Olen nyt sitten minäkin 1. kerran langennut perinteiseen suomalaiseen mieheen, joka "ei puhu eikä pussaa". Alussa ajattelin sen olevan ohimenevää ujoutta/kokemattomuutta, mutta asia ei ole keskusteluista, lupauksesta eikä omasta esimerkistäni huolimatta juuri korjaantunut.
Hellyyttä saan häneltä kahdestaan ollessamme kiitettävän paljon, mutta haluaisin kuulla edes joskus suoraankin tunteistaan (siis ilman että tarvitsee kysyä niistä).
Jos seurassa on kolmansia osapuolia, hän ei osoita minulle mitään erityishuomiota: emme kävele käsi kädessäkään muusta puhumattakaan.
Alusta lähtien minua on vaivannut se, että omalla kohdallani moinen käytös (siis tunteista puhumattomuus ja viileys muiden läsnäollessa) viittaisi tietenkin tunteiden puuttumiseen... Mutta näin asianlaita ei kuitenkaan ole, minkä tiedän varmasti useista eri seikoista. Silti kaipaisin enemmän spontaaneja huomion osoituksia, vahvistusta ja suorempaa vastakaikua.
Tällä hetkellä minua jäytää pelko että hän on kyllästynyt minuun tai ei välitä minusta yhtä paljon kuin minä hänestä. Suhde ei myöskään pääse henkisesti lähentymään vaan junnaa paikallaan kun toinen pitää etäisyyttä.
...Voiko aika auttaa muuttumaan vai lieneekö niin ettei kyseinen ihminen/ihmistyyppi ole minulle yksinkertaisesti sopiva? Kuinka tärkeänä ylipäätään pidetään laajaa tunneilmaisun skaalaa ja kiintymyksen osoittamista noin yleisesti?
Hellyyttä saan häneltä kahdestaan ollessamme kiitettävän paljon, mutta haluaisin kuulla edes joskus suoraankin tunteistaan (siis ilman että tarvitsee kysyä niistä).
Jos seurassa on kolmansia osapuolia, hän ei osoita minulle mitään erityishuomiota: emme kävele käsi kädessäkään muusta puhumattakaan.
Alusta lähtien minua on vaivannut se, että omalla kohdallani moinen käytös (siis tunteista puhumattomuus ja viileys muiden läsnäollessa) viittaisi tietenkin tunteiden puuttumiseen... Mutta näin asianlaita ei kuitenkaan ole, minkä tiedän varmasti useista eri seikoista. Silti kaipaisin enemmän spontaaneja huomion osoituksia, vahvistusta ja suorempaa vastakaikua.
Tällä hetkellä minua jäytää pelko että hän on kyllästynyt minuun tai ei välitä minusta yhtä paljon kuin minä hänestä. Suhde ei myöskään pääse henkisesti lähentymään vaan junnaa paikallaan kun toinen pitää etäisyyttä.
...Voiko aika auttaa muuttumaan vai lieneekö niin ettei kyseinen ihminen/ihmistyyppi ole minulle yksinkertaisesti sopiva? Kuinka tärkeänä ylipäätään pidetään laajaa tunneilmaisun skaalaa ja kiintymyksen osoittamista noin yleisesti?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eikä muita voi muuttaa... Ihmiset muuttuvat omasta halustaan ja omalla ajallaan, jos muuttuvat.
"Kuinka tärkeänä ylipäätään pidetään laajaa tunneilmaisun skaalaa ja kiintymyksen osoittamista noin yleisesti?"
Eikö oleellisempaa ole niiden merkitys sinulle? Toimi siltä pohjalta.
kuin viini, myös suomalainen mies. Persoonahan ei tietty muutu, mut esimerkiksi ikääntyminen ja elämänkokemukset "kypsyttävät" ihmistä.
Itse olen oppinut tulkitsemaan mieheni tunneilmaisun skaalaa ja kiintymyksen osoittamista.
Aina se ei ole sanallista, vaan mieheni on enempi ns. tekojen mies ja osoittaa rakkauttaan eri tavalla kuin minä.
Hän pitää minua kuin "kukkaa kämmenellä" jakaen kotityöt, tekemällä minulle usein valmiiksi aivan arkisiakin asioita, kuten esimerkiksi niin, että auto on aina tankki täynnä ja ajokunnossa. Tai hän herää ja valmistaa minulle aamiaisen jne. jne.
Olemme molemmat oppineet senkin, että metsä vastaa, niin kuin sinne huudetaan.
"palvelemme" toisiamme, sillai positiivisessa mielessä
Joskus syntyy syvällisiä keskusteluja ja kielen kannat irtoavat, kun maistelemme muutaman lasin viiniä(en tarkoita kännäämistä).
Olemme kaikki yksilöitä, mutta keskustele ja kerro miltä susta tuntuu.Kerro rohkeasti se mitä nyt kirjoitit tälle palstalle!
"Jos seurassa on kolmansia osapuolia, hän ei osoita minulle mitään erityishuomiota: emme kävele käsi kädessäkään muusta puhumattakaan."
Miksi pitäisi? Minusta on hivenen epäkohteliasta vieraita kohtaan jos pari rupeaa pitämään lemmen tuokioita vieraitten läsnäollessa.
Voin sanoa että se tekee aika kiusalliseksi tilanteen, ihan kokemuksesta johtuen.
Itse voin sanoa kokemuksesta että vuosien kokemuksien jälkeen, koska itse olin kanssa oikeastaan aikas pidättyväinen tunteiden purkauksille...niin nykyään se on yhtä päivän selvää kuin esim. veden juominen:)
Eli mulle ainaskin se nykyään on niin itsestään selvyys että osoittaa tunteensa paikasta riippumatta...ei tietenkään kyläillessä sohvalta olohuoneen pöydän alle kuhertamaan;) jotain rajaa pitää olla. Musta se on mahtavaa että SAA sanoa sen mitä todellakin ajattelee ja näyttää sen mitä todellakin tuntee toista kohtaa. Me miehet ollaan aikas juroja tunteiden näytön suhteen mutta toisille aika tekee tehtävänsä taikka sitten voi käydä niinkin ettei se ikinä tule paremmaksi. Itselläni se ainaskin paranee vuosi vuodelta kuin vuosikerta viini;)
Vois sen parempaa hetkeä ollakaa kuin sanoa että miten sua rakastan ja jumaloin..yms.:)
Noh nyt on tilanne vähän toinen...pitää seinille kertoa että oletpas siististi tapetoitu;)heh
Elämä on tällaista mutta on se kuiteskin antoisaa. Toivottavasti se sunkin "mörökölli" oppisi sellaisen vapautuneen keskustelu/tunteiden näyttö fiiliksen:)
Pitää vaan keskustella asioista ja ei tyrmätä asioita.....pitää osata lukea rivien välistäkin niitä pieniä huomion osoituksia...me miehet ollaan sellaisia vaikea selkoisia toisinaan mutta sama kyllä koskee teitä naisiakin;)
Olen sitä itsekin joskus jälkeenpäin miettinyt miks muka se on niin vaikeeta sanoa ääneen että sua rakastan...onx se jotenkin niin hävettävää..pyh ja pöh:) joten en mä kyllä tiedä mikä on se todellinen syy tähän yleiseen ongelmaan.....kukapa sen meille selittäisi. Onko se peruja lapsuudesta taikka jotain sellaista..miehille ei opeteta sitä normaalia tunteiden näyttämistaitoa, melkein päinvastoin ettei mies saa sitä näyttää julkisesti vaan kaapissa piilossa ollessaan;)
Eipä tässä kait tällä kertaa mitään muuta:)
Kevättä rinnassa...toivottavasti teilläkin!!
miehet ja naiset. Joka sen salaisuuden selvittää on varmalla onnellinen. Itse kyllä huomannut itsessä sekä miehessä ujoudesta tulevaa herkkyyttä, mikä on paljon enemmän, kuin teot se ei ole näkyvää vain jotain kemiaa joka viehättää kumpaakin. Tiedän kyllä, että muutakin toimintaa löytyisi mutta pidän enemmän herkkydestä ja siitä, että yhdessä hoksataan ja mennään eteenpäin.Ja kai mottoni on kun antaa itsestään toiselle saa paljon tunnetta takaisin. En lähtisi sitä toisessa muuttamaan vaan se on juuri sellaista hänenlaistaan välittämistä.
En kanssa haluaisi kaikelle kansalle näyttää että rakastamme se on meidän oma pieni salaisuus toisten seurassa tutustutaan muiden asioihin
Asiaa puhut...
Toisaalta jos oltais liian samanlaisia niin miten elämä saattais olla liiankin tasapaksua. Sen puoleen varmaankin hyvä asia että ollaan "eri planeetalta";)mies ja nainen.
Välillä aiheuttaa aika pahaa kismaa se ettei ymmärretä toisiamme. Ai välillä:)
Nainen elää enemmän tunteiden varassa kuin mies. Mies on mies ja miks se siitä muuttuisi;)No ehkä vähän:)
Kumpikin kun pystyy tekemään asioissa kompromisseja ja keskustelemaan asiallisesti niin kyllähän asioiden eteen voi paljon saada aikaiseksi. Yksinään se ei luonnistu vaan tarvitsee molempien kärsivällisyyttä ja halua saada kaikki rullaamaan....
jos tulee sitä riitaa, niin riitelemällä puhdistetaan ilmaa mitä railakkaampi riita sitä parempi voi että muuten pidän kinastelemisesta outo ihminen, ei sitä riidaksi voi sanoa. Riita on sellaista, että kumpikaan osapuoli ei kuuntele toisiaan ei se johda mihinkään. ja se tieto että toinen ei voi tietää mitä "minä" ajattelen tai ajan takaa jos en sano sitä ääneen. Kompromissi voi olla huono idea? Silloin kumpikaan ei välttämättä ole tyytyväinen ja näin naisen logiikalla uskallan väittää, että on miehen etu myöntyä sellaisessa tilanteessa jos asia ei kauhean vakava ole, sillä nainen on sellaisesta päätöksestä eri tyytyväinen ja näin ollen antaa jotain lämmintä palautetta ja silloin se on taas miehen etu...asioita voi käännellä eri kantille. (Tämän opetuksen on minulle antanut mies)