muut, mutta mitä sitten se oli. En siihen sanoja löytänyt.
Olin vain kummallinen ja outo.
Mutta sitten kun sen tajuaa. Mikä minä olen, mitä minä haluan. Silloin iskee se paniikki, jossain määrin jopa häpeäkin..
Minä taistelin vastaan, niin maan perkeleesti. Tuloksetta. Itkin usein itseni uneen, miettien mikä minussa on vialla kun ajattelen ja tunnen näin. Miksi en voi olla vain niinkuin muut, miksi minun pitää käydä näin vaikeita kamppailuja itseni kanssa.
Ja mitä sitten kun ihastuin kaveriini..Ei, ei, ei..."sulje, silmät..unohda..unohda..älä kuvittele mitään.."
Ei tämä voi olla totta, ei näin voi elää..mitä muuta sanovat, ketä jää rinnalleni jos kerron, EI TÄTÄ VOI KOSKAAN KERTOA!!! Minä olen surkea ja onneton ja sairas ja vaikka mitä...
Itkua, surua..ajatuksia helpommasta elämästä..Kysymyksiä että miksi...miksi..miksi?
Kukaan ei tiedä, kukaan ei todellakaan tiedä miten paljon muhun sattuu, mitä minä ajattelen..Ja miten paljon haluaisin kertoa! Mutta en vain voi...
Mutta mitä sitten kun päätin että ihan sama, ehkä minä sille kaverilleni voin kertoa..Ei sieltä tullutkaan nyrkkiä tai sormella näytetty ovea. Minä sain hyväksynnän olla mitä olen. Siitä se lähti..Nyt on vähemmän niitä jotka eivät tiedä. On jo paljon parempi elää.
Paremmalta tuntuu tietää, etten ole yksin näiden tunteideni ja oman vankilani sisällä, että on ihmisiä, jotka ovat saman tien kulkeneet, kompastuneet, taistelleet …ja löytäneet perille. Vaikka usein niin yksinäiseltä ja kylmältä tuntuu. En voi muuta kuin kiittää, syvästi.
yksi mikä on jännä ilmiö mielestäni, "urani" alkitaipaleella, seksuaalisuuteni sai heti vahvistuksen kaikille aiemmille teoilleni. Ympäristön suhtautuminen oli aluksi melkoinen kalloijärkäle edessä, aikaa myöten, olen kovettunut ja tiedän mitä minä haluan ja kunnioitus ja kuullun ymmärtämistapa on vai muuttunut. Nykyään kierrän noi järkäleet, tai jätän omaan arvoonsa, tai tilanteesta riippuen tenn mitä parhhaakseni näen.
Ilman tätä seksuaalista puolta olisin paljon kapeampi ja massaan kokonaan uppoava, rajansa sillä tietysti mitä ja miten oman elämänsä tuo julki, olen osittain kaapissa ja aion ollakin. ei minulla ole mitään tarvetta tuoda itseäni julki liikaa vain sen takia mitä olen.
-kevättä ja rohkeutta -
En haluaisi tunkea tänne palstalle kun tämä on lesbojen palsta. Mutta homo mies valitettavasti kokee samat asiat, mutta kovempina. Heteromiehethän vaan kiihottuvat kun naiset suutelevat jossakin baarin nurkassa. Homojen kohdalla vastaanotto ei ole aivan yhtä innostunutta.
Kaveripiirini miehiä, joiden homovitseille nauran jalkapallokentällä, katsoessani pornoleffaa. Kerron itsekin pari, ei edes ole huono omatunto, oho oli sittenkin. Kuuntelen pillujuttuja saunassa istuen, juoden toisella kädellä raakaa kossua suruun ja mättäen toisella kädellä löylyä kostoksi. Kärventykää pässit. Opitte arvostamaan naisianne. Vielä minä joskus teille kerron totuuksia. Pumppaan rautaa salilla "kavereideni" kanssa. Puran rautoihin kaikki raivon ja tuskan. Hampaani menevät tuskan irveeseen "Prkelee!" 120 kiloa rautaa kohoaa. Toivon että jysähtelevät painot tekevät minut heteroksi. Jysk. Jysk. Uusi ennätys! Jee! Hengästyneenä hoipertelen vessaan kurluttamaan vettä ja katson peiliin. Päässä huippaa, adrenaliini virtaa suonissa noston jälkeen. Homo. Vitun homo. Vitun homo. Miksi olet inhottava homo. Muutu. Muutu tai tapan sinut. Sisusta se on kiinni, niinkun kaikki muukin.
Takaani kuuluu ääni "Tuu tekemään viimeinen sarja loppuun, ei aleta neiteilemään tässä vaiheessa enää!" "Joo joo tytöt." vastaan takaisin. Illalla menemme baariin. Viskiä pohjiksi - kuka ottaa pisimmät hömpsyt? "Vitun hintit, antakaa tänne se pullo!" joku huutaa. Baarissa menen tanssimaan, treeni polttelee lihaksikasta kroppaani vieläkin, se tuntuu hyvältä, musiikki pauhaa ja kylmä olut maistuu suussa. "Kai tämä on onnellisuutta jos mikä." Joku nainen tulee tanssimaan eteeni. Hän on kai kaunis, näyttää muoviselta barbielta. "Tuntuu myös siltä, eikä tunnu, aika kivat tissit." Hän hipaisee trenattua kroppaani tanssin lomassa. Menemme pöytään. Suutelemme. Mietin, näkevätkö kaveri varmasti. "Hyvä perse sillä muijalla. Jätkällä käy flaksi taas" he kommentoivat kun olemme vessassa rännillä vierekkäin kusella. Hymähdän. Menen takaisin tytön luo. Tungen kielen oikein tarmokkaasti kurkkuun, samalla raivolla millä nostin puntteja. "Keskity surkimus" ajattelen. Suutelemme, suutelemme. Tyttö hymyilee välissä vienosti, näyttää tavallaan siskoltani. Vaikkei näytäkään. Lopulta tuijotan kaukaisuuteen, tuoppi edessäni. "Mikä sulle tuli, miksi olet tuollainen?" tyttö lähes itkee. "Painu vittuun." tokaisen katsomatta häneen. Aamulla ihmettelen, miksi en pannut sitä muijaa. Miksi olen yhä neitsyt, vaikka kaikki luulevat että olen kaatanut jo monta naista? Koska olen "sammunut" tytön viereen ennen aktia. No, ensi kerralla, ei ollut tarpeeksi hyvä.
Tulipa hyvä olo. Tilitetään vähän lisää. Kavereideni kommentteja:
"Tuli tänään ruokalassa joku homo iskemään. Hyi VITTU!! Teki mieli lyödä. Teki mieli lyödä. Se katteli viereisestä pöydästä silmiin. Onko jätkälle koskaan käynyt? Vittu että on inhottava tunne. Löisitkö tossa tilanteessa? Mä lyön seuraavalla kerralla. Nyt vaan kävelin pois."
"No voidaanhan me samassa sängyssä nukkua. Eihän tässä mitään hinttejä olla, haha!"
"Joku hintti tuli tanssimaan vähän liian lähelle. Eikö mussa lue melkein, että H-e-te-r-o? Teki mieli tempaista kyllä.."
"Ostarissa hintit tulee joskus mulkoilemaan sillei lipevästi kun kävelee ohi. Hyi saatana! Tekis mieli vetästä vastapalloon kyynärpäällä, sillei yllättäen... TUM!"
"Katse pois edellämenevän perseestä! Eihän täällä mitään hinttejä olla!" (100 miestä nauraa)
-armeijan kouluttaja marssiessa muodostelmassa-
"Aika kivat tissit! Panisitko?" "Joo ehkä kerran."
-inttikaveri tunki pornolehden eteen, vastaus-
"Oletteko te joku saatanan homo vai?"
-armeijan skappari huonosti pärjäävälle sotamiehelle, ei mulle-
"Mun serkku on kuulemma hintti. Voi vittu, pitäis leikata munat pois siltä!"