Millaisia oireenne ovat?
Itsellä suurin haitta on rintaan pistely joka on todella epämukavaa. Pulssi nousee nopeasti ja tulee epätodellinen olo. Krapulassa olo pahenee todella paljon. Eli juhlimiset saavat jäädä. Lääkkeinä on ollut Cipramil ja Propral. Nykyään ainoastaan Propral kohtauksen tullessa.
Itsellä suurin haitta on rintaan pistely joka on todella epämukavaa. Pulssi nousee nopeasti ja tulee epätodellinen olo. Krapulassa olo pahenee todella paljon. Eli juhlimiset saavat jäädä. Lääkkeinä on ollut Cipramil ja Propral. Nykyään ainoastaan Propral kohtauksen tullessa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kohtaus alkaa oudolla tunteella reisistä, joita ikäänkuin kihelmöi. Siitä vatsaan, joka heittää ympäri, tulee paha olo, sydän alkaa takoa (pelästyksestäkö?), henkeä alkaa ahdistaa, puristava tunne rintaan, hikoilu. Pahinta on pelko!
Mulla vielä näiden satunnaisten ja missä tahansa ilman syytä tulevien kohtausten lisäksi sellaista, että jos luen (kuten äsken) sydänkohtausjuttuja, niin alan saada siihen sopivia oireita. Vaikkakin varsinaista kipua en tunne, mutta muut oireet sopivat sydänkohtaukseen.
Lääkkeenä Propral päivittäin (vaikka sydänpalstalla joku sanoikin sen jokapäiväisen käytön olevan haitallista) ja uutena lääkkeenä Zoloft, sitä ennen Alprox tarvittaessa.
Eilen katsoin leffan jossa kaveri sai jonkinasteisen aortanrepeämisen (yms.) Tuntui yhtäkkiä olo ihan v***n pahalta ja tuntui että pyörryn.
Lääkkeinä on ollut cipramil ja sen halvempi versio sepram.
tuntuu että pyörtyy, helevetin kuuma, hermostuneisuus, pulssin kohoaminen (mikä hermostuttaa jo muutenkin,entinen sydänvika joka nosti pulssin yli 200:n)tulee vaan aina mieleen että kuinka selviän tästä...
Tutuilta kuullostaa oireenne. Multa lähti oireet lähes totaalisesti karnosiinilla ja E-EPA:lla. Cipramilia yms. en suostu syömään.
minä olen syönyt cipramilia nyt kolme vuotta ja paniikkioireet ovat olleet poissa,kunnes taas tänään tuli se sama paha tunne kuin silloin joskus,elämäntilanteestani varmaankin johtuu(huono). kerroit että olet syönyt myös cipramilia
miten pääsit eroon siitä?oliko helppoa?
en haluis syödä loppuelämääni nappeja.
Jos tuntuu siltä että haluat eroon lääkkeestä niin kannattaa vähentää pikkuhiljaa. Itse mieluummin syön lääkkeitä vaikka kuinka kauan jos vaan saan olla ilman kohtauksia.
Annostukseni Ciparamilin suhteen ei koskaan ollut mikään suuri. 20 mg päivässä oli alussa tarpeeksi, mutta sekin tuntui liian suurelta määrältä, koska olo tuntui vain pahenevan. Huomasin, että itselleni riittää 10 mg päivässä. Tätä määrää söin muutaman vuoden, jonka jälkeen vähensin määrän puoleen, jolloin söin vaan enää 10 mg joka toinen päivä. Lopetin vaan niiden syömisen, koska huomasin että määrä on niin mitätön että yhtä hyvin voin olla ilman. Alkoi tuntua siltä, että syön vaan niitä lähinnä sen takia, että tulee varmempi olo kun tietää jotain aamulla ottaneensa vaikka itse lääkemäärä ei elimistössä vaikuttaisikaan. Jokainen tekee tietysti mikä itsestä tuntuu hyvältä.
Edelleen tosin joutuu Propralia kantamaan mukana, jos paha olo joskus yllättää. Eli en edelleenkään ole siitä täysin toipunut.
Tosiaan, jos olo tuntuu hyvältä lääkkeiden kanssa niin aina voi kokeilla ilman lääkkeitä oloa vähän aikaa ja sen jälkeen palata takaisin, jos tuntuu pahalta.
Olen sairastanut paniikkihäiriötä jo yli 15 vuotta. Melkein aina kohtaukseen liittyy tuo
hyperventilaatio, eli alan hengittää tosi tiheään. Aina on oltava paperipussi lähistöllä.
Kamala tunne, kun paikat alkavat puutumaan, ensiksi suun ympäristö ja sitten sormet.
Näihin tuntemuksiin liittyy tosi paljon pelkoja
ja fyysiset oireet ovat melkein todellisen tuntuisia. Aina on otettu ensimmäiseksi sydänfilmi, kun joudun menemään ensiapuun.
Alkuun oireet olivat tosi monimuotoiset, ei edes
lääkäri pystynyt silloin 90-luvun alussa sanomaan, mistä tässä on kyse. Vuonna -92 vasta
sain diagnoosin "paniikkihäiriö". Nyt olen jo 54-
vuotias ja pärjäilen aika hyvin, koska tiedän, mistä on kysymys.
Tahto auttaa ihmisiä, joilla on tämä sairaus, on
melkoinen. Muista, tästä kuitenkin selviät hengissä!
Hei Viola,
minunkaan paniikkihäiriötäni ei pystytty diagnosoimaan silloin 90-luvun alussa, enkä vieläkään ole virallista diagnoosia saanut. Tutkimuksissa ei ole mitään elimellistä vikaa löydetty. Mun oireet nykyään pysyy lotolla kalaöljyn avulla. Silloin kun apua hain sitä en saanut leimasivat vaan luulosairaaksi. Nykyään kun kohtaus tulee pelkään että verisuoni katkeaa päästä, koska päässä tuntuu painetta ja lihakset menevät ihan jumiin niskan alueelta niin että välillä tuntuu ettei jaksa pitää päätä ylhäällä. Mulla ei enää pahemmin sydän tykyttele, mutta hyperventiloin niin että paikat puutuu ja on epätodellinen olo. Kohtaus kun menee ohi väsyttää ihan älyttömän paljon.