A-Katsastus

Aikaa varatessani huomasin, että Savonlinnassa ei ole enää A-katsastusta.
laadusta viis, mutta aiemmin heillä oli kaupungin halvin katsastus.
Ajanvarauksella 29€

Nyt ei ole kuin yksi toimija Savonlinnan alueella, siis monopoli.
1072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mitään alaa ei ole lyöty päähän viime vuosina niin kuin katsastusalaa!

Katsastus on nykyään lähentynyt kuluttajasuojaa. Ei niinkään liikenneturvallisuus edellä.

Auto vaihtaa omistajaa tiheään. Yleisin vaihtoaika on juuri katsastuksen jälkeen. Siksi on hyvä ostajalle, jos auto on tutkittu tarkkaan. Auton sen hetkinen omistaja haluaa vain autoon leiman ja pyyhkiä käsiä.

Katsastus tehdään yleensä niin, että auton seuraava omistaja voi olla esim 18 vuotias tyttö, joka ei ymmärrä autoista mitään. Pitää myös muistaa, että saatu "leima" on pitkä, eli vuoden tai enemmän.

Olisi kohtuullista, että autonomistajat, jos ovat onnistuneet saamaan ajokortin, ymmärtäisivät mistä katsastuksessa on kyse.

Hölmöimmät kommnentit tulevat niiltä, jotka eivät sitä ymmärrä.

29 euroa alkaa olla hinta, jolla ei edes polkupyörää viitsi kuntotarkastaa. Miettikää sitä.

Äänestä
  • Siinäpä taettaa ite katastusmies olla iänessä:D:D

    Äänestä

  • Itse katsastusmaisterikos se siellä vinkuu? Eikö oo leivän päällä muuta ku ylähuuli? 29 euroa on kallis hinta katsastuksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinäpä taettaa ite katastusmies olla iänessä:D:D

    Näin oli. Näläkä kurnii suolessa ni tulloo suoli24:ään huutelemaan.... mutta kyllä mualimaan iäntä mahtuu, katsastusmiehenkin epätoivoista vikinää.... HEH

    Äänestä

Mikä on pitkä leima?

Äänestä
  • Pitkulaisella leimasimella leimattu, pitempi kun normaali leimasin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitkulaisella leimasimella leimattu, pitempi kun normaali leimasin.

    Joillain katsastusmiehillä on siis pitkä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joillain katsastusmiehillä on siis pitkä?

    Joo pitkä velkapiikki.... muuta pitkää katsastusmiehillä ookaan.

    Äänestä

"29 euroa alkaa olla hinta, jolla ei edes polkupyörää viitsi kuntotarkastaa. Miettikää sitä."

Joensuussa sama halpa hinta 5 vuotta. Hyvin menestyvät. Ajoin aina sinne kun Sln A-katsastus ja se toinen, laskutti 59e.

Muuten;
koko katsastus on turha juttu ja sitä ei ole esim USAssa eikä useimmissa autorikkaissa maissa. Hyvin pärjäävät!
Ja se, että kovapalkkaiset katsastajat ovat "Autoinsinöörejä" on resurssien tuhlaamista!
Kuka tahansa oppii niin helpon työn viikon harjoittelulla.

Jos katsastuksesta ei luovuta se on paras siirtää korjaamoille ja mekaanikoille. He tietävät parhaiten ja korjaavat jos on tarve.

Äänestä

A-LKO.... siinäpä vasta monopoli... onneksi on näitä korpikuusen kyyneliä tiputtelevia joilta saa laadukkaita juomia... eikä valu roposet valtion kirstuun. Ammattilaiset osaa muuten tiputella omenoista, lakoista ja muista marjoista hyvät juomat... NAM!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Aikaa varatessani huomasin, että Savonlinnassa ei ole enää A-katsastusta.
laadusta viis, mutta aiemmin heillä oli kaupungin halvin katsastus.
Ajanvarauksella 29€

Nyt ei ole kuin yksi toimija Savonlinnan alueella, siis monopoli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu